Pehmonalle

Pehmoisen pinnan
nalle vajosi pinnan
alle. Se vettyi
vahvaksi, kovaksikin
eikä enää pehmennyt.

Muistamisen vaihtoehtoja

Tärkeintähän on,
että jotakin tekee
päämäärässänsä.
Hakee vessasta lasit,
tai niistää siellä nenän.

Hukatut silmälasit

Jos silmälasit
ovat hukassa, turha
mitään muutakaan
näkyvää on etsiä
hämärästä huoneesta.

Tasapainossa

Elämä riisuu
kuin siivilä seuloisi
riuhtovin liikkein
jyvistä akanoita -
riisuu ja peittelee taas.

Koska sinulla on sydän

Koska sinulla
on sydän, anna lyödä
sen joka hetki.
Kun se ei enää syki,
satu on kirjoitettu.

Desantti takapihallasi – ISIS ikkunasi alla

Katson työhuoneeni ikkunasta suoraan torille. Torin laidalla istuu kolme nuorukaista, suomalaista syntyperää arvatenkin. Poikien jaloissa on auki revitty olutpakkaus ja jokaisella pojalla on aukaistu tölkki janoisilla huulilla. On aamupäivä ja on koulupäivä ja on työpäivä, mutta näillä nuorilla miehillä on vapaapäivä, kouluton päivä, työtön päivä. Heillä on luultavasti vielä koti, jossa isä ja äiti odottavat. Mutta tulevaisuuden suunta näyttää jo epävarmalta, kun humala on hakusessa arkiaamuna pikkukaupungin keskeisimmällä paikalla. Pikkuhiljaa nuo nuorukaiset varttuvat miehiksi, alkoholisoituvat – ja unohtuvat säällisen elon ulkopuolelle.

Viranomaiset ovat luomassa Suomeen järjestelmää, jossa maahan palaavat ISIS-taistelijat ohittaisivat kantaväestön asunto- ja sosiaalipalvelujonoissa. Suomesta on radikalisoitunut ääri-islamistisen ISIS-järjestön taistelijoiden joukkoon lähes sata ihmistä, suurin osa nuoria miehiä. He ovat lähteneet luomaan maailmaan ankaraan sharialakiin perustuvaa, hyvin ahdasmielistä yhteiskuntaa.

Nuo nuorukaiset ovat siis vannoutuneet ajamansa asian erinomaisuudesta niin paljon, että hylkäävät Suomen tappaakseen ja murhatakseen toisinajattelijat heille täysin merkityksettöminä. Heidän ainoa päämääränsä on olla mukana rakentamassa ääri-islamistista maailmaa, johon kuuluu mm. hyvin jyrkän ja armottoman sharialain tai pikemminkin sen väkivaltaisen tulkinnan pilkuntarkka noudattaminen. Kun sitten jihad alkaa maistua puulta tai väkivaltainen kuolema pelottaa, halutaan palata takaisin Suomeen. 

Suomen kansalaisina tai kaksoiskansalaisina heillä on oikeus palata vihollisensa kotiin. Mutta kukaan ei voi tietää, mitä noitten nuorukaisten rikkirevityssä mielessä liikkuu. He ovat ammattisotilaita ja ovat oppineet ampumaan ja tappamaan ja tekemään pommeja ja myös räjäyttämään niitä. Onko heillä oikeus palata vihollismaakseen katsomaansa paikkaan, vai pitäisikö heidät työntää johonkin ääri-islamistiseen maahan, jonka lakia ja ideologiaa he ovat olleet väkivalloin levittämässä maailmaan? Onko heillä oikeus Suomen kansalaisuuteen?

Jos suomalainen sotilas olisi lähtenyt talvi- tai jatkosodasta vihollisen riveihin, ei häntä olisi otettu täällä veljenä saati edes ihmisenä vastaan. Hänet olisi joko teloitettu tai tuomittu vankilaan. Hän olisi ollut ilman muuta vakoojaakin kelvottomampi Suomen kansalaiseksi. Miksi sitten tämän päivän Suomi on valmis ottamaan vihollissotilaansa vastaan ja järjestämään hänelle kodin, koulutuksen ja toimeentulon ja laittamaan nämä kotoperäisten ongelmanuorten, asuntoa ja sosiaalitukea tavoittelevan tavallisen, rauhaa rakastavan kansalaisen edelle? Minä vaan kysyn.

Hirvi ja nelikopteri

Punahatut on kaivettu esiin, aseet rasvattu ja passipaikat valmiiksi sovittu, tornit nostettu pystyyn aukkopaikkojen reunaan ja panosvyöt täytetty viimeistä lovea myöten. Hirvenmetsästys voi alkaa taas.

Hirvikolareita sattuu entistä enemmän niin autoilijoille kuin motoristeillekin. Hirvien määrää on syytä kontrolloida ja hirviä hallitusti harventaa. Metsästys on paitsi liikenteen turvallisuuden vuoksi tärkeää, myös metsämiehille mieluinen harrastus liikkua luonnossa. Niin minulle on kerrottu. Pitää kävellä pitkiä matkoja metsässä koiran kanssa, katsella ja kuulostella,  missä hirvi milloinkin liikkuu. Kunto kohenee ja mieli virkistyy, sanovat. Jännitys kasvaa, kun pitkän odotuksen jälkeen kuuluu metsästä koiran haukku tai pitkien sorkkien aiheuttama ratina kuivassa risukossa.

Aamulla annoin itseni kuulla ja herkkien hermosolujeni nostaa ihokarvat pystyyn, kun metsästyksen apuna on alettu käyttää pieniä, kameralla varustettuja lentäviä laitteita, nelikoptereita. Ne lennätetään metsän ylle ja kotkan silmän lailla se etsii saaliseläimen. Uutta tekniikkaa pitää ottaa myös metsästyksessä käyttöön, sanottiin. Melkoisen varma olen asiasta, ettei noilla nelikoptereilla pelkästään etsitä hirviä, vaan niiden avulla hirvi myös ajetaan metsästäjän aseen ulottuville. Herkkänä ja hyväkuuloisena eläimenä hirvi varmasti pakenee tuota pientä pörisijää eikä ole kummoinenkaan vaiva ohjailla hirven tai hirvien kulkua metsämiehen mieleiseen suuntaan.

Eikö sitten ole aivan sama asia, millä keinoin saalis saadaan satimeen tai kiväärin ulottuville? Haukkuuko hirven esiin koira vai ajaako sen metsämiehen eteen vikkelästi metsän yllä leijaileva nelikopteri? Mieleeni tulevat suuret, valkoiset metsästäjät, jotka istuvat helikopterin oviaukossa ja ampuvat riistaa liikkuvasta laitteesta. Ei ole enää kysymys metsästämisestä, vaan huvittelusta luontokappaleen lopettamiseksi . Ikiaikainen intiaani minussa ajattelee, että niin saalistaja kuin saaliskin ovat tasa-arvoisia. Jos on ovela ja viekas ja kärsivällinen ja hyvin varovainen, saa joko saaliin tai säästyy kuolemalta. Nyt metsämies ei enää metsästä, vaan istuu kannonnokassa ja ohjailee nelikopterillaan saaliin itsensä eteen. Onhan se ovelaa. Ja mikä parasta, saa myös liikkua metsässä ja kulkea pitkin soita ja nevoja, hyppiä ojien yli ja väistellä risukoita - jos sattuu nelikopteri radioaallon ulottumattomiin ja karkaa omille ilmojen teille.