Teen arjestani
elokuvan kankaalle.
Laajakuvina
levitän ärsyyntyneen
elimeni esille.
Kuvat kulkevat
kuin ajatukset yöllä
niin sumuisina,
pysähtyneinä tovin
ja kohta kirkastuvat.
Tylsänkin puukon
lastu saattaa sytyttää
maailman palon,
jos joku kipinällään
hehkuttaa sen liekkeihin.
Liukkaalla jäällä
nasta painuu syvälle
ja raju teräs
porautuu peilipintaan
urosleijonan hampain.
Lyijy on kovin
kevyt metalli mieltä
kasaan painamaan.
Ilmaakin kevyempi
pimeys tappaa ihmisen.
Ei sutta, hukkaa
kalliimpaa, sankarmiehen
ansaan nappaamaa.
Kun raastaa, riipoo viima,
on kuolleen karva lämmin.
Koirat haukkuvat
ja pyrkivät pannoistaan
irti puremaan
ketjuun kahlitun jalkaa,
joka maistuu kiimalta.