tiistai 28. tammikuuta 2014

Mirri tuottaa tuulimyllyä enemmän

Kouluilta on raha nyt niin vähissä, että kemian tunnillakin pitää katsoa videolta, miten eri aineet reagoivat keskenään. Ei ole varaa ostaa varastoihin seisomaan kemikaaleja, joilla lapset voisivat itse kokeilla ja saada aikaiseksi reaktioita. Tulevat kemistit ovat kusessa.

Toista on fyysikoiden kanssa. Fysiikan oppituntien havaintovälineet eivät kulu käytössä ja niillä voidaan opettaa lapsille vuosikymmenestä toiseen mitä hyödyllisimpiä asioita. Aaltoliikettä voidaan kuvata pitkällä vieterillä, joka viedään koulun käytävälle. Kaksi oppilasta pitää vieterin päistä kiinni ja toinen alkaa heiluttaa vieterin toista päätä. Ja kohta jo kulkee komea aalto pitkin käytävää ja lapset ovat haltioissaan. Syvät huokaukset kaikuvat käytävillä, kun vieteri helisten aaltoilee lattialla.

Ilman sähköä maailma pysähtyy kerrassaan. Mutta mitä se sähkö on? Lankaa pitkin se kulkee kohti pistorasiaa ja siitä töpselin kautta sähkölaitteeseen ja kohta toimii sähköinen kone kuin itsestään. Fysiikan oppitunnilla jokainen voi tehdä sähköä hankaamalla kissannahkalla lasitankoa. Kun kissan karvaista nahkaa on riittävästi hangattu, jo kohta nostaa lasitanko vaikka hiukset pystyyn tai napauttaa näpäkästi kultaliekkisen sähköiskun sormenpäähän.

Nuo yksinkertaiset fysiikan havaintovälineet olivat opetuksen apuna ainakin Nivalan Yhteiskoulussa vielä 70-luvulla ja mikseivät olisi käytössä vieläkin. Ne eivät aikaa pelkää. Mutta tuota kissankarvaa saattaa joku pelätä ja vaatia jo hyvin ja uutterasti monia sukupolvia palvellutta luontokappaletta haudattavaksi kunniallisin menoin. Keskikoulun kissasta on hangattu varmasti enemmän tuottavaa sähköä kuin nyt pystyssä olevista tuulivoimaloista ikinä saadaan. Jos ei ole varaa havainnollistaa koululaisille kemiallisia reaktioita, fyysisellä kissalla voidaan silittää sähköä sen verran tuottavasti, että mirri hyvin palvelleena pystytään hautaamaan kaikessa hiljaisuudessa ilman yhteiskunnan tukirahoja.

torstai 23. tammikuuta 2014

Herkules ei saa hommaa haisemaan Amerikassa

Suomenkieli sopii sankareille. Vaan menipä suomalainen elokuvaohjaaja Haaliinin Venny hakoteille lähtiessään ohjaamaan Ameviikan maille viskin miehen tavinaa Hevkuleesta, miehestä vallan pevkuleesta, ettei aivan pevkeleestä.

Kun nousee hikisen miehen harteille suomalaisen raivion keskellä kopakka kanto, jo kaikuu salomailla kuulaan raikkaana kirosana: PERKELE. Vaan kun kirvoittaa maasta kiven irti Ameviikan Höökjuliis, pääsee häneltä suustaan vain vieno huudahdus: Pöökjuliis. Siihen suli niin Harliinin Herkules kuin myös metsänmiehen perkules mokomaan pehmeän kielen artikulaatioon. Että pitkin mennä  Harlinin Herkuleen Amerikkaan. Olis pysynyt, perkules Suomessa sekin Herkules.

Ottaa pattiin olla paimen

Onnellinen ihminen ei paljon tarvitse saati suuria kaipaile. Sanotaan. Ihmiseen on kuitenkin sisään rakennettu sellainen halun hammasratas, joka yhden tavoitteen täyttymisen jälkeen alkaa jo hamuta toista. Ilman tuota jatkuvan kehittymisen ja kehittämisen halua ja tahtoa ihminen kulkisi vielä alastomana ja söisi, mitä suuhunsa saisi ja asuisi siellä, missä suojaisa kolo sattuisi olemaan.

Mutta onpa joskus käynyt niin, että ihminen on hypännyt ulos tuosta halujen hammasrattaistosta, käkikellosta, joka kukkumasta päästyään kukkuu ja aukoo luukkuaan. Sanovat itsensä onnellisiksi nämä elämänsä väkipyörän pysäyttäneet, kertovat vähän jos tuskin ollenkaan kaipaavansa entistä elämäänsä ja jatkuvaa kilvoituksen kiirastulta. Halu haluta on hävinnyt.

