Meren pohjassa
aivan pimeässä voi
kala kaverin
kohdata, rakastua,
tunteesta jakaantua.
Ihminen niin kovin mielellään romantisoi rakkauden omaksi keksinnökseen ja syvästi ihmettelee ja hämmästelee kaikkea luomakunnan hellyyttä, jonka kohteena tai lähteenä ei ole ihmisen hahmoa. Hymyilemme tilanteelle, jossa vaikkapa aasi ja kissa viihtyvät yhdessä ja osoittavat tunteita toisilleen. En yritäkään väittää, että kastemadot mullan läpi työntyissään tuntisivat vetovoimaista, intohimoista rakkautta toisiaan kohtaan. Mutta olipa tuo puoleensa vetävä mekanismi mikä tahansa, ei se ole ihmisen yksinoikeus.
Siksi meren pohjassa aivan pimeässä voi kala kohdata vetovoimaisen kaverin, tuntea jopa niin syvästi tuota löytöään kohtaan, että sanattomin sopimuksin laskee mätimunansa tai maitinsa ja antaa uudelle elämälle yhteisen mahdollisuuden. Tunteettomasti se ei tapahdu. Kun elämä saa mahdollisuuden, rakkaus on aina läsnä. Läsnä ei kuitenkaan aina ole ihminen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti