perjantai 18. marraskuuta 2016

Luonnon armoilla

Meinasin mennä,
mutta tulinkin kohta
toisiin aatoksiin.
Saattaisi sataa lunta
ja pyryttää tien tukkoon.

Kevät on vielä kaukana

Syksy ei muutu
kevääksi liimaamalla
aurinko seinään,
lämmittämällä kättä
kuumilla kekäleillä.

keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Hyi, naarasta raiskataan

Suuttui Englannin
kansalainen kissalle,
joka kiimassaan
näytti ärjyn luontonsa:
"Hyi, naarasta raiskataan!"

Australiassa

Unessa katsoin
makuulta maapalloa
kuin taivaankantta
ja minua huimasi
olla aivan nurin päin.

perjantai 11. marraskuuta 2016

Rakovalkea

Rakovalkea
kastui, räiskyivät liekit.
Tanakka honka
sihisi tovin, sammui.
Nuukahti nukkujakin.



torstai 10. marraskuuta 2016

Trumpin ja Clintonin viesti yläasteelle ja teinin juhlapuhe

Seurasin puolella päällä eli toisella korvalla ja vastakkaisella silmällä Amerikan presidenttivaalipeliä. Molemmin silmin ja korvin se olisi ollut aivan liikaa. Olen pitkään ollut siinä uskossa, että korkeissa viroissa ja liike-elämän huipulla ihmiset ovat sivistyneitä, valveutuneita, fiksuja ja toisen ihmisen huomioon ottavia. Ainakin voisin kuvitella, että keskustelussa oltaisiin hienovaraisempia kuin yläasteikäiset pojankossit, joilla vittuja vilisee lyhyessäkin lauseessa kuin villakoiria varusmiehen sängyn alla seitsemän päivän putkareissun jälkeen. Mutta ei ollut luulo tiedon väärtti.

Niin Hillary Clinton kuin Donald Trumpkin käyttivät toisistaan niin ala-arvoisia sanoja, että jopa avioliittoneuvojan parisuhdeterapeutti olisi pitänyt sanankäyttäjiä toivottomina tapauksina jatkamaan liittoaan ainakaan samassa maassa ja varsinkin keskenään. Toinen nimitti toista rikolliseksi ja toinen kourijaksi, valehtelijaksi, naistennaurattajaksi, kähmijäksi. Nimitykset tulivat päivä päivältä vaalien lähestyessä rumemmiksi ja henkilökohtaisemmiksi. Trump käytti Clintonia enemmän alatyylin ilmaisuja, muttei ehdokas Clintonkaan kieltään kahlinnut, kun toi esiin vastustajansa vikaisimpia puolia. En muista, että varsinaisista presidentin tehtävistä olisi paljonkaan keskusteltu. Ja kun niistä keskusteltiin, kohta taas väännettiin kättä toisen maksamattomista veroista ja toisen suojaamattomasta sähköpostista.

Niin sitten äänestettiin Amerikan maassa ja yllätys maailmalla oli suuri, kun mahtavan vittuilukisan voittikin Donald Trump. Hillary Clinton hävisi hetkeksi maan alle ehkä häpämään kaikkea sanomaansa tai sitten vaan pää pimeni odottamattomasta tappiosta häviämään tuomitulle. Pelättiin pahinta. Maailman talouden piti romahtaa, pörssikurssien syöksyä, valuuttojen arvojen painua pohjalukemiin. Niin kävikin. Tunnin verran kurssit syöksyivät ponnahtaakseen sitten taas nousuun ja vähän entisen arvon ylikin. Lyhyt oli se Trumpin voiton kunniaksi ennustettu talouslama. Mutta mitäs sitten tapahtuikaan?

