Halpaa valkoviiniä

Unelmat ovat

ilmaa siipien alle,

ensihumalan

halpaa valkoviiniä

taivaisiin liitävälle.

Pesäpuu

Jykevin tammi

varjeli lehvistöään,

antoi linnuille

pesäpuun niiden suojaan.

Syys vei lehdet, linnutkin.

Harmaa on hiljaa

Kun sateenkaari

soittaa nykyjatsia,

vesien yllä

harmaa niin hiljaisena

 tyyntä yksin kuuntelee.

Hurmaava tykkituli

Joulutähtönen

teltan katossa loistaa.

Sotilas kuulee

talvikuun pakkasessa

hurmaavaa tykkitulta.

Pimeä onnen maa

Virus keuhkoissa:

älä koske - näe vain!

Virus silmässä:

Älä näe - koske vain!

Onnen maa on pimeä.

Myrskysade

Sadat pisarat,

kymmenet tuhannet ja

monet miljoonat,

tuhansien tuhannet

rämisivät taivaasta.

Viiden miljoonan ministeri

Suomalainen inhoaa kaikkea pakollista, mutta ei osaa tehdä mitään ilman pakkoa. Kun autoihin määrättiin asennettaviksi turvavyöt, se aiheutti mielipidekirjoitusten tulvan:  autojen hinnat karkaavat pilviin ja ainakin vaatteet likaantuvat mokomista vöistä. Ja kun vähän myöhemmin määrättiin pakollisiksi turvavöiden käyttäminen, se raastoi vapaan suomalaisen hermot kireämmälle kuin balalaikan kieli.  Kuka enää voisi pelastua onnettomuusautosta, kun ihmiset eivät pääse turvavöistä irti: tuhannet suomalaiset palavat autoihinsa tai tukehtuvat turvavöihin.  Siinä oli turvavyöpakon karmea visio.

Kun kännykät yleistyivät ja niihin puhuminen oli myös automatkoilla varsin mukavaa ja intiimiä, keskittyminen ajamiseen herpaantui monilta ja kännykkäkolarit lisääntyivät. Ehdotettiin ihmisille, että he voisivat hankkia autoonsa korvakuulokkeen. Ei tarvitsisi irrottaa käsiä ohjauspyörästä ja ajaminen olisi helpompaa kaksin käsin. Taas alkoi mekastus mokomaa turhaketta vastaan. Ihmiset kuristuisivat korvanappien johtoihin. Kun vapaaehtoisuus ei taaskaan toiminut, määrättiin korvakuulokkeet pakollisiksi. Pakkokaan ei tuonut järkeä kaikkien kansalaisten päähän, vaan villi meno maanteillä jatkuu: ”Minuahan ei pakoteta.”

Viime keväänä karmea korona alkoi pyyhkiä pitkin maapalloa ja alettiin keskustella kasvomaskeista. Oltiin terveydenhuollon ylimmillä tasoilla sitä mieltä, ettei maskista ole mitään hyötyä ja tuota asiaa myös ministerit valoivat tiedonjanoiseen kansaan. Kukaan ei kuitenkaan kieltänyt maskin käyttöä. Kevät meni ja tuli kesä. Hallitus huokaisi yhdessä opposition kanssa, kun korona tuntui helpottavan. Maski unohtui kesän helteissä ja vapaa tuuli kulki suloisesti pelon pöhöttämiin keuhkoihin. Kerättiin voimia tulevaan taistoon.

Syksyn tullen virus taas vilkastui ja oppositio alkoi terhakasti vaatia hallitukselta selitystä, miksei maskia ollut jo aikoja sitten määrätty pakolliseksi tai ainakin annettu käyttösuositusta. Tosin opposition edustajalla ei tuota väkevää vaatimusta esittäessään ollut itselläänkään suojaa puhetta pärskivän suunsa edessä, vaikka hän tuon turvan perään niin tomerasti tiukkasi.

Mutta muuttuipa muutamassa viikossa päättäjien mieli, ja ihmisiä kehotettiin pitämään maskia oman ja muiden turvallisuuden vuoksi. Heräsi oppositio, heräsi koko valtakunta kuin kesäunesta ja alkoi mahdoton meteli maskeista. Kaikki oli tehty väärin: maskipakko on perseestä, maskipakko tuli liian myöhään, se mikään pakko ole, korona on keksittyä, maskista ei ole mitään hyötyä ja siihen tukehtuu… Miltä mahtaa tuntua viiden miljoonan ihmisen ministeristä, kun ei mitään osata tehdä oikein, ei vaikka miten yrittäisi. Yhdestä asiasta voivat nämä viisi miljoonaa kaikkia pakkoja vastustavaa ihmistä olla samaa mieltä: maskin takana ministerikin näyttää aivan tavalliselta, herkältä, tuntevalta, joutavan vatvomiseen väsyvältä ihmiseltä.

Keskitalven juhla ja karhun talviuni

Olipa kerran kauan sitten suojaisa metsä, jossa paistoi aurinko, satoi joskus vettä, tuiskutti silloin tällöin lunta, tuuleskeli tai oli tyyntä ja joskus jopa myrskysi niin, että puut kaatuivat. Metsässä kasvoivat komeat kuuset taivasta kurotellen. Männyt levittivät tuuheat neulasoksansa ja puiden punaruskea kaarna väritti metsää lämpöiseksi. Siellä täällä kohosivat korkeuksiin lehtevät koivupuut, ja niiden rungot hohtivat valkoisina auringonpaisteessa ja valaisivat metsää kuutamoisina öinä.

Syyskesällä mättäille ilmestyi sinisiä mustikoita ja punaisia puolukoita. Sienet nostivat hattunsa kuin pienet metsän menninkäiset ja tervehtivät toisiaan: ”Hauska nähdä pitkästä aikaa.”

Talven tullen puiden oksille satoi lunta, ja latvusten alle syntyi tykkylinnake, jonka suojissa metsän väki sai elää kaikessa rauhassa. Karhu käyskenteli pitkin lumisia, tuttuja polkuja, kaiveli maasta jäätyneitä marjoja, söi, varastoi ja eleli vaatimattomasti. Syyssadon kyllästämässä vatsassa kurnahteli talvinen nälkä, muttei äitynyt ikäväksi hädäksi. Ilves kiipesi kuusen latvaan valvomaan, mitä korpimetsässä saattoi tapahtua. Hiljaista oli sydäntalvena. Orava kaiveli kesällä keräämiään käpyvarastoja ja rasvaiset siemenet pitivät turkin tuuheana ja lämpöisenä.

Jänis kyyhötti lumivalkeana huuruisen haavan alla, maisteli sen versoja ja silmuja, kuunteli hiljaisen metsän kuulumattomia ääniä, käänteli korviaan itään ja länteen, pohjoiseen ja etelään. Rasahteli, risahteli, napsahteli, vaikka oli aivan hiljaista. Mutta suurilla korvilla se saattoi kuulla kuulemattomia. Suhisi tuuli hiljaa puussa.

Tuuhea häntä hipoi jälkeä vastasataneen lumen pintaan. Musta kuono nuuhki talvipuhdasta ilmaa ja suu aukesi kimeään haukahdukseen ja vihellykseen. Ahma kulki tykkylumisten puiden alla kuin musta, lentävä matto suuren lumisalin lattialla. Se etsi syyskesällä saalistamansa peuranvasan paistilihaa, jonka se oli piilottanut suuren kallion halkeamasta lohjenneiden kivien alle muodostuneeseen koloon. Siellä viileässä liha säilyi syyslämpimiltä, martovilta ilmoilta maukkaana pakkasiin asti.

Talviaurinko valaisi metsää matalalta. Varjot olivat pitkiä ja selkeitä. Lumi hohti sinertävänä, kimaltelevan kumpuilevana, ja viisto valo punersi puitten rungoissa ja tiheni pakkasilmassa jääkiteiseksi, helmeilevän väreileväksi harsoksi. Jos taivas olisi tykkylumisilta puilta näkynyt, se olisi ollut tähtinen ja kirkas, tummansininen kuin kesäöinen metsälähde.

Korkealla hongan latvassa istui koppelo. Se oli ainoa metsän eläin, joka näki taivaan ja metsän puut ja sieltä täältä sinisen hohtavana pilkottavan metsäpohjan. Se näki karhun keräämässä jäätyneitä marjoja, näki ilveksen nousevan puuhun, huomasi jäniksen kyyhöttävän haavan juurella ja keräävän puun huokoista kuorta ja jäisiä silmuja evääkseen. Ahman liikkeet eivät siltä jääneet huomaamatta ja se tiesi jo ennestään, mitä matala metsän elävä oli etsimässä. Ja vaikka orava olikin kaikista pienin, eivät sen tekemiset jääneet koppelolta salaisiksi.

Koppelo hyppäsi siivilleen ja laskeutui lumitantereelle. Metsässä oli pieni, puuton aukea ja sen keskellä kohosi pyöreä, tasainen kallio, jota peitti harmaanvihreä, röhelöinen sammal. Se oli lumen peitossa, mutta sieltä täältä saattoi nähdä harmaan sammaltupsun nousevan esiin. Koppelo käveli kallion juurelle, hypähti muutaman siiveniskun ja laskeutui kalliolle, katseli ympärilleen, tepasteli arvokkaasti edestakaisin ja hahmotteli. Keskitalven pimein yö oli laskeutumassa metsään ja pian metsän eläimet kokoontuisivat yhteiseen pöytään kuin monina keskitalvina aikaisemminkin.

Tuli pilvetön ja kirkas yö. Kuu valaisi valkoista hohtavana pallona metsää, kasvatti varjot entistäkin pidemmiksi. Pakkanen kiristyi ja puut paukahtelivat ja korpi kaikui pitkän aikaa jäisen hongan äänekästä halkeamista. Jänis havahtui, keräsi ympäriltään kaiken syötäväksi kelpaavan ja loikki metsän keskelle hopeisen kuun valaisemalle kalliolle ja kohtasi siellä koppelon. Koppelo tervehti sitä heilauttamalla siipiään, mutta laski ne saman tien sivuilleen ja oikoi höyheniään.

Metsän reunassa murahteli karhu, nousi takajaloilleen katsomaan ja tarkastelemaan kalliota, laskeutui nelinkontin ja rahisteli hilepeitteistä lunta kahlaten kohti kalliopöytää. Koppelo hyppäsi lentoon ja teki pari kierrosta karhun ympäri ja toivotti sen tervetulleeksi. Karhu kantoi marjat ja jäiset sienet keskelle kalliota ja levitteli ne kauniiksi kekosiksi.

-          Onko niissä selluloosaa?

Karhu vastasi koppelolle, ettei niissä hänen mielestään ollut selluloosaa ja että ne sopisivat oikein hyvin herkkävatsaisille kanalinnuille. Monet vuodet karhun tuomiset olivat olleet samanmoisia, mutta aina siltä oli kysytty tuo sama kysymys: oliko niissä selluloosaa. Kaikki metsän eläimet tiesivät, ettei karhu syönyt mitään muuta kuin luomua, luonnonmukaista, luonnon itsensä kasvattamaa ruokaa ja että se oli hyvin tarkka kaikesta, minkä sinikieliseen suuhunsa laittoi.

Kuulaan talviyön halkaisi kimeä vihellys ja lumen pehmeä suhina pehmeiden tassujen alla. Ahma lähestyi metsäaukiota, laski jäisen paistin hetkeksi hangelle ja puhalsi kurkustaan tervehdyksen. Karhu ja jänis nousivat takajaloilleen, kurkottivat selkänsä ja kaulansa suoriksi etukäpälät rintaa vasten. Koppelo ponnisti kyykystä lentoon, kiersi ahman ja laskeutui takaisin kalliolle.

-          Onko tuossa paistissa selluloosaa?

Pörröistä häntäänsä heilauttaen ahma pudotti paistin karhunmarjojen ja jäniksen haavanversojen ja silmujen ja kuorenpalasten viereen, hyppäsi alas, nuuhkaisi mustalla kuonollaan pakkasilmaa.

-          Minun hajuaistini on maailman tarkimpia. Kun syyskesällä metsästin peuraa korpimetsän perukoilla, haistelin erityisen tarkasti, ettei peuraa ollut pilattu rautakaupan nuolukivillä saati ihmisten ruuantähteillä.

Karhua hymyilytti. Salaa se heilautti hännäntynkäänsä niin, että vain jänis sen näki. Jänis puolestaan naputti takajalallaan maata ja pöllytti hennosti pakkaslunta. ”Ahman paistissa selluloosaa…” Se nauroi asialle suunsa aivan ristiin.

Kuu oli kulkenut edemmäs ja kääntänyt metsän puiden varjoa kuin kellon viisareita. Kuusen oksalta kuului rapinaa ja rungon kaarna rahisi, kun orava laskeutui alas ja hyppeli häntä pitkänä perässä viuhuen aukion yli kalliolle. Sen syli oli täynnä käpyjä ja siemeniä. Se asetteli kävyt kauniisti pystyyn ahman tuoman paistin ympärille ja ripotteli siemenen paistin päälle. Koppelo seurasi oravan pöytäpuuhia ja sanoi nokkaansa  naputtaen.

-          Onko noissa kävyissä ja siemenissä selluloosaa?

Punaisen ruskea orava tarttui häntäänsä, nosti sen eteensä ja etukäpälillään suki tuuheaa karvaa. Se kertoi jo vuosien ajan seuranneensa metsän kasvua ja tiesi tarkalleen, mitkä puut olivat olleet metsässä jo ennen sen isovanhempia ja näiden isovanhempia ja näiden isoisovanhempia. Se tiesi, että ihmiset kävivät silloin tällöin valtavine, meluavine koneineen hakemassa metsää omiin tarkoituksiinsa ja toivat sitten pienen pieniä puun alkuja tilalle ja laittoivat ne kasvamaan. Se ei sellaisista puista käpyjä kerännyt, vaan luotti ainoastaan ikikuusten turpeisiin, tummanpunaisiin käpyihin ja niiden luomusiemeniin. Se painotti vielä tietävänsä, että luomu tarkoitti luonnonmukaista.

Istuttiin pöydän ympärille. Oli harras tunnelma. Kuu oli korkeimmillaan ja sen valkoisen valon ympärillä loisti hopeinen kehä. Taivaan kansi hehkui ja ilma kimalsi, vaikka oli keskitalven pimein aika.

Maisteltiin marjoja ja sieniä, herkuteltiin kävyillä ja siemenillä, veresteltiin kaukaa muistoista versojen verratonta aromia ja silmujen suussa sulavaa suloista makeutta. Ahma puraisi palasen parasta paistia ja jakoi jokaiselle oman palansa. Karhulle maistui marjojen lisäksi pitkän syksyn kypsentämä liha. Oravakaan ei pannut pahakseen maistaa muutakin kuin perinteistä linnunpoikaa. Miten ollakaan jänikselle ei liha maistunut. Se ei kuitenkaan halunnut olla ennakkoluuloinen, vaan nuolaisi jäistä paistia, naukkaisi suuhunsa puremattoman palan painikkeeksi makoisan verson ja pureskeli sitä pitkän aikaa, niin kauan, että kaikki muut unohtivat sen koskaan lihaa maistaneenkaan.

-          Tehän tiedätte, että minä en ole lihansyöjä. Joskus syön jopa kiviä ja hiekanmuruja, mutta lihaan en koske. Kyllä teidän nyt kelpaa vatsanne täyttää kokolihapihvillä, mutta entäs minä. Mitäs minä syön?

Karhun leuat pysähtyivät ja pureminen lakkasi.

-          Sinullahan on pöydässä aivan kaikkea, mitä sinä voit syödä, karhu sanoi.

Siipiään pitkin kylkiä ojennellen koppelo vastasi loukkaantuneena.

-          Mutta minulle ei ole mitään lihan tilalle. Teillä on lihaa, mutta minä syön vain samoja marjoja ja sieniä ja versoja kuin tekin.

Orava lopetti puremisen, tärisytti hetkisen häntäänsä, nielaisi ja naksutti suutaan.

-          Minä voin hakea sinulle lisää käpyjä. Minulla on vielä suuri varasto hyviä käpyjä kevääksi.

Lintu tunsi itsensä loukatuksi.

-          Ne ovat samoja käpyjä kuin teilläkin. Minulle ei ole mitään lihan tilalle.

