44. kerros: kotka nousee aurinkoon

Katselen juuri nyt suurkaupungin syketta 44. kerroksesta. Vieressa rakennetaan vielakin korkeampaa taloa ja voin seurata, miten miehet rimpuilevat seinilla ja kaltevilla kattopinnoilla turvakoysiensa varassa kuin sarjakuvan hamahakkimiehet. Ulkona on nyt suomalainen superkesa. Lampoa ehka hivenen alle 30 astetta, ja merelta tuulee leppeasti. Mutta kun mittarin lukema nousee lahelle viittakymmenta astetta ja tuuli muuttuu polttavaksi, nuo korkean ja korean talon rakentajat tekevat tyotaan kuin helvetissa.
Abu Dhabi on suurkaupunki, Arabiemiraattien kayntikortti Dubain ohella. Maa juhlii tulevana viikonloppuna 40-vuotista olemassaoloaan koreasti ja nayttavasti. Kaupungit ovat vielakin nuorempia ja vielakin virkeampia, rakennukset uusia, ja jo muutaman vuosikymmenen paikallaan seisseita kerrostaloja puretaan uusien tielta. Taalla ei mikaan saa vanheta kasiin. Kilpailu korkeudesta on kova. Kaikki haluavat hipoa pilvia kukin omalla tavallaan. Kuka keraa rahaa vuorenkorkuiset kasat, kuka uittaa maailman pisinta huvipurtta pitkin maailman meria, kuka rakentaa hienoimman hotellin, kuka kultaa kattonsa koreimmin ja kuka suunnittelee vinkeimman, kaltevimman, korkkiruuveimman, kieroimman ja kummallisimman talonsa.
Sanotaan elaman huipulla olevan tuulista. Kukahan kavisi noilta pilvenpiirtajien kirvesmiehilta kysymassa, tuuleeko tuolla kaltevalla katolla. He eivat valita, eivat pelkaa putoamista tai kuolemaa. Elama pelottaa. Koyha elama saa karvat nousemaan pystyyn. Jos turvakoysi pettaa, kotka nousee aurinkoon.

Uusia tarinoita

Viikon kuluttua kerron uusia tarinoita. Nyt pidan muutaman paivan vapaata ja keraan kokemuksia suurkaupungin sykkeesta ja hiekkaeramaan autiudesta.

Taikuutta valtion virastossa

Saimme virallisen lupauksen jäädä sairauslomalle aina, kun asiat eivät mene suunnitelmien mukaan tai jos työssä on mokattu, töskätty, jätetty se tekemättä, viilattu linssiin, oltu huolimattomia, saatettu työyhteisö naurunalaiseksi, lorvittu kahvitunnilla puoli päivää, palkattu ylihintaisia ja ylikoulutettuja työkavereita. Palkka juoksee täytenä koko ajan, vaikkei edes yskitä.
Valviran pääjohtajan piti jättää paikkansa kehnon johtamisen, viraston huolimattomasti hoidetun työtehtävän ja siitä sanktiona seuranneen poliisitutkinnan takia. Mutta kapteenipa ei saanutkaan jättää laivaa terveenä. Sitä ei laki salli. Piti tulla sairaaksi ja jäädä sairauslomalle. Kun me kossit joskus halusimme lintsata koulusta, hankkiuduimme sairaiksi. Söimme tupakintumppeja, jotta kuume nousisi tai ainakin oksettaisi. Terveenä ei voinut jäädä sairastamaan. Mutta valtion korkeimmat virkamiehet voivat sairastua jopa kansliapäällikön käskystä. Se jos mikä on taikuutta. Simsalabim boks;-)

Jälkikirjoituksena kysyn, millainen lääkäri kirjoittaa sairauslomaa terveelle ihmiselle? Valvira valvoo, että lääkärit ovat päteviä. Ja pätevä lääkäri osaa erottaa terveen sairaasta. Ja Valviran pääjohtaja ensin erosi työstään terveenä, mutta palautettiin ruotuun ja takaisin työmaalle, jolla hänen ei ollut terveellistä olla. Valviran hyväksymä, laillistettu, lääkärinvalansa vannonut lääkäri kirjoitti sairauslomaa terveelle henkilölle, jotta tämä voi laillisesti olla työstänsä pois. Eikös tuollainen lääkäri ole vähän kuin valelääkäri? Simsalabim boks! Mikä mahtanee olla Valviran tehtävä?

