Unelmoisinko sukkahousuista

Eikö sinulle mikään riitä? Eikö sinulla jo ole tarpeeksi? Mitä sinä vielä tahdot? Kun mies unelmoi jostakin uudesta asiasta, hänellä on paitsi unelma myös tavoite. Useimmiten mies myös laittaa tavoitteelleen aikataulun, mutta se on kuitenkin unelmaa joustavampi. Ja kun mies on päässyt tavoitteeseensa, tehnyt unelmansa toteen, tulee lyhyt, mutta hyvin intensiivinen vaihe, jolloin miehellä ei ole yhtäkään uutta unelmaa. Tuo muutaman tunnin, päivän, viikon tai joissakin harvoissa tapauksissa jopa kuukausien mittainen aika on onnellista unelman täyttymystä - kuin tuoretta rakkautta intohimoineen. Tuona aikana mies ajattelee: "Se on täytetty!"
Olen kuullut miehen lupaavan pyhästi olla pelaamatta koskaan golfia. Onhan hänestä maailman turhinta touhua kävellä päiväkaudet pienen ja kovan pallosen perässä nurmikolla, mutta jo muutaman ohi kiitäneen tuokion jälkeen tuo samainen mies selaa golfkuvastoja ja surffailee greenisivustoilla imemässä itseensä tuota vihreitten nurmien ja vesiesteiden ja hiekkabunkkereiden herrasmiespeliä kuin narkomaani kokaiinia sieraimiinsa. Unelma on iskenyt rauhallista miestä selkään kuin ryökäle puukkoineen.
Naivoni heitti retorisena kysymyksenä pyykkikoria lajitellessaan, monetko sukkahousut ihminen oikein tarvitsee. Vaikkei kysymykseen vastausta odotettukaan, sanoin kuitenkin pärjänneeni kokonaisen elämäni ilman yksiäkään sukkahousuja. Nytpä odotan sitten jännityksellä, milloin minuun iskee unelma sukkahousuista. Kyllä niitä mielelläni naisen päällä katselen ja ovat jotkut kuviosukkahousut jopa varsin seksikkäitäkin. Mutta itselleni en niitä toistaiseksi ole omaan käyttöön unelmoinut. Mutta niinkuin aina, unelma iskee takaapäin juuri silloin, kun jotain vähiten kuvittelee unelmoivansa. Hattu päähän siis pakkasilla, jottei pää palellu;-)

Vesis-Heikki ja maailman miljoonat

Kun Toholammin Härkänevalla alettiin parikymmentä vuotta sitten pullottaa lähdevettä, pääsin mukaan heti yrityksen alkuvaiheessa suunnittelemaan sen markkinasanomaa. Kun maailma syntyi, raamatun kertomusten mukaan maa oli autio ja tyhjä ja Jumalan henki liikkui vetten päällä. Ei puhuta tuossa tarinassa mitään öljystä, ei kivihiilestä, ei turpeesta, mutta vesi oli alussa kaikki kaikessa. A mundo condito - maailman luomisesta lähtien on vesi ollut ja tulee olemaan kaiken elämän perusta.
Mutta miksi pitää maailman olla olemassa 4,5 miljardia vuotta ennenkuin ihminen oivaltaa veden merkityksen ja uskomattoman arvon. Lihat mätänevät, kasvit kuihtuvat ja maatuvat, mutta vesi kiertää muuttumattomana ikuisesti maan ja taivaan välillä. Taivaalla siihen takertuvat kaiken maailman saasteet, mutta kun vesi sataa maahan, se kulkeutuu maakerrosten läpi ja puhdistuu taas uudelleen juotavaksi. Ihminen siis pitäköön maan puhtaana, jotta vesi ei saastuisi.
Kun ihminen keksi polttomoottorin, tuli maan uumenissa muhineesta öljystä kallista kauppatavaraa ja ne maallisesta onnelliset ihmiset, jotka sattuivat noiden lähteiden alueella asumaan tai jotka osasivat nuo alueet itselleen omimaan, rikastuivat ja ryhtyivät omistamaan koko maailmaa. Ja nyt öljyä nostetaan paitsi maasta, myös meren pohjasta. Meret ovat juuri tuota a mundo condito -omaisuutta, joka pitäisi pitää puhtaana. Kun öljyä riittää vain muutamaksi vuosikymmeneksi, ei kannattaisi sotkea tuota ikuisesti elämää vahtivaa vettä.
Kun öljysheikit jonakin päivänä lakkaavat tankkaamasta mahtaviin maastoautoihinsa bensaa, vesis-heikit avaavat kassalippaansa ja kysyvät noilta valkokaapuisilta miehiltä, olisiko sata dollaria vesitynnyriltä sopiva hinta, vai mitä siitä janonsammuttamisesta kannattaisi maailmanmarkkinahintana maksaa.

