Joulupalloni
iloisesti heiluvat
vahvarunkoisen
kuusipuun lehväisellä,
pihkaisella oksalla.
Surupukuinen
nainen astui huoneeseen,
pyyhki kyyneleen
ja sanoi:"Kohta mennään
perille ilon kautta."
Rannan usvasta
kasvaa hämäräpeitto
hiljaisen selän
jäätyville aalloille.
Laivan summeri huutaa.
Miksi Mooseksella oli heinäsirkat ja meillä savolaiset? Mooses sai valita ensin. Tuosta savolaisvitsistä tuskin savolainen loukkaantuu. Päinvastoin hän pitää itseään jotakin muuta näkyvämpänä ja merkittävämpänä. Sitä on hyvä itsetunto.
Kun
Pirkka Pekka Petelius ja Aake Kalliala parodioivat kahta romanimiestä vuosien
ajan kansallisella televisiokanavalla, eivät romanit asiasta suuttuneet ja
mekkalaa nostaneet. Peteliuksen ja Kallialan romanihahmot olivat nimittäin
varsin nokkelia ja tilannetajuisia herroja, pukeutuivat hyvin ja olivat
sanavalmiita ja keksivät työtä helpottamaan tai väistämään milloin mitäkin
apuvälineitä. Miksi pahastuakaan.
Samat
miehet ideoivat myös Lapin hitusen alkoholisoituneet Naima-Aslakin ja
Soikhiapään, jotka lähtivät reippaan viinakauppareissun jälkeen Luostolle
lustinpithon. Esitysaikaan hahmot tuskin herättivät pahennusta
huumorintajuisissa Lapin ihmisissä tai saamelaisissa. Älykkäät ihmiset
ymmärtävät aina parodian ja huumorin.
Tämän
päivän tunnetuin parodioija on ilman muuta Jarkko Tamminen. Hänen
henkilögalleriaansa kuuluvat kymmenet Suomessa tunnetut suomalaiset ja
ulkomaalaiset edesmenneestä Aira Samulinista Donald Trumpiin. Muutaman kerran
viikossa hän ilmestyy hahmoineen olohuoneisiin milloin umpikännisenä Tuurin
kyläkauppiaana, milloin pöllyssä olevana Andy McCoyna, milloin kanavakokkina
tai valtakunnan päämiehenä. En ole kuullut kenenkään loukkaantuneen
identiteettivarkaudesta, vaan päinvastoin parodioidut henkilöt pitävät jopa
suurena kunniana olla mukana imitaattorin esityksissä.
Katariina
Souri maalasi varsin katsottavan kuvan tulevan vuoden tammikuussa pidettävään Lux
Helsinki –valotaidetapahtumaan. Taulussa on kuvattuna värikäs maisema,
pohjoisen nainen ja poro. Teos on yksi osa parikymmentä kuvaa käsittävästä
kokonaisuudesta. Nyt on tähdennettävä, että kyseessä on maalaustaiteellinen
kokonaistyö, ei historiallinen tai nykydokumentti ihmisten elämästä. Mutta
saamelaisaktivisti Petra Laiti ilmaisi loukkaantumisensa ja pahastumisensa
työstä, joka hänen mielestään antaa liian stereotyyppisen kuvan saamelaisista
ja väittää Sourin omivan saamelaista kulttuuria. (Tässä vaiheessa nielaisen –
arvatkaa miksi.)
Kaikki taide, olipa se puhuttua, maalattua, kuvattua,
esitettyä kaduille tai galleriaan, on taidetta, taiteilijan omaa tyyliä tulkita
maailmaa ja elämää. Taiteesta voi pitää, sitä voi rakastaa, siitä voi
loukkaantua, sitä voi arvostella, mutta sitä ei saa kieltää vain sen takia,
että se ei ole aivan totta.
Olen pannut merkille, että imitaattori Jarkko Tamminen ei
imitoi vähemmistöjä. Se ei varmaankaan johdu siitä, että vähemmistöt
saattaisivat pahoittaa mielensä. Luulen sen johtuvan siitä, että ne joita asia
vähiten koskee ja joilla on suurin ääni, loukkaantuvat eniten. Kutsun
tuota ilmiötä vähemmistöterrorismiksi.
Kalajokilaakson kolumni 15.12.2023
Haistatko sinä
tämän pakkasen tuoksun,
lumihiutaleen
jäänohuen parfyymin
sinisen kylmän läpi?
Joulu. Syntyikö
sinun tähtesi alle
pyhä poikanen
vapahtamaan maailmaa?
Mihin hänet kadotit?
Joulu. Syntyikö
sinun tähtesi alle
pyhä poikanen
vapahtamaan maailmaa?
Miksi hänet unohdit?
Laulava karhu
nukkuu sikeää unta.
Kohta on kevät
ja auringonpaisteeseen
karhu herää hoilaamaan.
Yö laskee mustaa
harmaan hämärän ylle.
Pimeä peittää
iltapäivän viimeiset
valon taittamat varjot.
Kahdeksan kesää
odotin yhdeksättä.
Tuli kymmenes,
suli yhdestoistakin,
kunnes tusina täyttyi.
Lintu tarvitsee
siemeniä lentääkseen,
madon, perhosen
ja vapaan taivaan, ilmaa
siipisulkien alle.
Saatananmoinen
ketjurasvan lotina,
rantasandaalin
läpse kuului idästä:
Beetlehemin tähti nous.
Arkun avaimen
lukkopesään sovitin,
kantta raotin,
kulta-aarteen timantein
riemukseni kohtasin.
Kalmakonsertti
vie viestin tuonilmaisiin,
kun jääkyyneleet
soivat tulikuumilla
metallimanseteilla.
Kun järvi jäätyy,
veneen kulku pysähtyy.
Kun kivi huurtuu
istujan perseen alla,
lakkaa laulu soimasta.
Pakolaiseni,
sydämeni evakko
kasvatti juuret
syvälle maahan eikä
muualla tahdo kasvaa.
Linnunratojen
pimeältä puolelta
kuuluvat voihkeet
miljardien vuosien
sammuneesta valosta.
Linnunratojen
valo näyttää kirkkaalta
kuin se olisi
eilen pantu palamaan.
Kuolema loistaa kauas.
Ei kaikukaan voi
pumpulista vastata.
Ei kai kukaan voi
metsään huutaa kenenkään
kuulematta kaikua.
Ei kai kukaan voi
vihata kokonaista
kansaa yhtäkään
ihmistä tuntematta.
Niin. Ei kai kukaan. Paitsi...
Ei se niin satu,
vaikket minua kuule.
Mutta se sattuu,
kun suhahdat kadulla
lävitseni kuin luoti.
Orvokki: polje!
Ruusu: revi se irti!
Tulppaani: homo!
Kukkapelto: voi vittu,
miten kauneus vituttaa.
Kaukainen kumu
kuin sotajoukon pauhu -
kaviot lyövät,
suitset läiskyvät lapaan,
rautakenkä kipinöi.
Ministeri Sari Essayah puhui taannoin eduskunnan kyselytunnilla infulenssasta ja käytti tuota sanaa influenssaa tarkoittaen läpi puheenvuoronsa. Hänen mielestään oli syytä ottaa vakavasti myös keväällä Suomeen palaavien muuttolintujen mahdollisesti kantama lintuinfulenssa.
Somessa kannoin huolta ministerin vähän lapsellisesta
influenssamuunnoksesta. Huoleni otettiinkin varsin vakavasti ja sitä pidettiin
jopa kiusaamisena. Sanottiin, että kyllä asia joka tapauksessa ymmärrettiin ja
että on kiusaamista nauraa asialle. Asialle ei kuitenkaan naurettu, vaan siihen
puututtiin ja ihmeteltiin nauruhymiöin tosin - osin.
Ministerien puhe on aina virallista ja siksi sen on syytä
olla myös täsmällistä. Puheeseen nimittäin saattaa lakimies tarttua tosissaan
ja silloin on ministeri helisemässä. Toista on arjen puhe murteineen ja usein
jopa keksittyine ilmauksineen ja nykyisin mitä ihmeellisimpine lyhenteineen. Mutta
aina, kun puheeseen liittyy jotakin taloudellisesti tärkeää, rahanalaista tai
yhteiskunnallista merkitystä, on syytä olla tarkkana. Kerronpa pari itse
kokemaani kauppatilannetta, jossa sanoilla ja jopa kirjainten järjestyksellä on
varsin tärkeä merkitys.
Asioin paikallisessa tavaratalossa aikomuksenani ostaa
krutonkeja. Nehän ovat sellaisia kuivia ja pieniä leipäkuutioita, joita
käytetään ruokien lisukkeina. Kysyin myyjältä, onko heillä krutonkeja. ”Meillä
ei myydä lainkaan ehkäisyvälineitä”, minulle vastattiin.
Toisen kerran olin ystäväni kanssa matkalla tapaamaan
yhteistä tuttavaamme ja päätimme viedä hänelle kukkasia. Lahden tienoilla
poikkesimme pohjoismaisittainkin hyvin tunnettuun puutarhamyymälään. Kassalla
oli edellämme nuori nainen valmiin kukkakimpun kanssa. Hämmästelin, kun myyjä
kysyi asiakkaalta, mitähän kukkia ne mahtoivat olla ja oliko kimpussa kenties
hintalappu paikoillaan. Mitään tietoa ei kukkien joukosta löytynyt.
Asiakkaalla ei ollut
mitään aavistusta kukkien nimistä saati niiden hinnasta. Niinpä halusin auttaa
sekä ostajaa että myyjää ja totesin kukkien oleva klamydioita,
seitsemänviisikymmentä kimppu. Myyjä näpytteli konettaan ja tuumasi, ettei
heiltä semmoista kukkaa löytynyt. Yhdessä ihmettelimme, että olipa kummallista.
Tilanne päättyi meidän osaltamme siihen, kun myyjä huusi isolla äänellä hyllyjä
täyttävälle kollegalleen: ”Mitähän tää klamydiakimppu maksaa?” Emme jääneet
kuuntelemaan kimppuepisodin päätöstä.
Noille kahdelle tarinalle ei saa nauraa. Se voidaan katsoa
kiusaamiseksi. Toisaalta meillä sekä elintarvikeliikkeen että myös kukkakaupan
asiakkaina sekä virallisen yhteiskunnan osallisina on oikeus olettaa, että
myyjällä ja varsinkn ministerillä on perustieto ajamistaan asioista tai myymistään
tuotteista nimikkeineen, mikäli he eivät ole tulleet töihin lopen uupuneina
infulenssan kourissa. Tai ihastelleet klamydioita ilman krutonkia.
Sl. Kalajokilaakson visiitti 20.10.2023
Rannan riuhtova
viri riepoi myrskyksi.
Ulla hiljakseen
kehtolaulua lauloi.
Tuuli Ullaa kuunteli.
Söin mansikoita,
niin kesänmakuisia
ja pullevia.
Syyskesällä oksensin
kesämuistot kanerviin.
Sota saa voimaa
lapsen kidutuksesta,
naisen tuskasta,
vanhuksen viiltelystä,
uskosta vanhurskauteen.
Aamun noustessa
laukaisen rakettini,
sieppaan lapsesi,
polvistun rukoilemaan
rakkauden jumalaani.
Tuskin kaipasi
Jeesus tuskan ristiään.
Tuskin ikävöi
kämmentensä nauloja.
Tahtoi anteeksi antaa.
Valoisa aamu
vierittää kuisen kiven
lampaat laskeneen,
läpinäkymättömän
yön yltä kukkulalle.
Kun seisot kuvan
edessä pyytämässä
lohdutusta tai
tekojasi anteeksi,
polvistu tai unohda.
Korvaamattoman
ihmisen haudalla on
yhtä hiljaista
kuin aaltoihin hukkuneen
harmaahylkeen pyytäjän.
Olen bensiinin
katkussa kanoottia
melova härkä.
Rakastan käymättömän
moottorin hiljaisuutta.
Voi tuuli, tuule
kauas minun ääneni.
Tuule niin, että
rannan istuja kuulee
minun tuuleen huutavan.
Pablo Neruda,
sinä osaat puhua
naisellesi kuin
tuo Tabermannin Tommy
tai se Anhavan Tuomas.
Kotka liiteli
lumihuippuisten vuorten
kylkikaaria
sulillaan kutitellen.
Satoi lumen peitteeksi.
Kampela katsoi
oikealla silmällään,
kun sitä kohti
vaappui piikkipyrstöinen,
vihreä kaunokainen.
Kettu tuijotti
sekuntiviisaria
sudennahkaiseen
rannekkeeseen kytketyn
kellon taulusta: "Aika!"
Rannan hiekassa
pienoinen jalanjälki
kertoo minulle,
miksi Jumala tahtoi
luoda niin taivaan kuin maan.
Sain Ruotsin verottajalta kirjeen, jossa oli muutama lomake kiinteistön myyntivoiton verottamiseksi. Reilu vuosi sitten keväällä myimme Kalixissa sijaitsevan loma-asunnon ja nyt sitten Ruotsin kruunu halusi oman osansa kaupasta.
Vein postilaitoksen ikimerkillä varustetun kuoren postiin ja ilmoitin, että lähetys menee ulkomaille. Oletin tietenkin, että postimaksu on vähän suurempi Malmön verottajalle kuin kotimaahan. Niinhän se oli. Jos kuori olisi painanut tasan tai alle 50 grammaa, minun olisi pitänyt maksaa erotusta 20 centtiä. Mutta tarkka postivirkailija ilmoitti kuoren painavankin 51 grammaa, ja minun pitäisi maksaakin 1,80 euroa tuosta ylimääräisestä grammasta.
Olimme tuokion pattitilanteessa. Yritin katseella viestittää, että eikö tuota yhtä grammaa voisi katsoa kuin uskovainen pornoelokuvaa - nurkkasilmällä. Se ei käynyt. Pyysin virkailijalta sakset ja leikkasin kirjekuoresta nurkan pois ja yhdessä teimme tarkistuspunnituksen: tasan 50 grammaa.
Hämmästynyt virkailija liimasi kuoreen 20 centin lisämerkin. Pyysin liimaamaan merkin kirjekuoren nurkkaan ikäänkuin paikaksi, jotta kirjesalaisuus säilyisi perille asti. Merkin paikka on kuitenkin kuoren oikeassa yläkulmassa, joten kuori paikattiin läpinäkyvällä teipillä. Näin minä säästin lähes kaksi euroa ja postinkantaja välttyy ylipainavan, alihinnoitellun kirjekuoren kantamiselta Ruotsin kruunulle. Att spara lönar sig alltid;-)
Minä niin pelkään
pimeää hiljaisuutta,
takaa hiipivää
äänettömyyttä, joka
korvaa melkein koskettaa.
Kun kymmenvuotias koululainen haluaa tutkia luokkatoverinsa kenkiä varmistaakseen, ovatko ne halpiskamaa vai merkkituotteita, syyn lähde alkaa kiinnostaa. Olen mainosmies ja olen ollut mukana rakentamassa muutamaa niin sanottua brändiä, brandia. Olen ollut mukana luomassa illuusiota, että tietynniminen ja –näköinen tuote on kilpailijaansa parempi ja arvokkaampi. Tarkoitukseni on ollut saada aikuinen ihminen ajattelemaan juuri noin. Ja ilmeisesti olen onnistunut. Aikuisten kauttahan tavat tarttuvat lapsiin. Hyi minua(kin).
Lapset ovat ajatuksissaan ja sanoissaan rehellisiä,
sanotaan. Tuo ”rehellisyys” sai ala-asteikäisen lapsen ensimmäisen koulupäivän
asutarkastuksessa varsin raadollisen ja julman kaiun. Vanhemmat olivat
hankkineen lapselleen uudet, kauniit vaatteet ja mukavat kengät. Mutta sen
paremmin vaatteissa kuin kengissäkään ei ollut kansainvälisesti tunnettujen
brändien logoja ja lapsi sai tuomion välittömästi: LOL.
Mitä aikuinen tekee edellä, sen tekee lapsi perässä. Kun isä
ajaa autolla lapsi kyydissään STOP-merkin ohi pysähtymättä, hän antaa lapselleen
esimerkin olla välittämättä säännöistä tai muista ihmisistä. Hän kertoo
lapselleen, että on turvallista ajaa stop-risteyksen yli pysähtymättä. Kun näin
jatkuu kerrasta toiseen, tapa jää pysyväksi eikä siitä pääse irti. Se on kuin
pyörällä ajaminen. Kun sen kerran oppii, ei sitä voi unohtaa.
Kun äiti keskittyy lapsensa sijasta älypuhelimeen ja antaa
sen varastaa yhteisen aamiaisen, päivällisen ja iltapalan, varastaa puhelin
kohta myös lapsen. Heidän yhteiseksi kielekseen ei tulekaan äidinkieli, vaan he
puhuvat toisistaan erillään somekieltä. En tarkoita pelkkiä sanoja, vaan tapaa
puhua, tapaa välittää viestiä, tapaa toimia tilanteissa, tapaa suhtautua
lähimmäiseen.
Kun nuori huudattaa mopoaan tai autoaan keskellä yötä ja
polttaa rengasta ja häiritsee ihmisten unta, esimerkki on kotoa kotoisin. Kun
joku asiasta valittaa, aina joku puolustelee ja kertoo poikien olevan poikia ja
että tuollainen häiritsevä käytös kuuluu nuoruuteen. Ei se kuulu. Vanhempien ei
kuulu kasvattaa lapsiaan, vaan heidän kuuluu antaa lapsilleen hyvää esimerkkiä.
Hyvien esimerkkien kautta lapsesta kasvaa toiset huomioon ottava nuori ja aikuinen.
Esimerkistä ei tee hyvää taikka huonoa brändiuskollisuus,
älypuhelin, grilliruoka roskineen… Päätä itse, millaisen esimerkin omalla
käytökselläsi haluat antaa: annatko puhelimen kävellä lapsesi yli, laitatko
roskat roskakoriin, puhutko ihmisestä hyvää vai pahaa, käyttäydytkö hyvin vai
huonosti, ajatko kaikista elämän stop-risteyksistä ohi pysähtymättä.
Lapsuus ja nuoruus on iloa ja voimaa, riehakkuutta ja riemua, suuria tunteita, rakkautta ja vihaa, välittämistä, huolta ja huolettomuutta – ja vastuuta itsestä ja muista ihmisistä aivan kuin aikuisuuskin. Esimerkissä on voimaa. Anna sen olla hyvä.
Sl. Kalajokilaakson Visiitti 25.8.2023
Säynävä maalla,
kettu järven pohjassa:
molemmat varsin
oivat osassaan, mutta
kotiranta hukuttaa.
Toinen silittää
karhua myötäkarvaan,
toinen hakkaa sen
päätä peruskallioon.
Karhu puree kumpaakin.
Leidin kaulassa
pörhistää katiskassa
kärsinyt kettu,
verkon silmästä pilven
kulkua kadehtinut.
Säälin ihmistä,
vihaan tuota saatanaa,
joka lukitsee
häkkiin uljaan leijonan,
takoo rautaan kuninkaan.
Kun törmään pilveen,
tunnen ilman tärinän,
tyhjän heiluvan
kuin epätasaisen maan
rynkytyksen rattaissa.
Väriturkkinen
syys on pedoista julmin.
Ahnain suin se syö
kesäyön auringossa
hiljaa kuiskatut sanat.
Kevyt on vielä
perhosen siiven liike,
mutta silti niin
täynnä tahtoa lentää
ja nousta korkealle.
Nostimme maljan
metsän sinimarjalle,
mustikallemme,
syksyn sadon kasvulle
ja tsaarin syntymälle.
Kun ihminen päättää opiskella, häntä useimmiten kannustetaan, ja valmistuttuaan häntä juhlitaan ja hänelle pidetään kehuvia ja iloisia puheita, annetaan lahjoja, todistuksia, rahaa, kaikenlaista hyvää. Suuri päätös on johtanut normeihin nojaavaan lopputulokseen ja meidän kaikkien on helppo hurrata ja nostaa hattua.
Kun ihminen päättää aloittaa uuden harrastuksen, me joko
ihmettelemme, hämmästelemme, ihastelemme, riemuitsemme, joskus harvoin
paheksumme, mutta useimmiten olemme iloisia toisen löytämästä mielekkäästä
tekemisestä. Uuden harrastuksen aloittaminen on tärkeä päätös. On päätetty
haastaa omat resurssit, taidot ja kyvyt. On asetettu rima normiarkea
korkeammalle. Jo nimensä mukaisesti harrastus saa ihmisen hartaasti kokemaan,
yrittämään, pyrkimään ja lopuksi onnistumaan.
Kun ihminen päättää sairastumisensa jälkeen parantua, ei
yksikään meistä toivo hänen päätöksensä horjuvan. Ihmisen ruumis on kaikkien
maailman tautien ja sairauksien kaatopaikka ja koeklinikka ja useimmiten se
viis veisaa kantajansa päätöksistä. Juuri siksi onkin tärkeää saada
kannustusta. Me tunnemme ihmisen rakenteen, kehon koostumuksen, luut ja lihat
ja osaamme jollakin tavalla itse kukin hoitaa kivut ja kolotukset kuntoon.
Mutta henki on meille tuiki tuntematon. Kun joku tekee päätöksen parantua, kyse
on paljosta muusta kuin fyysisen vamman tai sairauden kimppuun käymisestä.
Puhumme mielellämme henkien taistelusta silloin, kun kaksi ihmistä mittelee
toistensa voimia sanallisin keinoin. Mutta kun päätetään käydä sairautta
vastaan kamppailuun, on pakko uskoa kaikkeen muuhunkin kuin pelkkään
lihasvoimaan. Jos kamppailu päättyy terveen papereihin, uskomme ihmisen voimaan
ja väkevyyteen, henkiseen yliotteeseen vaikeasta vastuksesta, rukoukseen ja
joskus myös ihmeeseen. Elämässä pitää aina selvitä hengissä. Se on voittamista.
Mutta entäs sitten? Entäs sitten, kun ihminen päättää haluta
kuolla. Kun vakava ja viheliäinen, kivulias sairaus syö ihmisen mielen ja
elämänhalun eikä toivoakaan parantumisesta ole ja kuolemasta tulee ainoa toivo.
Syntyminen on ilon juhlaa, mutta kuolema pelottaa ja kauhistuttaa. Sitä on
pakko siirtää mahdollisimman kauas, halusipa kuoleva sitä tai ei. Olemme
kirjoittaneet elämän pakon laiksi, ja sen rikkojaa rangaistaan. Kun ihminen
päättää suurimmasta ja kalleimmasta lahjastaan, omasta elämästään, vain sen
kivuliaskin jatkaminen on laillista ja kaiken muun me lain nojalla tuomitsemme.
Kun nuori ihminen päättää, että elämän mitta on hänen kohdaltaan tullut täyteen, emme riemuitse hänen onnistumisestaan, emme juhli hänen päätöstään, emme anna lahjoja emmekä päästötodistusta. Emme ymmärrä. Emme ymmärrä, että ennen lopullista ratkaisuaan hän on saattanut elää elämänsä onnellisimmat, vapaimmat ja rauhallisimmat päivänsä vailla huolta ja murhetta vain siksi, että on päättänyt.
Jos Helsingin pormestari Juhana Vartiainen uskaltaa julkisesti ilmoittaa tuntevansa itsensä miesten mieheksi omistaessaan porakoneen, tuohon asiaan kannattaa puuttua näin keskemmältäkin Suomea. Miesten on viimeistään nyt aika astua ulos Ikean kaapeista ja näyttää, mitä ovat miehiään.
Sain
lahjaksi metsurin kypärän. Kovin paljon en puita kaatele enkä myöskään
kotipihalla kuljeskele putoavien esineiden alla. Mutta kun tartun jostakin
syystä moottorisahaan, laitan tuon värikkään, kuulosuojaimilla ja silmikolla
varustetun muovikypärän syvälle päähäni ja lähden miesten töihin. Vilkaisen
eteisen peilistä testosteronilta tuoksuvaa ulkomuotoani ja päätä heilauttamalla
lasken silmikon alas. Olen lähdössä uroiden hommiin. Mutta niin kuin usein käy,
tunnelmat osin karisevat jo sahaa käynnistäessä, kun kypärässä tulee hiki ja
hikipisarat sokaisevat silmät ja on pakko riisua tuo ritarin päähine ja
altistaa suojaamaton pää onnettomuudelle jo ennen taistelua.
Omistimme
vielä viime keväänä kesämökin Ruotsin Kalixissa, mutta mökki löysi uudet
omistajat ja pakkasimme mukaan lähtevän omaisuuden kuomukärryyn. Koska
mökkimatka oli melko pitkä, noin 350 kilometriä, ei kaikkea tarpeellista voinut
millään kuljettaa joka reissulla mukana. Niinpä mökille hankittiin kutakuinkin
sama arsenaali työkaluja kuin kotona. Meillä on nyt lähes kaikkea kaksin
kappalein. Ja koska olen mies, minulla on kaksinkertainen syy tulla ulos tuosta
miehuudettomuuden kaapista ja kertoa olevani tosimies.
Porakone on
tosimiehen ensimmäinen hankinta. Se on sikälikin hyvä, että siihen saa
lisälaitteina yhtä ja toista: vääntimiä, poranteriä, kiillostuslaikan,
katkaisulaikan… Mutta tuolla yksittäisellä hankinnalla uskaltaa vasta raottaa
kaapin ovea. Lähes täydellisesti miehinen hankinta on polttomoottorikäyttöinen saha.
Sähkösahan kanssa ei pääse samaan tunnelmaan, kun se toimii liian helposti.
Polttomoottorisahan kanssa täytyy osata tehdä oikea bensiinin ja öljyn suhde
eli sekoittaa itse bensiini. Tähän tulee mukaan siis jo vaativa kemiallinen
prosessi ja ymmärrys, ettei kaksitahtimoottori toimi ilman bensaan sekoitettua
öljyä.
Minulla on
porakoneita, kiillotuslaitteita, kulmahiomakoneita, moottorisahoja,
sähkösahoja, pumppuja, jiirisahoja – kaikkea kaksin kappalein. Mutta silti
tunnen itseni vielä hyvin vajavaiseksi mieheksi, lähes henkilöksi ainoastaan.
Minulta puuttuu se kaikkein suurin miehisen identiteetin maksimointiväline. Ja
tästä syytän hyvin vakavasti tämän muuten niin sivistyneen valtion 70-luvun
opetussuunnitelmia. Tuolloin ei keskikoulussa opetettu hitsaamaan. Niinpä nyt
tiedän kasvien yhteyttämisestä ja roomalaisten historiasta enemmän kuin
hitsaamisesta. Kun vaikeroin katkenneen kärryn aisan kanssa, muistelen, kuinka
Caesar kukisti gallit ja alkoi hallita Roomaa kuin mies, miesten mies. Mutta
minulta puuttuu invertteri - perkele.
Julkaistu sanomalehti Kalajokilaakson Visiitti-tekstinä 16.6.2023
Keväisen illan
ensimmäinen itunen
tahtoo nukahtaa
sysipimeään yöhön
saadakseen voimaa kasvaa.
Risti haudalla
naavoittuu ja haurastuu.
Hitaasti haipuu
luontoon ihmisen muisto,
lahoaa unohduksiin.
Armosta olen
kaiken Sinulta saanut.
Jos jotakin pois
annan, en mistään luovu
enkä mitään menetä.
Viimeisen puolentoista vuoden aikana koko ihmiskunta on saanut omin silmin nähdä ihmisen ilkeyden ja pahuuden terävimmillään, kauheimmillaan, raadollisimmillaan. Kukaan ei olisi voinut pahimmissa painajaisissaan ajatella tai unta nähdä sivistyneen Euroopan teurastuksesta ja hävityksestä. Sen ei pitänyt enää olla totta meidän aikanamme. Sodat kuuluivat kauas meistä, toisille mantereille. Mutta niin kauan kuin ihminen tätä maailmaa asuttaa, ilkeys kulkee kujia ja katuja pitkin, kaupunkeja ja kyliä pitkin, pitkin meidän jokaisen pihaa ja tunkeutuu varkaan tavoin koteihin ja mieliin.
Ihmisen
ilkeys on ainutlaatuinen ilmiö maailmassa, sillä ihminen on ainoa elävä olento
maapallolla, joka kykenee olemaan totaalisen ilkeä missä vain ja milloin vain,
kenelle tahansa tutulle tai vieraalle ihmiselle, jopa eläimille.
Kansallisbaletin entiset tanssijat, taitoluistelijat ja voimistelijat ovat kertoneet huonosta kohtelusta, irvailusta
painostaan ja ulkonäöstään. Taidetta pidetään tasa-arvoisena viihteenä, jonka
tarkoitus on tuottaa uusia ajatuksia ja hyvää oloa, ei tuskaa ja ahdistusta. Mutta missä on itseä
parempaa osaamista, siellä on myös kiusanhenkiä. Tai missä on itseä huonompaa
tekemistä, sinne kohta saapuu kiusaaja osoittamaan sormellaan.
Johtajuus ei
ole ilkeyden synonyymi, vaikka niin usein ajatellaan. Johtamiseen kuuluu paljon
asioita, jotka eivät miellytä kaikkia johdettavia. Nyt Suomeen muodostetaan
hallitusta ja vaalilupausten mukaan on alkamassa ”kurjistumisen” kausi. On
pantava suu säkkiä myöden. Etuja on karsittava ja jopa omista eduista on
luovuttava. Se sattuu. Se on ilkeätä puuhaa ja usein jostakin hyvästä
luopumiseen pakottamista pidetään ilkeytenä. Mutta kun ihmisen ilkeyden perus
on meillä kaikilla tiedossa, otamme kurjistamisemme vastaan kuin polttoaineen
hinnankorotuksen: nuristen ja päättäjien ilkeyttä parjaten.
Kahvilakeskusteluissa
mukana ovat usein ihmiset, jotka eivät ole paikalla. Paikalla olijoita ei
juurikaan muisteta, heitä ei kehuta tekemisistään tai osaamisestaan. Mutta
usein he, jotka jotakin jossakin muualla tekevät tai ovat tehneet, ovat tehneet
tekemisensä melko lailla väärin. On paljon helpompi olla vähän ilkeä kuin
muille kertoa jonkun muun osaavan jotakin itseä paremmin.
Ilkeys ei
ole synnynnäinen ominaisuus, se ei kuulu perimään. Se on kasvatuksen tulos.
Koti kasvattaa, koulu kasvattaa, naapurit kasvattavat, työpaikka kasvattaa.
Missä ihminen kohtaa ilkeyden, hän kohtaa ilkeän ihmisen koko historian,
lapsuuden, nuoruuden, aikuisuuden, vanhuuden. Vasta kuolema korjaa ja kasvattaa
kiltiksi enkeliksi.
Albert
Einstein on kirjoittanut: ”On helpompaa tehdä plutonium vaarattomaksi kuin
tehdä vaarattomaksi ihmisen ilkeä mieli.” Aloitetaan vaarattomaksi tekeminen
tästä hetkestä. Sano jotakin kilttiä. Ei se satu eikä ole sinulta pois.
Se järvenselkä,
ei mikään muu, ei missään.
Ei koskaan enää
laine liplattanut niin
kuin kotirantaan silloin.
Ihminen kehittyy itseään viisaammassa ja kokeneemmassa seurassa. Kun lapsi seuraa vanhempiensa toimia, hän tarkalla silmällä katsoo ja omalla tavallaan kopioi kaikkea tekemistä. Kun lapsi kuulee vanhempien ihmisten tarinoita, tarkkakorvaisena hän painaa mieleensä useimmat elämänsä aikana tarvitsemansa viisaudet. Sellainen on hedelmä kuin on puu ja maaperä, jossa se kasvaa.
Lienette kuulleet Einsteinista, Albertista, joka mietiskeli kaiken suhteellisuutta ja tuon pohdiskelun ja ihmettelyn tuloksena syntyi suhteellisuusteoria, oikeastaan kaksi: suppea ja yleinen. Kumpaakaan en ymmärrä, mutta lohduttaudun sillä, ettei sitä tässä maailmassa ymmärrä moni muukaan. Mutta ne harvat, jotka ymmärtävät, soveltavat sitä parhaan kykynsä mukaan ja noiden sovellusten ansiosta tiedämme maailmankaikkeudesta paljon enemmän kuin 1900-luvun alun ihmiskunta yhteensä.
Yksi meitä lähinnä oleva sovelluksen kohde on varmasti GPS. Maata kiertää kahdesta kolmeenkymmeneen satelliittia yli 20 000 kilometrin korkeudella. Ovat siis varsin kaukana meistä. Nuo satelliitit seuraavat meitä tai meidän GPS-laitettamme (autonavigaattoria tai vaikkapa Polarin urheilukelloa) herkeämättä ja tietävät tarkalleen, missä olemme. Satelliiteissa on jämäkästi tarkemmat kellot kuin matkahuollon entisillä kellokauppiailla. Ne käyvät atomilla. Tarkkuudesta huolimatta se jätättää satelliittien kiertoliikkeen vuoksi seitsemän mikrosekuntia päivässä verrattuna maapallon päällä olevaan vertailukelloon.
Maa vetää puoleensa, tiedetään. Mutta nuo satelliitit ovat siis melko kaukana Maasta ja Maan vetovoima niihin on vähäisempi kuin vaikkapa meihin Maan asukkaisiin. Tuosta syystä satelliittien atomikellot saavat gravitaatiokentän heikentymisen vuoksi lisää tehoa 46 mikrosekuntia päivässä. GPS-kellot edistävät siis kolmisenkymmentä mikrosekuntia päivässä (yksi mikrosekunti = miljoonasosasekunti). Kellon kiirehtiminen on melko vähäistä, mutta jos tuota hätäilyä ei korjattaisi, navigaattorin "Olet saapunut päämäärään" -tarkkuus heittäisi kymmenen kilometrin päivävauhtia: lentokoneet laskeutuisivat mikä mihinkin ja minä en osaisi Oulussa edes Rotuaarille. Eivätpä siis turhaan sanoneet matkahuollon miehet, että rukkaamalla tuostakin saisi melko tarkan kellon.
Kari Enqvist on kirjoittanut kirjan Suhteellisuusteoriaa runoilijoille. Kirjan takakannen esittelytekstissä lukee: "Suhteellisuusteoria on kuin seksi: ihmisen elämässä se on aina läsnä, mutta puheenaiheena sitä vältellään ahkerasti." Niinpä ajattelin eräänä aamuna avata keskustelun paikallisen parlamentin vakiopaikassa, Hegulla ja kysyin, voinko lukea kaikille ääneen, miksi GPS on niin tarkka. Sain kaiken kattavan vastauksen sekä seksiin että suhteellisuusteoriaan:"Ei tartte. Me tiietään."
Lukematta siis jäi, mutta ei se haittaa. Suhteellisuusteoria on minulle liian suuri asia ja seksi taas hyvin henkilökohtaista. Lapsena en elinpiirissäni kuullut mitään suhteellista, mutta joku vanhempi ja kokeneempi saattoi vihjaista jotakin seksiin viittaavaa. Ja näin vanhempana istun joka aamu kahvilapöydässä, jossa voin paikata tietämättömyyteni mustat aukot: "Me tiietään."
Gasellin jalat
nostavat sen pään muita
korkeammalle.
Kauas näkevät silmät
saavat sydämen lyömään.
Koulujen ympäristöt ovat roskien peitossa. Miksei koulu tee mitään? Koululaiset kulkevat pitkin kyliä räkimässä ja nakkelemassa nuuskapusseja seinille ja kattoihin. Miksei koulu tee mitään? Koululaiset ajelevat mopoillaan keula pystyssä ja pienet moottorit viritettyinä moottoripyörän tehoihin. Miksei koulu tee mitään?
Koululaiset pahoinpitelevät toisiaan. Miksei koulu tee
mitään? Koululaiset vetelehtivät kauppakeskusten käytävillä ja häiritsevät
oikeita asiakkaita. Miksei koulu tee mitään? Koululaiset imppaavat liimaa ja
ohenteita. Miksei koulu tee mitään? Koululaiset imevät itseensä vaikka
minkälaista paskaa. Miksei koulu tee mitään? Koululaiset polttavat tupakkaa ja
maria. Miksei koulu tee mitään?
Koululaiset lintsaavat koulusta ja makoilevat kotonaan.
Miksei koulu tee mitään? Koululaiset haistattelevat opettajille vittua kuin
olisivat joskus sellaisen jopa nähneet. Miksei koulu tee mitään? Koululaiset
särkevät puistonpenkit ja repivät kukkaset. Miksei koulu tee mitään?
Koululaiset varastavat kaupasta karkkia ja vaatteita ja kaveriltaan fillarin.
Miksei koulu tee mitään? Koululaiset myyvät varastamaansa tavaraa. Miksei koulu
tee mitään? Koululaiset käyvät huumekauppaa. Miksei koulu tee mitään?
Koululaiset myyvät itseään käyttörahan puutteeseen. Miksei koulu tee mitään.
Koululaiset juovat keskiolutta. Miksei koulu tee mitään?
Koululaiset hoilaavat humalapäissään ja tuhoavat yhteisiä tiloja. Miksei koulu
tee mitään? Koululaiset spreijaavat julkisten tilojen seinille hävyttömiä kuvia
ja tekstejä. Miksei koulu tee mitään? Koululaiset kiusaavat tovereitaan. Miksei
koulu tee mitään? Koululaiset kiusaavat opettajiaan. Miksei koulu tee mitään?
Koululaiset ampuvat toisiaan hengiltä. Miksei koulu tee mitään?
Koululaiset ovat päineen suurimman osan ajastaan koulun
jälkeen. Miksei koulu tee mitään? Koululaisilla ei ole kotona ruokaa. Miksei
koulu tee mitään? Koululaiset ovat koulun jälkeen heitteillä. Miksei koulu tee
mitään? Koululaiset pakenevat kännisiä, riitaisia vanhempiaan. Miksei koulu tee
mitään? Koululaiset ovat yksinäisiä. Miksei koulu tee mitään? Koululaiset ovat
masentuneita. Miksei koulu tee mitään? Koululaiset ovat sairaita. Miksei koulu
tee mitään?
Kunnes sitten eräänä kauniina päivänä koulu alkoi tehdä. Siitähän
se elämä nousi. Millä oikeudella koulu puuttuu ihmisten yksityisiin asioihin?
Hävetkää, saatana ja tehkää jotain!
Hamsterirakkaus -
vikkelät karvakuulat,
sylilämpimät
aamutakin taskussa
posket täynnä porkkanaa.
Savenvalajan
sormissa syntyy kaunis,
hauras elämä.
Se tulessa poltetaan
kestämään ikuisesti.
Minä niin pelkään
tämän kauniin maailman
tuhoutumista.
"Vain minun sanomani,
vain minun, minun, minun..."
Ethän sokaise
minua, pyysi myrsky
päivänpaisteelta.
On hyvä nähdä tuho,
jonka jälkeeni jätän.
Talven ikävä
on vain kevään kutinaa
sydänalassa,
kun itselleni lupaan
nousta taas jaloilleni.
Sadunkertoja
eksyi unien maahan,
kaiken todeksi
näki, kuviin uskoi. Vaan
kertomatta kaikki jäi.
Kun kurki nousi
syksyn tullen siivilleen,
se sydämessään
tunsi suurta ikävää,
kauniin kesän kuolemaa.
Kun tulivuori
räjähtää ja purkautuu
ja kaiken polttaa,
laavan alle palanut
on syytön kuolemaansa.
Sorsa kasvatti
kesää kohti suuremmat
räpylät alleen,
kun oli kiire uimaan
kohti elokuun öitä.
Kiuru kirkkaasti
lauloi, sirkutteli niin
kuin keväinen soi
kepeän siiven alla
ja taivas korkealla.
Vaikka niitty on
suvella vehreimmillään
ja sen pientareet
kukkia täynnä, yksin
aina on yksinäinen.
Vaikka niitty on
suvella vehreimmillään
ja sen pientareet
kukkia täynnä, yksi
aina on yksinäisin.
Turhista turhin
on tärkein työni täällä.
Kun päivä laskee,
pimeä pyyhkii yli
kuin laskuvesi hiekkaa.
Naulat iskettiin,
kohta irti revittiin,
lihariekaleet
ihmismielen iloksi
verisitein kuivattiin.
Ristisi juureen
viskasin sydämeni.
Sanoin: Ota se!
Sanoit: Hengetön ruumis
tahtoo sydämen lyövän.
Kruunu päähäni
painettiin ja minusta
tehtiin kuningas.
Vastuu painoi jokaista
lihasta lyijyn tavoin.
Ristisi juureen
viskasin sydämeni.
Sanoin: Ota se!
Sanoit: Hengetön sydän
tahtoo elävän ruumiin.
Kun kaiken tahtoo,
mutta ei kaikkea saa,
jää aina jotain
kaikesta kaipaamaan ja
puutteen kanssa olemaan.
Kun mustan auton
nahkainen takapenkki
hioo persettä,
unohtuu metsämökin
muori - makkaran syönyt.
Kävin nostamassa pankista rahaa, koska olen aikeissa tehdä pienen käteiskaupan. Summan kuultuaan pankkivirkailija otti pöydälle kaavakkeen ja kertoi, että sellainen pitää täyttää noston yhteydessä.
- Ahaa. Minkähän takia.
- Rahanpesun estämiseksi.
Mietin, kuinka moni käteistä nostava ilmoittaa pesevänsä rahaa, mutta tuo tieto lienee valvovalle viranomaiselle erinomaisen tärkeä.
- Mihin tarkoitukseen rahaa nostat, tässä kysytään.
- Ja mitähän se kenellekään kuuluu, mitä omilla rahoillani teen?
- Tässä sitä nyt kuitenkin kysytään.
- No laitetaan siihen, että villeihin naisiin.
- Tuo ei ole hyvä idea. Saattaa tulla puhelu.
- Sitten puhellaan. Jo vain se minulle passaa.
- Laitetaanko kuitenkin jokin muu syy?
Uskon pankkivirkailijan neuvon olleen loppujen lopuksi varsin hyvä ja kuin Tuntemattoman sotilaan kolmen keksivarkaan seisomisrangaistus se pienimmän riesan tie.
Kukahan nuokin ilmoitukset lukee ja mitä lukija mahtaa ajatella. Luulenpa enkä varmasti kovin väärin luulekaan, että noita papereita ei koskaan kukaan missään lue eikä niihin mikään missään ikinä koske. Paitsi paperitoukat. Nuo eläimet on kyllikseen ruokittu valhepuheilla ja keksityillä tarinoilla kuin suomalainen eduskuntavaaliäänestäjä.
Lintusen sielu
on niin kovin kepeä.
Kuuntele vaikka.
Se laulussa helisee
ja hiipuu kesäyöhön.
Yritin monta
kertaa sanoa, mutta
turhaan yritin.
Viimeiseen kertaan kaikki
loppui. Niinhän aina käy.
Sinua kukaan
ei kuullut, ei kuunnellut.
Iskit stiletin
kahvaa myöten kaveriin,
ja kaikki kuuntelivat.
Annoin lahjaksi
ystävälleni puukon.
Terään kaiversin:
"Jos haluat palauttaa,
iske keskelle rintaa."
Vituttaa joskus
saatanan paljon olla
niin näkymätön,
ettei kuolleen henkikään
huomaa minun elävän.
Koirat näyttivät
tarttuneen magneeteistaan
lihallisesti.
Erinapaisina ne
viihtyivät varsin hyvin.
Sadekin päättyy,
kun viimeinen pisara
putoaa maahan.
Ei selkenevään päivään,
ei kurkkivaan aurinkoon.
aina kaikkia loukkaan,
ei kukaan huomaa
minun olevan tyhmä
syntymästäni saakka.
"Hei. Tartu koukkuun
tai teen sinusta soppaa."
Vaan ei tarttunut
ahven vaatien onkeen.
Vetiseksi jäi keitto.
Näin tuon verisen
höyhenen, kevyen kuin
henki, lentävän
kuin saalistajan siivin -
kuolleen ruumiin karkuri.
Tahdotko elää/kuolla
sovussa, rakkaudessa?
Heitä henkesi,
hautaa myös testamentti.
Tahdostasi riidellään.
Testamentti on
kuin heittäisi hiljaiseen
kirkkoon kyykäärmeen.
Nukkuva seurakunta
herää, huutaa: Myrkkyä!
Mato katseli
siikaa syvälle silmiin,
tuijotti tovin,
koukku suussa viittoili
olevansa pahoillaan.
Kuoleman seppä
korjasi käkikellon
vuodet kukkumaan,
vaan takoi viikatteestaan
liian painavat kävyt.
Niin kovin hiljaa
lauloi kevätlintunen.
Ei uskaltanut
ylentää kutsuääntään
riipovaan kaarnatuuleen.
Minä ei ollut
Jumalankaan tarkoitus.
Eikä sinäkään.
Kun yhdessä maailmaa
katsotaan, se on hyvä.
_________________________
Minä en ollut
Jumalankaan tarkoitus.
Etkä sinäkään.
Kun yhdessä maailmaa
katsotaan, se on hyvä.
Rakas Jumala.
Kuuletko aamutuulen?
Pelasta meidät.
Ihmisten tärykalvot
on jylinä repinyt.
Käkönen kukkui
tykkitulen jylyssä:
yksi, kaksi, kol...
Musta kuori suljettiin.
Kyyhky nousi siivilleen.
Tykit jylisivät itäisessä Ukrainassa. Sotilaat makasivat juoksuhaudassa ja tunsivat maan tärisevän allaan pelokkaan eläimen lailla, hiekan ja mullan ja kivensirujen lentävän haudan pohjalle, vaatteilleen, kasvoilleen. Ilma välähteli räjähtävän ruudin leimahduksista, tuli tuoksui, kevätkin yritti saada tuoksunsa taistelun väkevien virien läpi. Sitten pauke ja jylinä lakkasi.
Oli kevätilta. Hiljaista. Pitkästä aikaa oli aivan hiljaista kuin tyynellä järvellä rauhan keskellä. Käki kukkui. Miehet nousivat juoksuhaudan pohjalle istumaan ja kuuntelemaan.
- Yksi...kaksi...kol...
Sokaisevan kirkas leimahdus levitti juoksuhaudan reunan pölyäväksi tomuksi, joka hiljaa levisi tuulen mukana kauas rintamalle.
Nuorten miesten käki kukkui melkein kolmeen, mutta se ei laskenutkaan vuosia, vaan sekunnin sadasosia. Tuntolevyjen numeroiden mukaan kotiin toimitettiin viesti. Musta kuoleman kuori suljettiin. "Poikanne... Slava Ukraini." Kyyhky nousi siivilleen ja muutaman päivän kuluttua äidit, isät, siskot, veljet murtuivat arkkujen ääreen. Sankarit olivat menneet, kuolleet, palanneet ja elämänsä antaneet. Pienet ristit kummulla, kuvat kaupungin muurissa, kukat muurin juurella muistivat kuolleita, muistuttivat elämästä.
Näin unessani
korppikotkan lentävän
päin kiviseinää.
Joka kivessä luki:
Rakastin elämääni.
Näin unessani
korppikotkan lentävän
päin kiviseinää.
Joka kivessä luki:
Ikuisesti kaivaten.
__________________________________________________________________________________________________________________________________________________________
Kukko käskien
ei laula nuottiakaan.
En voi sinulle
ojentaa murustakaan.
Sinun pyöreä
vatsasi, suuret silmät -
molemmissa on nälkä.
Jumala sanoi:
"Tässä sinulle lammas.
Kerää sen villa,
mutta älä syö sitä."
Lammasta vai villaa? Täh?
Kirjoitin runon
typötyhjään paperiin.
Mitätön muuttui
ikuiseksi kuvaksi,
pyhän kirjan lehdeksi.
Näin unessani
korppikotkan lentävän
päin kiviseinää.
Joka kivessä luki:
Rakastin elämääni.
Näin unessani
korppikotkan lentävän
päin kiviseinää.
Joka kivessä luki:
Ikuisesti kaivaten.
Käkönen kukkui
tykkitulen jylyssä:
yksi, kaksi, kol...
Musta kuori suljettiin.
Kyyhky nousi siivilleen.
Veneeni soudan
tuulettomaan poukamaan,
istun tuhdolla.
Veden valo välkehtii
aivan hiljaa - katselen.
Veneeni soudan
rauhalliseen poukamaan,
istun tuhdolla.
Laine veneen tavoittaa
aivan hiljaa - kuuntelen.
Ei hiirenkorvaa
kuulevaa koivu saata
vielä kasvattaa.
Kohta korvat höröllään
kevät kesää kuuluttaa.
Pelko ei ole
ystäväsi milloinkaan,
mutta joskus se
saattaa sinut pelastaa
kuin salama nälkäisen.
Aina muistan sen
tuohukseen sytytetyn
suurimman toiveen,
että me löytäisimme
maailmastamme rauhan.
Päivän nousussa
maailma rauhan näkee,
rakkauden tuntee,
yrittää väistää vihaa
kylvävää tykkitulta.
Kukko perkele
kanastansa kiusasi.
Munat munitti,
omaan suuhun nokitti
jyvät. Kana ilman jäi
Kun revit lipun,
joka ystävyydestä
minulle liehui
ja nostit salkoon toisen,
opin sinut tuntemaan.
Rakas Jumala.
Omaksi kuvaksesi
keksit ihmisen.
Miten tuskaisaa sulla
siellä taivaassa onkaan.
Sama keho on,
samat ovat elimet,
samat raajatkin,
mutta mieli vain häilyy
kuin kuudan kuvajainen.
Silmät luon alas
pellavapöytäliinaan.
Murhe maistelee
sinappikermaisia
puna-ahvenfileitä.
Kun paljon toivon
ja uskon toiveisiini,
unelmistani
nousee uusi aurinko
pilviselle taivaalle.
Kevään siemenet
heräilevät valosta,
nostavat idun
ihmettelemään uuden
elämän mysteeriä.
Jumalan äidin
seitsemättä surua,
suurinta tuskaa
ei sydän kestä ilman
syntymisen ihmettä.
Et yksin pärjää
sotajoukkoa vastaan.
Tuhosi tulee,
vaikka suusi taipuisi
kaikin kielin rukoukseen.
Jumalan miehet
panostavat tykkinsä,
kääntävät aseen
rukoilevaan sydämeen
ja siunaavat tekonsa.
Sinun silmäsi
uskovat huomispäivään,
katsovat uutta
auringonnousua kuin
ihmettä: lapsen silmät.
Vahvinkaan varsi
ei jaksa kantaa liian
kaunista kukkaa.
Se nojaa tyhjään, murtuu,
terälehdet kuihtuvat.
Jumalan sanaa
ei yksikään ihminen
ole kuunnellut.
Silti joku julistaa
jopa kanssaan puhuvan.
Armo tasoitti
ajatusta repivät
rautaharjanteet,
miljoonien vuosien
tuuliset vuorenhuiput.
Sarka silkkiä
katsoi kadesilmällä:
näkyypä voivan
hyvin pehmeästikin
ihon pintaa koskettaa.
Myötätuntosi
anna sairastuvalle.
Hellyyttäsi jaa,
jottei toipuvainenkaan