Lintu voi lentää
pesästään taivaan alle,
ihminen nousta
suosta kovalle maalle
tai kuolla suremasta.
perjantai 29. heinäkuuta 2016
tiistai 19. heinäkuuta 2016
Ilmojen IKEA
Heräsin aikaisin aamulla kaapinoven kolahdukseen.
- Tsirpi tsirp tsrip.
Pian kuului korkealta puun oksalta aivan kuin raskasta sohvaa olisi vedetty pitkin puulattiaa.
- Kviiiik.
Eikä aikaakaan, kun oksalla ylimmällä alkoi laulurastaan ylipursuava viserrys, josta ei loppua tullut.
- Tsirpi tsiip kvilu viik tilulilu vei vii viik...
Nousin ylös ja etsin piirongin laatikosta kiikarit ja astuin kuistille. Puhdistin lasit huolellisesti ja asettelin kiikarit jämäkästi silmille, tarkensin, pyöritin, tarkensin enkä ollut uskoa kiikarien voimakkaasti vahvistamaa näkymää. Keltanokkainen lintu istui kaksin jaloin ohuella oksalla ja toisella oksalla ponnisti mustanpuhuva lajikumppani siivet vahvassa tanassa paksua pöydänkantta paikoilleen ja pysähtyi tasapainoilemaan ja alkoi samalla ruuvata kantta kiinni oksalla keikkuviin pöydänjalkoihin.
- Tsirpi tsiip kvilu viik tilulilu vei vii viik...
Kohta putosi valkoinen paperi puusta kuin syksyn lehti keikkasten ja leijaillen maahan asti. Kävelin puun juurelle ja nostin paperilappusen ja hämmästyneenä luin pienen pienen tekstin: IKEA: aloita tästä.
Eikö vain olekin Luojan lykky ja iso onni, että kaikki yllä kerrottu on pelkkää tarua. Mutta jos se olisikin totta, miltä mahtaisi metsä näyttää tähän aikaan vuodesta. Eipä ehkä olisikaan vihreä vallitsevin väri, vaan olisivat puitten lehdet peittyneet koottavista huonekaluista jo aikaa sitten. Olisi sohvaa ja kaappia ja keittiöitä ja makuuhuoneita keskikesäinen lehtometsä täynnä ja kuusikot kolisisivat pesänrakennusaikaan, kun mitä moninaisimmat muuttolinnut rakentaisivat IKEA-pesäänsä kodinrakentamisvimmassa ennenkuin alettaisiin toden teolla munimaan ja kuoriutumista odottamaan. Ja jokaisella, aivan jokaisella oksalla roikkuisi musta tai punainen tai valkoinen käärmeenpääkenkälusikka ja jokaista pesää peittäisi venyväinen päiväpeitto kuin liian suuri koirannahka.
Kun sitten syksy tulisi, putoilisivat nuo vaivalla kootut kalusteet kuin syksyn lehdet ikään ja peittäisivät nurmikot kuin päiväkotilasten leikkien jäljiltä. Mutta kun taas kesä koittaisi ja koivu kehittyisi hiirenkorvalle, alkaisi loppumaton perävaunujen letka lentää pitkin taivasta ja kuuluisi vimmattu ruuvinvääntimien vinkuna ja puutappien hakkaamisen herkeämätön kopse. Eikä malttaisi emolintu olla sanomatta siipien kainaloista hikoilevalle keltanokalleen, joka ilman ohjeita yrittäisi saada lipaston näyttämään kuin kuvaston kiiltävälehtisillä sivuilla.
- Tsirpi tsiip kvilu viik tilulilu vei vii viik...
- Sirpi sirpi tana vaakuta vaak kele vetti viik tu viik ("Tässä mitään ohjeita tarvita. Keitä sinä vaan ne kahvit.")
- Tsirpi tsirp tsrip.
Pian kuului korkealta puun oksalta aivan kuin raskasta sohvaa olisi vedetty pitkin puulattiaa.