Hyvää syntymäpäivää Hannulle. Ja Finn Spring Oy:lle;-)

Voi hyvänen aika noita nuoria

Voi hyvänen aika noita nykyajan nuoria. Luokkaretkilläkin ne... Niinpä. Sillä aikaa, kun itse kukin mielessään näkee jotakin päiviteltävää, ei se niin kaksisen kilttiä aina ollut minunkaan (lue: itse kenenkään) nuoruudessani.
Päätettiinpä lähteä luokkaretkelle. Rahaa kerättiin ja päämääränä oli Tampereen kaupunki. Jostakin syystä matka peruuntui, mutta rahaa kuitenkin oli kertynyt niin paljon, että johonkin se mokoma piti saada tuhlatuksi. Päätimme lähteä Kalajoelle Rantakallan risteilylle.
Bussi täyttyi noin viisi-, kuusitoistavuotiaista nuorista ja matkanvalvoja istui etupenkkiin, tarkisti kaikkien olevan mukana ja matka saattoi alkaa.
Tuskin oli bussi, tai linja-autoksi sitä siihen aikaan sanottiin, päässyt Esson risteyksestä, kun jo ensimmäinen Herba-pullo narautettiin auki, kyytipojaksi Nordforsia. Kun Kalajoen kylä alkoi näkyä, olivat luokkaretkeläiset jo kohtalaisen hilpeässä kunnossa enkä oikein voi vakuuttaa valvovan opettajankaan olleen aivan kristallin kirkkain aivoin.
Maakallassa käytiin ja takaisin meren yli selvittiin linja-autoon itse kukin ja omin keinoin. Valvoja ilmoitti kuitenkin, että jää kyydistä pois Kalajoelle, kun oli sieltä kerran kotoisin ja viikonloppukin edessä. Niinpä lähdimme kotimatkalle omin nokkinemme ja kassit vielä kelpo täynnä alkoholipitoista juomaa.
Oli lauantai ja Tuiskumajalla tanssit. Niinpä ilmoitimme kuljettajalle, jotta suotta on mennä koulun pihalle kenenkään mieltä pahoittamaan, vaan antaa hyssyttää suoraan Tuiskumajalle, kun kerran juhlakunto oli koko joukolla sinne kelpo ja omiaan.
Osa matkalaisista oli Tuiskumajan pihalla kirjaimellisesti pihalla, mutta päätimme, ettei luokkatoveria jätetä ja niin jatkui rattoisa luokkaretki perinteisin eväin hamaan aamuun asti.
Ei kirjoittanut Iltalehti tuosta retkestä mitään ja taitaapa ensimmäinen jälkipuhe tulla vasta tässä vuosikymmenten jälkeen. Jokainen hoiti itsensä kuntoon rankan retken jälkeen, miten itse parhaimmaksi näki. Ja jos haavoja jollekin tuli, ne nuoltiin kaikessa hiljaisuudessa. Ainahan on haavoittuneita niin sodassa kuin teinirakkaudessakin.
Seuraavana maanantaina mukana puoleen matkaan ollut valvojamme kysyi, miten kotimatka oli sujunut. Kerroimme, mitä kerroimme ja mitä ajattelimme hänen haluavan kuulla. Lie hänellä ollut kuitenkin omasta mukavuudestaan huolimatta huoli, miten sellainen humalainen teinijoukko oli ehjänä kotiin päässyt. Loppu hyvin - kaikki hyvin. Mutta voi hyvänen aika silti noita nykyajan nuoria;-) Tietävätkö ne edes, mitä Herba on?

Pelastettu!

Lehdessä luki palokunnan pelastaneen ojaan pudonneen hirven. Hirvi oli pelastumisensa jälkeen ollut niin rivakassa kunnossa, että oli pitkin hirvenloikin juossut metsään onneaan ihmettelemään.
Kyllä tuo hirvi olisi jotenkin pitänyt merkitä tai rengastaa, jotta sen ihmeellisen pelastumisen jälkeistä elämää voitaisiin seurata mahdollisiin uusiin pinteisiin asti. Kun kyljessä lukisi komeasti valkoisin kirjaimin PELASTETTU, sitä ei saattaisi saaliinhimoisinkaan metsämies koskaan kaataa. Sillä mitäpä etua on pelastumisesta, jos jo seuraavan metsälämpäreen takana vaanii metsämies kiikarikiväärinsä kanssa.
Hirvi itse tuskin tuota hyvää onneaan muistaa kovinkaan monta päivää. Ehkä sen onni olikin vain ihmisen auttamisen onni. Ja seuraava onni koittaa sitten hirvimiehelle, joka voi lihan leikellä pakastimeen ja vatsansa täyttää fileellä jos toisellakin. Nälkä on ihmisellä joka päivä. Ja kun nälkäinen on syönyt, hänet on pelastettu.

Oletko vain sinä oikeassa?

Kun ihminen lukee kirjaa, syntyy ihmisen mieleen tarinasta kuvakertomus. Kun kirjasta joku tekee elokuvan, syntyy yhden ihmisen pään sisällä kehittynyt kuvallinen kertomus, joka ei vastaakaan kovin täydellisesti muiden synnyttämiä päänsisäisiä tarinoita. Jokainen elokuvan nähnyt ja kirjan lukenut voi ottaa lukemaansa ja näkemäänsä kantaa puolesta tai vastaan. Väitän, ettei miljoonasta lukijasta ja katsojasta löydy yhtäkään, joka täydellisesti puolustaisi elokuvantekijän näkemystä kirjasta. Pyhät kirjatkin ovat kirjoja, ja luettuina niistä syntyy päänsisäisiä tarinoita.
On edesvastuutonta siis opettaa ihmisille mitä tahansa rakkauden ja vihan uskontoa yhtenä totena. Joillekin rakkaus on ylitsevuotava ja kaikkisalliva. Toisille taas väkivalta on itsetarkoitus ja ainoa totuus omien päämäärien saavuttamiseksi. Suurin osa ihmiskunnasta osaa löytää teksteistä kultaisen keskitien vivahde-eroista huolimatta, mutta aivan liian suuri vähemmistö iskee miekan toisinajattelijan sydämeen pelkästä pilkunpoikkeamasta. Ihmiskunnan suurin vihollinen ei ole uskonto saati mikään tuhansista tosijumalista, vaan väärinymmärrys, ahdasmielisyys tai oman edun kaikenkattava etusijalle asettaminen. Oletko vain sinä oikeassa? Jos olet, minä olen aivan väärässä.

Villapallokaktuksen silmiä hivelevä raakuus

Evoluutio kasvattaa mitä kummallisimpia asioita. Yksi erikoisimmista ja ketkuimmista asioista on pallokaktus, jonka piikit näyttävät villalangalta ja koko kasvi pehmeältä karvapallolta. Sellaisia näkee Kanariansaarilla ja joskus suomalaisissa kukkakaupoissakin. Kasvi on kuin pandan poikanen: hellyttävä ja koskettamaan kutsuva. Mutta kun kätesi työnnät tuohon piikkipalleroon kiinni, saat tuta sen äänettömän hyökkäyksen ja naskalinterävien piikkien läpitunkevan voiman.
Mitähän evoluutio on oikein tuossa kohtaa kehitystyötään ajatellut? Eikö tuolle kasville olisi kaikkein parasta, että sen muukin muoto olisi luotaan työntävä kuin ovat piikkinsä terävät ja vihamieliset. Miksi sen pitää näyttää pehmeältä, vaikka se on kova kuin kerjäläisen elämä.
Lapsi on tuolle kasville hyvin altis. Kun vanhin poikani näki tuon hellimään houkuttelevan ruukkukasvin, tuo kaikkien pehmolelujen ikuinen ystävä tommasi kasvin pahuutta aavistamatta pienine käsineen mokomaa sisusiiliä silittämään. Rakkaus sammui nopeammin kuin syttyi, sillä ei ollut vielä pienen pojan kämmenissä elämän kovetusta nimeksikään, vaan raastoivat käyrät piikit herkän ihon kivuliaita pikkureikiä täyteen. Itku tuli lapselta. Raaka oli kaktuksen opetus: Silmälle saatan olla pehmo, mutta käsille kiveäkin kovempi. Jos ovat karhut raakoja pehmeine muotoineen, osaavat sitä olla myös kaktukset.

Modernein puhelin ja paras sauna

Lienet samaa mieltä kanssani, että jos miehellä ei ole hemmetin hyvää saunaa ja maailman parasta puhelinta, ei mies ole mistään kotoisin. Toisaalta kunnon mies ei tarvitse kuin pallon ja kaverin tullakseen onnelliseksi. Joskus tuohon täydelliseen onneen tarvitaan myös polttomoottori, mutta se alkaa jo olla hifistelyä.
Kun istutaan uudessa, ennen kylpemättömässä saunassa, on tapana kehua löylyä ja lauteita ja kiuasta ja ilmanvaihtoa ja...saunan omistajaa. Koko ajan jokainen saunaan liittyvä kehu on samalla kehu saunan omistajalle: "Vittu sä oot hyvä jätkä."
Modernein puhelin on tietokeskus, joka ei jätä ketään kylmäksi saati pulaan. Puhelimella voi lähettää postia ja lukea lehdet, katsoa telkkaria ja kuunnella musiikkia ja soittaa tai vastaanottaa tärkeitä puheluja. Tä?
Tänäkin päivänä olen soittanut kohta kymmeneen tuollaiseen huippumoderniin puhelimeen eikä kukaan niihin vastaa. Missä ne oikein soivat? Missä raikaa räväkkä rock´n roll, missä helisee hempeästi Nokian kulkunen? On aivan sama kuin he olisivat pyytäneet minut vieraakseen saunomaan ja jättäneet saunan lämmittämättä. Paska sauna, sanon minä.

Yskänmakkaroita

Jo vain suomalaisen kelpaa makkaroitansa paistella erämaissa. Keräileepä kaikessa rauhassa vähän risuja ja sytyttelee mukavan kynsitulen, lisää muutaman keloisen karahkan, ja pian palaa iloisesti makkaratuli taivaan alla ja paistaa niin siniset lenkit kuin juustoisen kabanossin kypsäksi ja suussa sulavaksi herkuksi. Toista on Australian asukkaalla. Kun nälkä iskee, ottaa mies repustansa makkaran ja tekee iloisen, koboltinsinisellä liekillä palavan nuotion ja kas kummaa: maistuupa makkara kuin yskänlääke tai kurkkupastilli. Huono on eukalyptuspuista makkaranpaistonuotiota rakentaa.

Hilut kinttuihin naapurin miehille

Kävipä niin, että ruotsalainen metsämies ajoi taksillaan halki levottaman Tunisin metsästysaseet taksin takakontissa. Vai kävikös siinä niin, että ruotsalainen metsämies käveli kivääri olallaan halki levottoman Tunisin metsältä palatessaan? Vai kävikö siinä ehkä kuitenkin niin, että ruotsalainen metsämies nosti kiväärinsä hotellin vastaanoton tiskille metsältä palatessaan? Kävi miten kävi, huonosti kuitenkin kävi metsämiehelle, kun aseitten kanssa liikkui levottomassa Tunisissa, levottoman kansannousun kiihottamassa Tunisian pääkaupungissa. Turpiin tuli ja häkki heilahti, kansa pieksi ja poliisi heitti putkaan ja hilut kinttuihin.
Kuinkahan monelle metsämiehelle tulee päähän ajatus lähteä hotellilta tuliaseitten kanssa metsästämään, kun kaduilla taistellaan ja asemiehet ampuvat siviilejä kohti? Kuinkahan monelle metsämiehelle tulee mieleen, mitä mahtaisi tapahtua, jos aseitten kanssa jäisi kiinni tai kansan käsiin?
En tunne lainkaan metsämiehen aatoksia, mutta jokusen suomalaisen metsämiehen tunnen. Luulenpa, etteivät he olisi villisikajahtiin lähteneet kivääreitään kantaen keskelle sisällissotaa. Sotahan se on sellainen, jossa ihmisiä ammutaan puolin ja toisin. Mutta ruotsalainen metsämies ei ole sotilas eikä osallistu toisen maan sisäisiin kahinoihin. Mutta olisiko noista metsästäjistä voinut tulla sotilaita, jos he olisivat kansan silmiltä piilossa saaneet rauhassa kiväärinsä kasata ja perän poskelle nostaa, jos he olisivat ehtineet metsästysvaatteensa päälleen pukea? Ja mustan hupun päänsä peitoksi vaivihkaa vetää?