Lavalle nousi vasta valittu Amerikan Yhdysvaltojen presidentti, Donald Trump. Hän kiitti kauniisti Hillary Clintonia Amerikan eteen tehdystä hyvästä työstä monissa arvostetuissa viroissa ja luottamustehtävissä. Kansalle hän sanoi, ettei syytä huoleen. Kaikki saavat paljon hyvää eikä kukaan jää ilman. Muslimit voivat asua edelleen Amerikassa eikä ketään olla pois häätämässä. Mitään muuria ei rakenneta Meksikon ja USAn välille. Tuon hän sanoikin olevan vain höpön löpön puhetta ja huulenheittoa. Maailma rauhoittui.

Muutama päivä sitten vielä kirjoitettiin, miten rumasti voidaan puhua toisesta ihmisestä niinkin arvokkaassa tapahtumassa kuin vaalikisassa. Mutta nyt on aivan toinen ääni jopa lehmänkellossa ja tuota aikuisten, sivistyneitten, korkeasti koulutettujen, menestyneiden ihmisten kieltä kehutaan ja analysoidaan retoriikan mestarinäytteenä, jonka molemmat hallitsivat hyvin, mutta jossa Trump oli parempi. Maailman näkyvimmältä paikalta on annettu mestarinäyte, miten täytyy puoliaan pitää ja eteen päin pyrkiä. Presidentti Martti Ahtisaari mainitsi Iltalehdessä, että kieli vaaleissa oli kovaa, mutta arki on koittanut. Nobelin rauhanpalkinnon saanut mies hyväksyy hiljaa ala-arvoisen kielenkäytön maailman huipulla ja pitää sitä pelkkänä vaaliretoriikkana. Toivottavasti hän kuitenkin tuomitsee rumien puhumisen yläasteen kevätjuhlassa, jos joskus menee lapsenlapsensa kevätjuhlaa todistamaan.

"Tollekin vitun reksille mä sanon, että kumä joskus saan juristin paperit kouraan, mä heitän tommosen saatana Sukevalle*). Katotaan, keneltä takavarikoidaan sähkötupakat."**)


*) Sukeva on Itä- ja Pohjois-Suomen rikosseuraamusalueen vankila.

**) Lainattu yläasteikäinen juhlapuhuja ei välttämättä ole presidentti Martti Ahtisaaren pojanpoika, vaan voi olla kuka tahansa sivistyneessä seurassa juhlapuheita pitämään oppinut tasapainoinen teini.


tiistai 8. marraskuuta 2016

Iloinen

Olla iloinen
on kuin sydän soittaisi
kitarasoolon
ja näkisi jokaisen
sävelen kirkkain värein.

torstai 3. marraskuuta 2016

Sulat ja untuvat

Vahvatkaan siivet
eivät nosta lintua
taivaankannelle,
jos öljy peittää sulat
ja untuvat kastuvat.

keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Joutsenten tanssi

Joutsenten tanssi
on vain vaistonvarainen
pala perimää.
Tahtoisin sen olevan
jotain paljon kauniimpaa.

tiistai 1. marraskuuta 2016

Jotai rajaa (eli voi ku ois vielä nuori ja ehdoton)

Sä voit kyl nukkuu
mun sängyssä ja sanoo
kaikkee kaunista.
Mä uskon sua, mut silti:
älä koske mun pyörään.


(Tanka on Miehen mitan moderni versio.)

Miehen mitta täyttyy

Kalevi oli juuri täyttänyt 65 vuotta ja kuin syntymäpäivälahjaksi hän sai elämänsä ensimmäisen kirjeen naiselta. Hikoilevin ja tärisevin käsin mies avasi kuoren, oikoi sisällä neljälle laskokselle taiteillun paperiarkin ja luki.

"Hyvä Kalevi. Minä kiitän sinua hyvin paljon kirjeestäsi. Vaikka se ei ollutkaan kovin pitkä eikä seikkaperäinen, asia selvisi minulle siitä vähästä oikein hyvin. Sinä olet ollut itsellinen poikamies koko ikäsi - periaatteesta niin kuin sinä asian ilmaisit. Vastasit kuitenkin minun lehti-ilmoitukseeni ja niinpä uskallan kertoa sinulle, että voin jo ensi viikolla tulla sinun luoksesi vaikka asumaan. Päätöksissäni olen nopea ja toimissani ripeä, joten voit olla minua asemalla vastassa ensi viikon torstaina iltaseitsemän junalta. Terveisin Raakel."