Mielen taivaassa on kuolematon sielu sydämessä

Kuukausi takaperin sain kuolemattoman sielun sydämeeni. Minulla oli isäni puolelta vain yksi setä, joka isäni tavoin on jo kauan sitten siirtynyt tuonilmaisiin. Äitini sisaruskunta oli suurempi, mutta sisarus sisarukselta aika on kulkenut ohi, ja viime lauantaina hautasimme enoni Alvin. Laskimme maan multiin miehen, joka oli sukupolvensa viimeinen. Meidän, jälkeläistensä, oli vuoro siirtyä sukupolveen, joka vielä jakaa suullisesti perimätietoa, kirjoittaa muistiin ajatuksia nuoremmille luettavaksi.
Partani harmaantui yhdessä yössä, vastuuni kasvoi miehen kokoiseksi, ajatukseni muuttuivat väkevimmiksi ja voimakkaammiksi. Ajattelen tuonilmaisiin siirtynyttä sukuani. Siellä ovat nyt kaikki taas yhdessä rasvapadan ääressä uittamassa karjalanpiirakoita pehmoisiksi ja suussa sulaviksi. Siellä muistelevat maallista matkaansa kuka iloisena, kuka vähän surukkaampana. Siellä paistuvat tsultsinat ja tsupukat, siellä kypsyvät juablukat punaposkisiksi ja pehmeiksi, siellä maistellaan jäyzät, keitellään kartohkat. Sieltä katsellaan alas vanhat ja uudet rajat, peltojen pientareet, järvien rehevät rannat, suloiset selät, tuulelle uskolliset ulapat. Kauan mietitään metsien puita, koreasti kutsutaan laitumelta lehmää nimeltä, huudetaan hevosta hakasesta valjaisiin asettumaan. Sieltä paimennetaan maallista sukua, niin pieniä kuin suuria, katsotaan, muttei mihinkään puututa. Näin ajattelen. Mutta vaikka elämä olisikin vain jokaisen henkilökohtainen taival eikä sen jälkeen tulisi enää mitään muuta, ajatus elää elävissä. Kuolleet elävät meissä, muuttuvat päivä päivältä paremmiksi, saavat syntinsä anteeksi ja jalostuvat, kunnes tulee meidän aikamme jonkun toisen mielen taivaassa.

Kolea viimahdus koillisesta - vaan lounaassa asuu ystävä

Jonakin päivänä käy viileä virta koillisesta. Lähetän sähköpostikirjeitä pitkin päivää, mutta kukaan ei vastaa niihin. Istun kahvilapöytään, mutta kukaan ei ole halukas istumaan alas seurakseni, vaan kaikilla on omat ystävänsä ja kaverinsa juuri sillä hetkellä mukana ja olen aivan ypöyksin. Tervehdin kadulla tuttavia, mutta jokaisella tuntuu olevan ajatus jossakin muualla, ilossa tai murheessa, mutta ei juuri siinä kohtaamisen hetkessä. Olen kolea viimahdus koillistuulessa. Puhelin ei soi, posti ei tuo mitään. Ja auton akku on tyhjä. Nauauauauauau.
Koillistuuli vaan on sellainen kelmi, että se joskus puhaltaa takin alle - minun, sinun, hänen, meidän, teidän, heidän.
Mitäpä jos kävisin iltasella tapaamassa kaukana lounaassa asuvaa vanhaa ystävääni.

