Kutistunut sähkömies, joka oli unohtanut suomenkielen

Ruoka oli juuri valmistunut ja kohta jo syötykin ja olo oli varsin kylläinen ja raukea pitkän ajomatkan ja mökille kotiutumisen jälkeen. Nukutti. Kuului: "Naps!" Sulake paloi. Nousin sohvalta ja tutkin mittaritaulua ja löysin palaneen sulakkeen ja vaihdoin sen: "Naps." Jossakin oli oikosulku. Viikonlopun mökkireissu sai näin lisäaskareen ja pikkuhuolen hoidettavaksi.

Mökki on Ruotsin puolella Kalixissa, Pålänge-nimisessä kylässä, jossa kaikki ovat ruotsinkielisiä. Niinpä olen opetellut arkiruotsia sekä naapureiden kanssa juttelemalla ja varsinkin lastenkirjoja lukemalla ja selviän jokapäiväisistä pikkuasioista melko mainiosti. Osaan jopa puhua ruotsiksi myös puhelimessa, vaikken puhujaa näkisikään. Niinpä siis etsin itse rakentamastani ammattilaisten verkostosta oikean henkilön, sähkömiehen. Tuossa mainiossa kylässä on ammattilaisia kaikkiin asioihin, joita mökkiläinen tarvitsee. Niinpä minunkin luettelossani on putkimies, metsuri, sähkömies, kirvesmies, maansiirtourakoitsija...Tuo sähkömies on joukon ainoa, joka puhuu suomea, oikeastaan meänkieltä. Hän kävi asentamassa mökille vuosi sitten uuden lieden ja tulimme varsin hyvin toimeen sekä ruotsilla että meänkielellä.

Valitsin hänen numeronsa ja kirjoitin pitkän selostuksen sähköongelmasta suomeksi ja kohta soikin puhelin.
- Rune Isaksson. Du smssade mig, men jag förstår inte finska?
- Voidaanko jutella suomeksi. Kan vi tala finska.
- Men jag kan inte tala finska.

Ihmettelin tovin, miten tuo mainio sähkömies oli unohtanut vuodessa suomen niin täydellisesti, ettei muistanut enää sanaakaan, vaikka olimme edellisellä kerralla jutelleet varsin sujuvasti suomea, meänkieltä. Selvitimme kuitenkin asian ja hän lupasi tulla käymään mökillä iltapäivällä.

Mies ajoi pihaan. Menin häntä vastaan ja kummastelin, miten miehen mitta oli lyhentynyt melkoisesti vuoden aikana. Kun tuo Rune kävi edelliskeväänä hellaa asentamassa, hän tuskin mahtui ovesta sisään. Reipas parimetrinen mies täytti pienen keittiön laittiasta kattoon, mutta nyt mökkipolkua asteli aivan tavallisen kokoinen mies. Menimme keittiöön ihmettelemään palavaa sulaketta. Kerroin ongelman vielä uudestaan ja mies kuunteli tarkkaavaisesti. Muistutin häntä, että hän oli käynyt noin vuosi sitten mökillä edellisen kerran. Hän muisti sen. Mutta ei muistanut, että olisi millään lailla ollut hellan kanssa tekemisissä. Kysyin, oliko hänellä pitkä työtoveri sähköliikkeessä, joka olisi voinut käydä hellan asentamassa. Ei mies sellaista muistanut eikä edes tuntenut niin pitkää miestä saati että olisi ollut samassa työpaikassa. Olin vähän ihmeissäni. Laitoin uuden sulakkeen mittariin ja kuulostelimme, kuinka se taas nopeasti paloi ja virtakytkimestä kuului: "Naks." Aikamme asiaa ihmeteltyämme hän ehdotti minulle: "Pitäisikö sinun kutsua sähkömies." Eikös hän sitten ollut sähkömies.
- Minä olen metsuri.
- Mutta etkös sinä ole Rune Isaksson?
- Kyllä olen. Rune olen ja metsuri myös.
Rune oli edellisenä vuonna käynyt kaatamassa tontilta puita ja tunsi siksi asian vähän kuin omakseen ja auttamisen asiakseen.

Luettelossani on Rune ja Roger. Rune on metsuri ja Roger sähkömies. Olin hälyttänyt sähkövikaa ihmettelemään väärän miehen. Oli tuo Rune vähän mökille lähteissään ihmetellyt, miksi hänen pitää lähteä lauantaipäivänä sulaketta ihmettelemään, mutta ystävällisenä miehenä päätti kuitenkin yrittää auttaa.

Sain juuri puhelun Rogerilta. Hän on nyt parasta aikaa mökillä laittamassa sähköä järjestykseen.
- Häätyy laittaa seekrinki kunthon. Sole minkhän.

"Tule pois. Sinä et ole mikään porsas."

Luin uutisen, jossa koulun kevätjuhlaa viettävän lapsen äiti oli kesken lasten esityksen alkanut huutaa ja sättiä juhlassa mukana ollutta entistä aviomiestään ja tämän uutta naisystävää railakkain sanakääntein. Muutaman minuutin performanssin jälkeen niin tuo ex-mies kuin hänen ystävänsäkin olivat poistuneet juhlapaikalta kyyryssä selin punaisin niskoin ja noloin mielin. Lapsen häpestä uutisessa ei kerrottu mitään.

Tuonilmaisiin siirtynyt äitini kertoi minulle oman koulukokemuksensa, jossa muuan äiti oli hyvin närkästynyt koulun joulujuhlassa esitettyyn lauluun. Hän oli kokenut lapsensa kärsineen vääryyttä, kun lapsen oli pitänyt tuoda julki paikkaansa pitämättömiä asioita. Nykyään on hyvin tavallista, että vanhemmat pitävät lapsensa puolta koulua vastaan ja tuovat mielipiteensä  esiin varsin herkästi. Mutta jo äitini alakouluaikana 1930-luvulla olivat jotkut vanhemmat valistuneita ja pyrkivät arvostelemaan lastensa saamaa opetusta.

Lapset olivat seisseet soanlahtelaisen kyläkoulun pienoisella näyttämöllä paperienkelein koristellun joulukuusen edessä ja kirkkain lastenäänin laulaneet meille niin tuttua lasten joululaulua.

"Porsaita äidin oomme kaikki, oomme kaikki, oomme kaikki.
Porsaita äidin oomme kaikki, oomme kaikki, kaikki: sinä ja minä, sinä ja minä."

Olipa muuan äiti noussut tuoliltaan ja kävellyt näyttämön eteen ja kipakalla äänellä huutanut ja viittoillut laulamassa olleelle pojalleen.

"Vasili hoi. Tule pois. Et sie ole migäi potsi."