Minulla on suuri ilo ilmoittaa, että toinen kirjani, Italialainen ulsteri ilmestyy nyt lokakuussa. Ennen kuin se tulee kirjakauppoihin, sen voi tilata ennakkoon
http://www.bookcover.fi/verkkokirjakauppa/kirjakategoriat/historia/view/productdetails/virtuemart_product_id/7/virtuemart_category_id/2.html
Lue se. Et menetä siinä mitään, mutta saat elää monta vuotta poikien, kossien elämää. Se ei ole mitään viatonta veikistelyä, vaan täynnä tapahtumia ja tunteita, sydämen lyöntejä, seikkailua, vääryyttä lapsuutta kohtaan, lapsenmielistä oikeuden hakemista, seksuaalisuuden etsimistä ja löytämistä.
Lue Italialainen ulsteri. Vihellä Jerikon muureja, kulje tuokio kertojan parhaan ystävän, Raisan rinnalla, kääriydy sarkapeittoon kylminä öinä. Unelmoi. Unelma voi olla oma sirkus tai vaikka lämmin takki, Italialainen ulsteri.
Lapsi on aina vain lapsi. Mitä aikuiset heille ikinä tekevätkään, miten he lapsia kohtelevatkaan, he tekevät sen ikuisiksi ajoiksi. Lapsuus loppuu, mutta kokemukset kulkevat mukana koko ihmisen iän niin hyvässä kuin pahassakin. Lapsi on vain kerran lapsi.
Kirja ei saarnaa eikä hymistele. Pieni poika kertoo elämästään niin kuin poika vain pystyy mitään salaamatta, mitään kaunistelematta, mitään peittelemättä. Joka sana kannattaa uskoa, sillä pienet pojat eivät valehtele. Lue!
torstai 29. lokakuuta 2015
keskiviikko 28. lokakuuta 2015
Mamut maailman vapailla vesillä
Kun bisnes ei kannata ja kansan mielipide on vastaan, kun delfiinit vanhenevat ja uusia ei voida kasvattaa, pitää panna piste. Piste pitää panna Särkänniemen huvipuiston delfinaariolle. Ihmiset eivät halua enää nähdä ikääntyvien eläinten uljaita temppuja, vaan menevät mieluummin hurjiin härveleihin ja vuoristoradalle kiljumaan pelkonsa pullistuvin palkein. Kansan mielestä laumassa uivia eläimiä on jo tarpeeksi kidutettu ahtaissa altaissa, joten nyt on aika huutaa yhteen ääneen: "Free dolphins!"
Särkänniemen delfiinit ovat eläneet jo vuosikymmeniä delfinaariossa ja oppineet oman kielen ja kasvattaneet kulttuurin, jota kukaan muu maailman delfiineistä ei ymmärrä. Ne ovat katsoneet satoja tuhansia ihmisiä silmiin ja nähneet niissä ilon ja naurun. Ne ovat kuulleet riemuhuutoja ja oppineet tietämään, että se merkitsee silakkaa tai muuta herkkupalaa. Ne ovat ystävystyneet kouluttajiensa kanssa ja pitävät heitä varmaankin samanvertaisina, joskin huonoina uimareina. Ja nyt nuo kauniit ja uljaat delfiinit halutaan kansan suulla vapauttaa altaiden ikeestä vapaisiin vesiin.
Veera on lauman johtaja ja sillä on Eevertti-niminen poikanen. Delfi taas on kaikkien delfinaariossa syntyneiden poikasten isä. Neljäs pullonokkadelfiini Leevi on nyt jo kuolleen Näsin ja Delfin poikanen. Ne ovat siis perhe ja jos ne lasketaan jossakin päin maailmaa vapaisiin vesiin, niistä tulee pakolaisperhe. Niin siinä käy.