Hyvin pitkän viikon jälkeen Kalevi valjasti hevosensa hitaasti ja huolellisesti, heitti heinäsäkin rekeen ja istahti kahahtavan säkin päälle ja komensi hevosen suitsia läiskäyttämällä matkaan. Reen jalakset nitisivät ja vingahtelivat pakkaslumella ja hevosen hengitys höyrysi kuulaaseen talvitorstaihin. Kohta jo kuuluisi kaukaa junan vihellys.

Junasta laskeutui komearyhtinen Raakel sorapihaiselle asemalaiturille, tempaisi maahan laskemansa matkalaukut käsiinsä ja oikaisi ryhtinsä ja katsoi ympärilleen. Kalevi oli helppo tuntea, sillä asemalla ei hänen, hevosensa ja asemamiehen lisäksi ollut ketään muita.

"Tulit sitte." Kalevi sanoi hämmennyksissään ja ojensi karvakintaisen kämmenensä kohti naista, mutta huomasi kohta kuin koiraa naiselle tarjoavansa ja nopeasti riisui kintaansa. Mustaviiruinen, paljon työn ja vähän veden tummentama käsi ojentui rouhevana ja varovasti puristi Raakelin sileälihaista kättä.

"Tulin, kun et vastaan pannut."

Iltapäivä alkoi hämärtää, hevonen käveli verkkaisesti tuttua tietä, suitset roikkuivat kyljillä ja vain reen jalakset ääntelivät.

Talo oli siisti, mutta se oli poikamiehen talo, koristelematon ja rujo. Matot olivat suorassa lattioilla, mutta moni vieras oli niitä pitkin tuvassa astellut ja niihin saappaansa kopistellut. Verhoissa näkyi selvästi haalea, auringonpolttama ikkuna-aukko, ja tapettien ornamenttien rajat olivat aikaa sitten palaneet lukuisten kesien kirkkaassa valossa. Mutta Raakel ei aikaillut pikkuasioiden kanssa ja niinpä parissa viikossa moni asia talossa muuttui. Vanhat matot vaihtuivat uusiin ja kirkasvärisiin ja verhot laskeutuivat pian ryhdikkäinä kuin Raakel itse. Taloon oli muuttanut uusi henki, hengetär.

Kylälläkin oltiin mielissään, kun Kalevi sai lyijykynällä kirjoitetulla kirjeellä itselleen niin tomeran ja touhuavan toverin taloa laittamaan ja elämään sulostuttamaan. Puhuttiin, että pian olisivat Kalevin poikamiehen päivät luetut ja tanssittaisiin kenties jo ennen juhannusta häitä, vaikkei vielä kihlajaisiakaan oltu kahviteltu. Ja suuri olikin hämmästys monessa talossa, kun kauniina talvisena aamuna nähtiin Raakelin kävelevän matkalaukkuineen linja-autopysäkille, nousevan autoon taakseen katsomatta ja häviävän mäen taakse eikä jäljelle jäänyt mitään muuta kuin linja-auton pakokaasun valkoinen höyry kiristyvän pakkaspäivän peitteeksi.

Kun Kalevi iltapäivällä astui kylän kauppaliikkeeseen ja istahti penkille tupakoimaan, häneltä kysyttiin syytä, miksi Raakel sillä tavalla oli laukkunsa pakannut ja itsensä matkaan saattanut. Kalevi vältteli vastaamasta, pyöritti tupakkaansa, karisti tuhkat lattialle ja sylkäisi perään.

- Hyvä akka se olis ollu. Hyvä akka. Oppi siivoamaan ja ruokaakin laittamaan, en minä sitä moiti. Mutta kun se alko höyläpenkkiä järjestelemään, minä näytin sille ovea.