Joulutähti

Vain yksi tähti
taivahalla on pyhä.
Ota vierestä
ja laita kuusen latvaan.
Jää kultaisin kaikille.

Välikysymys (Tähän vaadin selkeän ja yksiselitteisen vastauksen.)

Minä nyt kysyn,
tuleeko perunasta
täysin pyöreä,
kenties vähän soikea,
vai peräti porkkana.

Sosiaalinen media

Nauran niin, että
keuhkopussit paukkuvat.
Uskon viimeinkin:
aurinko laskee itään,
vaikkei se ole totta.

Yksi ainoa

Tuhoon voi riittää
se ainoa ihminen,
joka miljoonaa
nauravaa, rakastavaa
palavasti vainoaa.

Mustista mustin aukko

Katkeruus on kuin
mustista mustin aukko.
Avaruuden se
imee sisään siinä kuin
ylpeän ihmismielen.

Ilo on ihme

Ilo on ihme,
joka pitää ihmisen
pystyssä. Vaikka
pohjatuuli retuuttaa,
nauru nostaa tuulta päin.

Olit viisas

Hämmästyin silloin,
ettei viisautesikaan
nosta sinua
muiden yläpuolelle.
Ymmärrän. Olit viisas.

(Riemua matkallesi tuonilmaisiin, poikavuosien kaverini Ilpo.  Opit varmasti nopeasti paikalliset tavat sielläkin.)

Omakuva

Sylissä istuu
armo ja olkapäillä
seisoo rakkaus:
omaksi kuvaksensa
Jumala loi ihmisen.

Suuresta armosta ihmiseksi

Ihmisellä on ainutlaatuinen tapa muokata asioita mieleisekseen ja keksiä näppäriä työkaluja muokkaamisen helpottamiseksi. Kun halutaan naula puuhun, keksitään vasara, kun halutaan puu sileäksi, keksitään höylä. Kun halutaan jakaa tietoa, keksitään sana ja kun halutaan tieto julkiseksi, keksitään kirjain. Ja kun halutaan puolustaa omia sanoja, omaa ajatusta, keksitään sanan selitys.

Kristillisten kansanedustaja Päivi Räsänen on ottanut itselleen oman jumalansa aseman ja lähtenyt tuomitsemaan ihmisiä sanan tulkinnan avulla. Hänelle ei riitä vasara naulaamiseen saati höylä silottamiseen, vaan hän on kaivanut esiin aseista julmimman: omatulkintaisen Raamatun. Hänen mielestään se menee jopa maallisen lakikirjan edelle, ohittaa vuosisatojen aikana ihmisten turvaksi kehitetyn perustuslain ja ennen kaikkea se ylittää rakastavan ihmisen ajatuskyvyn. Hänen mielestään kirkon ei pidä osallistua sukupuolivähemmistöjen yhteisiin rientoihin. ”Kirkko on ilmoittanut olevansa Setan Pride 2019:n virallinen partneri. Miten kirkon oppiperusta, Raamattu sopii yhteen sen kanssa, että häpeä ja synti nostetaan ylpeyden aiheeksi?” Näin itseään kristilliseksi kutsuva kansanedustaja twiittasi. 

Twiittaaja epäilee Jumalan luomistyötä ja kykyä luoda ihminen omaksi kuvakseen. Mikä kohta ihmisessä ei ole oikein luotu? Miten hänen mielestään ihmistä pitää karsia, että hänestä tulee hyväksytysti ja standardisti Jumalan luoma. Mikä osa vedestä pitää ottaa pois, että siitä tulee täydellisesti vesi?

Ihminen syntyy lapseksi. Ei hän synny tytöksi tai pojaksi, vaan aivan tavalliseksi vauvaksi. Kristillisen ajatuksen mukaan hän syntyy Jumalan kuvaksi aivan kuin Eeva ja Aatami aikojen alussa. Kun lapsi oppii kävelemään, sanotaan hänellä olevan Jumalan lahja liikkua. "Jumalan kiitos, lapsi on terve." Hän näkee, kuulee, tuntee, liikkuu, puhuu. Missä kohtaa kehitys alkaa johtaa lasta pois Jumalan luomasta ihmisestä. Siinäkö, kun hän alkaa laulaa? Vai siinäkö tiet eroavat, kun lapsi alkaa laulun tahdissa liikutella rytmikkäästi itseään. Vai epäonnistuiko Jumala siinä kohtaa, missä halu toiseen ihmiseen kehittyy ja kasvaa, vai siinä, missä rakkaus syntyy.

Ihminen on seksuaalinen olento - Jumalan kiitos. Ilman tuota toiseen yhtymisen halua Eevan ja Aatamin tarina olisi jäänyt varsin lyhyeksi eikä siitä olisi jäänyt kukaan kertomaan saati ylös kirjaamaan. Kertaan taas: Jumala loi Raamatun mukaan ihmisen omaksi kuvakseen. Mutta Raamattuun on kirjoitettu monta tarinaa, joissa Jumala epäilee omaa luomistaitoaan. Miksi joku ihminen ei sitten olisikaan Jumalan kuva? Miksi mies, joka haluaa yhtyä mieheen, ei olisikaan Jumalan kuva? Miksi nainen, joka haluaa elää elämänsä toisen naisen kanssa, olisi ihmisen tuomittavissa Jumalan epäonnistuneena tekeleenä? Enempää perusteluja ei tarvittane todistamaan, että ihminen on Raamatun tarinoita kootessaan aivan itse luonut mieleisensä Jumalan kuvan ja unohtanut Jumalan rakkauden meitä kaikkia kohtaan juuri sellaisina kuin olemme suuresta armosta sattuneet syntymään. Rakkaus voi olla täysi ja pyhä ilman uudeksi sikiämistä aivan kuin vesi on vettä ikijäänäkin.

Ei mitään ylimääräistä

Jokainen sana
on kaikki, mitä mieli
tekee kertoa.
Yhtään ylimääräistä
tavua en tarvitse.

Kolmannen luokan majatalo

Kolmannen luokan
majatalon ikkuna
taittaa valoa
niin kuin Afrikan tähti,
hiilestä puristettu.

