Miesten miehenä Vartiaisen ja Caesarin matkassa

Jos Helsingin pormestari Juhana Vartiainen uskaltaa julkisesti ilmoittaa tuntevansa itsensä miesten mieheksi omistaessaan porakoneen, tuohon asiaan kannattaa puuttua näin keskemmältäkin Suomea. Miesten on viimeistään nyt aika astua ulos Ikean kaapeista ja näyttää, mitä ovat miehiään.

Sain lahjaksi metsurin kypärän. Kovin paljon en puita kaatele enkä myöskään kotipihalla kuljeskele putoavien esineiden alla. Mutta kun tartun jostakin syystä moottorisahaan, laitan tuon värikkään, kuulosuojaimilla ja silmikolla varustetun muovikypärän syvälle päähäni ja lähden miesten töihin. Vilkaisen eteisen peilistä testosteronilta tuoksuvaa ulkomuotoani ja päätä heilauttamalla lasken silmikon alas. Olen lähdössä uroiden hommiin. Mutta niin kuin usein käy, tunnelmat osin karisevat jo sahaa käynnistäessä, kun kypärässä tulee hiki ja hikipisarat sokaisevat silmät ja on pakko riisua tuo ritarin päähine ja altistaa suojaamaton pää onnettomuudelle jo ennen taistelua.

Omistimme vielä viime keväänä kesämökin Ruotsin Kalixissa, mutta mökki löysi uudet omistajat ja pakkasimme mukaan lähtevän omaisuuden kuomukärryyn. Koska mökkimatka oli melko pitkä, noin 350 kilometriä, ei kaikkea tarpeellista voinut millään kuljettaa joka reissulla mukana. Niinpä mökille hankittiin kutakuinkin sama arsenaali työkaluja kuin kotona. Meillä on nyt lähes kaikkea kaksin kappalein. Ja koska olen mies, minulla on kaksinkertainen syy tulla ulos tuosta miehuudettomuuden kaapista ja kertoa olevani tosimies.

Porakone on tosimiehen ensimmäinen hankinta. Se on sikälikin hyvä, että siihen saa lisälaitteina yhtä ja toista: vääntimiä, poranteriä, kiillostuslaikan, katkaisulaikan… Mutta tuolla yksittäisellä hankinnalla uskaltaa vasta raottaa kaapin ovea. Lähes täydellisesti miehinen hankinta on polttomoottorikäyttöinen saha. Sähkösahan kanssa ei pääse samaan tunnelmaan, kun se toimii liian helposti. Polttomoottorisahan kanssa täytyy osata tehdä oikea bensiinin ja öljyn suhde eli sekoittaa itse bensiini. Tähän tulee mukaan siis jo vaativa kemiallinen prosessi ja ymmärrys, ettei kaksitahtimoottori toimi ilman bensaan sekoitettua öljyä.

Minulla on porakoneita, kiillotuslaitteita, kulmahiomakoneita, moottorisahoja, sähkösahoja, pumppuja, jiirisahoja – kaikkea kaksin kappalein. Mutta silti tunnen itseni vielä hyvin vajavaiseksi mieheksi, lähes henkilöksi ainoastaan. Minulta puuttuu se kaikkein suurin miehisen identiteetin maksimointiväline. Ja tästä syytän hyvin vakavasti tämän muuten niin sivistyneen valtion 70-luvun opetussuunnitelmia. Tuolloin ei keskikoulussa opetettu hitsaamaan. Niinpä nyt tiedän kasvien yhteyttämisestä ja roomalaisten historiasta enemmän kuin hitsaamisesta. Kun vaikeroin katkenneen kärryn aisan kanssa, muistelen, kuinka Caesar kukisti gallit ja alkoi hallita Roomaa kuin mies, miesten mies. Mutta minulta puuttuu invertteri - perkele.

 

Julkaistu sanomalehti Kalajokilaakson Visiitti-tekstinä 16.6.2023

Voimaa sysipimeästä

Keväisen illan 

ensimmäinen itunen

tahtoo nukahtaa

sysipimeään yöhön

saadakseen voimaa kasvaa.

Risti haudalla

Risti haudalla

naavoittuu ja haurastuu.

Hitaasti haipuu

luontoon ihmisen muisto,

lahoaa unohduksiin.

Armosta

Armosta olen

kaiken Sinulta saanut.

Jos jotakin pois

annan, en mistään luovu

enkä mitään menetä.

Kilttiä olla kiltti

Viimeisen puolentoista vuoden aikana koko ihmiskunta on saanut omin silmin nähdä ihmisen ilkeyden ja pahuuden terävimmillään, kauheimmillaan, raadollisimmillaan. Kukaan ei olisi voinut pahimmissa painajaisissaan ajatella tai unta nähdä sivistyneen Euroopan teurastuksesta ja hävityksestä. Sen ei pitänyt enää olla totta meidän aikanamme. Sodat kuuluivat kauas meistä, toisille mantereille. Mutta niin kauan kuin ihminen tätä maailmaa asuttaa, ilkeys kulkee kujia ja katuja pitkin, kaupunkeja ja kyliä pitkin, pitkin meidän jokaisen pihaa ja tunkeutuu varkaan tavoin koteihin ja mieliin.

Ihmisen ilkeys on ainutlaatuinen ilmiö maailmassa, sillä ihminen on ainoa elävä olento maapallolla, joka kykenee olemaan totaalisen ilkeä missä vain ja milloin vain, kenelle tahansa tutulle tai vieraalle ihmiselle, jopa eläimille. Kansallisbaletin entiset tanssijat, taitoluistelijat ja voimistelijat  ovat kertoneet huonosta kohtelusta, irvailusta painostaan ja ulkonäöstään. Taidetta pidetään tasa-arvoisena viihteenä, jonka tarkoitus on tuottaa uusia ajatuksia ja hyvää oloa, ei  tuskaa ja ahdistusta. Mutta missä on itseä parempaa osaamista, siellä on myös kiusanhenkiä. Tai missä on itseä huonompaa tekemistä, sinne kohta saapuu kiusaaja osoittamaan sormellaan.

Johtajuus ei ole ilkeyden synonyymi, vaikka niin usein ajatellaan. Johtamiseen kuuluu paljon asioita, jotka eivät miellytä kaikkia johdettavia. Nyt Suomeen muodostetaan hallitusta ja vaalilupausten mukaan on alkamassa ”kurjistumisen” kausi. On pantava suu säkkiä myöden. Etuja on karsittava ja jopa omista eduista on luovuttava. Se sattuu. Se on ilkeätä puuhaa ja usein jostakin hyvästä luopumiseen pakottamista pidetään ilkeytenä. Mutta kun ihmisen ilkeyden perus on meillä kaikilla tiedossa, otamme kurjistamisemme vastaan kuin polttoaineen hinnankorotuksen: nuristen ja päättäjien ilkeyttä parjaten.

Kahvilakeskusteluissa mukana ovat usein ihmiset, jotka eivät ole paikalla. Paikalla olijoita ei juurikaan muisteta, heitä ei kehuta tekemisistään tai osaamisestaan. Mutta usein he, jotka jotakin jossakin muualla tekevät tai ovat tehneet, ovat tehneet tekemisensä melko lailla väärin. On paljon helpompi olla vähän ilkeä kuin muille kertoa jonkun muun osaavan jotakin itseä paremmin.

Ilkeys ei ole synnynnäinen ominaisuus, se ei kuulu perimään. Se on kasvatuksen tulos. Koti kasvattaa, koulu kasvattaa, naapurit kasvattavat, työpaikka kasvattaa. Missä ihminen kohtaa ilkeyden, hän kohtaa ilkeän ihmisen koko historian, lapsuuden, nuoruuden, aikuisuuden, vanhuuden. Vasta kuolema korjaa ja kasvattaa kiltiksi enkeliksi.

Albert Einstein on kirjoittanut: ”On helpompaa tehdä plutonium vaarattomaksi kuin tehdä vaarattomaksi ihmisen ilkeä mieli.” Aloitetaan vaarattomaksi tekeminen tästä hetkestä. Sano jotakin kilttiä. Ei se satu eikä ole sinulta pois.

Jänisjärvi

Se järvenselkä,

ei mikään muu, ei missään.

Ei koskaan enää

laine liplattanut niin

kuin kotirantaan silloin.

Äiti

Sydämesi jäi

hiekkaiselle maantielle,

kotipihasi

kukkaiselle nurmelle.

Vain ikävän sait mukaan.