Mato-onkija on massamurhaaja

Kyllä se niin on, että tämä maa kovettuu ihan pilalle, jos kaikki kastemadot vaan työnnetään ongenkoukkuun ja syötetään roskakaloille. Jos mato ei maata muokkaa, loppuu meiltä leipä. Miten siinä kovassa maassa muka vilja kasvaa tai peruna päivää paistattelee, jos sitä ei mato pehmittele maamiehen kaverina? Sen verran pitää päättäjässä olla vihreää ja ekoajattelua, että mokoma mato-ongella istuminen täytyy pikimmiten saattaa luvanvaraiseksi. Ja kastemato suojeluun.
"Mato-onkija on massamurhaaja!"

Täkkipultilla koivua kylkeen - intiaania oksettaa

Tällä kertomuksella en yritä saada itselleni vihreän ihmisen mainetta, en herkän miehen imagoa enkä puunhalaajan statusta. Mutta haluan kertoa rehellisesti, mitä tänään olen tuntenut puuta kohtaan.
Kaadoin pihastani koivun. Tunsin riemua sen kaaduttua juuri sinne, minne sen halusin kaatuvan. En kuitenkaan voinut olla ajattematta puuta ja sen historiaa ja minun oikeuttani puuttua sen elämään ja olemassaoloon. Nyt sitä ei enää ole. Sen juuri on maassa ja runko katkottuna liiterissä, oksat odottamassa kevättä ja kuivumista ja tulen ahnaan kuivaa kielistöä. Mutta siinä paikassa, missä vielä muutama tunti sitten seisoi uljas puu, on nyt vain tyhjä tila.
Minun pitäisi saada kiinnitetyksi tukikoukku peräkärrylle, jotta saisin kärryn pysymään tukevasti paikallaan tietyssä kohdassa pihaa. Käytännössä ainoa vaihtoehto on kiertää koukku kiinni parilla täkkipultilla koivun runkoon. Olen miettinyt lukuisia vaihtoehtoja, ettei tarvitsisi elävään puuhun ruuvata siihen kuulumatonta esinettä. Mutta vaihtoehdot ovat työläitä ja kalliita. Mieleni on siis kuin sänkyyn vanhuksen sitovalla hoitajalla: niin ei saisi tehdä, mutta kaikki muu on turhan kallista. Siis täkkipultilla koivua kylkeen. Tasankojen intiaani minussa voi pahoin.

Helposti lisää hevosia

Eikös olekin niin, että kun ihminen nostelee painoja, voima vähitellen kasvaa ja lihasmassa lisääntyy. Ja ravihevosta voidaan valmentaa entistä nopeammaksi ja lihaksikkaammaksi vedättämällä sillä rekeä kesäpellolla tai kiskottaa kuorma-auton rengasta.
Miksi hemmetissä ei sitten ole keksitty sellaista konetta, jolla olisi samat voiman ja massan kasvun ominaisuudet? Voisi ostaa vaikkapa pienen puutarhatraktorin ja kehittää siitä vuosien valmennuksella varsinaisen peltokoneen. Tai sitten saattaisi valmentaa pienen pienestä hiekkalaatikkokaivurista hurjan kaivostyökoneen tai ainakin kelpo kaverin salaojatyömaalle.
Kuuluvat kiinalaiset olevan kovia teollisuusvakoilemaan. Heille pitäisi heittää tarinaa rasittamalla kasvatettavista koneista. Olen kautta rantain saanut vihiä, että kiinalaiset kykenevät kopioimaan muutamassa kuukaudessa hankalankin koneen ja saattamaan sen markkinoille. Kävisi kiinalaisen sisun päälle sellainen puutarhajyrsin, joka ei sitten lupauksista huolimatta ja valmennuksesta välittämättä kasvaisikaan maansiirtomonsteriksi. Pomppisi vaan viikosta toiseen vikkelästi porkkanamaalla ja venyttäisi kuljettajansa käsiä ja saisi lihakset kipeiksi. Se olisi oikein teollisuusvakoilijalle ja hänen väelleen;-)

Solupesän ceedee-asema

Aikuinen mies ei ole enää lainkaan samaa värkkiä kuin vastasyntyneenä. Joka ikinen solu on uusiutunut lukemattomia kertoja, hilse putoillut hartioille, ihon orvaskesi jäänyt lakanoille ja alusvaatteisiin, saunanlauteille ja kylpyhuoneitten lattioille niin monta kertaa, ettei samaksi tuntisi, jos ei olisi ihminen - ja jos ei olisi ihmisen muistia.
Voin aikuisena muistella kymmenvuotiaana poikasena tekemiäni kolttosia, vaikka minussa ei enää ole palaakaan jäljellä siitä kolttosia tehneestä pojasta. Mitä minussa siis tapahtuu? Kun aivojen solu uusiutuu, vanhasta, kuolevasta solusta siirtyy muisti uuteen, syntyvään soluun. Miten se sen tekee?
Sain ystävältäni ja työtoveriltani eilen lainaksi cd-levyn, ainutkertaisen lätyn, jossa on muutama kappaleellinen musiikkia ja yksi hyvin uniikki mainoslaulu. Kopioin sen tänään omalla tietokoneellani toiselle levylle. Nyt periaatteessa voisin tuon alkuperäisen levyn heittää vaikka ilmojen halki harakoitten pesätarpeiksi ja täsmälleen samanlainen "alkuperäinen" musiikki on minulla uudella levyllä. Ihminen on siis vain nollia ja ykkösiä ja pieniä, polttavia ceedee-asemia oleva solupesä, jossa muisti siirtyy jatkuvana prosessina solusta toiseen. Hämmästyttävää.

Jo löytyi miehelle kalu!

Naivoni yllätti minut loppiaisena kauppareissullaan ja toi tuliaisen: nypynpoistimen. Minulle nimittäin tuli jo lähes perversio raaputella sohvan pinnasta nyppyjä irti. Tunteesta alkoi muodostua murrosikävuosien mustapäiden rutisteluun verrattava hillitön himo. Tuolla hitaalla menetelmällä työ ei vain edistynyt ja sohvasta tuli entistäkin kulahtaneemman ja kauhtuneemman näköinen.
Avasin innoissani lahjalaatikon ja tutkin nypynpoistinta. Minusta siinä oli aivan liian pienet reijät niin suurille, kautta sohvan muodostuneille paakuille. Asensin ohjeen mukaan paristot laitteeseen ja käynnistin sen. Ensimmäinen kosketus kankaaseen oli juuri sellainen kuin odotin: ei se toimi. Mutta sitten poistin teräsuojan ja painoin laitteen hellästi sohvan kukkaista kangasta vasten ja liikutin sitä kuin partakonetta herkillä kasvoilla. Aaaah. Uskomattoman tehokas rouske kuin kahvimyllystä teki selvää jälkeä jokaisesta tielleen osuneesta nypystä ja irtolangasta. Pyörittelin laitetta pitkin kangasta ja uusi, ihana sohva alkoi paljastua nukkameren alta kuin liitutaulun puhdas pinta märän sienen jokaisella pyyhkäisyllä. Tuolta täytyi tuntua puusepästä, joka hioo huonekaluaan ennen lakkausta. Hämmästelin laitteen tehoa ja ihmettelin, miten puhdas käsitellystä kankaasta tulikaan. Kuin maantierosvo olisi päässyt suttuisesta parrastaan, kuin villakoira olisi trimmattu ylimääräisistä karvoistaan, kuin missi olisi saanut väriä ja raikkautta meikkauksen jälkeen.
Tyhjensin nukkasäiliön kädelleni ja kuin lämmin minilammas olisi nukahtanut kämmenelleni niin lämmin oli tuo irtileikattu nyppyjuuri.
Tunnin ja vaihtoparistojen jälkeen sohvasta tuli kuin uusi. Pohdin työn jälkeen, miksi nypynpoistaminen partakoneen kokoisella ja oloisella laitteella vei minut niin mukanaan. Parranajamisella ei ole sen kanssa mitään tekemistä. Se on miehelle rutiinia ensimmäisten vuosien jälkeen. Laitteen teho teki vaikutuksen. Työn jäljen paljastuminen samoin tein huumasi minut: miten helpolla ja vaivattomasti jokin asia voi kirkastua. Kun olin puristellut sohvatyynyt entiseen muotoonsa, huonekalusta tuli kuin uusi. Olin onnistunut aivan kuin Strömsössä. Olin löytänyt miehen kalun, joka sopi käteen ja toimi unelman tavoin.

Huulet leveällä hulevettä ja povilunta pihat pullollaan

Monet kunnat perivät tai alkavat periä asukkailtaan erikseen hulevesimaksua. Vaikka kuinka yritän pohtia jonkinlaista kantaa tuolle hule-sanalle, en keksi mitään muuta kuin "huulet levällään" vähän samaan tapaan kuin Kansaneläkelaitos on Kela, sosiaaliturva on sotu tai keskustapuolue on kepu. Olen melko varma, että lähes 100 prosenttia suomalaisista ei tuota hule-sanaa tunne tai jos tunteekin, ei tiedä sen alkuperää.
Nykysuomen sanakirjan mukaan hulasvesi on joesta tai järvestä yli äyräittensä tulvinut vesi, hulevesi, hulahtanut vesi. Hulevesi siis hulahtaa, solevesi solahtaa. Kulevesi voisi kulahtaa eli näin talvella kaivot saattavat kärsiä kulevedestä eli kulutusveden puutteesta, kulahduksesta. Näin kieli muokkautuu, kun sitä muokataan.
Kun kunnat ja miksei valtiokin kärsii kroonisesta rahapulasta ja rahaa pitäisi kerätä veroja nostamatta, voidaan kehitellä näitä erilaisia muita maksuja. Hulevesimaksu on siis ensimmäinen. Povilumi on seuraava, josta tulevina talvina saamme pienen, tosin väliaikaisen, mutta varsin nopeasti pysyväksi muuttuvan maksun. Povilumi on tietysti poisvietävää lunta, sitä, jota auraillaan nyt katujen varsille komeiksi kasoiksi.

Lainlaatijan lamppuhuolet

Tulipa vastaan aamulla hennossa lumisateessa traktori. Ajoin valtatietä, ja valtatiet ovat valtaisia ja leveitä ja hyvin hoidettuja ja osin valaistujakin, ja se oli minun onneni.
Traktorin ajovalot olivat piilossa leveän puskuauran takana, mutta katolla palavat valonheittimet viitoittivat kuljettajan tietä ja näyttivät merkkiä vastaantulijalle. Katon valot olivat vajaan puolentoista metrin etäisyydellä toisistaan enkä muita valoja huomannut kuin vasta aivan kohtaustilanteessa.
Kone oli suuri ja leveä ja täytti käytännössä koko kaistan. Mutta jos valoihin olisin uskonut, vastaan oli tulossa tavallinen kulkija. Neljä leveää takarengasta tekee muutenkin suuresta työkoneesta melkoisen massiivisen.
Vaatineeko lainlaatija tuollaiseen koneeseen äärivalot, en tiedä. Tässä tapauksessa niitä ei kuitenkaan ollut eikä ole ollut monessa muussakaan tapauksessa. Mutta jos ylipäätään osaan lainlaatijan ajatuskulkua lukea, omin päin ei saa valoja mennä rustaamaan ja lisäilemään. Pian vaikka joku näkee.
Moottoripyörässä saa olla vain yksi eteenpäin näyttävä valkoinen (keltainen) valo. Kahdella tai kolmella näkisi moottoripyöräilijä paljon paremmin eteensä ja vastaantulijakin huomaisi paremmin motoristin. Kun maahan tuodaan kahdella etuvalolla varustettu moottoripyörä, siitä pitää toinen valo sammuttaa. Perusteluiksi lainlaatija sanoo, että moottoripyörä voidaan kaksivaloisena sekoittaa autoon tai traktoriin. Höh. Entäs sitten? Ja mitäs noista autoista ja traktoreista ja moottoripyöristä ja mopoista ja muista härveleistä saa näkyä sivuille. Ehhehhhehhehhhehhe!
Onneksi työmaita eivät koske nuo typerät liikennevälineiden valohuolet. Yhden miehen työmaalla saisi olla vain yksi lamppu yhteen suuntaan;-) Toiset nurkat tehtäisiin pimeässä.

Outoa taikaa

Mies katseli hotellihuoneensa ikkunasta: alko, kosmetologi, elintarvikekauppa, kultasepänliike, huvipuisto, kenkäkauppa, vaateliike, matkatoimisto, kukkakauppa, R-kioski, kirjakauppa, valtakatu, pikkukatu, kävelykatu, pyörätie, silta, kirkkaat katuvalot, jouluvalot, ravintola, kahvila, yökerho, koneliike, moottorikelkkasafari, koirasafari, silmälasiliike, huivikauppa, matkamuistomyymälä, nahka-asusteita, koruja, urheiluvälineitä, autoja, busseja, helikoptereita...
- Tästä se ei enää erämaa parane.
Suomen Lapissa kaikki on toisin. Outoa taikaa.