En minäkään jaksaisi

Taistella vastaan.
En minäkään jaksaisi.
Pitää puolia.
En minäkään jaksaisi
koko ajan todistaa.


Ystäväni Matti Pelo soitti ja juttelimme maita ja taivaita, Riikka Pelon uudesta kirjasta, moottoripyöräilystä ja jopa paikallislehden merkityksestä mielipiteen muokkaajana. Puhelun loputtua Matti pyysi minua kirjoittamaan runon ja aiheeksi hän antoi ajatuksen: En minäkään jaksa. Koska kirjoitan kaikki runot tankamuotoon, tuossa ajatuksessa on yksi tavu liikaa niinkuin monissa on. Niinpä lisäsin yhden tavun ja muutin ajatuksen konditionaaliksi. Sen avulla voin enemmän selittää, tavallaan puolustella.

Joulupukille sakot

Joulupukkia
saa sakottaa, jos lahja
on liikuttanut
tai kinkku on kypsynyt
köyhän sähköuunissa.



Joulupukkia
saa luvalla sakottaa,
jos luvatta ja
suuresta sydämestä
on lahjansa jakanut.

Muffini

Maistuisi kahvi,

muffinista pahvi pois

kohta otetaan

ja haukataan palanen

sokeria ja rasvaa.

Alamäkeen on ylämäkeen noustava

Alamäkeen on
ylämäkeen noustava,
kiivettävä ja
mentävä korkealle
alas asti päästäkseen.

Satasen sileä

Satanen polttaa
sileänä taskussa.
Juoksijan aika
kuluu nopeammin kuin
rikkaalla raha palaa.

Suomen lippu

Suomen lippua
liehuttaa ikkunassaan
isänmaallinen
tietämättä laisinkaan
vapauden merkitystä.

Kyllä lääkäri tietää

Aina varmasti
hyvä lääkäri tietää
potilaan vaivan
arvailematta parhaan
avun tuovaa hoitoa.

Suuri unelma

Suuri unelma.
Ajattelen tiiviisti.
Tärkein ei karkaa,
vaan tulee lähemmäksi,
iholle, syvemmälle.

Nova

Kaaliperhonen
kohtasi auton lampun
kesäaamuna.
Luuli auringon nähneen,
kuuli novan nousevan.

Kevät

Satamäärin soi
kuin yhtenä äänenä
lintusten laulu
aamusta höyryävän
lehtometsän kätkössä.

Sadetta kaipaa

Yöllä satelee
lätäköt piripintaan.
Vielä illalla
oli vain pieni notko
kuivuneessa nurmessa.

Vanha koira

Kuin tuoksu seuraa
jokaista liikettäsi
sierain väristen,
silmin jo himertyvin
myöhäisen yön ystävä.

Purkkasydän

Sydän on lihas,
jonka säikeet venyvät
kuin purukumi:
venyy, paukkuu. Sylkäistään
kuppiin, kun maku häipyy.

Aina oppii jotakin uutta, sanotaan

Aina oppii jotakin uutta, sanotaan. Mutta vanhan opin saattaminen käytäntöön voikin sitten olla varsin vaikeaa ja usein vallitsevissa tilanteissa mahdotonta.

Tarkistin sääkartoilta ajoreitin varsin tarkasti, kun olin lähdössä vajaan neljänsadan kilometrin moottoripyörämatkalle. Sadetta oli, muttei juuri niillä paikkakunnilla siihen kellonaikaan, kun kuvittelin olevani kartan näyttämällä alueella. Pakkasin kuitenkin varmuuden vuoksi sadepuvun sivulaukkuun. Siitä se olisi kätevä tarvittaessa ottaa ja pukea nopeasti päälle.

Elokuun sunnuntaina aurinko paistoi puolipilviseltä taivaalta ja leppeä tuuli painoi vastaan kaakosta käsin. Pilvet olivat lähes valkoisia, joissakin kohdin keskeltä hitusen harmaita. Vain tummansiniset pilvet satavat eikä sellaisia näkynyt taivaankaaren sillä puolen.

Päätin pysähtyä syömään. Oli reilusti aikaa ennen kuin määränpäähän alkuillaksi ennustettu sade alkaisi. Ruuan jälkeen päätin pysähtyä vielä tuttuun kahvipaikkaan, jossa kahvilan aina ystävällinen vanha rouva tarjoili tuoretta kahvia ja vastapaistettuja munkkeja. Pilvet hajaantuivat entisestään, ja kurkiaura levittäytyi taivaalle, alkoi kierrellen laskeutua ja tähyili alastulopaikkaa. Oli lämmin, lähes kuuma.

Käynnistin moottoripyörän ja nousin kahvikioskin pihasta valtatielle. Muutaman kilometrin jälkeen edessä häämötti tumma taivas, joka kuitenkin seuraavassa mutkassa jäi reilusti sivulle. Jossakin satoi, mutta tie kääntyi sinimustien pilvien tieltä pois, loittoni, mutta alkoi pian lähetä taas kohtisuoraan pilvien alle. Niin kuin usein käy, ratkaiseva päätös sadevaatteista myöhästyi parilla minuutilla, ehkä vain muutamillä kymmenillä sekunneilla ja viinirypäleen kokoiset vesipisarat iskivät läpitunkevalla voimalla kypärään, visiiriin, nahkatakkiin ja housuihin. Lisäksi etupyörästä suihkuvava vesi kasteli lahkeita alhaalta päin ja nousi saappaisiin.

Olen joskus yrittänyt tunkeutua märin nahkavaattein muoviseen sadepukuun ja vanhasta kokemuksesta tiedän sen hankalaksi ja vesisateessa mahdottomaksi tehtäväksi. Niinpä toivoin rankkasateen olevan vain yhden pilven kokoinen. Tosin en nähnyt pilven reunaa missään, mutta johonkin pilvi aina päättyy. Ja päättyi se. Pilven pohjoinen reuna alkoi päästää massoittain vettä Paavolan pohjoispuolelta ja tyhjentyi Oulaisten eteläpuolella.