Kun nuo neljä altaassa syntynyttä ja kasvanutta ja elämänsä viettänyttä delfiiniä lasketaan vapaiden delfiinien joukkoon, ovat ne kuin Tornion rajan yli tuleva yksinäinen pakolaisperhe täysin vieraassa maassa, vieraassa kulttuurissa aivan ummikkoina ja ypöyksin. Ne uivat kohti vierasta laumaa, joka kääntyy katsomaan niitä, mutta eivät ymmärrä sanaakaan. Delfiini ei ole kala eikä se siis ui parvessa kuin kalat. Delfiini on nisäkäs ja sillä on oma laumansa ja lauman jäsenet kuuluvat tiiviisti yhteen. Ne vierastavat uusia yksilöitä aivan samalla tavalla kuin me vierastamme tänne muista maista tulleita muuttomatkalaisia.
- Nak nak, nik nik nok, näk (Tulemme Suomesta, Tampereeltä nääs.)
- Nik nok nak nak (Mitä se sano?)
- Nak nak niks (Särkänniemestä, Suomesta.)
- Nik nik nik (Menkää vittuun.)
- Nak nok nik nik. (Mitä se sano?)
- Nik nik nok nak. (Mamut vittuun.)
No. Delfiinit eivät puhuisi noin, vaikka eivät ymmärtäisikään toisiaan. Vain ihmiset puhuvat noin. Ehkä on olemassa parempi vaihtoehto vapaille vesille ja vieraille laumoille.
Kuului ehdotus, että Särkänniemen delfiineille pitäisi järjestää vanhainkoti jonnekin Keski-Euroopan delfinaarioon, mutta kovin toiveikkaana en tuon saattohoidon kanssa ole. Vanhat delfiinit unohtuvat nopeasti ja todennäköisesti kuolevat kätevästi "vanhuuteen" tai "virustautiin" ja jauhetaan minkinruuaksi jossakin rehutehtaassa tai ne haudataan kaikessa hiljaisuudessa syrjäiseen, saksalaiseen tammilehtoon. Niin meillä ihmisillä on tapana hoitaa hankalat asiat. Ja delfiineistä on tullut hankala asia: ne vain syövät ja kuluttavat, mutta eivät enää tuota. Ihmiset eivät halua nähdä niitä, eivät kaipaa enää temppuilevia vesielämiä, kun kaikki on jo nähty. Delfiinit joutavat uida vapauteen - tavalla tai toisella.
"Free Willy!" "Free dolphins!"
"Särkänniemeen, Särkäniemeen." (iloisesti laulaen)
Särkänniemen delfiinit ovat eläneet jo vuosikymmeniä delfinaariossa ja oppineet oman kielen ja kasvattaneet kulttuurin, jota kukaan muu maailman delfiineistä ei ymmärrä. Ne ovat katsoneet satoja tuhansia ihmisiä silmiin ja nähneet niissä ilon ja naurun. Ne ovat kuulleet riemuhuutoja ja oppineet tietämään, että se merkitsee silakkaa tai muuta herkkupalaa. Ne ovat ystävystyneet kouluttajiensa kanssa ja pitävät heitä varmaankin samanvertaisina, joskin huonoina uimareina. Ja nyt nuo kauniit ja uljaat delfiinit halutaan kansan suulla vapauttaa altaiden ikeestä vapaisiin vesiin.
Veera on lauman johtaja ja sillä on Eevertti-niminen poikanen. Delfi taas on kaikkien delfinaariossa syntyneiden poikasten isä. Neljäs pullonokkadelfiini Leevi on nyt jo kuolleen Näsin ja Delfin poikanen. Ne ovat siis perhe ja jos ne lasketaan jossakin päin maailmaa vapaisiin vesiin, niistä tulee pakolaisperhe. Niin siinä käy.