 

Karmea rääkäisy varisutti lunta puista. Jänis loikkasi kalliopöydän taakse ja työnsi päänsä paksuun lumeen. Ahma ja karhu nousivat takajaloilleen ja orava hyppäsi kalliolle, kalliolta alas ja lähimpään kuuseen ja vilisti vinhaa vauhtia aina latvaan asti. Koppelo pyrähti lentoon niin, että metsäaukean reunassa olevien puiden oksat ryskyivät. Ilves tassutteli paikalle vähän myöhässä niin kuin se oli aina tassutellut ja niin kuin se oli aina kaikki yllättänyt.

-          Sori. Mä oon vähän myöhässä. Joko täällä on kaikki selluloosaherkut syöty?

Turkki pakkasilman huurruttamana karhu paiskasi tassua ilvekselle ja tervehti sitä mahtavasti murahtamalla.

-          Ei ole vielä aivan kaikkea syöty. Vielä olisi yksi itsensä mureaksi marissut koppelo syömättä.

Niiltä siiviltä laskeutui koppelo kalliolle ja oli kovasti kyykäärmeissään karhun kommenteista. Säikähdyksestään selvinneet jänis ja orava etsiytyivät takaisin juhlapöytään ja ahma jatkoi kaikessa rauhassa peurapaistin pienentämistä. Ilvekselle kelpasi kaikki, mitä pöydässä vielä oli. Oli kuitenkin katettu perinteinen keskitalven juhlapöytä eikä siitä sopinut kieltäytyä.

Taivas alkoi vaaleta ja vaaleni yö yön jälkeen kohta uudeksi kevääksi, vehreäksi kesäksi, kunnes alkoi ruskaantua syksyksi taas odottamaan ensilunta ja paukkuvia pakkasia ja keskitalven suurta juhlaa. Mutta ei ollut se syksy enää samanlainen kuin ennen. Oli tullut karhun mitta täyteen koppelosta. Niinpä se päätti jo hyvissä ajoin ennen lumentuloa syödä kaikki keskitalven juhlaa varten varaamansa varastot ja lihottaa itsensä juuri niillä herkuilla kuin sille itselleen maistui: mustikat mustikoina, puolukat puolukoina, sienet sieninä, luut ja lihat luina ja lihoina. Ja kun sen maha tuli oikein täyteen ja ilmat alkoivat viiletä, se etsi itsellensä korpimetsän suurimman kuusen juurelta metsän mukavimman makuupaikan, teki pehmeän pesän ja nukahti karhun suloisen raskaaseen uneen. Siitä syksystä alkaen ovat kaikki karhut nukkuneet yli ikävän talven ja heränneet, kun ovat heräämisen mukavaksi katsoneet. 

Purppurakuu

Purppurainen kuu,
palavat pilvet taivaan
katon maalaavat
ja polttavat ihmisen
silmät aroiksi nähdä.

Klovni

Ratkiriemukas
onko sirkuksen klovni,
kun kyynelposkin
saa areenan ihmiset
vesisilmin nauramaan?

Kukkakaupan ikkunat

Samanlaisia 
ovat kaikki ikkunat 
ilman valoa. 
Vaan riemun meille tuovat 
kukkakaupan ikkunat.

Suomuurain

Suomuurain syntyy                                                                                                                                    kasvamaan maan ytimen                                                                                                                                    juurta myötäillen                                                                                                                                          suonsilmän keskiöstä:                                                                                                                            taivasta kohti pyrkii.

Naantalinen naanleipä

Kaanaanmaan pullaa
voideltiin naantalilla.
Merenkävijän
kirstussa se painautui
lituksiin naanleiväksi.

Nokturia

Ruislinnun laulu,
aamuöisen tuokion
nocturno rääkyy:
vessan ovi narisee.
Kaljupäiden yllä kuu.

Vilti-Nallen päiväunet

Vilti-Nalle saa
makoisat päiväunet
vatsa pullollaan,
kun hän voi köllötellen
pujahtaa viltin alle.

Palanen aurinkoa

Anna minulle
palanen aurinkoa,
niin voin rakentaa
laulavan linnunradan
matkakodin kammariin.

Tähdenlento

Tähti putosi.
Oliko se aurinko,
vai vain murunen,
avaruuden palanen,
joka tuhkaksi paloi?