Kesäsade on lämmintä, mutta viilentää kuitenkin avolaitteen kuljettajaa. Istuin reilun tunnin viimaisen kulkimen vadiksi muuttuneessa satulassa, enkä enää tuntenut olevani kovinkaan reilusti mies. Kun kotona riisuin läpimärät nahkavaatteet, minulla oli vain yksi täysin kuiva asuste: sadepuku moottoripyörän sivulaukussa. Aina oppii jotakin uutta, sanotaan. No ei aina opi.

Palvelukoodi

Muuan mies tilasi itselleen äänilevyn. Muutaman päivän kuluttua hän sai ilmoituksen, että tuote oli pakattu ja toimitettu postiin ja siitä varmistuksena mies sai paketin seurantakoodin. Muutaman numeron avulla saattoi seurata äänilevyn matkaa halki Suomen Turusta Nivalaan.

Seuraavan päivän aamuyöstä levypaketti oli kuitattu vastaanotetuksi Oulussa ja varhain aamulla se oli lähtenyt 160 kilometrin matkalle kohti vastaanottajaa. Henkilöautolla tai moottoripyörällä tuo matka kestää vähän yli kaksi tuntia. Niinpä mies oletti paketin tulevan perille iltapäivän postissa ja käveli postiin iltasella kahdeksan aikoihin.

Postista tulee vastaanottajan puhelimeen noutokoodi, jota näyttämällä virkailija kätevästi kuittaa paketin vastaanotetuksi. Mies ei kuitenkaan malttanut odottaa koodia, vaan poikkesi myöhään illalla postiin kysymään pakettia ja kertoi, ettei hänellä vielä ole koodia, mutta pyysi työntekijää katsomaan päällisin puolin, oliko hyllyihin ilmestynyt äänilevyn kokoista pakettia. Mies piirsi käsillään ilmaan kuvan kutakuinkin lp-levyn kokoisena hahmona. S-marketin ja samalla Postin työntekijä ilmoitti miehelle, ettei voisi käydä katsomassa, kun hyllyjä oli niin paljon. Miehen mielestä hyllyjä oli vain muutama ja yhdellä silmäyksellä näkisi, jos siellä olisi levyn kokoinen paketti. Työntekijä kieltäytyi edelleen hyllyjen katsomiselta vedoten pakettien paljouteen. Mies näki vastapäisessä hyllyssä kuitenkin kaksi odottamansa paketin kokoista pakkausta ja pyysi myyjää tarkistamaan, kenelle ne olivat. Myyjä ei halunnut kävellä hyllylle.

Mies kysyi asiakaspalvelijalta, olivatko hänen jalkansa kenties magneetilla kiinni lattiassa. Kuin todistaakseen, ettei niin ollut, työntekijä käveli hitaasti miehen osoittamaa hyllyä kohti ja otti sieltä noin tupakka-askin kokoisen laatikon.

- Tämäkö?

Mies näytti vielä uudestaan käsillään vinyylilevyn kokoa ja kertoi sellaisen näkevänsä viereisessä lokerossa.

Työntekijä katsoi pakettia ja kysyi miehen nimeä. Mies ilmoitti nimensä ja työntekijä totesi, ettei paketti ollut hänelle. Mies pyysi työntekijää katsomaan vielä toisen samannäköisen ja samalla hyllyllä olleen paketin vastaanottajan nimen, mutta työntekijä kääntyi kannoillaan.

- Minä lähen töihin.

Niin hävisi Nivalan S-marketin Postin asiakaspalvelija oikeisiin töihin ja jätti hämmästyneen miehen ihmettelemään palvelutiskille ja odottamaan Postin palvelukoodia.

Pienhiukkasten vaikutus linnustokseen

Suomenkieli on mukava, kun sillä voi kielen taitava ihminen kätevästi viihdyttää kanssaeläjää. Juttelin ystävieni kanssa ilmastonmuutoksesta ja arjen askareista, ja päätyipä keskustelu sitten saunan lämmitykseen ja pienhiukkasiin. Kun saunassa poltetaan puuta, syntyvä pienhiukkasto pudottaa peipoksetkin puusta. Ja paitsi peipokset, myös pihakoivuissa levähtävät varpukset ja talitiaikset kärsivät tuosta hitusen kitkerästä hajusta, jota nuo pienhiukkset ovat itseensä kiukaan alla varastoineen.

Olemme tottuneet puhumaan Aku Ankasta ja Mikki Hiirestä, mutta Jope Ruonansuu käänsi hitusen asiaa nurinpäin ja kertoi terveiset Hiiren Mikiltä. Kovasti sai tavan ilmaisua hauskemman vivahteen tuo Ruonansuun Jopen kekseliäs nimileikki. Samalla tavalla seikkailevat siis myös Ankan Aku ja Hopon Hessu. Lähes oudoilta ja tuntemattomilta kuulostavat timantinkovat länkkärit Willerin Tex tai Billin Pecos, mutta tuskin kukaan on kuullut Joneksen Tomin laulavan Delilaa saati punarinnaksen lentäneen päin ikkunaa. Mutta nyt ollaan;-)

Pienhiukkasia ja peipoksia

Sauna lämpesi
pienhiukkasia ilmaan.
Oksat taipuivat,
kuiva ruoho kahisi:
peipokset putoilivat.

Kohti rantaa

Varpaat pinnalla,
nenänpää näkyvissä,
tukka sekaisin
ui ukko ulapalta,
viikko sitten hukkunut.



Viime kesänä näihin aikoihin löytyi Kalix-joen rannasta ihmisen osia. Mafia oli opettanut jollekin järjestönsä jäsenelle toimintansa sääntöjä. Lie mennyt oppi perille, kun pala kerrallaan ui rantaan.

Astmakohtaus

Matka jarruttaa
joskus tiellä kulkijaa.
Mäki vastustaa.
Silloin täytyy hengittää
ahtaan keuhkon avaajaa.

Uuden tien päässä

Matkat jatkuvat
tien molemmista päistä
mikä minnekin.
Risteyksessä pysähtyy
aina uuden tien päähän.