Kun nuo neljä altaassa syntynyttä ja kasvanutta ja elämänsä viettänyttä delfiiniä lasketaan vapaiden delfiinien joukkoon, ovat ne kuin Tornion rajan yli tuleva yksinäinen pakolaisperhe täysin vieraassa maassa, vieraassa kulttuurissa aivan ummikkoina ja ypöyksin. Ne uivat kohti vierasta laumaa, joka kääntyy katsomaan niitä, mutta eivät ymmärrä sanaakaan. Delfiini ei ole kala eikä se siis ui parvessa kuin kalat. Delfiini on nisäkäs ja sillä on oma laumansa ja lauman jäsenet kuuluvat tiiviisti yhteen. Ne vierastavat uusia yksilöitä aivan samalla tavalla kuin me vierastamme tänne muista maista tulleita muuttomatkalaisia.
- Nak nak, nik nik nok, näk (Tulemme Suomesta, Tampereeltä nääs.)
- Nik nok nak nak (Mitä se sano?)
- Nak nak niks (Särkänniemestä, Suomesta.)
- Nik nik nik (Menkää vittuun.)
- Nak nok nik nik. (Mitä se sano?)
- Nik nik nok nak. (Mamut vittuun.)
No. Delfiinit eivät puhuisi noin, vaikka eivät ymmärtäisikään toisiaan. Vain ihmiset puhuvat noin. Ehkä on olemassa parempi vaihtoehto vapaille vesille ja vieraille laumoille.
Kuului ehdotus, että Särkänniemen delfiineille pitäisi järjestää vanhainkoti jonnekin Keski-Euroopan delfinaarioon, mutta kovin toiveikkaana en tuon saattohoidon kanssa ole. Vanhat delfiinit unohtuvat nopeasti ja todennäköisesti kuolevat kätevästi "vanhuuteen" tai "virustautiin" ja jauhetaan minkinruuaksi jossakin rehutehtaassa tai ne haudataan kaikessa hiljaisuudessa syrjäiseen, saksalaiseen tammilehtoon. Niin meillä ihmisillä on tapana hoitaa hankalat asiat. Ja delfiineistä on tullut hankala asia: ne vain syövät ja kuluttavat, mutta eivät enää tuota. Ihmiset eivät halua nähdä niitä, eivät kaipaa enää temppuilevia vesielämiä, kun kaikki on jo nähty. Delfiinit joutavat uida vapauteen - tavalla tai toisella.
"Free Willy!" "Free dolphins!"
"Särkänniemeen, Särkäniemeen." (iloisesti laulaen)
torstai 15. lokakuuta 2015
Jätetty
Lauloi lyöty mies
kaihoa kainalossa.
Rahisi ääni
kuin gramofonin neula
savikiekon uurteissa.
kaihoa kainalossa.
Rahisi ääni
kuin gramofonin neula
savikiekon uurteissa.
keskiviikko 14. lokakuuta 2015
Hupi Luwalla
Ihminen maistaa suklaan maun vaikkapa ruskeaksi maalatusta herneestä, jos hän olettaa nauttivansa suklaata. Siksi me olemme ainutlaatuisia herkkine hermoinemme ja makuaisteinemme koko universumissa. Toinen taas tietää olevansa allerginen koirille ja alkaa kutista nähtyään koiran televisiossa. Olemme hyvin ainutlaatuisia tässä maailmankaikkeudessa, sitä ei käy millään kiistäminen. Mutta enemmän kuin omat aistimme vievät meitä kohti kaikkea hyvää, hinta tekee monesta asiasta vieläkin paremman - ja maukkaamman. Lienet kuullut sivettikissakahvista, Kopi Luwakista. Kerron siitä.
Maailman kallein kahvi syntyy sivettikissan suolistossa Sumatralla. Kissan läpi kulkiessaan kahvipavut saavat hyvin omalaatuisen aromin, jonka kerrotaan muistuttavan suklaata tai karamellia. Nykyisin sivettikissoja tarhataan ja ne ulostavat syömänsä hienoimmat ja kypsimmät kahvimarjat suoraan tarhaajansa tiskille. Tällä tavalla kahvia saadaan alle tuhat kiloa vuodessa. Villien sivettikissojen tuottama aromikas, suolistossa maustettu kahvipapu on vieläkin harvinaisempaa ja siksi erittäin kallista ja kahvin ystävien suuresti himoitsemaa.