Vuoret kutsuvat Raatikaisen Emmaa

- Jo on tapletti kummaks männy.
Mummo istui terveyskeskuksen jonotusjakkaralla ja ihmetteli kehityksen kipinät sinkoillen pyöriviä rattaita.
Odottelin pääsyä lääkärin pakeille ja istuimme vierekkäin noin yhdeksänkymmentävuotiaan mummoihmisen kanssa. Silmänsä olivat vilkkaat, katse kaikkea seuraileva ja äänihuulet sellaisessa vireessä, ettei sanoma jäänyt kuulematta kaukaisimmaltakaan sairaalakäytävän kulkijalta.
- Jo mie niitä taplettia oon elläissäin syöny tosetin jos toisennii, mutta jotta oikein kuvakirjoja niissä uusissa on painettuna. Sukulaisiin valokuvvii. Kaikelviisii. Oummie semmossii taplettia nielly, joilla näkkyyvät männeet kesät ja talavet ja kuuluuvat vainajiin iänet. Ne ei miule sopineet ensikää. Nyt kuuluuvat taplettia lukevan töissä ja linja-autoloissa tarkkasilimäsimmät.
Oli hetkisen hiljaista.
- Voan jo se kummalta kuulostaa, kun herrat moittiivat ihmissii ahneiks, vaikka ihellä on rahhoo ja rommuu, jottei tarvihe kettään kajehtii. Mie se en tarvihe ennää mittään. Liäkärin ku löytäsin. Vale tahi tavallisen. Tämmöset vaivat ossaisin ihe hoitaa, vuan kun ei niä. Miten sitä tämmösillä silimillä niitä uusia taplettia.
Istuimme tovin ja katselimme ohi kulkevia ihmisiä.
- Sanoit sie jottain?
Kerroin vain hiljaa istuneeni ja katselleeni.
- Mie en ennää oikein kuule. Niitä intiaanipilliä mie korvassa poltan. Sillä se nousoo töhnä ylös. Intiaanit ne ossoovat pitää ukkoloista ja mummoloista huolta. Mummot ja vaarit lähteevät kävellä lökittämmään kohti tunturrii ja sinne jiävät mätänemmään. Johan miekiin tästä joutasin....
- Raatikainen Emma!
- Minnuuko se huutaa? Emma männöö ny. Vuoret kuhtuuvat;-)

Harvoine karvoineen kovin on elo työteliäs

Vesi on jääkylmää ja tuuli käy kolkkona koillisesta, mutta joutsen ui vailla vilun värettäkään. Luonto oivalsi mistä lie, ettei tuo komea kenokaula koskaan kasvata aivojaan niin suureksi, jotta oppisi päänsä päälle katon rakentamaan ja seinät tuulensuojaksi. Niinpä kasvatti armelias luonto linnulle tiiviin untuvapeitteen kylmään veteen ja vihmovaan vastatuuleen. Vaan mitäpä ajatteli luonto tehdä ihmiselle?
Niin. Mitäpä ajatteli, jos jotain ajatteli? Ajattelipa laittaa ihmiselle puolen sentin mittaisen, harvan ja häveliään karvoituksen sinne tänne ihon pintaan ja jokaiselle karvalle oman ojentajan. Ja sillä pitää pärjätä ihmisen. Ei ole karvapeittoa kuin karhulla, ei ole untuvaa kuin vesilinnulla, ei paksua rasvakerrosta kuin hylkeellä tai valaalla. On vain vanhuuttaan valkeneva karva siellä täällä, jota kylmän tullen pikkuruinen lihas nostattelee pystyyn mukamas lämpöä tuottaakseen. Vaan ajattelipa kuitenkin luonto, että tuo karvaton polo kyllä kykenee majan yllensä kohottamaan ja älyllänsä puun lämmikkeeksi kaatamaan ja pilkkomaan ja vielä jollakin keinolla sytyttämäänkin. Mutta kovin, kovin työteliääksi teki luonto ihmisen lämpöisen elon harvoine karvoineen.

Valeviinaa aidolle miehelle

Itäisten maitten basaareissa ei aina voi olla täysin varma, saako nahkaa ostaessaan aitoa nahkaa. Mutta mikä on kovasti hämmästyttävää, sama vaara vaanii myös läntisillä toreilla, pohjoisen markkinapaikoilla ja etelän ostoskeskuksissa.
Mitäs me kuitenkaan nahkaa suremaan. Se on kuollutta tavaraa ja kestää aikansa aitona tai keinotekoisena. Vaan kun lääkärit ja hiihtäjät ja juoksijat ja pallonpelaajat ja heittäjät ja muut maailman seuratuimmat ja tärkeät ihmiset eivät enää olekaan sitä, mitä kortissa lukee. Lääkärillä voi olla hologrammein varustettu aitoustodistus taskussa, mutta oikea pätevyys on kuitenkin vain muutaman läpiselatun lääkärikirjan tasolla. Hiihtäjä saattaa hiihdellä muita nopeammin ja vangita meidät ilta illan jälkeen television ääreen, vaikka väärällä verellä varustettu onkin tuo latujen atleetti. Vaan hänpä ei tuota hevin kenellekään kerro. Sanoo kuitenkin olevansa täysin puhdas tai täysin ammattitaitoinen tai täysin aito.
- Mikä lie valelaborantti tutkinut koko näytesatsin. Niin on aa kuin beekin aivan valetulos.
Tai että
- Mikä lie ollut valeyliopisto, mutta kyllä minä sitä valkoista takkia aivan aitona pidin.

