Tuli rinnassa

Riemuko on se,
mikä rinnassa polttaa?
Ei! Raskas ruoka
korventaa ylävatsaa
kuin pyromaanin stidi?

Sotilasta pelottaa

Vartija istuu
juoksuhaudan pohjalla.
Korva herkistyy.
Soisi muuta kuulevan
kuin pelkkää hiljaisuutta.

Saatanan hella

Saatanan hella,
saatanhan ajatella,
jos hella päälle
jää - velli palaa pohjaan.
Mutta kenen syy se on?

Valittamisen oikeus on myös välittämisen oikeutta

Tasa-arvoisessa ja tasapuolisessa yhteiskunnassa on yhtenä hyvänä puolena valittamisen oikeus. Ajatellaanpa tilannetta, että maa päättää rakentaa ydinvoimalan miljoonakaupungin keskelle. Monien mielestä se on mitä mainioin idea: työpaikka on lähellä, valmis laitos tuottaa kaiken kaupungin tarvitseman sähkön, laitosta varten rakennettava infrastruktuuri palvelee kaikkia kaupunkilaisia, ja laitoksen synnyttämä energiavirta tarttuu ympäröiviin yrityksiin ja ihmisiin.

Toiset ovat kuitenkin sitä mieltä, että kaupungin keskustaan kaavailtu ydinvoimala on pelkästään riski terveydelle ja elämälle ja vaarantaa niin kaupungin kuin koko sen ympäristön turvallisuuden kymmenien, jopa satojen kilometrien etäisyydellä. Tämä toinen ryhmä haluaa valittaa asiasta.

Syntyy kahvilakeskustelua. Ollaan sitä mieltä, että valittajat jarruttavat kehitystä ja heittelevät kapuloita rattaisiin ja hiekkaa luisteluradalle. Laskeskellaan, miten paljon aikaa menetetään, kun pitää odottaa valitusajat tekemättä mitään tai saattamatta kunnollista asiaa alulle. Kovin moni ei näe valittamisessa mitään hyvää eikä valittajissa minkään asian edistäjää.

Asiat ovat usein fifty-sixty vaikka niiden pitäisi olla fifty-fifty. Kun kaksi vastakkaista mieltä ja mielipidettä kohtaa, kumpikaan ei ole täysin oikeassa eikä kumpikaan täysin väärässä. Useimmiten jonkinmoinen totuus on noiden kahden mielipiteen välissä, kovin harvoin kuitenkaan keskellä. Mutta siltikin tilanteen pitäisi olla fifty-fifty.

Valitus ei ole asioiden jarruttamista, vaan äänen kuuluviin saattamista ja siitä demokratia tunnetaan. Usein valitus koetaan asioiden hidastamiseksi ja tahalliseksi kiusanteoksi. Mutta kiusaajakin on joka tapauksessa demokraattisen yhteisön osanen, jonka ääntä on kuultava ja sille myös korvaa lotkautettava. Valittamisen oikeus on itse asiassa välittämisen oikeutta, sillä toisen etu on aina jonkin toisen etua vastaan. Ei voi olla niin, että vain toinen edunsaaja voi pitää asiaansa oikeutettuna ja kaikkien muiden pitää siihen alistua.

Tämä asia tuli akuutiksi ajatuksiin, kun Nivalaan suunnitellun biolaitoksen paikasta ovat kymmenet ihmiset valittaneet. Valittajille lyödään aina leima otsaan: KEHITYKSEN JARRU. Nuo ihmiset eivät halua biolaitosta aivan kaupungin keskustan tuntumaan varsin hyvin perustein. Heidän tarkoituksensa tuskin on jarruttaa kehitystä saati torpata hanketta. He vain ovat kenties skeptisiä kaikille niille lupauksille, joita laitoksen suunnittelijat ovat luvanneet. Skeptisyyteen on aivan yhtä hyvät perustelut kuin valittamiseenkin: toisen etu ei välttämättä ole eduksi toiselle. Kumpi eduista on arvokkaampi - minä vain kysyn.

Heinäsirkka-ateria

Mie kysyin, mikä
on tuo keltainen mönjä
sirkan sisällä.
"Se on sitä rotteinii.
Lihaksiin. Suatat niellä."

Joskus jää porvarikin ilman

Kovin on mennyt mauttomaksi ja hajuttomaksi tämän päivän politiikka. Keskusteluissa ei juurikaan voi päätellä ihmisen poliittista kantaa, jos ei kysy puoluetta tai näe rintamerkkiä tai jäsenkirjaa. Demokraattisesti ja tasapuolisesti ajatellaan ja kaikkien pitää saada tasan kaikkea puolueesta riippumatta. Ei ole enää tulipalokommunisteja saati sinimustia porvareita muualla kuin vanhainkodeissa ja historiankirjoissa.

Vielä 1970-luvulla kouluissakin harrastettiin mieliäkuohuttavaa politikointia, ja teinikunnat ärsyttivät joko tahtomattaan tai tahallaan vanhempia ja opettajia ja joskus jopa oppilastovereita. Tulipa politiikka joskus väkevästi myös oppitunneille. Liikuntatunnilla Nivalan Yhteiskoulussa opettaja jakoi oppilaat kahdeksi joukkueeksi ja antoi näille tunnuksiksi joko sinisen tai punaisen hihanauhan. Patamustan porvariperheen vesa nosti kätensä torjuvasti eteen, kun hänelle tarjottiin punaista hihanauhaa. Opettaja tunsi suvun ja perheen taustan ja pyysi oppilaalta anteeksi tarjoustaan: "Mie ymmärrän, mie ymmärrän. Ota sie vaan sininen."

Matkustipa muuan nuorukainen kotikylästään Nivalasta työn perässä Kemin kaupunkiin. Kemi oli 70-luvulla vielä varsin punainen kaupunki ja porvari pihapiirissa oli kauhistusten kauhistus, ryöväri ja rosvo. Mutta kuten elämässä yleensä, sattuu tarkallekin aatteen ihmiselle vahinkoja. Niinpä pääsi Nivalan nuorukainen, pientilallisen poika kauniitten puheitten ja viekkaitten sanojen siivittämänä kemiläisen työläistytön kammariin ja illan vierähtäessä yöksi jopa samaan sänkyyn pehmoisen peiton alle. Tunsi jo mies sormissaan kahden appelsiinilohkon kostean tunteen, kun nuori nainen nykäisi peiton päältä ja kysyi mieheltä.

- Mitäs muuten teet työkses?

Korkean rakkaudentunteen kiihkossa mies häkeltyi ja kertoi olevansa maanviljelijä. Kertoipa omistavansa tilan ja lehmiä, mutta jätti tarkemmin kertomatta kahdesta lypsävästä ja neljän hehtaarin peltotilkusta.

Jo kohta ponkaisi alaston nainen peitostaan, näytti nuorukaiselle vinttikamarin matalaa ovea ja silmät leiskuen ärjähti.

- Minun persettä ei porvari puristele.

Niin keräsi talollinen tavaransa työläistytön kammarin lattialta ja kuve täyttymättömästä rakkaudentyöstä kipeästi kivistellen katosi Kemin mustaan yöhön.

Muistui tarina miehen mieleen vuosikymmeniä myöhemmin kunnanvaltuustossa istuissa ja oli vain nöyrästi todettava: joskus jää porvarikin ilman.

Hiljaista on

Yksinäinen mies
sydänmaan uumenissa
kaipasi seuraa.
Vaan ei käynyt selkosen
torpassa edes kilju.

Arka ihminen

Arka ihminen
on kuin lentävä varis,
joka katselee
ilman halki vaappuissaan
koko ajan varpaitaan.

Kauan eläköön kuningas - ja paperiliitin

Kuppilan pyöreässä pöydässä miesporukka keskusteli kiivaasti älystä. Oli luettu lehdestä koko sivistynyttä maailmaa koskeva uutinen: Stephen Hawking oli kuollut. Sivuttiin mustaa aukkoa sekä teoreettisella että henkilökohtaisella tasolla. Puhe rönsysi maailmankaikkeudesta automaattilaatikollisiin autoihin. Joku tiesi, että oli kehitteillä superäly. Siihen tarttui toinen ja tuumasi, että hänen persettään ei ainakaan robotti tulisi pyyhkimään. Mies vannoi säilyttävänsä yhden hirvikiväärin panoksen, jolla saisi intiimihygieniaansa kajoavan robotin hengiltä. Todettiin, että ennen kuin miehen takapuolta kuka tahansa muu kuin mies itse tulisi pyyhkimään, häneltä olisi jo otettu hirvikirvääri ja muutkin tuliaseet parempaan pivoon.

Siirryttiin taas saniteettitasolta superälyyn. Muistettiin, että kolme suomalaista tiedemiestä oli kirjoittanut artikkelin valtakunnan päälehteen, miten vaarallinen tuollainen superäly voisi ihmiskunnalle olla semmitenkin, jos älystä ei saataisi rakennettua kilttiä ja auttavaista. Superälyllä olisi nimittäin  ihmisaivoja huomattavasti suurempi kapasiteetti käsitellä asioita ja kehittää itseään ja rinnakkaisia superälyjä, jotka taas pystyisivät ottamaan jopa ihmisen kaikkineen haltuunsa ja tekemään tälle, mitä se omalla logiikallaan parhaaksi näkisi. Kerrottiin asiaa yksinkertaistava esimerkki.

Jos superäly saisi tehtäväkseen valmistaa metallisia paperiliittimiä, se käyttäisi ensin kaiken maailmassa tuotettavan metallin, sitten jo valmiiksi jalostetun metallin esimerkiksi autoista ja rakennuksista. Siinä muuttuisi paperiliittimiksi niin Rautaruukin teräs kuin toimitusjohtajan mersukin puhumattakaan rautateistä ja sähköjohdoista ja pesukoneista ja vasaroista. Ja kun kaikki maapallolla oleva metalli olisi muokattu paperiliittimiksi, kävisi tekoäly ihmisen ja kaiken muunkin elollisen kimppuun ja erottelisi näistä jokaikisen metallihiukkasen. Aneemisena, raudan puutteesta kärsivänä ihminen vain katsoisi, miten superäly suodattaisi kaikesta elollisesta kaiken mahdollisen metallin. Huimausta tuntien ihminen lopulta kuolisi pois ja maailmaan jäisi jäljelle vain supertekoäly.

Puheensorina humisi herkeämättä huoneessa, mutta kohta puhe keskeytyi ihmiskunnan kehityksen polttavimpaan kysymykseen.

- Mihin tarvitaan niin paljon paperiliittimiä?