On nukkumaanmenon aika. Ensin käydään pissalla, sitten mennään suihkuun tai kylpyyn, kammataan hiukset, sitten pestään hampaat, niistetään nenä, laitetaan yöpuku päälle... ja laitetaan kumisaappaat jalkaan.
Rakkaus tavaraan on geenissä. Voi se tietysti olla useammassakin geenissä, mutta sovitaan nyt kuitenkin, että jokaisessa meissä on kytkettynä geeni jokaiselle asialle (itse asiassa en ymmärrä koko geeniä, mutta joku varmasti ymmärtää). On geeni pitää kalasta tai jopa raaásta kalasta, mutta se on hyvin erilainen geeni kuin tavarasta pitämisen geeni. Siihen tullaan kohta. On geeni rakastaa tietyntyyppistä ihmistä ja geeni joko vähän inhota tai jopa vihata tietyntyyppistä ihmistä. Mutta kuitenkin: rakkaus tavaraan on geenissä. Muuten ei voi selittää, että jo pieni lapsi voi rakastua johonkin tavaraan niin paljon ja syvästi, ettei voi luopua siitä hetkeksikään.
Lapsi on saanut 2-vuotissyntymäpäivälahjaksi kumisaappaat. Hän on pitänyt niitä koko päivän ja kun nukkumaanmenon aika tulee, hän haluaa laittaa saappaat vielä sänkyyn mennessäänkin jalkoihinsa. Ja nyt auttaa itku markkinoilla, sillä pienen itkun jälkeen vanhemmat hyväksyvät saapasjalkalapsen ja lapsi nukahtaa nallesaappaat jaloissaan. Rakkaus tavaraan on siis geenissä. Mutta entäs sitten rakkaus vaikkapa loheen. Lapsi maistaa kalaa ja pitää savulohen mausta. Hän haluaa syödä sitä enemmän ja enemmän. Kun sitten tulee ilta ja nukkumaanmenon aika, hän ei kuitenkaan itke savulohta mukaan sänkyyn viereensä nukkumaan. En minä ainakaan ole sellaisesta kuullut. Mikä noissa pitämisen geeneissä määrää sen, että jotakin halutaan vain suuhun ja jotakin taas mukaan sänkyyn? Ja jotakin suuhun ja sänkyyn. Siis on olemassa hyvin monenlaisia rakkauden ja pitämisen geenejä. Saakohan joskus sellaisen geenin ostaa ärrältä suonensisäisesti? Tai purutablettina? "Osta hummerigeeni ja lähde nauttimaan merellisistä herkuista." En koskaan ennen ole syönyt hummeria. Enkä ihan varmasti nukkunut sen vieressä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti