Sielun elämää

Monet ovat sanoneet nähneensä ihmisen sielun irtaantuneen kuolleen kehosta, elottomasta ruumiista ja nousseen siitä kohti korkeuksia ensin vähän aikaa nahkakuortaan hämmästellen. Kuin savu se on hajonnut ja hävinnyt kohoten ylöspäin taivaisiin minne lie kaasukehiin kadoten.

On väitelty ja kiistelty, saavatko kaikki elolliset olennot itselleen sielun jo syntyessään vai kehittyykö se samalla tavalla kuin ajatus oppimisen ja kokemisen kautta. Kovin epäoikeudenmukaiselta tuntuisi, että vain oppivaisella ihmisellä olisi sielu. Silloin kaikki hyvin syvästi kehitysvammaiset, mutta kuitenkin elävät ihmiset jäisivät ilman sielua ja sitä kautta kenties myös ilman pelastusta tai paikkaa tuonilmaisissa kaukana kaikista huolista ja murheista. Tuon ajatuksen mukaan siis myös koomaan vajonneet menettäisivät sielunsa tai kadottaisivat sen samalla hetkellä kuin taju turtuisi tunnottomaksi.

On siis oletettava, että jos sielu ylipäätään on olemassa, on se oltava jokaisella elollisella olennolla, jolla on pintakerros ja sen alla lihaa muodossa tai toisessa. Ja kuka sitten voi sanoa, ettei hedelmälihallisilla olisi sielua siinä missä sitkeälihaisilla kanssakumppaneillaan ihmisillä, madoilla, käärmeillä, kanoilla, kaloilla, äyriäisillä tai vaikka punkeilla ja täillä, jotka samaa maapalloa jakavat. Kukaan vaan ei koskaan ole nähnyt sielun nousevan ilmaan mistään muusta olennosta kuin kuolleesta ihmisestä. Ja tähän on hyvä selitys, joka on jossakin muodoin luettavissa myös kaikkien kirjoitusten kirjoituksesta, Raamatusta, jos sen sieltä vain oikein osaa etsiä. Minä en tietenkään osaa, muttei se mitään haittaa. Joku osaa varmasti ja on sen lukenutkin.

Asia on sillä tavalla, että vain ihmisellä on silmin havaittava, ylösnouseva sielu, harmaan valkoinen, utuinen, onneksi läpinäkyvä, jottei se aiheuttaisi vahinkoa. Jos kaikilla elävillä organismeilla olisi sielu, maailma oli läpitunkemattoman harmaa, eikä se avaruudesta katsottuna näyttäisi lainkaan siniseltä, vaan vähäväriseltä karvapallolta, jota sielujen utu peittäisi kuin kaasukehä Venusta. Kun japanilainen kalastusalus vetäisi troolia ja nostaisi sen sitten ylös, kymmenet tuhannet kilot muikkua menehtyisi pika pikaa ja laiva häiviäisi muikkujen solakoiden sielujen utuun. Samaan aikaan miljoonat puimurit keräisivät viljaa ja tähkistä turpoaisi vehnäinen tai rukiinen sielujen aromintäyteinen armeija täyttämään taivaita enemmän kuin jyvät korjaajan kärryä. Sankat sielusumut peittäisivät syksyisin Suomenkin teidenvarsia ja salomaiden viljaisten peltojen pientareita ja  ylös noustessaan vaikeuttaisivat lentoliikennettä niin paikallis- kuin kaukomatkoillakin.

Parempi on ajatella, että vain ihmisellä on sielu. Ihminen kuolee harvakseltaan ja varsinkin Suomessa olemme tuolta sumulta selkeimmin suojassa koko maailmassa. Onhan täällä mitä hienoin terveydenhuolto-ohjelma niin, että ihmiset elävät pitkään omilla jaloillaan ja sitten vielä vuosikymmeniä tuetusti hoidettuina laitoksissa. Ja kun sielu viimein tahtoisi ihmisen jättää, isketään anturit rintakehään ja adrenaliinipiikki suoneen ja taas jatkuu vaivainen elämä viikkoja tai kuukausia, joskus jopa vuosia eikä pääse sielu sotkemaan elävien ilmaa.

Tankaa ja tankotanssia

Poika oli viisitoistavuotias ja tahtoi sisareltaan joululahjaksi Kahlil Gibranin Profeetan, mystisiä kirjoituksia sisältävän runollisen teoksen. Kun sisko meni lahjakirjaa ostamaan, hänelle kerrottiin nuorten tyttöjen niin kovasti tuosta kirjasta pitävän ja sitä innolla lukevan. Kun sisko kertoi ostavansa kirjan pikkuveljelleen, myyjä oli hämmästyneenä ihmetellyt, lukevatko pojat muutakin kuin seikkailukirjoja.

Aina, kun näen jonkun nuoren kulkevan omaa polkuaan muista välittämättä, tulen hyvälle mielelle. Koen hänessä rohkean ja ennakkoluulottoman, älykkään ihmisen, joka on oman visionsa ja päämääränsä lumoissa eikä tahdo välittää muiden ihmettelystä tai jopa pilkanteosta. Jonakin päivänä hän nousee omalle korokkeelleen ja hänestä sanotaan:"Minä tunnen tuon."

Mitä erilaisemmiksi valinnat käyvät, sen kapeammiksi käyvät myös polut. Lavealla ja tasaisella tiellä on helppo ja mukava astella. Jotkut puhuvat jopa mukavuusalueesta, kun puhuvat valmiiksi auratuista ja selkein viitoin merkityistä teistä. Mutta kun nuori valitsee kapean ja kivisen polun, karavaani pysähtyy ja koirat alkavat haukkua. 

Katsoin elokuvan Miss Farkku-Suomi, joka pohjautuu Kauko Röyhkän samannimiseen romaaniin. Siinä erilainen nuori kulkee oman punkkipolkunsa vessanpöntössä pestyin, mustiksi värjätyin hiuksin aina menestyksen posliinilavuaarille asti. Hiekkaa hampaisiin ja keppejä rattaisiin heitellään pitkin matkaa, mutta kun menestys on juuri tuloillaan, ilmestyvät hyvät kaverit taputtamaan selkää: ”Minä tunnen tuon.”

Kun Kuotesahon Markus pukeutui ensimmäisen kerran naisen vaatteisiin, oma isä käänsi päänsä syrjään. Mutta kun Markus meni toisen kerran isälleen esittäytymään, tämä antoi jo alkeellisia meikkausohjeita: "Miksi sitä punaväriä pitää ohtaankin levittää?" Tuohon Markus vastasi vain, että isä voisi maalata oman otsansa vaikka vihreäksi. Nyt Markuksen tie on hivenen leventynyt kapeasta romuliikkeen kaitaleesta korkokengin kuljettavaksi kinttupoluksi. Mies ei omasta mielestään ole mitenkään erilainen, vaan kaikki muut ovat hänen mielestään erilaisia. Perjantai-videot ovat monille tuttuja ja perkelettä hokevaa miestä on kaitakatseisimmankin helppo pitää hyvänä jätkänä, joka uskaltaa olla reilusti ja koruttomasti Markus.

Ihminen ei tahallista pahuuttaan tee asioita toisin kuin muut, vaan omasta halustaan, vietistään ja mielenlaadustaan nainen voi vetää ylleen painitrikoot tai mies pukeutua kukkamekkoon tai minihameeseen, meikata kasvonsa vaikka partaiseen naamaan, kirjoittaa runoja tai tanssia vaikkapa tankotanssia. Ja Kuotesahon Markuksen sanoja lainaten voi todeta: ”Vittuako se kenellekään kuuluu, mitä toinen tekee.”

Sadetta kaipaa

Sadetta kaipaa
nuokkuva, hento oras,
tuo rakkaudella
siunattu, kuivaan maahan
suurin toivein kylvetty.

Eikö äiti opettanut sanomaan päivää

Mä sanon päivää,
sun silmäs harhailevat.
Minä kirjoitan
sinulle kirjeen, mutta
se onkin pulloposti.

Omat koirat saati kissat

Onko onneni,
ettei minulla ole
koiraa tai kissaa?
Hampaat tai kissan kynnet
perseessä sattuisivat.

Tankaa ja tankotanssia

Tankotanssija
kirjoitti runon, johon
väki ei usko.
Runoa ei voi syödä,
eikä tanssi elätä.