Uskotko

Pohjanmaa uskoo Jumalaan – ainakin kesällä. Joka kesä kokoontuvat lestadiolaiset suviseuroihinsa ja körttiset herättäjäjuhlilleen. Monet muutkin samaan Jumalaan hiukkasen eri tavalla uskovat pitävät omia kesärientojaan ja hiljentymispäiviään ja muistavat Jumalan suurta armoa ja anteeksiantamusta.

Olen uskontotieteilijä Ilkka Pyysiäisen kanssa samaa mieltä, että uskonnot vähitellen häviävät ja tilalle jää henkilökohtainen usko. Kirkosta erotaan hyvin herkästi, ja muutama poikkipuolinen sana kirkkoa edustajavalta ihmiseltä tiedotusvälineissä saa aikaan joukkopaon uskonyhteisöstä. Mutta vaikka ihminen jättääkin kirkon ja sen koristeelliset seinät ja seremoniat, ei ihminen kuitenkaan lakkaa uskomasta. Aivan kuin voimme tilata itsellemme auton mitä moninaisimmin lisävarustein tai hankkia uuden puhelimen halutuin ominaisuuksin, myös uskon jokainen muokkaa mieleisekseen ja Jumalan näköisekseen. Kirkko koetaan kopiolaitokseksi, joka pyrkii kloonaamaan uskovat näköisikseen.

Sanotaan Jumalan olevan rakkaus, mutta uskontojen viesti on aivan erilainen. Kirkkojen välinen riitely ja oppiristiriidat ovat omiaan karkottamaan ja vierottamaan ihmisiä ja hakemaan omaa Jumalaansa ehkä sieltä alkuperäisimmästä sopukasta eli omasta mielestä, omasta sydämestä. Sanotaanhan Jumalan luoneen ihmisen omaksi kuvakseen enkä oikein osaa kuvitella, että tuolla kuvalla tarkoitettaisiin yksinkertaisimmillaan kahdella jalalla kulkevaa ja kaksin käsin elämästä kiinni pitävää, päätä harteilla kantavaa hahmoa, vaan ajatusta, älyä, tunnetta, joka on jumalainen, Jumalan kaltainen.

Uskontojen riidellessä ja kinastellessa, pitääkö naisen sanaa kuulla seurakunnassa tai saako mies valita aviopuolisokseen miehen, voivat nuo uskovaiset kirkkoineen ja temppeleineen ja synagogineen ja moskeijoineen syyttää vain itseään, kun ihmiset ajattelemaan oppiessaan hylkäävät moiset riidat ja riitelijät naurettavina ja luotaantyöntävinä. Niin sanottujen pyhien kirjojen tulkintoja on varmasti yhtä paljon kuin on lukijoitakin eikä kukaan voi sanoa oman tulkintansa olevan täydellisesti tosi. Kirjat on kirjoitettu kuin maallikko olisi yrittänyt selittää atomivoimalaa: periaate voisi parhaassa tapauksessa olla oikea, mutta lopputulos on aina arvailujen varassa.

Uskon. Uskon, että suuri osa, suurin osa noista erilaisissa uskonnollisissa kesätapahtumissa käyvistä ihmisistä turvautuu ihmistä suurempaan voimaan, tunteeseen, älyyn, armoon, anteeksiantamukseen, siihen Jumalan kuvaan, joka jokaisella on ajatuksissaan. Uskonto on hyvin toissijainen asia, sillä onnellisuuteen ihminen tarvitsee vain ja ainoastaan yhden asian: rauhallisen sydämen. Sen saa uskosta, mutta hyvin harvoin yksin uskonnosta.

Kyyneleitä

Veljeni Johannes on minua yhdeksän vuotta vanhempi, ja kun hän meni armeijaan vapaaehtoisena 17-vuotiaana, olin siis kahdeksan vuoden ikäinen. Lienee vieläkin nuorukaisten tapana kirjoittaa armeijamuistoiksi varusmieskirja, osin valmiiksi painettu kirjanen, jota sitten voi mitä merkillisimmillä tarinoilla täyttää ja täydentää. Muistan lukeneeni Johanneksen armeijamuistelmista muuan mietteen, jota monesti hymyillen ajattelen. Lapsena se oli minusta varsin nokkela ajatus varsinkin, kun luin sen silloisen käsitykseni mukaan aikuisen miehen kirjoittamana, vakavasti ajateltuna aforismina.

"Naisen kyyneleet eivät ole kyyneleitä, vaan kyyn eleitä." Tuossa ajatuksessa on minulle edelleen paljon mystiikkaa, hitunen totuuttakin (ainakin elokuvatotuutta). Monissa tilanteissa elämän varrella tuo teini-ikäisen nuorukaisen kirjoittama ajatus on tullut mieleeni.

Kyyneleet tulevat usein itkun kautta. Ilon kyyneleitäkin on, mutta niistä kirjoitan joskus muussa yhteydessä. Äitini oli omalla tavallaan hyvin vahva ihminen eikä hän kovin usein näyttänyt omaa pahaa oloaan, vaikka siihen varmasti oli monestakin syystä aiheita joka päivälle enemmän kuin kattilassa kypsyviä perunoita.

Ihminen saa syntyissään tietyt geenit iloa ja surua varten, ja tunteiden ilmaisemiseksi dna-ketjujen päät ovat joko kulmikkaita ja kovettavia tai pyöristyneitä ja saavat ihmisen herkäksi. En tiedä, itkikö äitini yksikseen ja salassa, mutta kovin usein en nähnyt hänen purkavan pahaa mieltään kyyneliksi asti. Mutta ne harvat kerrat saivat minut pelokkaaksi ja järkyttivät hyvin paljon. Noina hetkinä ymmärsin, että jotakin musertavaa oli meneillään, jokin hyvin suuri syy oli saanut äidin itkemään ja kyyneleensä poskille vierittämään. En silloin ymmärtänyt kyyneiden kieltä, mutta vaistosin lapsen kahvikupin kokoisella mielellä niissä olevan jotakin yhtä pelottavaa ja lopullista kuin kuolemassa.

Olin kuusivuotias, kun isäni siirtyi tuonilmaisiin pitkään sairastettuaan. Olen oppinut ymmärtämään, että äitini oli varmasti hyvin yksinäinen kuin tykkitulen raiskaaman metsän keskelle pystyyn jäänyt mänty. Vain vajaa kaksikymmentä vuotta oli kulunut siitä, kun hän oli joutunut jättämään kotinsa kauniiseen Karjalaan ja lähtemään evakkoon vieraille maille. Perhe kasvoi, kahden lehmän tuloilla elettiin, suutarin pienistä pohjauspalkkioista hankittiin vaatteet ja mökin lämpö. Niinkuin äitini joskus sanoi, suutarin asiakkaat olivat monesti köyhempiä kuin suutari itse.

Ja sitten kuoli mies, ja viisi alaikäistä lasta istui aamuisin pöytään, johon piti löytää ruokaa ja särvintä. Uskon silloin kyyneleen kuultaneen äitini silmissä, mutta en sitä kuitenkaan nähnyt. Ja vaikka kyynel olisi silmäkulmasta ulos puristunutkin, ei sen kiilto varmasti olisi tullut käärmeennahan suomuista, kyyn eleistä saati sääliä tavoitellen, vaan elämästä raskaana se olisi vyörähtänyt puseron rintamukselle lasten silmien ulottumattomiin.

Tekkeekö mieli, lippaako kieli?

Eilen, kesäkuun kaksikymmentäkuudentena päivänä minulla oli ilo olla mukana paneelissa, jossa puhuttiin kirjoittamisesta ja suomen kielestä. Yhtenä paneelinvetäjän kysymyksenä oli, pitääkö suomen kielen nykykehityksestä ja kielen nykyaikaistumisesta olla huolissaan. Tuota kysymystä jäin kovasta pohtimaan ja taisin nähdä jopa unta vakavasta asiasta.

Tuomari Nurmio laulaa:

Oi mutsi, mutsi, stiggaa lamppuun eldis.
Mä kohta, kohta delaan jengist veks
Valkoisen sprigin kai mulle jostain slumppaat.
Kalsaan skrubuun mut kohta slepataan.

Stadin slangi kehittyi jo 1800-luvun lopulla suomen- ja ruotsinkielisten nuorten yhteiseksi kieleksi. Slangissa on myös venäjän vaikutusta. Slangi säilyi vuosikymmenet lähes muuttumattomana, mutta siihen lisättiin tarpeen mukaan sanoja monista muistakin kielistä. Aika ajoi "virallisen" slangin ohi 70-luvulla, kun kieleen alkoi tulla televisiosarjojen ja musiikin myötä englanninkielisiä sanoja.

Nuorilla on aina ollut tarve kehittää kieli, jota vanhemmat eivät ymmärrä, ja aina vanhemmat ovat olleet huolissaan, miten virallisen suomen kielen käy. Mutta kun nuori varttuu keski-ikäiseksi, kieli palaa juurilleen, siihen äidiltä kuultuu ja koulussa puhuttuun kieleen. Vain vahvimmat persoonat uskaltavat säilyttää slanginsa, murteensa, kapinallisen salakielensä, joka ei täydellisesti aukea kenellekään muulle. Remukieli on jo käsite eli silloin puhutaan jo melkein vain  itsensä kanssa ymmärrettävästi. Tavalliset rivikansalaiset käyttävät virallista, hyväksyttyä kieltä, yleiskieltä tai kirjakieltä. Onneksi.

Me suomalaiset olemme hyvin tarkkoja kielestämme. Kovin mielellämme keksimme kieleen ymmärrettävän suomenkielisen vastineen. Emme puhu telefoonista, vaikka sen ymmärtäisivät lähes kaikki maailman kansalaiset. Meillä on puhelin. Lähetämme myös tekstiviestin, vaikka ruotsalaiset smsaavat (smssa på svenska, SMS in English, Short Message Service). Hands Freesta keskusteltiin virallisestikin, mikä sille olisi kelvollinen vastine suomeksi. Kokeiltiin vapuria, korvuria ja vaikka mitä muuta, mutta nuori polvi päätti sen olevan händsfrii. Se on nyt se ja sillä siisti. Kummasti se vain taipuu suomalaiseen suuhun, vaikka siinä on deetä ja äffää.

Japanilaiset eivät edes yrittäneet keksiä kirjoituskoneelle mitään japaninkielistä vastinetta, vaan siellä kirjoituskone on suora väännös englannin typewriter-sanasta - taipuraita. Se kuulostaa hyvin japanilaiselta aivan kuin meidän televisiomme tai internetimme kuulostaa aivan suomalaiselta.

Paneelissa muistelin Seppo Kannaksen yritystä järkeistää suomen kielen järjestyslukujen sijapäätteitä ja supistaa ne viimeiseen numeroon. Kannaksen mielestä kansanhiihtokilpailujen viimeisin maaliintulija saattoi olla kuusituhattaviisisataaneljäkymmentäkuudes (6546.) eikä kuudestuhannesviidessadasneljäskymmeneskuudes. Jos Seppo Kannas olisi jäänyt ilman tuota viimeistä maaliintulijaa, hän olisi jäänyt kuusituhattaviisisataaneljäkymmentäkuudennetta, kun taas joku muu olisi jäänyt kuudennettatuhannettaviidennettäsadannettaneljännettäkymmenennettäkuudennetta. Kun illalla puolustin tätä varsin yksinkertaista tapaa käyttää järjestyslukujen sijapäätteitä vain viimeisen numeron perässä, tyrmäys tuli heti: ei missään nimessä. Niin haudattiin Seppo Kannaksenkin yritys kaikessa hiljaisuudessa, mutta minä en hautaa. Lue itse tuosta edeltä ihan vain huviksensi ääneen, miksi en.

Kieli kehittyy ja yleensä kieli kehittyessään myös lyhenee. Kovin moni nuori ei sano enää esimerkiksi, vaan sana loppuu kesken: esim. En väitä sen olevan hyvää suomea, en väitä sen olevan edes suomea, mutta se on kuitenkin seitsemän kirjainta edeltäjäänsä lyhyempi ja silti aivan yhtä ymmärrettävä. Kannattaako siis pelätä kielen muuttumista tai olla koko ajan kaiken kielen kehittymisen jarruna tai edes hidasteena? Meipi not.

