Illallinen

Silkkiliinalla

pyyhin tylsyyden pöytää,

lakaisen roskat

tuulien vietäviksi

ja katan illallisen.

Häviävä hiukkanen

Kiitävän ajan

häviävä hiukkanen,

se minä olen.

Miljoonassa vuodessa

en ole yhtään mitään.

Stopist läpi eli paskahousu liikenteessä

Kun Koskelan torpparikomppania marssi sisällissodan rintamalle, sitä vastaan tuli hevonen rekineen ja reen pohjalla makasi haavoittunut mies. Kysyttiin, oliko käynyt pahasti. ”Miks tommotti kysyt? Eks nää et on knupist läpi.” Tuo on yli satavuotiasta historiaa Väinö Linnan osin fiktiivisessä trilogiassa Täällä Pohjantähden alla.  Kun läpi menee, käy usein tosi huonosti. Kun ilmassa on riittävästi luoteja, aina joku onneton on samalla linjalla ja kohta on joku kysymässä, kävikö pahasti.

Kotimatkalla ajan joka päivä pakollista pysähtymistä vaativan risteyksen kautta. Tuo punavalkoinen heksagoni on meille kaikille ajokortin omistaville tuttu: STOP. Se vaatii autoilijoita ja muitakin välineliikkujia pysähtymään. Se ei ehdota, se ei pyydä, se ei toivo. Se vaatii! Tuo vaativa merkki on pystytetty aina sellaiseen paikkaan, missä on suuri onnettomuuden vaara.

Ihminen oppii ja tottuu. Usein olen nähnyt äidin lapsi etupenkillä ajavan pysähtymättä stop-merkin takaa. Melkein kuulen tuulilasin takaa selityksen: ”Eihän sieltä ketään tule.” Ei sieltä ketään välttämättä tule, vaikka pysähtyykin. Ajallisesti saatetaan voittaa muutama sekunti ja noiden ”voitettujen” sekuntien aikana aivoon tallentuu niin kuljettajalle kuin kyydissä istuvallekin, ettei sieltä ketään tule. Ja kun riittävän usein asia toistetaan, saattaakin sieltä jostakin joku tulla. Tuo menettely periytyy pahaksi tavaksi sukupolvelta toiselle.

Hyvä tuttavani käy muutaman kerran vuodessa uusimassa jalkaproteesin, kun jalan tynkä muuttaa muotoaan tai työ vaatii jonkin muunlaisen proteesin. Hänen toinen jalkansa jäi risteykseen, kun samaan aikaan stopin takaa ajoi tuttavani moottoripyörän eteen nuori mies. Hän oli tottunut ajamaan läpi, kun ei koskaan ketään tullut.

Minusta tuli muutama päivä sitten isoisä, died’oi. Tuon ensimmäisen lapsenlapseni isä ajoi muutama vuosi sitten etuajo-oikeutettua tietä moottoripyörällään, kun oikealta puolelta stopin takaa rysähti auto kylkeen. Vaistomaisesti moottoripyöräilijä nosti jalkansa ilmaan ja auton keula rusensi pyörän jalkatapin moottorin sisään. Vain refleksi pelasti jalan murskautumasta. Ehyenä on helpompi leikkiä lapsen kanssa. Jäykistetty sormi on pieni murhe autoilijan välinpitämättömästä ja säännöistä piittaamattomasta tavasta ja aivojen lihaksille antamista virheellisten tottumusten komennoista: ”Eihän sieltä ketään tule.”  

Oma kotiristeykseni on todistanut jo monta onnettomuutta, kun ketään ei ole tullut ja sitten onkin tullut. Ja omassa kotiristeyksessä olen nähnyt monta kuljettajaa, joita pakollinen pysähtyminen ei kiinnosta. Noiden kahden onnettoman esimerkin takia pidän stopin läpi ajajia paskahousuina, joita ei muitten terveys ja elämä kiinnosta. Jo alakoulussa meille opetettiin katsomaan huolellisesti oikeaan ja vasempaan ja vielä kerran oikeaan. Kun stopin kohdalla rauhassa pysähtyy katsomaan, ei anneta mahdollisuutta tyhmille kysymyksille: ”Kävikö pahasti?” Eikä anneta mahdollisuutta raadolliselle vastaukselle: ”Eks nää et on stopist läpi.”

 

Hannu Hartikainen, Nivala-lehti, kolumni 15.3.2024

Mitä jäbä riidaa

Viisitoistavuotislahjaksi pyysin isosiskoltani Kahlil Gibranin kirjan Profeetta. Sisareni opiskeli siihen aikaan Tampereella, ja siellä oli sen verran maineikas kirjakauppa, että oletin kirjan sieltä löytyvän. Löytyikin. Myyjä oli kertonut nuorten tyttöjen kovin innokkaasti lukevan Gibrania. Kun sisareni kertoi ostavansa kirjan pikkuveljelleen, myyjä oli hieman hämmentyneenä sanonut vain: ”Aaaaaa.”

”Lukeminen kannattaa aina”, sanoi myös Jörn Donner. Olen oppinut olemaan hänen kanssaan samaa mieltä. Toisen ihmisen ajatusten näkeminen paperilla kiihottaa mielikuvitusta, saa karvat nousemaan pystyyn, liikuttaa, vihastuttaa, naurattaa, hekumoittaa, virkistää, joskus vituttaakin, mutta aina se vaikuttaa.

Olen antanut itseni jostakin kumman syystä  lukea, että mielipidevaikuttajaksikin kerrottu Teemu Selänne ei ole lukenut yhtä ainutta kirjaa kannesta kanteen. Häntä ei lukeminen ole koskaan kiinnostanut eikä hänellä ole ollut siihen omien sanojensa mukaan kiinnostuksen puutteen lisäksi aikaakaan. On pitänyt pelata jääkiekkoa. Olen kuullut toisenlaisistakin jääkiekkoilijoista, jotka käyttävät melkein kaiken vapaa-aikansa lukemiseen ja itsensä sivistämiseen.

Mutta miksi juuri tästä maitoa juovasta, lukuinnottomasta Teemusta on tullut niin tärkeä mielipidegeneraattori, että jopa presidenttipeli piirsi laudan uusiin muotoihin. Kun Teemu kertoi kautta rantain vieroksuvansa Haaviston homoutta, koko uutta presidenttiä valitseva valtakunta vavahti. Toki tuo mies vaihtoi homoajatuksensa ikärasismiksi, mutta niin kuin aina tällaisissa möläytyksissä, vahinko ehti tapahtua. Joku salaliittouskovainen saattaisi kehitellä ajatusta hitusen eteenpäin. Ovathan Suomen jääkiekkomaajoukkueen Jalonen, Stubbin tukiryhmän vetäjä ja Teemu kenties hyviäkin kavereita. Kaikki tämä on ollut luettavissa lähes jokaisessa Suomessa ilmestyvässä iltapäivä-, päivä-, keskipäivä-, viikko-, kuukausi- ja aikakauslehdissä. Eikä aikaakaan, kun kirjakauppoihin ilmestyvät vaalimuistelmat ja –päiväkirjat kaikkien lukuhaluisten luettaviksi ja teemujen karsastettaviksi.

Teini-iän kirjalahjani on minulla edelleen tallessa niin kuin ovat kaikki muutkin saamani, ostamani, osin myös lainaamani ja itse kirjoittamani kirjat. Joka päivä muistan jonkin lukemani asian, ajatuksen, mietteen, faktan ja joka päivä saan ainakin mielessäni lainata lukemaani oman elämäni tapahtumiin.

Suuri onni avusti minua muutama päivä sitten tulemaan isoisäksi, died’oiksi. Kun nuorena poikana luin libanonilaisen filosofin ajatuksia, olin vielä niin lähellä lapsuutta, ettei minulla ollut vaikeuksia ymmärtää hänen sanojaan. ”Sinun lapsesi eivät ole sinun lapsiasi. He ovat itseensä kaipaavan elämän tyttäriä ja poikia. He tulevat sinun kauttasi, mutta eivät sinusta, ja vaikka he ovat sinun luonasi, he eivät kuulu sinulle. Voit antaa heille rakkautesi, mutta et ajatuksiasi, sillä heillä on heidän omat ajatuksensa.” Nyt voin alkaa ymmärtää asian myös isovanhemman näkökulmasta.

Rakas lapsenlapseni. Kysy joskus minulta, mitä jäbä riidaa. Vastaan, että sinulle luen aivan kaikkea kunnes opit itse lukemaan.

 

Hannu Hartikainen, visiitti Kalajokilaakso 8.3.2024

 

Draamakuningatar

Liput liehuvat,

kun draamakuningatar

astuu lavalle.

Odotimme sinua 

jo eilen - tulit tänään. 

Tänään syntyi lapsenlapseni, Raivotar aamuisen, tuikean tuulen pyörteiiin. Häntä odotimme jo eilen, karkauspäivänä, mutta niinkuin oikea Drama Queen hän vartoi, että liput nostettiin salkoon kautta Suomen. Onhan hienoa syntyä vapaaseen maahan uuden presidentin virkakauden ensimmäisenä päivänä.