keskiviikko 24. toukokuuta 2017

Ylöspäin, alaspäin

Jokainen askel
ylöspäin vie sinua
kohti kuolemaa.
Eivätkä askeleesi
alaspäin mitään muuta.

maanantai 22. toukokuuta 2017

Parempi niin, sanoi Jumala

Istuin Jumalan, isän kaikkivaltiaan kanssa saunan kuistilla. Huokaisimme molemmat syvään ja aukaisimme oluttölkin. Meillä molemmilla oli ollut hyvin raskas viikko, painostavia päiviä, monenlaista vastamäkeä. Monet luulevat, ettei Jumalalla ole vastoinkäymisiä, mutta luulo on yhtä väärä kuin vänkkyrämänty. Maailma on muuttunut niin monimutkaiseksi, sen totesimme yhdessä ja kolautimme alumiinitölkit vastakkain ja siemaisimme pitkän ja hyvin rauhallisen ryypyn virkistävää saunajuomaa.


Oli hiljaista. Kaukaa purolta kuului keväinen kohina, vesilinnut ääntelivät ja kutsuivat lajitovereitaan. Pikkulinnut eivät malttaneet kovin kauaksi aikaa istahtaa oksalleen, vaan pyrähtelivät taukoamatta oksalta toiselle, puusta puuhun, metsästä metsään. Niidenkin oli rakennettava elämälleen rajoja, perheelleen suojapaikkaa. Niin ne kuvittelivat. Jumala puhui minulle.


- Nuo luulevat voivansa olla turvassa, kun lentävät muutaman kierroksen pesäpuunsa ympäri ja merkkaavat reviirinsä. Uskovat sillä keinoin saavansa sijaa täällä maailmassa. Jotenkin minulta kaikessa tohinassa jäi tuokin homma kesken. Alun pitäin piti saada aikaiseksi rauhaisa maailma, jossa kaikki luodut, eläimet ja ihmiset, sinäkin, voisivat elää rauhassa keskenään. Jotenkin tuli söhlättyä homma niin, ettei rauhasta ole tietoakaan. Kaikki syövät toisiaan, mikä toisaalta on ihan hyvä asia. Mihin minä olisin kaikki rauhassa sikiävät tunkenut? En niin mihinkään. Helpommalla pääsen, kun toisiaan syövät.

- Vai että sillä lailla söhläsit sinäkin.

- Niin söhläsin.

- Vaan eivätkös ne olleet Eeva ja Aatami ja varsinkin Eeva...?

- Höpsistä töppöseen. Mitenpä se ihminen, luuta, nahkaa ja velttoa läskiä olisi voinut minun tekemisiini puuttua. Pelkkää puhetta on tuollainen ja väärää kirjoitusta.

Hiljennyimme. Talitiainen kurkki pesäpöntön suuaukolta ja huomasi kirjosiepon istuvan viereisellä oksalla. Tiaisella oli pahoja aavistuksia, ja kirjosiepolla puolestaan ilkeitä aikeita: pesäpuun valloitus ja lintutoverin häätö. Jumala vilkaisi mínuun.

- Katsohan tuotakin. Molemmat ovat kutakuinkin samankokoisia ja melko lailla samannäköisiäkin. Silti joka kesä tuo mustavalkoinen lintu häätää keltamustan kaverin pöntöstään pihalle. 

- Vähän niinkuin sumopainia: kaveri ulos matolta.

- Vähän.


Jumala selitti, että värien piti alun pitäen olla vain iloksi ja riemuksi. Sillä tavalla metsät olisivat olleet iloisia ja värikkäitä, mutta niistä tulikin varsinaisia temmellyskenttiä. Ja Jumala kysyi.

- Katsoitko eilen Suomen ja Sveitsin ottelun?

Myönsin.

- Siinäkin laitetaan eriväriset höyhenet päälle ja aletaan kamppailla hampaat irvessä tilasta ja pesäpöntöstä. Mutta sinäpä et nähnytkään kaikkea, mitä pelin jälkeen tapahtui. Ei riittänyt, että parikymmentä miestä kamppaili jäällä, vaan monessa torpassa iskettiin nyrkkiä pöytään ja saatettiinpa pistää baarissa vieruskaveria turpaankin. Ihan vaan pelin tiimellyksessä kuin pikkulinnut pesäpuussa.

Seurasimme pikkulintuja taas. Pihapuussa oli lintulauta täynnä siemeniä. Tintit ja varpuset kiersivät siemensäiliötä ja nokkivat ja viskoivat siemeniä enemmän kuin ehtivät niitä syödä. Linnut olivat toistensa kaltaisia, vikkeliä, tarmokkaita ja puuhakkaita ja varsin mustasukkaisia jokaisesta ruokajyvästä, joka säiliöstä alustalle varisi. Oma maha ensin aivan kuin ihmisilläkin. Niin olivat toistensa kokoisiakin.

- Sanohan minulle, Jumala kun olet, mistä nuo pieniaivoiset lintuset tietävät paritella juuri oikeanvärisen linnun kanssa. Miksi varpunen ei hyppää tiaisen selkään tai tianen pyri jatkamaan sukua varpusen kanssa?


Jumala oli hetken aivan vaiti.


- Tuotapa en ole tullut ajatelleeksikaan. Lienevät ihmistäkin turhamaisempia ja tiirailevat päiväkaudet kaunista höyhenpukuaan metsälähteiden vesipeilistä. Tai eivät vain ole hoksanneet, että mukavahan se olisi pöllyytetellä tukevan puun heiluvalla oksalla vähän erivärisiäkin höyheniä.