Energiansäästölamppu

Meille on tehty tiettäväksi, että tavallinen hehkulamppu on perkeleestä ja se pitää kiertää pikimmiten kannastansa irti ja heittää roskiin, ja tilalle on asennettava energiansäästölamppu, tippaleivän oloinen, mutkikas pienputkisto. Niitä tehdään Kiinassa ja niitä tekevät pienet lapset, joten ne säästävät siinäkin mielessä energiaa. Lapsihan ei paljon syö. Ja energiansäästölamppuja tekevä lapsi kuulemma syö tavallistakin vähemmän, kun ei tarvitse mennä välillä kotiin leikkimään ja kaloreita kuluttamaan.
Mutta miksi kukaan ei tee todellista energiansäästölamppua, joka imee valoa vaikkapa auringosta. Iät ja ajat olemme saaneet katsoa säkkipimeässä kellonaikaa fosforiviisareista. Kun tuollaista kelloa pitää vähän aikaa aurinkoon päin, kohta jo viisarit kiiluvat pimeässä komerossa kirkkaina ja selkeinä. Ei liene ihmeellistä keksiä sellaista ainetta, synteettistä fosforia, joka varastoi valoa ja luovuttaa sitä sitten pimeinä tunteina ihmisten ja miksei eläintenkin iloksi.
Katuvalopylvään nokassa olisi fosforipallo, joka sitten iltapimeänä syttyisi vihreäksi valoksi katua osoittamaan ja tietä näyttämään. Tai jos ei ihan noin pitkälle mentäisi tai jos pilvisenä päivänä ei niin kovin saataisi auringosta valoa imetyksi, voisi tuollainen fosforipallo olla tavallisen katuvalolampun alla ihmisen korkeudella. Siinä se sitten nappaisi katulampusta valoa ja työmatkalla oleva ihminen voisi sen sitten aamulla ohi ajaissaan ottaa mukaansa työpaikalle pöytälampuksi. Ja kun päivä kirkastuisi, voisi pallon nostaa ikkunalaudalle auringonvaloa keräämään. Kotimatkalla taas pallon voi palauttaa katulampun alle Imatran voimaa imemään. Se vasta olisi energiansäästölamppu. Ei tulisi kovin suurta hiilijalanjälkeä sellaisesta. Ja pääsisi kiinalainen pikkuihminen kotiin syömään ja leikkimään.

"Anteeksi, mutta pesiikö riekko Etelä-Suomessa?"

Yliopistokaupunkien ohi on helppo ajella. Itse asiassa niiden ohi on helpompi ajaa kuin sisään kaupunkiin. Moottoritiet ovat leveitä ja nopeita, ja pitkät katuvalorivit valaisevat liikkujan tietä. Lienevät sitten noitten kaupunkien rahat menneetkin moottoriteitten rakentamiseen, ylläpitämiseen ja valaisemiseen.
Oli aika, jolloin yliopistokaupungit satelloituivat ja perustivat lähinaapureihin provinsseja ja maakuntayliopistoja, mutta nyt ovat rahat lopussa ja nuo satelliitit puretaan ja opiskelu keskitetään taas suuriin yksiköihin. Mitenkäs se raha niin yhtäkkiä aina loppuu?
Jospas tehtäisiinkin seuraavanlainen, radikaali säästötoimenpide. Kun yliopistokaupungeilla kerran on rahapula, mutta toisaalta rahaa valaista kymmeniä kilometrejä moottoritietä, viedään opiskelijat lukemaan läksynsä katuvalojen alle. Näin säästetään opiskelijaboxien sähkövalokuluissa sievoiset summat ja se taas on pois suoraan opintotuesta: kymmeniä euroja kuukaudessa pelkästä lukuvalosta. Kylmäkö tulee opiskelijalle talvella? No eikä tule. Lämmintä hommaa on juosta moottoritien reunaan iltasella lueskelemaan. Sosiaalisuuskin kehittyy, kun voi istua reilusti lähempänä toveria lämpimän haussa, ja ujoimmat ja arimmatkin pääsevät noilla keinoin lähikosketuksiin joko saman tai eri sukupuolen kanssa suuntauksista riippuen. Ja hauskaa ja opettavaista olisi autoilijallekin, kun voisi aika ajoin laittaa hätävilkut päälle ja pysäyttää autonsa tien varteen jotakin ajankohtaista tietoa päivittääkseen. Voisi pyytää vaikka biologian opiskelijalta näytteen riekon soidinäänestä tai kysyä riekon levinneisyydestä Suomessa ja muissa Pohjoismaissa.