- Kviiiik.
Eikä aikaakaan, kun oksalla ylimmällä alkoi laulurastaan ylipursuava viserrys, josta ei loppua tullut.
- Tsirpi tsiip kvilu viik tilulilu vei vii viik...
Nousin ylös ja etsin piirongin laatikosta kiikarit ja astuin kuistille. Puhdistin lasit huolellisesti ja asettelin kiikarit jämäkästi silmille, tarkensin, pyöritin, tarkensin enkä ollut uskoa kiikarien voimakkaasti vahvistamaa näkymää. Keltanokkainen lintu istui kaksin jaloin ohuella oksalla ja toisella oksalla ponnisti mustanpuhuva lajikumppani siivet vahvassa tanassa paksua pöydänkantta paikoilleen ja pysähtyi tasapainoilemaan ja alkoi samalla ruuvata kantta kiinni oksalla keikkuviin pöydänjalkoihin.
- Tsirpi tsiip kvilu viik tilulilu vei vii viik...
Kohta putosi valkoinen paperi puusta kuin syksyn lehti keikkasten ja leijaillen maahan asti. Kävelin puun juurelle ja nostin paperilappusen ja hämmästyneenä luin pienen pienen tekstin: IKEA: aloita tästä.
Eikö vain olekin Luojan lykky ja iso onni, että kaikki yllä kerrottu on pelkkää tarua. Mutta jos se olisikin totta, miltä mahtaisi metsä näyttää tähän aikaan vuodesta. Eipä ehkä olisikaan vihreä vallitsevin väri, vaan olisivat puitten lehdet peittyneet koottavista huonekaluista jo aikaa sitten. Olisi sohvaa ja kaappia ja keittiöitä ja makuuhuoneita keskikesäinen lehtometsä täynnä ja kuusikot kolisisivat pesänrakennusaikaan, kun mitä moninaisimmat muuttolinnut rakentaisivat IKEA-pesäänsä kodinrakentamisvimmassa ennenkuin alettaisiin toden teolla munimaan ja kuoriutumista odottamaan. Ja jokaisella, aivan jokaisella oksalla roikkuisi musta tai punainen tai valkoinen käärmeenpääkenkälusikka ja jokaista pesää peittäisi venyväinen päiväpeitto kuin liian suuri koirannahka.
Kun sitten syksy tulisi, putoilisivat nuo vaivalla kootut kalusteet kuin syksyn lehdet ikään ja peittäisivät nurmikot kuin päiväkotilasten leikkien jäljiltä. Mutta kun taas kesä koittaisi ja koivu kehittyisi hiirenkorvalle, alkaisi loppumaton perävaunujen letka lentää pitkin taivasta ja kuuluisi vimmattu ruuvinvääntimien vinkuna ja puutappien hakkaamisen herkeämätön kopse. Eikä malttaisi emolintu olla sanomatta siipien kainaloista hikoilevalle keltanokalleen, joka ilman ohjeita yrittäisi saada lipaston näyttämään kuin kuvaston kiiltävälehtisillä sivuilla.
- Tsirpi tsiip kvilu viik tilulilu vei vii viik...
- Sirpi sirpi tana vaakuta vaak kele vetti viik tu viik ("Tässä mitään ohjeita tarvita. Keitä sinä vaan ne kahvit.")
Kesäjuhlien kuninkaalliset
Kesäjuhlissa
yksinäiset istuvat
kuin nuo kuninkaat,
joilla on jo kaikkea,
tanssijat ympärillä.
yksinäiset istuvat
kuin nuo kuninkaat,
joilla on jo kaikkea,
tanssijat ympärillä.
sunnuntai 17. heinäkuuta 2016
Miehen puhetta
Haluan olla
se mies, joka kauniisti
puhuu, ei kylvä
hukkakauraa viljavaan
maahan, hallaiseen peltoon.
se mies, joka kauniisti
puhuu, ei kylvä
hukkakauraa viljavaan
maahan, hallaiseen peltoon.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)