Kertoipa aamupalaverissa kirkkoherra Hurskainen tarinaa nimismiehestä, kirkkoherrasta ja merikapteenista, joilla oli tapana aina silloin tällöin lähteä merelle kalastamaan ja muutenkin hauskaa pitämään. Ja kun merellä oltiin, saattoi joskus kylmäkin tulla ja silloin oli konjakkihörppy paikallaan. Mutta sitten kirkkoherra vaihtui, mutta perinnettä haluttiin kuitenkin vaalia. Herrat olivat jälleen merellä hyisenä syyspäivänä ja kapteeni muistutti konjakin merkityksestä kylmää vastaan ja ajatteli, että eiköhän se silloin juuri olisi ollut paikallaan. Mutta uusi kirkkoherra sanoi olevansa täysin raitis mies. Oli tokaissut vielä, että konjakkiryyppy on vähän kuin kusisi housuun: vähän aikaa lämmitti, mutta kohta paleli entistä enemmän. Kapteeni ja nimismies menivät synkiksi ja jatkoivat kalastamista kylmissään. Jonkun ajan kuluttua kapteeni kuitenkin tuumasi: "Me nimismiehen kanssa mennään ottamaan konjakkiryyppy ja kirkkoherra voi sillä aikaa kusta housuihinsa."
Kyllä elämä opettaa.
Visalle Alaskaan konjakkiryyppy. Älähän hermostu - kyllä se Honda sieltä jostakin ilmestyy. Noilla japanilaisilla vehkeillä on semmoinen tapa kadota maailman merille: milloin ollaan moottoripyöränä, milloin kamikazelentäjänä, mutta aina hukkaan pitää mennä.
Täällä on syksyinen, mutta lämmin päivä. Ilta alkaa hämärtää yhdeksän maissa. Viikonloppuna taidan ajella Oulujärven rannalle lustin pitoon, kun kymppichapteri järjestää ajokauden päättäjäiset. Menen tietysti, jos ei sada. Sinä se tietysti jatkat matkaa, vaikka satais lunta. Valintakysymys.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti