Jos verrataan, monilla miehillä on pienet munat. Jos oikein kovasti verrataan, monilla suuriäänisillä miehillä ei ole munia laisinkaan. Mihinkähän sitä oikein pitääkään verrata miestä, että se munattomaksi muuttuu? No vaikkapa vakaumukselliseen aktivistiin.
Eipä taida Suomessa olla sellaista kuppilaa, jossa ei olisi otettu kantaan "riinpiissin miehiin tai naisiin", jotka pyrkivät ylösnousemaan venäläiselle öljynporauslautalle. Kiihkon sini on kohonnut lukemattomien miesten huulille, kun Saarelan Sini on heidän huuliltaan purkautunut kuin ennenaikainen siemensyöksy. On otettu kantaa varsinkin vastaan sen enempää ajattelematta, minkä puolesta tuo nuori nainen altisti itsensä yhden maailman mahtavimman maan valtakoneistolle. Kun venäläinen oikeusjärjestelmä ottaa ihmisen hampaisiinsa, ne eivät olekaan mitkään pienet nököt, oravanhampaat, joilla vähän jyrsitään, vaan ne ovat Akakabuton jättimäiset raateluhampaat, joista yksikään ei voi selvitä vahingoittumatta. Pöydissä puhutaan ajattelemattomasta tyttösestä, joka hihhuloi ja kiipeilee hurmoksessaan ökyrikkaiden öljy-yhtiöiden aluksille ja hankkii itselleen ikävyyksiä omaa typeryyttään.
- Ei sitä saa toisen laivalle kiivetä. Laitonta se on.
Mutta tuolla "tyttösellä" on näkemys ja tuolla "tyttösellä" on vakaumus, joka useimmilta ihmisiltä puuttuu melkein tai lähes tai aivan kokonaan. Joku kysyi, miten niin on väärin yrittää estää kaatamasta öljyä mereen. Miten niin on väärin edes jollakin keinolla yrittää estää ihmisiä sotkemasta yhtä maailman tärkeimmistä perinnöistä? Antarktiksen jää on puhdasta, kirkasta, suolatonta ja sitä on valtavasti. Ja se on raikasta vettä kätevästi pakattuna tulevaisuuden varalle. Nyt kuitenkin öljy-yhtiöt hamuavat tuon ihmisille kenties kaikkein tärkeimmän alueen öljyomaisuutta itselleen kuin se, niin öljy kuin aluekin kuuluisi pelkästään niille. Autot ja muut polttomoottorilaitteet tarvitsevat bensaa ja öljyä. Mutta sinä päivänä, kun kaikki öljy on porattu maasta, kaikista tärkein ja kallein neste maapallolla on vesi. Puhdas vesi. Siksi Sini Saarela ja muut luonnosta huolta kantavat aktivistit yrittävät kiinnittää maailman huomion jollakin tavalla tuohon asiaan, ei heihin itseensä. He ovat vain asian eläviä välikappaleita. Asioita ei voida tuomita, asioita ei voida kiusata, mutta ihmisiä voidaan laittaa vankilaan ja heitä voidaan siellä kiusata vakaumuksensa takia. Niinhän aina on tehty ja aina niin tehdään. Tuosta huolimatta jotkut uskaltavat, rohkenevat laittaa itsensä noiden vankiloiden ahtaisiin koppeihin tuomittaviksi ja kiusattaviksi, jotta muut ihmiset edes hetkiseksi pysähtyisivät ajattelemaan muutakin kuin itseään.
- Mitä vittua! Tässä jäässähän on öljyä ja grogi on ihan pilalla. Tarjoilija. Tuokaa uusi - nopeasti sittenkin. Ja sinistä jäätä.
tiistai 31. joulukuuta 2013
keskiviikko 18. joulukuuta 2013
Minä sen melkein näin!
Muutamia viikkoja sitten saimme melkein seurata kaunista ja koskettavaa luonnonilmiötä. Valovuosi sitten muuan komeetta oli lihottanut itsensä siihen kuntoon, jotta saattoi lähteä matkalle kohti aurinkoa ja sen yli maan matoisen ihmisten katseiden ohi kohti avaruuden ulointa reunaa. Valovuosi myöhemmin se oli ohittamassa aurinkoa ja saapumassa Luojan luoman maapallosen pienen ihmisen näkökenttään kadotakseen sitten ikuisiksi ajoiksi mittaamattomaan avaruuteen. Minulla olisi mahdollisuus nähdä jotakin sellaista, mitä Aatami saati suurisilmäinen Eevakaan eivät olleet koskaan nähneet. Jeesus ei ollut siitä kuullut puhuttavankaan eikä kirjoituksia lukenut. Ja vaikka Napoleonit ja Hitlerit kuvittelivat nähneensä kaiken, eivät he kuitenkaan tuota komeapyrstöistä komeettaa olleet kuunaan kohdanneet.
Olin kesämökilläni Kalixissa pohjoisen kirkkaan taivaan alla juuri sinä hetkenä, kun komeetan olisi pitänyt näkyä parhaiten kaakkoisella taivaalla aivan taivaanrajan tuntumassa. Kävelin rantaan laiturin päähän ja näkymä oli paras mahdollinen: kirkas taivas, laskeva aurinko ja punainen taivaanranta, jolla auringonhehkuinen komeetan pyrstö näkyisi iloisen valkeana vanana. Ja sen kuvittelinkin nähneeni. Mutta kuulin seuraavana päivänä surkusurullisen uutisen. Oli pyrkinyt mokoma komeetta liian liki aurinkoa ohittamaan ja tuhoutunut uhkarohkeudessaan pieniksi muruiksi, joista ei enää valopyrstöä maahan asti yltänyt. Miten se olikaan kyennyt valovuoden ajan taivaltamaan halki linnunradan mihinkään törmäämättä ja kun se viimein vaelluksensa päätteeksi tuli lähelle aurinkoa ja maata, sen tehtäväksi tuli hävitä ihmisen alkuaineiksi pitkin tummaa taivasta ihmissilmän ulottumattomiin.
Putosin ajatuksissani Aatamin ja Eevan, Jeesuksen ja Napoleonin ja Hitlerin tasolle niiden ihmisten joukkoon, jotka eivät koskaan tuota ihmettä olleet nähneet. Mutta minä kuitenkin voin huutaa maailmalle suuremmin keuhkoin kuin yksikään edesmenneistäni: Minä sen melkein näin!
Olin kesämökilläni Kalixissa pohjoisen kirkkaan taivaan alla juuri sinä hetkenä, kun komeetan olisi pitänyt näkyä parhaiten kaakkoisella taivaalla aivan taivaanrajan tuntumassa. Kävelin rantaan laiturin päähän ja näkymä oli paras mahdollinen: kirkas taivas, laskeva aurinko ja punainen taivaanranta, jolla auringonhehkuinen komeetan pyrstö näkyisi iloisen valkeana vanana. Ja sen kuvittelinkin nähneeni. Mutta kuulin seuraavana päivänä surkusurullisen uutisen. Oli pyrkinyt mokoma komeetta liian liki aurinkoa ohittamaan ja tuhoutunut uhkarohkeudessaan pieniksi muruiksi, joista ei enää valopyrstöä maahan asti yltänyt. Miten se olikaan kyennyt valovuoden ajan taivaltamaan halki linnunradan mihinkään törmäämättä ja kun se viimein vaelluksensa päätteeksi tuli lähelle aurinkoa ja maata, sen tehtäväksi tuli hävitä ihmisen alkuaineiksi pitkin tummaa taivasta ihmissilmän ulottumattomiin.
Putosin ajatuksissani Aatamin ja Eevan, Jeesuksen ja Napoleonin ja Hitlerin tasolle niiden ihmisten joukkoon, jotka eivät koskaan tuota ihmettä olleet nähneet. Mutta minä kuitenkin voin huutaa maailmalle suuremmin keuhkoin kuin yksikään edesmenneistäni: Minä sen melkein näin!
Facebookin omenavarkaat
Lähestyin eilen facebook-kavereitani iloisella ja viekoittelevalla viestillä, jonka tarkoituksena oli saada mahdollisista tulevista seurustelukumppaneistani lisää tietoa. Ilmoitin vakavan haluni ja kiinnostukseni aivan kaikkiin sukupuolesta ja iästä saati sukulaisuussuhteesta riippumatta. Tuossa oli vain yksi erikoinen asia. Itse en tuota tiennyt tehneeni.
Minulle oli tullut jo jonkin aikaa sähköpostiviestejä kavereiltani, jotka halusivat minun olevan heihin yhteydessä jonkilaisen yhteisösivuston kautta. Kävin joitakin viestejä katsomassa, mutta niissä ei mielestäni ollut kovinkaan paljon järkeä saati asiaa. Niinpä en niihin sitten myöhemminkään kovasti keskittynyt.
Tuo minun nimissäni lähetetty treffiviesti tuntui kuitenkin jo niin kuin olisi venettäni yritetty varastaa. Satuin nimittäin kerran paikalle, kun venettä tosiaan oltiin varastamassa eli ottamassa omaan käyttöön jotakin sellaista, minkä itse olin hankkinut ja jota itse ylläpidin. Se ei tuntunut mukavalta, ei ollenkaan. Niinpä sitten aloin tutkia kyseistä sivustoa ja siellä minä olin treffipalvelusivuston jäsenenä jäsenten joukossa. Sivustosta oli kuitenkin mahdollisuus erota, mutta tarvittiin salasana, jonka joskus liittyessäni olin mukamas kirjoittanut. Tuota salasanaa en kuitenkaan keksinyt, mutta sivusto antoi mahdollisuuden vaihtaa salasana ja lupasi ilmoittaa uuden salasanan sähköpostiin. Olin tuosta mahdollisuudesta hyvin iloinen. Kun sitten avasin sähköpostin, siellä olikin puolikas aanelonen jotakin minulle varsin vierasta koodia, josta minun olisi pitänyt kyetä tunnistamaan niin vanha salasanani kuin luomaan uusi. Onneksi työkaverini osaa tuota merkillistä kieltä ja hän selvitti minut tuon salaisuuden syövereihin. Onnistuin siis lopettamaan tilini ja menetin minulle vähän vieraan identiteetin ikuisiksi ajoiksi. Toivon niin.
Mutta nyt minulla on kuitenkin syvä epäilys suuremmasta jekusta. Kun yritin irrottautua sivustosta ja minulta kysyttiin salasanaa, kokeilin kaikkia niitä yleisesti käyttämiäni salasanoja. Ne eivät luonnollisestikaan kelvanneet. Mutta entäpä jos ne kirjautuivatkin jonnekin ylös. Nyt minun salasanani ovat tuon petollisen verkkopalvelun mahtavassa mahassa valmiina päästämään näkymättömän viholliseni kaikille minulle tärkeille paikoille, jotka kuitenkin olen halunnut suojata vain omaan käyttööni.
Kun lapsena varastin naapurin puusta muutaman omenan, omenoiden omistajan valvova silmä osasi aina seurata minua rikospaikalta kotiin asti. Mutta kun nyt minulta varastetaan sekä nimi että omat tunnukseni, kukaan ei koskaan osaa kulkea varkaan polkua perille asti omaansa takaisin vaatimaan. Facebookin ja muiden sähköisten yhteisöjen omenavarkaat eivät jälkeä jätä. Eivät edes syömätöntä siemenkotaa saati kelvotonta kantaa.
Minulle oli tullut jo jonkin aikaa sähköpostiviestejä kavereiltani, jotka halusivat minun olevan heihin yhteydessä jonkilaisen yhteisösivuston kautta. Kävin joitakin viestejä katsomassa, mutta niissä ei mielestäni ollut kovinkaan paljon järkeä saati asiaa. Niinpä en niihin sitten myöhemminkään kovasti keskittynyt.
Tuo minun nimissäni lähetetty treffiviesti tuntui kuitenkin jo niin kuin olisi venettäni yritetty varastaa. Satuin nimittäin kerran paikalle, kun venettä tosiaan oltiin varastamassa eli ottamassa omaan käyttöön jotakin sellaista, minkä itse olin hankkinut ja jota itse ylläpidin. Se ei tuntunut mukavalta, ei ollenkaan. Niinpä sitten aloin tutkia kyseistä sivustoa ja siellä minä olin treffipalvelusivuston jäsenenä jäsenten joukossa. Sivustosta oli kuitenkin mahdollisuus erota, mutta tarvittiin salasana, jonka joskus liittyessäni olin mukamas kirjoittanut. Tuota salasanaa en kuitenkaan keksinyt, mutta sivusto antoi mahdollisuuden vaihtaa salasana ja lupasi ilmoittaa uuden salasanan sähköpostiin. Olin tuosta mahdollisuudesta hyvin iloinen. Kun sitten avasin sähköpostin, siellä olikin puolikas aanelonen jotakin minulle varsin vierasta koodia, josta minun olisi pitänyt kyetä tunnistamaan niin vanha salasanani kuin luomaan uusi. Onneksi työkaverini osaa tuota merkillistä kieltä ja hän selvitti minut tuon salaisuuden syövereihin. Onnistuin siis lopettamaan tilini ja menetin minulle vähän vieraan identiteetin ikuisiksi ajoiksi. Toivon niin.
Mutta nyt minulla on kuitenkin syvä epäilys suuremmasta jekusta. Kun yritin irrottautua sivustosta ja minulta kysyttiin salasanaa, kokeilin kaikkia niitä yleisesti käyttämiäni salasanoja. Ne eivät luonnollisestikaan kelvanneet. Mutta entäpä jos ne kirjautuivatkin jonnekin ylös. Nyt minun salasanani ovat tuon petollisen verkkopalvelun mahtavassa mahassa valmiina päästämään näkymättömän viholliseni kaikille minulle tärkeille paikoille, jotka kuitenkin olen halunnut suojata vain omaan käyttööni.
Kun lapsena varastin naapurin puusta muutaman omenan, omenoiden omistajan valvova silmä osasi aina seurata minua rikospaikalta kotiin asti. Mutta kun nyt minulta varastetaan sekä nimi että omat tunnukseni, kukaan ei koskaan osaa kulkea varkaan polkua perille asti omaansa takaisin vaatimaan. Facebookin ja muiden sähköisten yhteisöjen omenavarkaat eivät jälkeä jätä. Eivät edes syömätöntä siemenkotaa saati kelvotonta kantaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)