Olen nähnyt joskus lammaspaimenen kuljeksivan hitaasti ja harkiten laumansa kanssa. Olenpa tuota hahmoa monesti miettinyt, onko hänen elämänsä onnellista noitten lauhkeitten luontokappaleiden kanssa ilman kiirettä ja suunnatonta ponnistusta. Vai jäytääkö lampaitaan kaitsevan ihmisen päässä jatkuva halu ja toive siihen ja tuohon? Tekisikö mieli ostaa hevonen ja rattaat? Olisiko mukavampaa kyntää omalla härällä itse ostettua peltoa? Kun lähellä kulkevalla moottoritiellä pörisevät autot ja moottoripyörät ja muut menopelit, haluaisiko paimen istahtaa auton etupenkille ja heittää hyvästit tylsälle talsimiselle määkivien villapallojen perässä? Olisiko hän silloin onnellisempi?

Pysäytän autoni ja kävelen muutaman kymmenen metrin matkan paimenen luokse ja kysyn häneltä asiaa. Tahtoisiko hän tehdä jotakin muuta elantonsa eteen vai onko hän vähään tyytyväinen ja onnellinen?

- Ottaa pattiin olla paimen.

Nousen autooni ja jatkan tyytyväisenä matkaa. Mitäs minä sanoinkaan. Ei ole onnellista syntyä paimeneksi, mutta voi olla suuri onni hyljätä maailman rikkaudet ja palata pienen laumansa kaitsijaksi.

torstai 16. tammikuuta 2014

Jumala loi maan ja ihmisenkin - vaan tulipa munasta viisaampi kanaa

Jumala loi maan - ihmisellekö? Jumala loi maan - myytäväksikö? Jumala loi maan - ostettavaksiko? Suomen päättäjät nyt pohtivat, voidaanko Luojan luomaa ja yksityisen ihmisen omistukseen kaikessa hiljaisuudessa luomiskertomuksen jälkeen siirtynyttä maata myydä ihmiselle, joka asuu jossakin muussa maapallon maassa. No sanotaan nyt suoraan niin kuin asia on: pohditaan vakavasti, voidaanko maata myydä ryssälle.

Venäläiset maanostajat tuskin ovat suomalaisille mikään ongelma. Mukavia ihmisiä ovat ja samanlaisia kuin mekin, rehtiä väkeä kaikenkaikkiaan. Rakentavat komeita taloja ja mahtavia huviloita, ajavat uusilla autoilla ja lomailevat mukavasti. Mutta ryssät! Ryssät ovat ryssiä, vaikka voissa paistaisi. Niille ei maata pidä myydä. Ryssä on arkkivihollinen, salakavala, puhuu toista kuin ajattelee ja ujuttaa katalan kätensä neliömetri neliömetriltä isänmaamme rajapaaluille ja vieläkin hurmeesta höyryäville rantatonteille, joita kahdessa sodassa juuri tuota ryökälettä vastaan puolustettiin ja siltä pelastettiin. Ja nyt ovat katalat isänmaattomat ahneet maanomistajat myymässä  peltonsa ja rantansa noille punalipun riekaleihin puetuille petroveille ja pavloveille. Kirjoittavat kansanedustajat nimensä adressiin, jolla yritetään saada aikaiseksi sellainen laki, ettei maata saa myydä ainakaan ryssille. Ehkä jonkun venäläisen kanssa voisi tonttikauppaa kuvitella, mutta...

Nelisen vuotta sitten ostimme Ruotsin Kalixista kesämökin ja noin kaksituhatta neliömetriä maata mökin ympäriltä. Kauppatilanteessa kukaan ei nostanut kättään meitä vastaan eikä kieltänyt meitä ostamasta eikä myöskään ruotsalaista kauppiasta myymästä. Se oli meistä hyvin luonnollista ja selvää.  Kun nyt tuota maan myymistä vierasmaalaiselle estävää ja kieltävää lakialoitetta  vasten asiaa ajattelen, olisin tuntenut itseni hyvin loukatuksi, jos joku olisi kaupantekohetkellä sanonut minulle: "Et voi ostaa palaakaan Ruotsia, koska olet suomalainen, finnjävel. (Finnjävel är precis samma sak på svenska än ryssä på finska.) Ajatellaanpa sitä. Jumala loi maan, vaan eipä hoksinut kieltää myymistä;-) Taisi tulla munasta viisaampi kanaa.