Tellu

Noin karhukoira
venyttelee voimissaan,
nuolee pirriään
ja muistelee Tellua,
jonka panta katkesi.

Kouluttamaton koira

Kun tahdot koiran,
oletko silloin valmis
kouluttamaan sen?
Vai pureeko se kenties
kulkijaa pakarasta?

Sadepilven varjo

Oksa liikahti.
Tumma hahmo kuvastui
tiheään metsään
hakatun aukon reunaan
kuin sadepilven varjo.

Kun vain kuuntelet

Kun vain kuuntelet,
et kohta enää näe.
Kun vain kuuntelet,
lentää lintu ohitse
etkä näe laulajaa.

Objektiivin läpi

Kun lapsena istuin kotirannan kivikoilla naapurin kossien kanssa seuraamassa pikkukalojen, partamarrien uiskentelua, saatoin moniksi minuuteiksi jäädä paikalleni ihastelemaan mustaa kalannahkaa, ohuita poskikarvoja kuin minikokoisen mursun viiksiä. Tai kun kyläjuhlien aikaan talolliset valjastivat hevoset rillujen eteen ja ylväinä ja varmasti myös ylpeinä ajoivat kirkonkylän koivukujaa, ihastelin kärryjen puurattaiden kolinaa, hevosten kavioiden pehmeää lopsahtelua hiekkatietä vasten, mustiin pukeutuneita miehiä, komeita hattuja ja kiiltäviä nahkasaappaita ja koreissa kansallispuvuissa matkustavia maatalon emäntiä.

Saatoin aivan rauhassa keskittyä kaikkeen näkemääni. Tarkkailin ihmisten ilmeitä, käsien liikkeitä suitsilla, huivien lepatusta kesätuulessa. Kuuntelin pitkän hevosletkan moninaisia ääniä, hevosten korskahduksia, suitsien hiljaista läimettä hevosen kylkeen, aisakellojen kilinää. Ihmiset kommentoivat, nauroivat, juttelivat, vertailivat hevosia ja rattaita, muistivat juttuja kuka mistäkin isännästä tai emännästä tai hevosesta. Pieniä palasia siellä täällä silmille ja korville ja hajuaistille, kokonaisuus ehyenä, ohikiitävänä kuvana kehittyäkseen muistoiksi ja mielikuviksi.

Suomi voitti jääkiekon maailmanmestaruuden ja mestaruutta juhlittiin Helsingin Kaisaniemessä yli 40.000 ihmisen voimin. Ohjelmaa riitti moneksi tunniksi, tulisuihkut nousivat taivaalle, serpentiinit kietoutuivat ihmisten ympärille, musiikki soi, laului raikui, konfettisade peitti maan ja sankarit näyttivät sankareilta, mestareilta, jättiläisiltä ja yksi oli ylitse muiden: MÖRKÖ. Salamavalot välähtelivät, videovalo paloi. Suuri osa neljästäkymmenestätuhannesta ihmisestä katsoi valtavaa kansanjuhlaa kännykkäkameran kautta. Himerä näyttö välitti omistajalleen vain pienen osan tapahtumasta ja yhtä pieni ja vaatimaton näyttö toisti saman juhlan kotona suppeana kuvana ja epämääräisenä äänenä.

Kamerasta on tullut ihmisen silmä, ylimääräinen verkkokalvo. Ei enää malteta keskittyä itse tapahtumaan sellaisena kuin se elävänä ympärillä liikkuu ja kuuluu, vaan katsotaan kameran näytön kautta kuin peläten, että kaikki muuten katoaa. Aivan kuin muistot eivät enää yksin riittäisi, vaan pitää saada autenttinen dokumentti tilanteesta. Ehkä minunkin lapsena näkemäni hevoset olisivat paljon vaatimattomampia ja pienempiä, ehkä kärryt huonokuntoisempia ja emäntien vaatteet kuluneempia videokuvassa kuin ne nyt pelkissä muistoissani ovat.

En kuitenkaan haluaisi vaihtaa vuosikymmenten aikana värittyneitä muistikuvia kameran näytön läpi nähtyyn kuvaan, joka pysyy aina samana. Se ei koskaan näytä, mitä kuvan ulkopuolella tapahtui juuri sillä hetkellä. Kun suitset läiskähtävät hevosen lautasille, kun puinen, metallirenkaalla päällystetty ratas narskuu hiekkatien kiviin, kun huivi lepattaa, kun isännän saapas kiiltävänä ja koreana viestii vauraudesta, rajattu kuva jättää välttämättä jotakin tärkeää ulkopuolelle. Se jättää ulkopuolelle sen kaikista parhaan - mielikuvitellun, kullatun, ainutlaatuisen, omin silmin tallennetun, alati muotoaan muuttavan muiston.

Kenen joukoissa seisot?

Vaalit on käyty, edustajat valittu, puolta on pidetty ja joukoissa on seisty. Suomen kansan enemmistö, yli 70 prosenttia on ollut varmasti jotakin mieltä. Loput ovat hekin olleet jotakin mieltä, mutta eivät ole nähneet tarpeelliseksi nousta ylös seisomaan minkään aatteen tai ihmisen puolesta. Ymmärrän heitä. Tässä maailmassa on hyvin vaikeaa olla samaa mieltä minkään ryhmittymän kanssa varsinkaan, jos oma mieli on hitusenkaan empaattinen tai tuntee sympatiaa ihmisyyttä kohtaan.

Kaikkien puolueiden edustajat tunsivat vaalien alla syvää sympatiaa vanhuksia kohtaan ja jokainen oli vuorollaan hyvin järkyttynyt vanhusten hoidosta tai sen puutteesta. Mutta kaksisataa kansanedustajaa on kovin pieni joukko vastustamaan suurta liikekoneistoa, jonka päätoimi on kerätä rahaa ja jakaa sitä avokätisesti vapaaehtoista lainaa vastaan. Lainaksihan osakkeenomistajat ovat rahansa antaneet ja ottavat sen pois silloin, kun parhaaksi näkevät. Jos vanhus tai mikä tahansa muu hyödyke ei tuota tarpeeksi, siitä luovutaan ja etsitään uusi ja tuottavampi kohde - joukko, jossa seisoa ja menestyä.