Muutama vuosi sitten kuoli koulukaverini viinaan. Ei hän mikään suurkuluttaja ollut, ei väärinkäyttäjä, ei alkoholisti, ei edes oikein tissuttelijakaan. Kävipähän vain lomamatkalla väärässä maassa, osti hetkellistä heikkouttaan aidolta tuotteelta näyttäneen viinapullon matkamuistoksi, maisteli tuliaistaan kotosalla ja kuoli myrkytykseen. Valeviinaa myytiin aidolle miehelle - aitoa myrkkyä. Ei olisi kaveriani pelastanut laillinenkaan lääkäri.

Kipu oli kova, vaan ei ollut Aatamista apteekkariksi

Mitä Jumala teki ennenkuin loi taivaan ja maan? Loikoiliko, vötkistelikö? Mutta kun Jumala toimeen kävi, ei siinä kauan nokka tuhissut. Seitsemässä päivässä oli kaikki valmista ihmistä myöden. Jumala loi maailman ihan huvikseen ja ihmisen omaksi kuvakseen.
Minun työni on kevyttä toimistotyötä. Sen vastapainoksi käyn jokusen kerran viikossa kuntosalilla vetreyttämässä istumahommissa veltostuneita lihaksia. Olen myös parina viikonloppuna tehnyt ankarasti rantehommia, puusouvia, sahannut sähkösahalla polttopuita, vetänyt tukkeja, kääntänyt, vääntänyt, nostanut, pätkinyt, pilkkonut, liiteröinyt pilkkeet nätteihin pinoihin. Ja jokainen lihas on tuon urakan jälkeen viimeistä säiettään myöten ollut kipeä ja tulehduksissa, ja silmissä vilajaneet neonväriset kuviot kuin katujen miehellä tötsän jälkeen. Mutta minulla on kaikki hyvin elämässä, kun apteekkari pitää oivan huolen hyllyistään, ja vaivattomasti yhdellä käännöksellä löytää farmaseutti monenlaista kipulääkettä.
Miten oli Jumalan laita luomissavotan jälkeisinä päivinä? Tuliko kahdeksantena päivänä orastava kipu niveliin ja lihaksiin? Paheniko tuska yhdeksäntenä päivänä sietämättömäksi kuin ihmisellä ikään, oman kuvansa kun tuosta mokomasta teki?
Vaan eipä ollut hätää Luojalla. Olipa kekseliäästi luonut kasvit ennen ihmistä. Niinpä kahdeksantena päivänä pureskeli Jumala inkiväärin juurta, irvisteli karvasta makua, mutta sen hyväksyi. Mikä tuli tehdyksi, tuli tehdyksi ja kestää piti. Mutta hyvin paransi inkivääri nivelten jomotukset ja lihasten kuumottavan tuskan. Luonnosta, omasta luomastaan oli apu haettava, kun ei vielä ollut Aatamista apteekkariksi.

Mökkiläisen viisaus ei vierasta tapa

Valtioita johtavat viisaat miehet ja naiset. Luullaan. Mutta mitä kuullaan?
- Investoimme puolustukseen tänä vuonna 13 miljardia euroa.
Hmmm. Sanookohan tuo, että naapuri on perseestä ja yrittää tulla väkisin maahan heti, kun silmä välttää?
- Pyrimme uusimaan pitkänmatkan ohjukset vuoteen 2015 mennessä.
Hmmm. Onkohan tuon tarkoitus kertoa, että jossakin vähän kauempana on joku maa aivan perseestä ja yrittää tulla keinolla millä hyvänsä rauhaa häiritsemään? Vai sanookohan tuo, että kohta lähdetään ryöstöretkelle pikkuisen etemmäs?