Hiljennyimme. 


- Parempi, kun en tiedä aivan kaikkea itsekään.


Niin tuumasi Jumala, kaikkivaltias ja kaiken luonut.


- Parempi niin. Hyvän ja pahan tiedon puukin lahosi onneksi pystyyn ja sen tuuli kaatoi. Parempi niin.


Tulevaisuus kulkee töitä kysymässä

Ovikello soi. Ovella seisoi kaksi pientä poikaa, kymmenvuotiaita kutakuinkin. Polkupyörät olivat kumollaan pihamaalla ja toisen pyörän takarengas pyöri vielä. Kysyin, millä asialla pojat liikkuivat.
- Oisko mittään töitä?
Kysyin, millaista työtä pojat olivat vailla.
- Ihan mitä vain.
Kun joku kysyy työtä, on melkoisen selvää, että halutaan myös palkkaa tehdystä työstä. Olin utelias tietämään, mitä ihan mistä vain työstä pitäisi maksaa.
- Ihan mitä vain, vastasi toinen poika sen enempää asiaa pohtimatta.

Kummallakaan pojalla ei ollut kansiota saati laukkua tai keräyslistaa niin kuin usein koululaisilla on, kun rahaa keräävät. Tiedustelin, mihin kenties hyväänkin tarkoitukseen pojat rahaa tarvitsivat niin kipeästi, että olivat töiden perään lähteneet.
- Ostetaan kesällä sukellusvehkeitä.

Virkistyin tuosta vastauksesta, vaikka olin juuri noussut iltapäivän väsymyksestä sohvalta. Ovella oli kylmä, sillä ilma oli keväisen kolea ja kostea. Mietin, olisiko minulla tarjota minkäänlaista työtä sukellusharrastusta aloitteleville pojille. Juuri sillä hetkellä en keksinyt mitään, vaan kehotin poikia tulemaan takaisin, kun ilma vähän lämpenisi ja piha kuivuisi. Lupasin keksiä pojille askaretta.

Reilun viikon kuluttua ovikello soi jälleen ja aurinkoisella kuistilla seisoivat taas nuo samat pojat. He pitivät sanansa ja tulivat heti, kun aurinko paistoi. Ja minulla oli takapihalla liiterissä kasaamattomia hellapuita juuri heitä varten. Opastin pojat työmaalle ja kerroin, mitä heidän tulisi tehdä. Kehotin myös olemaan varovainen, ettei meille kenellekään tulisi ongelmia omaehtoisesta rahanansainnasta.
- Heleppo homma, sanoivat pojat ja alkoivat kasata puita liiterin seinustalle.

Reilun puolen tunnin kulutta ovikello soi taas ja pojat seisoivat posket punaisina ja kertoivat, että työ oli tehty.

- Kasattiin vielä lattialla olleet lauvanpätkätkin  sammaan kassaan.

Lähdettiin yhdessä tarkistamaan työn tulos ja laatu. Kaikki pilkotus puut pihalta oli järjestetty moitteettomaan kasaan liiterin seinustalle ja lattialla lojuneet laudanpätkät olivat siististi toisella seinustalla aivan kuin pojat kertoivatkin. Pihalla olleet pilkkomattomat puut oli järjestetty säntilliseen kasaan ja kottikärry nostettu nätisti puuta vasten. Kysyin pojilta, mitä heidän vanhempansa tuumivat, kun he olivat kertoneet lähtevänsä työnhakuun.
- Siitä vaan.
Sovimme palkkion työstä ja kysyin, oliko se heidän mielestään sopiva.
- On se.
Pojat saivat vielä ahkeran miehen lisäksi mehupurkit maistiaisiksi ja pääsiäiseltä jääneet suklaamunat mukaan. Polkupyörän keulat pystyssä pojat poistuivat pihalta sukellusvehjerahasto mukavasti karttuneena.

Viime viikolla meille tuli metsuri pihaan ja kaatoi melkoisen läjän koivupuita. Tarkkavainuiset pikkupojat näkivät ohiajaessaan taas uuden mahdollisuuden ansaita lisäeuroja kesän harrastuskassaan ja pyöräilivät heti pihalle töitä kysymään. Kohta on taas pilkkeitä kasattavaksi. Niin sovittiin.

Jälkikirjoitus.
Toivon totisesti, ettei pojille ja minulle tule mitään vaikeuksia viranomaisten kanssa tuosta erikoisen oma-aloitteisesta harrastuksen rahoituksesta. Summat ovat pieniä, mutta varsinkin pojille merkittäviä. Noiden poikien kaltaisissa pikkuveijareissa on tämän maan suuri tulevaisuus.

Kipeää tekee

Kipeää tekee,
kun omalla polulla
kompastuu oksaan.
Polkuhan on niin tuttu
risuineen ja kantoineen.

keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Huono taikuri

Hyvänen aika,
miten pahainen taika,
sanoi taikurin
vaimo, kun miehensä joi
talon näkymättömiin.

tiistai 9. toukokuuta 2017

Kesä tulee lirutellen

Lumi suleili,
kevät maata syleili,
pois syljeskeli
rännänroippeet, rippeetkin
kesän tieltä lirumaan.

maanantai 8. toukokuuta 2017

Vekkuli Jumala

Hän hiutaleittain
peittää kesän syksyisin
lumikinoksiin
vain kevättä kaipaamaan.
Jumala on vekkuli.