Koska rajat ovat ainakin vielä toistaiseksi auki, täältä voi vapaasti lähteä mihin tahansa maailmankolkkaan oman asiansa puolesta seisomaan. Nuoret idealistit pakkaavat laukkunsa ja lähtevät kuka tienaamaan leveämpää leipää tai hankkimaan parempaa koulutusta, kuka ase kädessä taistelemaan aatteensa puolesta asiaan millään tavoin liittymättömiä ihmisiä vastaan. 

Sodat eivät enää ole sotia pelkästään sotilaiden kesken, vaan katalia hyökkäyksiä ennalta arvaamattomiin kohteisiin.  Pommit viritetään sinne, missä niillä saadaan eniten huomiota ja tuhoa, ei sinne, missä on kuviteltu, sotaisa vihollinen. Voiko jonkin ideologian puolesta tappaa lapsia tai räjäyttää matkailijoita taivaan tuuliin? Tai voiko sotilas sattumanvaraisesti ampua mieltään osoittavien ihmisten sekaan tietämättä, kuka kypärään osuneen kiven heitti tai tunnistamatta, kuka tuossa metelöivässä massassa seisoo kenenkin joukoissa? Tai voiko metelöivästä joukosta ampua täysin tietämättä, kuka luodin tielle sattuu?

Entäs sitten, kun omat joukot sortuvat ja ihminen huomaakin seisovansa aivan yksin. Juha Sipilä myönsi vaalitappionsa, mutta peitti pettymyksensä rentoon hymyyn. Hänen elämältään ei mennyt pohjaa pois, vaikka oma väki osin hylkäsi. Valta vain vaihtui taustavaikuttajan rooliin eikä sekään liene vähäinen saati yksinäinen. 

Suomalainen ISIS-vaimo, Sanna lähetti Syyriasta koti-Suomeen äidilleen viestin, että hän haluaa palata kotiin. Mutta hänen hymynsä tai kyyneleensä eivät kerää sympatiaa tai herätä empatiaa. Kotiovi ei aukea, rajat pysyvät kiinni, mihin tahansa hän ikinä tahtoisikaan päästä. Sannan joukot sortuivat, kun aseet riisuttiin, pommit purettiin, lapset ja ystävät haudattiin. Maailma hylkäsi aatteen takia taistelleen ja aatteen joukoissa seisoneen.  Suren hänen kohtaloaan, mutta hänen aatteensa puolesta en soisi kenenkään seisovan.

Rukous

Rakas Jumala.
Ethän vain koskaan anna
mun tulla rikkaaks.
Rikkaus veis multa kaikki
suuret unelmat, haaveet.

Heliumia

Painavan hetken
viimesekunneissa on
heliumia.
Se kantaa räntäsateen
läpi aurinkorantaan.

Olavi Virtaa

Olavi Virta veti pientä moottorivenettä autonsa perässä.
Naapuri tuumasi: "Virta venhettä vie."

________


Jouluna Olavi Virran perhe tanssi joulukuusen ympärillä. He muodostivat yhdessä Virta-piirin.

________


Olavi Virran auto oli pysähtynyt tienvarteen ja konepelti oli ylhäällä. Laulaja itse oli nukahtanut takapenkille. Ohikulkija katsoi takapenkillä nukkuvaa Virtaa ja konepellin alla häärivää miestä.

- Näyttäis olevan Virta lopussa.
- Ei kun syyläri vuotaa.

________

Kolme vanhusta seisoi tanssilavan edessä, kun Olavi Virta oli juuri lopettanut esityksensä. He huusivat yhteen ääneen:

Vielä Virtaa.

________

Nuoren naislaulajan puhelin soi keskellä yötä.

- Kulta. Joko olit nukkumassa?
- Vielä on Virta päällä.

________

Nuori poika ojensi tanssipaikan pihalla pariskunnalle Olavi Virran mainoslehtisen.

- Jaha. Olet siis Virran jakaja.

________

Dallapé-orkesterin kitaristi tunkkasi keikkabussia, kun rengas oli puhjennut.

- Annas, Virta avain.

________

Olavi Virta unohti, harvinaista kyllä laulun sanat kesken esityksen eikä enää päässyt lauluun mukaan. Bruno Laakko hämmästyi kovin.

- Nyt on Virta lukossa.

________

Olavi Virta lauloi Lauantain toivotut-ohjelmassa.

- Nyt on Virta radiossa.

________

Dallapén soittajat olivat keikkamatkalla Nivalan Tuiskulassa ja ennen keikkaa järjestivät leikkimielisen juoksukilpailun viereisellä urheilukentällä. Selostajana oli nuori Niemelän Manna.

- Dallapén juoksu on kovin mollivoittoista, mutta nyt pyrkii Virta johtoon.

________

Olavi Virta pyrki kapakkaan melkoisessa myötäleessä. Portsari pysäytti laulajan ja tuumasi.

- Virta. Lähde kotiin nyt vaan.

________

Olavi Virta pyrki Dallapén solistiksi ja kävi koelaulamassa. Bruno Laakko kuunteli miestä tovin ja tuumasi.

- Virta. Paikka on sinun.

________

Dallapén keikka-auto hyytyi tielle ja vikaa etsittiin monissa miehin. Vasta Virta löysi sen.

________

Syvän meren rakkautta

Meren pohjassa
aivan pimeässä voi
kala kaverin
kohdata, rakastua,
tunteesta jakaantua.


Ihminen niin kovin mielellään romantisoi rakkauden omaksi keksinnökseen ja syvästi ihmettelee ja hämmästelee kaikkea luomakunnan hellyyttä, jonka kohteena tai lähteenä ei ole ihmisen hahmoa. Hymyilemme tilanteelle, jossa vaikkapa aasi ja kissa viihtyvät yhdessä ja osoittavat tunteita toisilleen. En yritäkään väittää, että kastemadot mullan läpi työntyissään tuntisivat vetovoimaista, intohimoista rakkautta toisiaan kohtaan. Mutta olipa tuo puoleensa vetävä mekanismi mikä tahansa, ei se ole ihmisen yksinoikeus.