Suomessa ei kahvipapu kasva, mutta meillä ovat metsät täynnä puolukoita. Thaimaalaiset poimijat keräävät niistä suuren osan, mutta kaukaisimpien korpimetsien kumisevat kolkat saavat jäädä aivan rauhaan. Ja kun lokakuun ensimmäiset pakkasyöt tulevat, paleltuvat nuo tummanpunaiset marjaset ja saavat pintaansa timanttisen riitteen. Tuosta yöstä alkaa maailman kalleimman kylmäpuristetun mehun matka luksusta himoitsevan kuluttajan ruokapöytään.
Kun Karjalasta lähdettiin ensimmäiseen evakkoon kylmään pakkasaamuun, olivat mahat jännityksestä sekaisin. Adrenaliini virtasi suonissa ja vellovat vatsahapot tekivät työtä kaksin käsin (vertauskuvallisesti tosin). Ja niin kuin hyvin tiedetään ja Joensuun yliopiston monien tutkimusten mukaan on itsestään selvää, periytyi tuo sodan jaloista karkuun lähteneiden suoliston aktiivinen toiminta myös tuleville sukupolville. Juuri tietty määrä adrenaliinia ja vatsahappojen entsyymejä antoi edellisiltana syödyille, pakkasen panemille puolukoille mitä erikoisimman ja aromikkaimman maun. Tosin aluksi siitä osasivat nauttia vain häthätää mukaan otetut siat ja lampaat, mutta muutama mukana ollut vähämielinen keräili ihmisen läpi kulkeneita puolukoita ja huilutteli niitä kylmissä jokivesissä ja nautti hyvin pestyinä kaikessa hiljaisuudessa ja evakkojunan pimeän karjavaunun suojissa. Hukkaan olisi mennyt tuo arvokas tieto, jollei Joensuun kansanmuseon arkistoista olisi löytynyt lähes läpihankautunutta muistikirjan lehtistä, jossa ihmisen suoliston läpi kulkeneen, jäätyneen puolukan mainiota makua ylistettiin vuolaasti ja henkeä salpaavasti.
Monen vuoden tutkimusten jälkeen on nyt valettu uuden, uljaan kylmämehupuristamon kivijalka ja seinätkin ovat jo pystyssä ja laitteita parhaillaan asennetaan. Siirtokarjalaisen suoliston läpi kulkeutuneen supisuomalaisen puolukan ja siitä kylmäpuristetun mehun matka kulinaristien ruokapöytiin on alkamassa. Mutta koska kantasuomalaisiin sekoittumattomia siirtokarjalaisia on enää kovin vähän ja määrä vähenee entisestään, Hupi Luwallan hinta on tulevaisuudessa pilvissä jos ei niiden ylikin. Siksi onkin syytä etsiä kaikki Suomessa asuvat, villit tai vähän kesymmät siirtokarjalaiset ja heidän puhtaat jälkeläisensä. Kantaväestöön sekoittuneiden siirtokarjalaisten suolisto ei ole riittävän hapokasta Hupi Luwallan tuottamiseen, mutta tyhjää parempaa luksustuotetta heidänkin läpi voidaan lasketella ja myydä kaiken kansan markettien herkkuosastolla ruokakaupan tasoa nostattamaan.
Hupi Luwalla maistuis varmaan sullekin, jos sinulla vain olisi tarpeeksi rahaa. Alahan säästämään. Säästötalkoot alkavat nyt.