Mitähän minun naapurini tuumaisi, jos huutaisin hänelle: "Ostin hirvikiväärin. Turha tulla tontille hyppimään."
Tai mitähän sanoisivat Kivioja ja Kojola, jos laittaisin vaikkapa kymmentuhatta ilotulitusrakettia yhden sytytyslangan varaan rajoille kärjet kohti naapureita? Taitaisivat keskenään nurkkasilmin naureskella.

Jotenkin on alkanut tuntua, että viisaus taitaa sittenkin asua ihan tavallisissa mökin asujissa, jotka eivät viitsi edes huoltoaseman kahvipöytiin.

Onnellinen mies maailman latvassa

Kun vuorikiipeilijä repii itseään neljä kilometriä kivikkoista, lumista, jäistä rinnettä ylös, asettelee alumiinitikkaat railon ylle, pystyttää telttansa tuuliselle rinteelle, syö jääkylmää ruokaa, kiristää takkinsa hupun myrskyä vasten, ponnistaa jokaisen lihaksen kireäksi ja tiukaksi noustakseen viimeiset metrit ja viimein näkee ympärille levittäytyvän maailman, hän on onnellinen. Tuuli humisee, lumiviitta pyörteilee rinteillä, liikkuu kuvioittain kuin lintuparvi.
Yksimoottorinen Cessna hyrisee ja kiertää nousevaa ympyrää. Laskuvarjohyppääjä istuu ahtaasti koneen lattialla liha lihassa, iho ihossa, kangas kankaassa kuin sardiini purkissa. Minuutti minuutilta ilma käy ohuemmaksi, vinkka viileämmäksi, lihas kylmemmäksi, jänteet jäykemmiksi. Puuduttaa. Moottorin teho heikkenee, ja matka ylöspäin hidastuu hidastumistaan. Korkeusmittari näyttää neljää tuhatta metriä. Hyppääjä katsoo oviaukosta ulos ja mittailee uloshyppypaikkaa, arvioi tuulen vaikutusta, ilmavirtojen suuntia, näkee ympärillään levittäytyvän maailman. Tuuli humisee, pilvien riekaleet pyörteilevät, liikkuvat kuvioittain kuin lintuparvi. Hyppääjä irtautuu lentävästä laatikostaan, oikoo itsensä taivaan tuuliin ja on onnellinen.
Sama matka ylös, alas molemmilla. Maailman latvassa onni on yhteinen tunne - yhteinen tunne mennen tullen. Väliäkö tavalla nousta tai laskea.

Martta mottasi lottaa

Kai meistä jokainen tietää, että iltapäivälehtien otsikoiden pitää olla vähintään raflaavia, jotta lehti myy (eli ihminen ostaa sen ärrältä tai käy lukemassa lyhennelmät netissä eli hoksimassa siis myös mainosbannerit, joista lehti saa rahansa). Kuka seikkailulla ja jännityksellä kyllästetty ihminen enää viitsisi lukea lehteä, jonka lööpissä lukisi: "Miestä ammuttiin kauppakeskuksen pihalla." Tai: "Nainen löi toista naista." Väkivalta pitää kohdentaa tarkemmin. Otsikkoon ja varsinkin lööppiin pitää saada jännitystä, tunnetta, vihaa, rakkautta, tuskaa, rasismia..
Uutinen ei ole enää uutinen ilman uutista uutisessa. Iltasanomissa oli lyhyt juttu, jossa kerrottiin otsikoita myöden vähemmistökansalaisen ampuneen helvetin enkeliä. Kenellekään tuskin jäi epäselväksi tuon perusteella, mitä oli tapahtunut. Ilman ingressiä tai varsinaista juttua lukija päätteli rosvojen keskenään ammuskelleen, mustalaisen ampuneen rikollista, romanin laukaisseen käsiaseensä huumekauppiaan vatsaan. Näitä ei jutussa kerrottu, mutta näin ihmiset ajattelivat. Vaikka tuon tarinan takana olisi millainen muunlainen kehyskertomus tahansa, jo muutaman sanan perusteella uutinen saa aivan tietynlaisen leiman.
"Keski-ikäinen mies sai luodin vatsaansa kauppakeskuksen pihalla." LOL ja lällyä.
Miksikähän juuri moottoripyöräjengiläiset ja vähemmistökansalaiset halutaan nostaa uutisissa esiin? Miksi ei kirjoiteta: "Martta mottasi lottaa." Kyllä naisjärjestöjen naisetkin joskus saattavat menettää malttinsa. Tai miksi otsikoissa ei lue: "Leijona puri rotaria." Eivät herrat nakkikioskin jonossa paljon rintamerkkejä kumartele.
Siksi ei kirjoiteta, kun päätoimittajat usein ovat herra- tai rouvaklubien jäseniä. Ja vain moottoripyöräilijät ja mutakuonot ovat rikollisia.

Linnut ovat lintuja

Linnut ovat lintuja ja ihmiset ihmisiä.
Ravintolassa: kaksikymmentä ihmistä hyppelehtii pöydästä toiseen ja syö vuoroin kebabbia, vuoroin lohta kermakastikkeessa tai ranskalaisia perunoita, lohkoperunoita, ranskalaisia perunoita, lohkoperunoita. Joku työntää kokonaisen ruisleivän suuhunsa ja rientää jo seuraavaan pöytään, tönäisee kumppanin syrjään ja hätäisesti viiltää kinkusta siivun ja nielee sen samoin tein kurkku suorana. Hypitään pöydillä, pompitaan tuoleilla, tönitään, kisataan, pudotellaan leipiä ja salaatteja lattialle ja kiireisimmät pudottautuvat mahalleen hotkimaan matolle levinneet italiansalaatit ja kermakastikkeet ja kurkut ja oliivit ja tomaatit.
Puussa: kaksikymmentä talitiaista istuu rivissä oksalla ja kaikkien edessä on kolme auringonkukan siementä. Iloisesti titityytä laulellen tiaiset syövät siemeniään rauhallisesti rinnakkain, liikuttelevat somasti siipiään ja heilauttelevat tasapainon vuoksi pyrstöjään. Ja kun siemenet on syöty, istutaan hetki vielä oksalla, pyyhitään nokka oksaan ja pinnistetään mustavalkoinen uloste perään katsomatta alas maahan ja käydään ruokalevolle. Ei ole mihinkään kiire. Tuuli leppeä heilauttaa löysintä sulkaa, pörhöttää rintauntuvia, värisyttää puun kellertyvää lehteä. Ja talvi on turkasen kaukana. Titikrroooooohhhhh.

Olipa kerran ope muissa hommissa

Olipa kerran ope omalla työajalla aivan muissa hommissa Kanariansaarilla. Lauleskeli siellä rallin jos toisen ja ansaitsi laulullansa sata euroa, hotellihuoneen viikoksi ja aamiaisen, lounaan ja illallisen sekä juomat talon laskuun. Mutta jäivät sillä aikaa omat oppilaat Suomessa opettamatta. Miten kävi opelle? Ope erotettiin ja sillä siisti.
Olipa kansanedustaja Mikko Alatalo keikalla Espanjassa, vaikka hänen olisi pitänyt hoitaa kansansa hommia parlamentissa omalla paikallaan. Taisi saada keikastaan palkkaa, ilmaisen hotellihuoneen, aamiaisen, lounaan, päivällisen ja vielä iltapalankin keikan jälkeen. Ja saattoipa keikan tilaaja matkankin maksaa vai maksoiko senkin Suomen valtio. Miten käy nyt Mikolle? Saapa nähdä;-)

(Luulen kuitenkin, että asiaa katsotaan hyvin sinivalkoisin tai jopa aivan sinisin silmälasein sormien läpi. Onhan Mikko kuitenkin meidän Mikko, Kiiminkijoen kuningas;-)

Miksi ei saa nähdä yhteiskunnan laskuun?