Siksi meren pohjassa aivan pimeässä voi kala kohdata vetovoimaisen kaverin, tuntea jopa niin syvästi tuota löytöään kohtaan, että sanattomin sopimuksin laskee mätimunansa tai maitinsa ja antaa uudelle elämälle yhteisen mahdollisuuden. Tunteettomasti se ei tapahdu. Kun elämä saa mahdollisuuden, rakkaus on aina läsnä. Läsnä ei kuitenkaan aina ole ihminen.

Rajalinjalla

Pimeään yöhön
valo syttyi agentin
lamppuun loistamaan.
Taas tunkeuduttiin maahan,
kuljettiin rajan yli.

Ihmiskunta matkalla paratiisiin

Ilmastonmuutoksen suurin onnettomuus ihmisen kannalta on, ettei maailma ehdi nähdä oikeaa ihmiskuntaa. Ihmisen iäksi on arveltu ensin 25.000 vuotta ja löydösten mukana ikä on kasvanut 250.000 vuoteen ja nyt arvellaan ihmiskunnan iäksi jopa lähes kolmea miljoonaa vuotta. Tuona aikana ihminen on oppinut lisäämään hyvinvointiaan kaikkia muita luomakunnan jäseniä tavalla tai toisella syrjäyttämällä ja alistamalla. Eikä omakaan laji ole säästynyt - eikä varsinkaan se. Sodat kulkevat maitten yli säännöllisesti ja ainoa ero edellisiin on vain tuhovoiman kasvu ja voima.

Ihminen on tulen tekemisen oppimisen jälkeen vähitellen saastuttanut ilmakehää ensin itseään lämmittämällä, sitten ruokaa tekemällä ja lopuksi pelkkää ahneuttaan kaiken maailman tavaroita hamuamalla. Koska maapallolta ei ilmakehän läpi pääse mikään ulos avaruuteen, on tuo kaikki aikojen kuluessa kertynyt sakka ja kuona ja kauniisti sanottuna autere kertynyt saastuttamaan ilmakehää ja sitä kautta muuttanut auringon lämmön heijastumista maapallolle epäedulliseksi. Jäätiköt sulavat, kuumat tuulet puhaltavat ja tulvat huuhtovat ihmisen rakennelmia ja ihmisiäkin.

Kun Väino Linnan Tuntemattoman sotilaan Lahtisen kala nousi merestä maalle ja muutti Hietasen ahvenaksi ja jonkun toisen joksikin toiseksi kalaksi, alkoi ihmisen taival ensin ryömijästä nelijalkaiseksi ja viimein kaksijalkaiseksi kädelliseksi. Syntyi punaisia, keltaisia, mustia ja valkoisia ihmisiä. Ja nämä monenväriset ihmiset rakensivat kaupunkeja ja maita ja pystyttivät muureja ja kaivoivat vallihautoja, jotteivät toisenlaiset ihmiset olisi päässeet sisään. Ja kun toisenlaiset halusivat kuitenkin tulla sisälle, syntyi tappelu ja kahina ja lopulta sota. Ihmisiä lyötiin kuoliaaksi, jotta tila saatiin omaan käyttöön. Lopulta keksittiin ottaa kättä pidempää avuksi ja tilan valloittaminen kävi entistäkin kätevämmin.

Kun eristäydyttiin, piti keksiä oma kieli, jota muut eivät ymmärtäneet. Ja niin täyttyi maapallo mitä monivärisimmistä ihmisistä, jotka puhuivat satoja, tuhansia eri kieliä. Toisia kieliä puhuvia ihmisiä oli enemmän kuin toisia ja usein enemmistö kävi vähemmistön kimppuun ja valloitti tältä maat ja ihmiset ja pakotti valloittamansa ihmiset puhumaan omaa kieltään.

Näin kulki historia: koottiin väki kansaksi ja nimettiin maa ja kieli, piirrettiin rajat ja valloitettiin ja koottiin taas väki uudeksi kansaksi ja piirrettiin uudet rajat ja rakennettiin kaikenlaisia esteitä, ettei naapurikansa olisi päässyt vastaavasti ryöstöretkelle. Ja kun rauhalliset ihmiset yrittivät tulla rajan yli ilman aseita, keksittiin muita keinoja pitää omaa kulttuuria ja rakennettua hyvinvointia yllä. Keksittiin tullit ja passit ja rajaverot.

Kun ilmastonmuutos yhtenä ihmiskunnan uhkana vääjäämättä pakottaa ihmisen seinää vasten, kaikki muut uhat yhteenlaskettuina ihmisen aika on käymässä vähäiseksi. Maapallon väkiluku kasvaa, vedet sotkeentuvat ja viljelysmaa vähenee ja autiomaat laajenevat. Jos ihminen olisi oppinut elämään siivosti ja maapalloa säästäen, satojen, tuhansien tai miljoonien vuosien kuluttua maapallolla olisi voinut olla aito ihmiskunta. Kun kaikki olisivat puhuneet samaa kieltä, kulkeneet minne tahansa ilman rajoja, ilman muodollisuuksia, olisivat ihmiset olleet keskenään tasa-arvoisia. Parasta tässä unelmassa olisi ollut, että  näiden satojen ja tuhansien ja miljoonien vuosien aikana rodut olisivat seikoittuneet niin, ettei olisi enää mitään muuta jäljellä kuin vain ihminen, ihmisen laji, ihmiskunta, joka olisi oppinut tasaisesti jakamaan sen hyvän, mitä maapallo yhdessä maan, ilman, tuulen, veden ja auringon kanssa olisi kyennyt kasvattamaan.

Tuon unelman kanssa meidän tulisi oppia elämään ja tuota unelmaa kohti kulkemaan. Onneksi on olemassa ihmisiä, jotka tuohon saattavat uskoa. Se voisi pelastaa avaruuden kauneimman maailman ihmisen paratiisiksi.