Maailman kallein kahvi syntyy sivettikissan suolistossa Sumatralla. Kissan läpi kulkiessaan kahvipavut saavat hyvin omalaatuisen aromin, jonka kerrotaan muistuttavan suklaata tai karamellia. Nykyisin sivettikissoja tarhataan ja ne ulostavat syömänsä hienoimmat ja kypsimmät kahvimarjat suoraan tarhaajansa tiskille. Tällä tavalla kahvia saadaan alle tuhat kiloa vuodessa. Villien sivettikissojen tuottama aromikas, suolistossa maustettu kahvipapu on vieläkin harvinaisempaa ja siksi erittäin kallista ja kahvin ystävien suuresti himoitsemaa.
Suomessa ei kahvipapu kasva, mutta meillä ovat metsät täynnä puolukoita. Thaimaalaiset poimijat keräävät niistä suuren osan, mutta kaukaisimpien korpimetsien kumisevat kolkat saavat jäädä aivan rauhaan. Ja kun lokakuun ensimmäiset pakkasyöt tulevat, paleltuvat nuo tummanpunaiset marjaset ja saavat pintaansa timanttisen riitteen. Tuosta yöstä alkaa maailman kalleimman kylmäpuristetun mehun matka luksusta himoitsevan kuluttajan ruokapöytään.
Kun Karjalasta lähdettiin ensimmäiseen evakkoon kylmään pakkasaamuun, olivat mahat jännityksestä sekaisin. Adrenaliini virtasi suonissa ja vellovat vatsahapot tekivät työtä kaksin käsin (vertauskuvallisesti tosin). Ja niin kuin hyvin tiedetään ja Joensuun yliopiston monien tutkimusten mukaan on itsestään selvää, periytyi tuo sodan jaloista karkuun lähteneiden suoliston aktiivinen toiminta myös tuleville sukupolville. Juuri tietty määrä adrenaliinia ja vatsahappojen entsyymejä antoi edellisiltana syödyille, pakkasen panemille puolukoille mitä erikoisimman ja aromikkaimman maun. Tosin aluksi siitä osasivat nauttia vain häthätää mukaan otetut siat ja lampaat, mutta muutama mukana ollut vähämielinen keräili ihmisen läpi kulkeneita puolukoita ja huilutteli niitä kylmissä jokivesissä ja nautti hyvin pestyinä kaikessa hiljaisuudessa ja evakkojunan pimeän karjavaunun suojissa. Hukkaan olisi mennyt tuo arvokas tieto, jollei Joensuun kansanmuseon arkistoista olisi löytynyt lähes läpihankautunutta muistikirjan lehtistä, jossa ihmisen suoliston läpi kulkeneen, jäätyneen puolukan mainiota makua ylistettiin vuolaasti ja henkeä salpaavasti.
Monen vuoden tutkimusten jälkeen on nyt valettu uuden, uljaan kylmämehupuristamon kivijalka ja seinätkin ovat jo pystyssä ja laitteita parhaillaan asennetaan. Siirtokarjalaisen suoliston läpi kulkeutuneen supisuomalaisen puolukan ja siitä kylmäpuristetun mehun matka kulinaristien ruokapöytiin on alkamassa. Mutta koska kantasuomalaisiin sekoittumattomia siirtokarjalaisia on enää kovin vähän ja määrä vähenee entisestään, Hupi Luwallan hinta on tulevaisuudessa pilvissä jos ei niiden ylikin. Siksi onkin syytä etsiä kaikki Suomessa asuvat, villit tai vähän kesymmät siirtokarjalaiset ja heidän puhtaat jälkeläisensä. Kantaväestöön sekoittuneiden siirtokarjalaisten suolisto ei ole riittävän hapokasta Hupi Luwallan tuottamiseen, mutta tyhjää parempaa luksustuotetta heidänkin läpi voidaan lasketella ja myydä kaiken kansan markettien herkkuosastolla ruokakaupan tasoa nostattamaan.
Hupi Luwalla maistuis varmaan sullekin, jos sinulla vain olisi tarpeeksi rahaa. Alahan säästämään. Säästötalkoot alkavat nyt.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)