Varsin merkilliseltä tuntuu, että näköaistia arvostetaan suomalaisessa terveydenhuollossa (lue: yhteiskunnan tukemassa terveydenhuollossa) niin kovin vähän. Kun sydän alkaa loppua, ihminen pääsee nopeasti ohitusleikkaukseen tai pallolaajennukseen eikä mokomasta suuroperaatiosta paljon kustannuksia tule itse potilaalle. Jalan pettäessä lonkasta tahi polvesta potilas leikataan ja lonkat korjataan ja polvinivelet vaihdetaan parempiin ja taas jatkuu matka mukavasti terveenä ja työkykyisenä. Mutta entäs sitten, kun näkö alkaa heikentyä?
Monessa työssä hyvästä näöstä on suuri etu. Lentäjäksi ei edes pääse ihminen, joka joutuu käyttämään silmälaseja ja tuon kovasti hikoilevana ihmisenä ymmärrän. Pelottavaa olisi olla lentokapteenin kyydissä, jonka silmälasit huurtuisivat laskeutuessa tai tipahtaisivat silmiltä nousukiidon aikana.
Sydämestä saa toimivan pelin leikkaamalla, polven kivut häviävät tekonivelen avulla ja silmistä saa uudenveroiset laseroimalla. Sydänleikkaus kestää kuutisen tuntia eikä maksa potilaalle siis paljon mitään. Polvinivelen uusiminen on myös muutaman tunnin juttu eikä sekään suuria kustanna. Silmän leikkaus laserilla vaatii vain kolmen sekunnin ponnistuksen tehokkaalta laitteelta, mutta potilaan on se kuitenkin maksettava itse, vaikka leikkauksen edut yhteiskunnalle ovat aivan kiistattomat. Tuhansien eurojen lasku ihmiselle tärkeimmän elimen korjausleikkauksesta on kohtuuton muihin toimenpiteisiin verrattuna. Leikkauksesta on monia etuja niin yksilölle kuin koko yhteiskunnalle: työteho paranee, liikenneturvallisuus kohenee, mielenvirkeys saa uuden ulottuvuuden, arjen askareet helpottuvat aivan kuin muissakin kalliissa ihmisenkorjausleikkauksissa. Mutta miksi vain näkökyvyn parantamisleikkaus on niin kohtuuttoman kallis? Miksi sydämeni saa lyödä kansan piikkiin? Miksi luuni korjataan kansan kassasta? Miksi kuuloani korjaillaan verovaroin? Mutta miksi en saa lakata sokeana törmäilemästä koko väen yhteisistä varoista? Kuka vastaa?

Mikä näistä loukkaa eniten?

Yleensä ihmistä loukkaa joku asia erikoisesti. Aina ei voi tietää, mikä menee syvimmälle ihmisen tuntoihin, mutta viime aikoina erilaiset etnisiin ryhmiin tai kansanosiin tai uskontoon ja jopa eläimiin jollakin tavalla liittyvät nimet loukkaavat eritoten ja saavat herkimmät ihmiset aivan pois tolaltaan. Alla on muutamia nimiä, jotka loukkaavat erikoisesti. Mikä niistä loukkaa sinua eniten? Katsohan ja tunnustele syvältä sisimmästäsi

Eskimo-jäätelö (viittaa pohjoiseen ihmisrotuun)
Neekerinpusu-suklaa (viittaa eteläiseen ihmisrotuun)
Matti ja Maija-paistinpannu (viittaa savolaiseen ihmisrotuun)
Laku-Pekka-lakritsi (viittaa suomalaiseen ihmisrotuun)
Horna-maali (viittaa selvästi helvettiin)
Helvetin Enkelit-moottoripyöräkerho (viittaa sekä alas että ylös)
Asko-huonekaluliike (viittaa Idols-tuomariin)
Indian-moottoripyörä (viittaa Amerikan intiaaneihin)
Honda Africa Twin-matkamaastomoottoripyörä (viittaa kaksikyttyräisiin kameleihin)
Black@White-videopeli (viittaa mustiin ja valkoisiin)
Black Horse-alusasu (viittaa isoihin, mustiin miehiin tai jopa presidentivaaleihin)
Mari-Mekko-kangas (viittaa ruohoa polttavan transun vaatekappaleeseen)
Kiinankaali-ruoka (viittaa oppimattomaan tai kovapäiseen kiinalaiseen)
Ruotsinpyhtää (viittaa...hmm. en saa sanotuksi)
Valkovenäläinen-alkoholiannos (viittaa nahkapäisiin väkivaltarikollisiin)
Musta Ryssä-alkoholiannos (viittaa idempää Moskovaan muuttaneisiin, väkivaltarikollisten jatkuvan vihan kohteisiin)
Lumia-puhelin (viittaa espanjalaiseen ilotyttöön)

Eikös olekin kumma, että ne jotenkin vaan loukkaavat. Minusta tuo Matti ja Maija on pahin. Mitä tekemistä noilla rautatietä ihmettelevillä vanhuksilla on paistinpannujen kanssa. Ei kerrassaan mitään.