Metsän omistusta

Monet omistavat metsää. Toinen siellä ja toinen täällä. Mänty näyttää etelässä kutakuinkin samalta kuin vähän pohjoisempana, ja kokonaiset metsätkin ovat aikalailla saman oloisia. Puuteollisuuden raaka-ainetta kasvaa siis kautta maan lähes yhtenäisenä metsänä. Mutta tuo yhtenäinen, valtakunnan rajalta rajalle ulottuva metsä on lohkottu palstoihin ja joku omistaa jonkun ja joku toinen taas jonkun toisen palasen mukavaa metsää. Ja näistä paloista sitten myydään puita metsäteollisuuden tarpeisiin kuka minkäkin verran ja kuka mistäkin. Ja järeät puutavararekat ajelevat pitkin maata sinne tänne ja keräilevät tukkikuormia milloin mistäkin linja-autopysäkiltä tai metsäautoteitten varsilta sieltä täältä. Ei ole tuossa touhussa järjen häivääkään.

Mutta jos metsä olisikin kuin suuri pörssiyhtiö, jossa metsänomistajilla olisi tietty osuus merkittynä. Kun myynnin aika tulee, puuta voitaisiin ottaa sieltä, mistä sen kätevimmin ja edullisimmin saisi. Myyjälle merkitään myynnin määrä rekisteriin ja niin metsäomaisuus siltä osin vähenisi. Tai jos joku haluaa metsää lisää, hän merkkaa vain osuuksia itselleen ja hankkii metsäomistusta. Näin raskas tukkirekka- ja mestäkoneliikenne keskittyisi vain tiettyihin osiin maata kerrallaan ja matkat lyhenisivät ja järkevöityisivät. Jäisi myös joutava metsien kyttääminen vähemmälle, kun voisi keskittyä itse asiaan eli metsäosan omistamiseen, ei tietyn maapalan omistamiseen. Eihän kukaan oleta omistavansa tiettyä osaa pörssiyhtiöstä, vaan tietyn arvon siitä. Sama asia.

Pakko saada kaatolupa -neva

Jossakin päin Suomea on vielä paikka, jossa susi on tähän päivään saakka saanut elää rauhallista ja turvallista elämää vailla tulta syökseviä kiväärejä tai äkäisesti ulvovia moottorikelkkoja. Siellä se on jolkotellut erämaan kätköissä vuosituhansia, maailman luomisesta lähtien - tai ainakin melkein. Tai ainakin niin kauan kuin suomalaisissa vankiloissa on liikennemerkkejä leikattu ja stanssattu ja mustavalkoiseksi maalattu.

SUSINEVA

Niin lukee liikenneviitassa. Mutta eipä lue kauan. Äkäiset ja lapsistaan huolestuneet kyläläiset ovat jo lähettäneet liikenneministeriöön monissa tuumin allakirjoitetun vetoomuksen ja samalla hakemuksen, jotta mokoma susi saadaan pois päiviltä viitastakin. Eihän sen ohi uskalla kukaan pimeällä ja pakkasella kulkea, kun se siinä hiekkatien varressa seisoo pystypäin kuin...jääköön nyt sanomatta ainakin se. Ei parane opastaa susia mokomalla viitalla nevalle, kun sinne sitä latuakin on liikuntatoimen kanssa suunniteltu. Ihmisen pitää saada turvallisesti liikkua nevalla. Onhan se nyt laitapeliä, jos pitää maailmassa petoja pelätä tai suden takia jättää hiihtolenkki heittämättä. Henki pois vain.

Mutta uusi nimi on jo keksitty ja tarvitaan vaan enää lupa laittaa merkki paikalleen vanhan tilalle. Uudessa merkissä lukee turvallisesti

SAATIINHAN SE KAATOLUPA SILLEKIN -NEVA.

Maailma muuttuu näin turvalliseksi meille kaikille.

KONTIO-saappaat = KARHUNTALJA-kumpparit
TAMPEREEN ILVES = TAMPEREEN NIITÄ ON AIVAN LIIKAA
OULUN KÄRPÄT = OULUN LOUKKUUN VAAN NE SYÖVÄT LINNUNPOJAT
LAHDEN PELIKANS = LAHDEN EIHÄN NIITÄ EDES OLE SUOMESSA, MUTTA AMMUTTAIS POIS JOS OIS
SIPOON SUDET = SIBBO MÅSTE SKJUTA BORT

Jopas onkin turvallista nyt kulkea luonnossa, kun ei ole enää sitä luontoa eikä joutavia elukoita ihmisen kiusana.

Talvi ilman pottukattilaa

Olen ollut hiljainen koko talven. Suuret ajatukset ovat kulkeneet pääni päästä päähän, muttei minulla ole ollut mitään sanottavaa. Olen ollut kuin höyryveturi ilman ääntä, kisko ilman kolinaa, pilli ilman sointia. Olen ollut kurki mahahöyheniä myöten jäisessä suossa, joutsen räpyläjaloistani lampeen jäätyneenä, tikka nokka puuhun uponneena, majava raudoissa - karhu pesän piilossa. Mutta ehkäpä kesä minut taas kohta herättää.
Vaan pitkä on ollut tämän kevään tulo, hidas kuin käärmeen liike hangella. Niinpä en suuresti minäkään kiirettä pidä, vaan heräilen varovasti, tunnustelen, nuolen kieleni kiinni jäiseen rautaan ja jatkan hiljaisena ylös nousemista kieli kovasta koetuksesta ruvella ja verissä nahoin. Jutellaan sitten, kun on kesä. Puhellaan jäätelökioskilla, haastellaan huurteisen tuopposen äärellä aurinkoisella terassilla ja annetaan puheen tulla.
Olen ollut hiljainen koko talven, puhetta paossa, kun ei ole ollut mitään sanottavaa.
Hemppo. Hemppo. Hemppo. Poteito. Poteito. Poteito. Talvi ilman harrikkaa ei kielen kantoja irrota;-)