Kuka on Jumalan kuva

Onko jollakin

aivan varmaa tietoa,

mistä Jumala 

mallin sai, kun ihmisen

loi omaksi kuvakseen.

Epäilys

Torilla kysyin,

Jeesuskohan se siinä.

Oli risaiset

vaatteet, haisi viinalle.

Vähän tohdin epäillä.

Hiljaa kiität

Kun suuria teet,

et torvien soittoa

kaipaa silloinkaan.

Sydämessäsi nautit,

hiljaa kiität ilosta.

Paperia ja lahopuuta

Nuo hampaattomat

pureutuvat elämään

kuin papukaijan

nokka käärepaperiin

tai tikka lahopuuhun.

Siemens syöksyi

Auton lavalle

lastasin pesukoneen,

sen saksalaisen.

Ajoin kovasti mutkaan:

Siemens syöksyi kyydistä.

Kiitos!

Ethän unohda

jokaisena päivänä

kiittää elämää,

että juuri sinä uit

virkkuna munasoluun.

Sanat ja tähdet

Sanat nostavat

viljavan pellon tähkät,

kuun ja auringon,

ikihongan oksiston,

tähdet merien ylle.

Vieraat miehet

Juoksuhaudoissa

ryömivät vieraat miehet.

Eivät toisiaan

tunne, mutta tahtovat

pistimen rintaan painaa.

Kuiskaus

Talvinen, tumma

harmaus on niin hiljainen,

väreistä pehmein,

jouluyön lämmin kuiskaus

vastasyntyneen korvaan.

Varmasti autan

Kun sinä kaadut,

nostan sinut varmasti

ylös ja autan

jaloillesi taas, kunnes

maa lakkaa pyörimästä.

Auringon lapsi

Auringon lapsi

laskeutui lumiselle

pihalle, kuuli

kimaltavan kulkusen

helisevän hangella.

Lapseni kyyneleet

Lapseni silmät

peittyvät kyynelistä,

jotka valuvat

sisälleni, raastavat

murheensa omikseni.

Lintusi

Kotkan sulkana

nousit tuulien mukaan.

Lintusi istuu

vieläkin sylissäni

alastomana - yksin.

(Isä rakastaa aina omaa lastaan.)

Metsämansikan maku

Metsämansikan

kesäpäiväinen hehku

tarrautuu marjaa

poimivan kielensyrjään:

"Kiitos, kun minut löysit."

Soittaja maailmalla

Olet astellut

maailman turkuihin ja

polkenut ilmaa

Uruguain urkuihin

soittajana kulkeissas.

Taivaallista musiikkia

Soiko taivaassa

suloinen sinfonia,

marssilaulujen

kuoleman tasatahti

vai lapsiorkesteri.

Menneet lumet

Edellistalven

lumia lähdin luomaan.

Maa oli marto.

Riisuin paidan yltäni,

istuin aurinkotuoliin.

Vegaani

Vegaani tanssi

tekonahkahousuissaan

vatsansa täynnä

keinolihamakkaraa.

Tuulessa heinä heilui.

Kevät

"Nousehan ylös",

sanoi kevät kukalleen,

sulatti mullan,

lämmitti ojanvarren,

antoi auringon paistaa.

Kuoleman Korjaamo

Kuusen oksasta

laskettiin voipunut mies, 

loppuun palanut,

kannettiin selviytymään

Kuoleman Korjaamolle.

(työtoverini muistolle)

Kuoleman Korjaamo

Vanhus käveli

puiston reunaa hiljakseen,

tunsi vihlaisun.

Tien päässä luki viitan:

Kuoleman Korjaamolle.

Verenpisara

Sydänjuurineen

kasvoi verenpisara.

Mesi suonissaan

virtasi kukkaan asti,

lankesi kasteena taas.

Keväämmällä

Yön pimeydessä

ilo murheen kohtasi.

Sanoi muualle

muuttavansa, palaavan

kukaties keväämmällä.

Lumitähti

Se leijui maahan

aivan yksin, matkasi

pimeässä ja

pelkäsi särkyvänsä.

Lumitähti, hiutale.

Tikapuuhermot

Koukussa keikkui

tuo tikapuuhermoinen

mato ja oli

ylpeä, kun sai täyttää

hauen vatsan lihallaan.

Teräspölyä

Vaalea pöly,

jalokiven hioma 

sininen teräs,

kestävistä kestävin

katoaa koillistuuleen.

Peilikuva

Kairasin reiän

lasikirkkaaseen jäähän.

Valkoiset hileet

kuin kristalliset kiteet

särkivät peilikuvan.

Virkeä ja elävä keskusta pelastaa pikkukaupungin

Pienten väkeään menettävien kaupunkien paniikki purkautuu sivukylien ylimitoitettuun kehittämiseen ja lujaan uskoon, että kaikki muualta muka muuttavat ihmiset haluavat elämään metsän keskelle. Rakennetaan uusia kouluja ja toivotaan, että ne vetäisivät väkeä kuihtuviin kyliin ja saisivat kylät kasvamaan taas elinvoimaisiksi ja vireiksi.

Nykyajan ihminen haluaa valoa ja vilinää. Mikään muu ei selitä sitä, että maalta halutaan kaupunkiin ja vieläpä suurkaupunkiin. Tulee aika ajoin hetkiä, että tuo syke kääntyykin toisinpäin, mutta nuo kaupungeista maalle muutot ovat hyvin ohimeneviä ilmiöitä. Koronan aikaan uskottiin, että kuihtuvat kylät alkavat taas saada uutta elämää, kun ihmiset kaipaavat maalle ja vapaaseen, puhtaaseen ilmaan. Tosiasiassa ihmiset kaipasivat vain toisiaan, muita ihmisiä ja tylsistyivät kaupunkiasunnoissaan. Maaseutu ei tainnut sittenkään koronasta voittaa yhtään mitään.

Elokuvien Sherwoodin metsät ja vapaat robinhoodit ovat niin kauan mukavia ja houkuttelevia, kun ne ovat vain elokuvien kauniita kuvia. Mutta kun kaupungista maalle muuttaneen idealistin omalle ratsupolulle sataa metri lunta ja naapuri on kilometrin päässä aurakalustonsa kanssa, illuusio vapaudesta lentää etelään kuin kurkiaura, kuin Nottinghamin sheriffin nuoli metsäsissin rintaan. Metsässä viihtyvät toisenlaiset ihmiset eivätkä he enää koskaan tule olemaan Suomessakaan enemmistönä. Ääntä heillä tosin piisaa.

Suurin osa suomalaisista haluaa elää kaupungissa, keskustoissa ja palvelujen lähellä. Tästä katsantokannasta on varsin loogista ajatella, että pääpaino kehittämiselle pitää laittaa asutuskeskuksiin paitsi suurkaupungeissa myös pienissä maaseutukaupungeissa. Ihmiset eivät massoina haluaa muuttaa sivukylille, vaan keskuksiin. Väkisin ei kannata puhaltaa henkeä tyhjeneviin periin, pohjiin, kyliin. Luontevaa on keskittää kaikki tarmo sinne, missä väki enimmäkseen liikkuu ja luultavimmin asuu.

Ylivieskan väkiluku on kasvanut ja kasvaa. Suuri syy tuohon lienee keskustan alueen palvelujen ja kaupan vahva kehitys. Nivalassakin olemme osin oikealla tiellä, kun täällä uskalletaan investoida keskustan alueen lähellä olevaan teollisuuskylään ja liikuntapalveluihin. Kun Helsingistä ajaa nelostietä Pihtiputaalle ja sieltä Haapajärven kautta Nivalaan, näkee metsää kyllä riittävästi. Suurin osa meistä ei halua kuitenkaan sinne asumaan. Me tarvitsemme valoa, vilskettä ja elämää.

Suurkaupunkeja näistä kylistä ei koskaan tule, mutta viihtyisiä ja virkeitä pikkukaupunkeja näistä on mahdollisuus rakentaa keskittymällä keskusten kehittämiseen. Jos keskus kuihtuu, ei uusi koulukaan ole riittävä syy sijoittua sivykylälle. Keskusta tarvitsee aina monumenttinsa ollakseen kiinnostava. Siihen kannattaa sijoittaa ja nostaa valo mahdollisimman korkealle, jotta se näkyy houkuttelevana riittävän kauas.

Silta

Tuhat lamppua

valaisee joenrantaa

enkä siltikään

osaa ylittää siltaa

silmäni sidottuina.

Otava

Otavassa on

seitsemän aurinkoa.

Mutta jos yksi

lakkaisi hehkumasta,

tähtitaivas murtuisi.

Esikko

Kevät saattaisi

olla hyvin lähellä,

jos vain huomaisin

esikon jo kasvavan

kukkimaan lumen alla.

Tyhjä pää

En jaksa enää

muotoilla ajatusta.

Olen väsynyt

etsimään vastauksia

täysin tyhjästä päästä.

Kesän makua

Tartuin jäätelöön

kuin nuoruuteni kesään.

Nuolin ja purin

enkä saanut kylmästä

kyllikseni makua.

Pakkasella

Jäätynyt usva

hilisee kasvoille kuin

lasiset helmet

marmorilattialle.

Pakkasilma lumoaa.

Miten ui kala savolaisen verkkoon?

Mitenkä se ui

kala pyytäjän verkkoon?

Mitenkäpä se.

Tähännii asti se on

piä eillä sinne uinu.

Saikulla

Kuolema sanoi,

että sivut on kippeet -

kylykkee juilii.

Tuumi, ettei jaksanut

niittohommiin ryhtyä.

Puutarha

Valo verhosi

kuukelmeän puutarhan,

pisaroi säteet

pakkasensinisiksi,

punasi jäiset lehdet.

Tyhmän neuvo ylpeälle

Tyhmä jutteli

ylpeälle viisaasti:

"Kun minä olen

oikeassa, ole siis

sinä taas ylpeänä."

Enkelikeli

Lensi selin, kun

oli enkelikeli

lennellä yli

joulun enkelitaivaan

kilikellon helinän.

Vitsi;-)

Etkö ymmärrä

oikein hyvää vitsiä?

Miten laulaakaan

nelikymmenkiloinen

kanarianlintu:"TSIRP!!!!!!!"

(Vitsin kuulin TTK-ohjelmassa ja perille meni:-)

Lonkerokeli

Lonkerokeli

upotti mustekalan

syviin mietteisiin

valtameren pohjalle.

"Kovat on paineet", sanoi.

Rukoilin ja uskoin

Vuoren rinteeltä

nousin uljaasti lentoon,

levitin mielen

kantavat voimasiivet

ja rukoilin - ja uskoin.

Sotkusäkki

Pilvi on kaunis

sotkusäkki taivaalla.

Vaikka autere

värein leikitteleekin,

sekin on saastetta vain.

Pyyntö

Anna minulle

taivaan portin avaimet.

Näytän sinulle

ihmismielen ikävän

omasta rinnastani.

Niiniä

Ooha se niinnii?

Savonmuan metsälehmus

tuon kysymyksen

niin kovin usein kuuli,

niinin lujaksi luuli.

Vanhan peiton muisto

Kalkkarokäärme

kalisi iloisena

nahan luotuaan.

Uusi sävel helisi

vanhan peitteen muistoa.

Onnellinen

Istun rannalla

hiljaa ahvenongella,

katson keinuvaa

kohoa mainingilla

ja olen onnellinen.

Kirvelevä aurinko

Aurinko palaa,

suussa sulava pallo.

Sen säde sinut

sokaisee, vaan ei polta

karrelle, kirvelee vain.

Kohtaaminen

Sudenkorento

se karhunko kohtasi,

jykevän otson,

metsän kuninkaallisen.

Ahmanko se näkikin?

Pakko palata

Sementtiseinään

mato ympyräsuunsa 

sovitti, vaan ei

saanut irti palaakaan.

Oli pakko palata.

Yksin kauniina

Lumihiutale

laskeutuu hiljaa maahan.

Hyvin kauniina

on yksin, kiteisenä

kimaltelee valossa.

Sydäntä vailla

Yritin runon

kirjoittaa, mutta siinä

on aivan liian

monta tyhjää tavua,

sanaa sydäntä vailla.

Enkelivaloa

Enkelivalo

liikkui kattolaudoissa.

Sanoit voivasi 

liikuttaa siipiänsä.

Katulamppu heijastui.

Marraskuu

Jäiset pisarat,

maassa marras tuoksuilee.

Kuolleen imelä

märkä haju tunkeutuu

hyvästiksi sieraimiin.

Nam

Tihkuisen aamun

kosteassa ruohossa

maisteli kettu

rautoihin murtunutta

veristä käpälää. "Nam."

Itelleski

Ite leski sai

hyvin suuren perinnön.

Rahaa ja maata.

Sanoi: "Mitäpä noista.

Ota vain itelleski."

Avara maailma

Maailma on niin

avara, sinä sanot.

Toisella puolen

kuuma aurinko paistaa,

toisella kuu muistuttaa.

(pojalleni Tuomakselle 1.11.2022)

Halloo kuka siellä

Sinä oletkin

pelottava kummitus.

Mustat silmät ja

hämähäkin seittiä

ajatusten peittona.

Sametinraskaat verhot

Lokakuun pimeys

on marraskuun valoa.

Verhon taakse jäi

kesäkuiden katkaisin -

sametinraskaat verhot.

Murhe syö

Murhe syö voita,

makkaraa, perunoita.

Se paska ahmii

ilolta viimeisenkin

murusen lautaselta.

Nytkähtävä

Nyt Kähtävä on

nähtävä, nytkähtävä

hetki tallentuu

maalaismuistin syöveriin

ja syö veriin lokakuut.

Ruska

Kultaa, vihreää,

keltaista, punaistakin:

sitä on ruska.

Ja sitä on tuska myös:

murheen monta väriä.

Silkkikankaan läpi

Aamu aukaisi

illan sulkemat silmät.

Koko yön olin

katsonut elämääni

silkkikankaan lävitse.

Korento

Sinä kuoriudut.

Olet rento korento.

Levitä siivet,

aukaise suuret silmät

ja katso, mihin lennät.

Puuma

Olen kuin syylä,

jolla on syy lähteä.

Olen kuin puuma,

jonka puumaja nousee

ohuimmille oksille. 

Ei ole liha sutta

Kun susi omaa

jalkaansa ahmiessaan

maistaa hyvän maun,

se huomaa, ettei liha

sittenkään ole sutta.

Kerjäläisen kysymys

Muuan vaatteeton

kerjäläinen kyseli,

onko minulla

onnellisesti lämmin.

Hytisin turkissani.

Kuolema jakaa

Kuolema jakaa

minut mustaan tyhjyyteen

ja tuokioiksi

elävien muistoiksi.

Sitten kaikki on ohi.

Palelee

Tuli palelee

nuotiossa kituillen

lepatellessaan.

Katsoo pientä liekkiä

yksinäinen - palelee.

Valveilla

Näin uneni taas.

Se on minulle rakas.

Olen valveilla,

en usko katsovani

haihtuvia kuvia.

Kuolleiden puutarha

Kun nimesi näin

kuolleiden puutarhassa,

katsoin kaikkia

eläviä vierellä.

Heitä sinuksi luulin.

Iloisin värein

Surulliseksi,

kovin murheelliseksi

tämä maailma

on taivaansa maalannut.

Iloisin värein suren.

Toinen puolisko

Kun pallon toinen

puoli ei enää riitä

etäisyydeksi,

on kaivettava läpi

tai lennettävä yli.

Kun mikään ei riitä

Satamäärin söi

marjoja pihlajasta

kirjava tilhi.

Keltapäälle pyrstölle

punaväriä tahtoi.

Hyvä olla

En osaa hyvä

olla, vaikka tahtoisin

kuunkin taivaalta

valonneuvoksi nostaa

keskelle kesäpäivää.

Kettu ja karhu

Kettu ja karhu

häntiään mittailivat. 

Toisella pitkä,

toinen lyhyttä kehui -

kuono tärkein sittenkin.

Aurinko nousee

Aurinko nousee

kuin alushameen helma

pakaran takaa,

saa elämän virtaamaan

heräilevään maisemaan.

Rauhallinen sydän

Onnea on vain

tuo rauhallinen sydän,

joka leipäilee

kukkaisella nurmella

sinisen taivaan alla.

Onnelliset

Sadepisarat

ovat onnellisia

metsälammissa,

kun aamu-usva sulaa

kuplivalle pinnalle.

Haistatan vitun

Haistatan vitun

tehokkaalle digille,

joka ihmisen

vähitellen hengiltä

puree, jyrsii sydäntä.

Tuntematonta vastaan

Älä kolkuta

ovelleni, jos minut

tahdot repäistä

tästä rauhasta kauas

tuntematonta vastaan.

Rintamalinja

Sinun käsiisi

minä annan henkeni.

Rintamalinja

kuljettaa tulisenkin

rakkauden päin kuolemaa. 

Murrosta

Kuulustelija

vaitonaisna kuunteli

kirkon murrosta

teinin äänenmurrosta:

vaivaisukko kiekaisi?

Henkilökohtaista

No ei se nyt ihan Jeesus-lapsi ollut, joka syntyi, mutta kiittäkää silti. Lapsi oli terve ja virkeä ja täyden kympin tenava.  Jeesushan oli poikalapsi niin kuin Raamatussa sanotaan. Vaan mikä olikaan nyt syntynyt lapsi, jolla näyttäisi olevan kikkeli ja pienet pallit, joista joskus saattaa kasvaa kunnon kulkuset.

Vielä vähän aikaa sitten tuollaista pikkuveitikkaa sanottiin poikavauvaksi. Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla –trilogiassa lapsenpäästäjä auttoi pikku-Akselia Koskelan torppaan isännäksi syntymään. Tuumasi hän lapsen synnyttyä, jotta pojalla oli munatkin, vaikka heti olisi riiuulle lähtenyt. Tosin kätilöllä ei ollut aavistustakaan tulevan isännän sukupuolisesta suuntautumisesta, josta nykyisin epäillään jo muutaman kuukauden ikäisen lapsen kantavan huolta.

Lapsi on ilman muuta henkilö, ja henkilötunnuksen meistä on saanut ja saa jokainen Suomen kansalaiseksi syntynyt. Mutta onko henkilö tyttö vai poika, on paljon monimutkaisempi juttu. Tai periaatteessa se on hyvin selkeä, kun pojat ovat siis sinisissä vaatteissa ja tytöt punaisissa. Ja pojat pyrkivät leikkimään autoilla ja puusepänvehkeillä perus-Jeesuksen tavoin, kun taas tytöt hakeutuvat nukkeleikkeihin ja haikailevat markettien leluosastoilla pienoispesukoneiden ja paristovatkainten perään. Tai leikkisivät ja haikailisivat, jos saisivat tai sitä ei heiltä kiellettäisi tai siitä joko lasta tai vanhempia moitittaisi tai leluteollisuuden tekemisiin puututtaisi.

On varsin vanhanaikaista ja tuomittavaa esittää yllä olevia stereotypioita lasten sukupuolisista leikkisuuntautumisista saatikka sitten kaikista muista tulevista oivalluksista elämän ihanuuksien ja vastoinkäymisten parissa. Jo päiväkodissa tytöt ja pojat ovat vain henkilöitä, joiden tekemistä ja valintoja seurataan tarkasti ja sen perusteella päätellään, miten heidän annetaan kasvaa ja mihin suuntaan kehittyä.

Jos tytöksi syntynyt lapsi tahtoo leikkiä sotaleikkejä, hänen sotilasuraansa voidaan kannustaa kaikin mahdollisin keinoin tai sitten jossakin tapauksessa pyrkiä karsimaan mokomat sotaisat unelmat ja ohjata rauhanomaisempiin leikkeihin.  Tai jos pojaksi mielletty pikkuhenkilö haluaa työntää nukenvaunuja ja hoitaa nukkevauvaa hyvän isän esimerkin mukaan, sitä voidaan katsoa hyvällä tai vähän vähemmän hyvällä silmällä katsojasta riippuen. Mutta jospa tyttö ei leikikään sotaa tai poika työnnä nukenvaunuja, vaan leikkijät ovatkin henkilöitä ilman jo selvitetyksi luultua sukupuolta. Kaikki ongelmat voidaan unohtaa ja antaa lasten vapaasti kasvaa juuri sellaisiksi kuin taipumus ja mieltymys on. Simsalabim.

Ruotsalaiset ovat paljon meitä jäljessä näissä henkilöasioissa. Siellähän tyttö on hon ja poika on han. Tosin nyt Pohjanlahden länsipuolella yritetään molempia kutsua heneiksi, kun meillä kaikkia kutsutaan jo henkilöiksi.  Ja henkilöt saavat aivan itse valita hanhonhenin. Tai kaapin, josta tulla ulos asioiden vihdoin selvittyä.

Sulavaa

Sulava tanssi

keijukaisen lanteilla

on kuin sulava

vuoripuro kohtaisi

kevätaamun auringon.

Totta toinen puoli

Toden toisella

puolen uni on totta.

Valveet väsyvät

kertomaan tarinoiden

onnellisimman lopun.

Sinua itken

Sinua itken,

kaunis, oma lapseni.

Sinua itken,

vihan, vallan silpomaa,

julman käden viiltämää.

Ruusunen

Näin aukeavan

ruususen tuoksuvimman,

kastepisaran,

terälehtien punan,

mahlanmakean meden.

Vastus

Painimatolta

ei vahvinkaan mies pääse

yksin nousemaan

voittajana seisomaan.

Vastus voittoon tarvitaan.

Harmai

Harmai, hil'l'ažin

värilöis ku peittozin

syväinajatus:

tules iäre kaimavuu,

pimevyteh pehmenöy.

Harmaa, hiljaisin

väreistä kuin salaisin

sydänajatus:

se valossa häviää,

se pimeään sulautuu.

 

Nagro helissöy

Nagro helissöy,

konzu brihaččun vessel

duumu libuo

sormenjälligse čoman 

neičon pon'n'ahtail hibjul.

Nauru helisee,

kun poikasen veikeä

ajatus muuttuu

sormenjäljiksi neidon

kimmoisalla iholla.

Suklaata

Suklaan makea

pehmeys raottaa portit

hiljaa kulkea

metsälammen rantoja

kohti moottoritietä.

Hampaaton

Kun myrkkykäärme

puraisi, ikenien 

pyöreät jäljet

sääressä kertoivat kyyn

hampaiden jo pudonneen.

Paratiisin käärme

Käärme istahti

paratiisin portaille,

katsoi tanssivaa

ihmistä ja puraisi

myrkyn syvälle lihaan.

Valmis

Kun mies on tehnyt

kaikki kolme asiaa:

pessyt saappaansa,

vienyt sukkansa pyykkiin,

kuunnellut, hän on valmis.

Harmaa

Harmaa, hiljaisin

väreistä kuin salaisin

sydänajatus:

se valossa häviää,

se pimeään sulautuu.

Ohituskaista

Ohi. Tuskaista

on jäädä seuraamaan, kun

joku hidastaa

ja kaukana on vielä

uusi ohituskaista.

Ystäväni, sankarini

Onko ystävyys

sankaruutta suurempi?

Voittaako nauru

tuliaseiden paukkeen,

kun haavoja sidotaan?

Timanttikorusetti

Hienostorouvan

timanttikorusetti

kaulaa koristi,

herätti kysymyksen:

Timanttiko rusetti?

Neljän särjen saalis

"Pois tappi ota",

tuumasi kalastaja.

Tahtoi hukkua,

kun laski tappiota

neljän särjen saaliista.

Parfyymin tuoksu

Parfyymin tuoksu

ei peitä kalman löyhkää

jumalattoman

miehen jalkovälissä

eikä tartu raiskattuun.

Kun harvoin tavataan

Kysyin, missä on

ystäväni ikuinen.

Olkansa yli

mies näytti peukalollaan:

"Tuolla makaa maan alla."

Elämä on harmoonista

Vanhan ajan kansakoululaiset masennettiin koulupäivien aamuna urkuharmonin, harmoonin alakuloisella soinnilla, jaloilla poljettavien palkeiden kolinalla ja pölyltä haisevalla tuhinalla. Vuosikymmeniä vanhan koraalikirjan sivuja käännellessä ilmaan erittyi kellastuneen paperin toukansyömä haju. 

Ei virinnyt virkeäksi murheellisen aamuvirren mollisointuinen, kymmenien aamu-unisten lasten epävireinen laulanta. Alakulollaan päivänavaus ahmi aamun ensituntien parhaimman virin, kun lapset pesemättömät suut ammollaan yrittivät löytää pienestä virsikirjasta oikeat sanat ja muistella vasta opittua säveltä.

Niinpä kasvoi tuosta harmoonilla säestetystä sukupolvesta nihkeä ja negatiivinen aikuisväestö, jolla ei ole suuresti taitoa kaivaa tuntemattomasta maaperästä kultahippuja. Lapioon tahtoo tarttua mieluummin sitkeä juurakko tai lapion terä iskee kipinää kiveen kolahdettuaan. Ei uskalla tuo aamuvirren alistama ihminen huutaa naapurille kiitosta tai kehua komeasta kukkapenkistä, vaan mieluummin laskee kissansa ulos naapurinsa ruusupuskaan kakkimaan tai peruuttaa autollaan kanssaihmisen rododendronit nurin. Ja mieluummin nostaa tuo palkeiden pakahduttama, synkän virren vaientama henkilö keskisormensa ylös vastaantulevalle kuin reippaasti kohottaisi hattuaan. Eikä katso koraalien kurittama kansalainen vastaantulijaansa silmiin, vaan katselee ojanpohjalta esiintyöntyviä pajunversoja tai kenkiensä kulunutta kärkeä.

Usein kirjoittaa tuo aamunavausten uuvuttama aikuinen nyt feispuukkiin tai paikallislehden yleisönosastoon, että elämä on perseestä. Tavallaan hän on oikeassa, mutta tarkemmin asiaa aprikoituaan hän huomaa varsin merkittävän ja tilannettaan täsmentävän seikan. Ei elämä olekaan perseestä, vaan se on harmoonista.

Harmooni on oikeasti harmoni, muttei se harmoni kuulosta oikein miltään. Onneksi;-)

Elämä on harmoonista. Näin tuli tuokin asia selväksi, kun ystäväni Visa ja Viktor Kalborrekin velipoika Jeremias Kalborrek näkivät Sysmän leirintäalueen museohuoneessa lapsuutensa kouluvuosista väkevästi muistuttaneen soittopelin. Takaumat ovat sitkeitä kuin pajupensaat. Tämä on kaikille kasvattajille ohjeeksi ja ojennukseksi - ja varoitukseksi.

Hiprakas

Hää ol hiprakas

niim pal ilosempi ja

elost onnessans,

et tuski lainkka selvvä

päivvä kaippas kiussakse.

Kyyläilyä

Kyy kyllä istui

kyykyllään tyylikkäällä

plyyssipenkillä

ja kyyläili Nyytiä

tyylilyylin tyllissä.

Suomi ei ole läheskään paska maa

Istuin kauniina kesäiltana ravintolan terassilla ja söin herkulliseksi grillattua kanaa kermaisen sienikastikkeen ja pienten suolakuoristen perunoiden kera ja painikkeeksi siemaisin sopivasti maukasta valkoviiniä. Naapuripöydistä leijui monenlaisten herkkujen sekoittuva tuoksu helteisen päivän hautovan lämpimään laskevan auringon ehtooseen. Olin kuin Baabelin tornin juurella, missä kielet sekoittuivat, sanat tulvivat, nauru kumpusi syvältä sydänalasta, kun herkullinen ruoka alkoi täyttää vatsaa ja sai pöydissä istujat hyvälle tuulelle.

Katu täyttyi auringon paahtamista ihmisistä. Kuka kulki kuin työpäivän jälkeen reippain askelin kiireesti kotiin, kuka puristi haaveilevasti vieruskumppaninsa kättä ja hitaasti asteli vailla ilmeistä päämäärää, kuka isoon ääneen kertoi ryhmäläiselleen päivän aikana kokemaansa.

Kuulin laulua. Kuuntelin ja ilmassa värisi riitasointu harmonian joukossa. Kadun toisella puolella istui vanha nainen ja piti kädessään pitkänmallista helistintä, löi sillä tahtia toiseen käteensä ja lauloi. Kesäilta ei vieroksunut vääriä säveliä ja pieni rahalaatikko laulajan sylissä antoi anteeksi soraäänet. Valkoiset hiukset huivin alla kertoivat pitkästä elämästä, ja kasvojen syvät uurteet paljastivat kaikki monivaiheiset vuosikymmenet sotien ja vainojen varjossa, nälän ja pelon ja myös uuden, uljaan ajan.

Kymmenet, sadat, tuhannetkin ihmiset kulkivat hänen ohitseen kuin häntä ei olisi olemassakaan. Herkulliseksi grillatun, kermaisen sienikastikkeen kyllästämän kanan maku lientyi, viini muuttui elottomaksi. Naisen viereen pysähtyi mies, jonka selässä oli taiteilijan maalilaukku, ja hänen housunsa olivat maalin tahrimat. Mies kyykistyi ja alkoi puhua naiselle, nousi ylös ja käveli viereiseen ruokakauppaan ja tuli kohta takaisin pienen leivän kanssa. Sen hän taittoi ja antoi toisen puolen vanhukselle.  Ravintolan terassilla tuoksuivat yhä mitä parhaat ruuat ja tuoksut sekoittuivat keskenään.

Aurinko laski ja vanhus yhä lauloi laulujaan. Silloin tällöin joku pysähtyi ja pudotti lantin naisen rahalaatikkoon. Vatsani oli täysi ja oloni kylläinen, mutta yltäkylläisyyden keskellä olin kuin runoilijan säe: ”Miten voi käsi kohota kiitokseen, jos se on täynnä kultaa.” Tuon säkeen olen elämässäni muistanut tuhansia kertoja, mutta miten vähän sen mukaan olen kuitenkaan elänyt.

Kävin tervehtimässä laulavaa naista, vanhusta, joka ei kerjännyt, vaan esiintyi vapaaehtoista maksua vastaan. Kun avasin käteni ja pudotin pienen hipun kättäni painavaa kultaa hänen rahalaatikkoonsa, näin hyvin kauniin ihmisen katsovan minua silmiin ja kuulin kiitoksen suusta, joka tuskin koskaan oli ollut täynnä ruokaa.

”Suomi on paska maa.” Tuon olen monta kertaa lukenut milloin mistäkin. Muistin jo kauan sitten tuonilmaisiin siirtyneen äitini. Olen hyvin onnellinen, ettei hänen tarvinnut istua torien tai katujen reunoilla iltamyöhään laulamassa ruokansa eteen, vaan hän sai vanheta arvokkaasti ja ajallaan lähteä taivasmatkalle elämästään ylpeänä ja arvostettuna hyvän Suomen kansalaisena.

 

Tekstiä ei pidä millään tavalla ymmärtää, että surkuttelisin suomalaisia, tanssilavoilla tai konserttisaleissa palkkaa vastaan keikkailevia vanhuksia ;-)

Kipu

Osteopaatti

tapatti papattien

paukkeessa kivun

kauniin kuningattaren,

hirtti tuskan kuninkaan.

Maximum speed

Kiiman täyttymys

ratojen kuninkaalla 

on maximum speed:

mittarin neula hiipii

laavakenttien poikki.

Kesytön kesäyö

Hämärä kiertää

kesyttömän kesäyön

hiljaa kuin karhu

kulkisi metsälammen

viertä usvan tuoksussa.

Putinin pienet työmuurahaiset

Sadan vuoden takaista Suomea ei millään mittapuulla voi verrata tämän päivän hyvinvointi-Suomeen, jossa mikään asia ei ole todella huonosti. Vaikka oman edun ja hyvinvoinnin takia täällä lakkoillaankin ja etsitään vieläkin parempaa elintasoa, elämä Suomessa on varsin kelpoa ja yltäkylläistä. Mutta niin kuin libanonilainen runoilija Kahlil Gibran on asian kiteyttänyt, miten voi suu avautua kiitokseen, jos se on täynnä ruokaa tai käsi kohota rukoukseen, jos se on täynnä kultaa.

Ideologisesti Suomi on maailman hyvinvoivin maa. Täällä voimme käytännössä purkaa mieltämme julkisesti kenenkään siihen puuttumatta, voimme sanoa sanottavamme tarvitsematta pelätä, että kahleet kilahtavat ranteisiin ja vankilan rautaovi sulkee meidät määrättömäksi ajaksi unohduksiin. Täällä saamme syödä vatsamme täyteen varsin pienin ponnistuksin. (Nyt pitää ajatella maailmanlaajuisesti.) Mutta ei mitään niin hyvää ja erinomaista, ettei joku siitä löydä huonoa. Vaikkei löytäjällä itsellään ole mitään parannusehdotusta, paremmaksi asioiden kuitenkin pitäisi tulla.

Kun korona kaatoi väkeä vuoteeseen tai kellisti hautaan saakka, monien mielestä päättäjät panikoivat turhan päiten ja tekivät aivan vääriä päätöksiä. Ja kun maailman parhaat kemistit kehittivät tuohon viheliäiseen virukseen tehoavaa rokotetta, huudettiin tuo työ turhaksi ja jopa avaruudesta tai maan uumenista tulleeksi hömpötykseksi. Keksittiin tehdä Amerikan Trumpista jumalan kaltainen ilmestys, joka puheillaan ja punaisella kravatillaan yksin kykenisi pelastamaan maailman. Ja alettiin tarkkailla puhelinkoteloita pelloilla, josko niistä ilmestyisi liskoihminen syömään koronan kuristaman kansan kiukkuiseen kitaansa.

Helmikuussa  tapahtui asia, jota pelättiin, mutta johon ei uskallettu uskoa. Venäjä hyökkäsi Ukrainaan ja alkoi murhata kansaa, silpoa lapsia, jauhaa sotilaita, rampauttaa siviilejä, hävittää kaupunkeja maan tasalle. Samoin teki Neuvostoliitto Suomelle 80 vuotta sitten. Asiaa ei ole unohdettu.

Mutta meidän keskuudessamme asuu ihmisiä, suomalaisia, jotka hurraavat Venäjän hyökkäykselle ja pitävät sitä oikeutettuna. Heidän mielestään Venäjä pelastaa Ukrainan liskoihmisiltä ja lapsia raiskaavilta pedofiileiltä.  He ovat Putinin pieniä apulaisia, työmuurahaisia ”omilla aivoillaan ajattelevia” valittuja, jotka jakavat Kremlin keksimiä operaatiouutisia kuin tautinen merikarhu kuppaansa. Näitä asiantuntijoita on näissäkin kylissä. Heidän mielestään Venäjä on luonut ja luomassa ihanneyhteiskunnan, joka puhdistaa maailman pedofiileistä ja muista roistoista ja käy tuimaa taistoa lännen valtamediaa ja Suomenkin tavoittelemaa NATOa vastaan.

Jos historiaa vähänkään tuntee ja muistaa, noin sata vuotta sitten suomalaiset paremman elämän tavoittelijat muuttivat ensin Ameriikkaan ja sieltä herkkäuskoisimmat Neuvostoliittoon ihannevaltiota rakentamaan. Nyt heidän luunsa maatuvat mitkä missäkin hiekkakuopassa tai suonsilmässä reikä kallossa, kun Putinin esikuva Stalin sai heistä tarpeekseen. Jos siis NATO-Suomessa on huono olla, suosittelen siirtymistä itään. Siellä onni odottaa ja valtamedia vaiennetaan.

 

 

Suolen toiminta

Suolen toiminta

ja sydämen sykintä

on ihmiselle

kevättäkin kauniimpi,

juhannusta rakkaampi.

Sotilaan haudassa

Minut haudattiin.

Kun kuolin, sain arvoksi

sotasankari.

Hukun isän kyyneliin,

tukehdun äidin syliin.

Hurraa, huusi jänis

Jalat ristissä

eipä maannut pupunen,

vaan loikki kauas

suuren vuoren harjalle

ja sieltä huusi: Hurraa!

Pääsiäispupu

Munistaan jänis

värjättiin kirjavaksi,

korvat sidottiin

rusetiksi, ristiksi

hymyhuulet halkaistiin.

Söpö kohtaa vastuksen

Kestävimmillään

intiaanipäällikkö

Söpö on silloin,

kun äkkiarvaamatta

kohtaa vahvan vastuksen.

Lapsi sodassa rautakypärän turvassa

Sydän kaukana

tykkitulen jyskeestä

pelosta painui

kasaan. Rautakypärä

ei pelastanut pientä.

Rauhan muisto

Levoton uni -

tukka takaa takussa,

sylkipisara

valuvana poskella

kuin muistona rauhasta.

Sotilaan muistolle

Älä kuollutta

pelkää, sillä hän on jo

nähnyt elämän

kirkkaat kasvot uudessa

maassa kaukana meistä.

Kaivos ja näkötorni

Ymmärtääkseni

menneisyyden kiertotien

illasta aamuun,

minun pitää rakentaa

kaivos ja näkötorni.

Evakon geeni

Sotaa paenneen

geeni asuu minussa.

Äidin matkassa

pelkään muukalaisia, 

pimeän kulkijoita.

22.02.2022

Tuona päivänä

korona sonnustautui

luotiliiveihin,

peitti päänsä kypärään,

nosti kätensä ylös.

Valoa ja pimeää

Valo on kevyt.

Pimeä painaa paljon.

Ilo on hento,

suru kuin vanha tammi,

juuret kovin syvällä.

Paratiisin pahat päivät

Rakas Jumala.

Antaisitko omenan

tilalle muuta,

vaikkapa appelsiinin

Eedenin uhkaajalle.

Sydän näyttämölle

Teen arjestani

elokuvan kankaalle.

Laajakuvina

levitän ärsyyntyneen

elimeni esille.

Aamun kuvat

Kuvat kulkevat

kuin ajatukset yöllä

niin sumuisina,

pysähtyneinä tovin

ja kohta kirkastuvat.

Tylsän puukon lastu

Tylsänkin puukon

lastu saattaa sytyttää

maailman palon,

jos joku kipinällään

hehkuttaa sen liekkeihin.

Peilipinnalla

Liukkaalla jäällä

nasta painuu syvälle

ja raju teräs

porautuu peilipintaan

urosleijonan hampain.

Pimeys tappaa

Lyijy on kovin

kevyt metalli mieltä

kasaan painamaan.

Ilmaakin kevyempi

pimeys tappaa ihmisen.

Kuolleen karvoissa

Ei sutta, hukkaa

kalliimpaa, sankarmiehen

ansaan nappaamaa.

Kun raastaa, riipoo viima,

on kuolleen karva lämmin.

Kahlitut

Koirat haukkuvat

ja pyrkivät pannoistaan

irti puremaan

ketjuun kahlitun jalkaa,

joka maistuu kiimalta.