Hankkijan lippis

Pohjanmaan Puhelinosuuskunnan toimitusjohtaja Veli Honkolalla oli asiaa nivalalaiselle sikatilalliselle, Tapio Pihlajamaalle. Mies koputti ovelle ja kysyi sisällä olevalta rouva Pihlajamaalta, oliko Tapio kotosalla.

- Tuolla se on sikalassa.
- Mitenkähän minä hänet löydän.
- Sillä on Hankkijan lippis päässä.

Löytyi.

Luottoa, susi

Luottoa, susi
olkoon luottoasusi
aina karvainen
eikä lampaanvillainen
saati paljasnahkainen.

Itkisitkö iloista

Syntymässäsi
saat aikaa tai elämää.
Itket vai naurat?
Lyötkö toista korvalle?
Itkisitkö iloista?

Naccikopissa

Näinä päivinä on käynyt sisätautiministeri Krista Kiurulta käsky, että huvittelevasti tai vaihtelevan huvittavasti töitten takia Suomen rajan ylittävät henkilöt asetetaan pakkokaranteeniin sakon tai jopa kolmen kuukauden vankilareissun uhalla. Oikein. Niin pitääkin tehdä. Jos kansalaisella ei ole henkilökohtaista älliä pysyä kotimaassa omien virusten joukossa, vaan mieli halajaa ulkomaista koronaa kärttämään, pitää älli ulkoistaa vastuuministerille. Hän sitten läimäisee tiedon kansalaisen silmille sopivana hetkenä, kun tämä on jo luullut omalta osaltaan selättäneensä vaikeimmat vastukset ja pyrkimässä normaaliin elämään: pakkokaranteeniin tai koppiin.

Olin aikeissa piipahtaa mökillä Ruotsin puolella. Olen siellä korona-aikana pari kertaa käynytkin ja huolellisesti matkaan varustautunut hankkimalla kaiken mökillä tarvittavan lähtöpaikasta ja pysymällä visusti omalla tontilla määränpäässä. Naapureille olen toivottanut hyvää kesää ja kuulumiset huudellut omalta pihalta. Olen siellä ollut paremmin koronalta suojassa kuin kotona konsanaan. Niinpä tein taas turvallisesti lähtöä, kun uutiset ilmoittivat ministerin suulla häkin heilahtavan, jos ei parin viikon karanteeni maistu. No ei maistu.

Istun vankeinhoitolaitoksen vastaavan valvojan vastaanottoaulassa odottamassa sisäänpääsyä. Minulla on mukana passi ja hammasharja. Passi jäi mökkireissulta mukaan ja hammasharja on tavan vuoksi aina taskussa.

- Kävit mökillä?
- Kävin, kun piti hoitaa ja huoltaa arvokasta omaisuutta.
- Ei sitten karanteeni maistunut.
- No katoppako olisihan se maistunut, mutta eivät riittäneet viikot.
- Kesässä niitä on kaksitoista.
- Ja karanteenissa aina kaksi. Nurmikko pitää leikata kerran viikossa tai ainakin kaksi kertaa kuukaudessa. Jos kesässä leikkaan nurmikon kuusi kertaa, joudun olemaan kaksitoista viikkoa karanteenissa. Töitäkin pitäisi tehdä.
- Kolme kuukautta koppia, niin se vaan nyt on.
- Kaksitoista viikkoa.
- Senhän se tekee.
- Että Nacci Tranbergin kanssa istumaan.
- Katiskan poikien kanssa kalalle, näin on nyt asia.

Niin istun kolme kuukautta vankilassa Tranbergin ja katiskan miesten kanssa ja opettelen karanteenin korvikkeeksi huumekauppaa ja kuriirihommia - naccikopissa uuden alun opissa.

Lännenmies

Kun minulla on
luita kalisuttava
vilu, kaapaisen
värisevän vartalon
viitaksi naudan nahkaa.

Autonavain

Jäi autonavain
killumaan virtalukkoon -
ovi säpissä.
On virraton kulkine
turhake autona vain.

Viittailua

Helmitaulussa

jokainen väripallo

viittaa numeroon.

Elämässä numerot

eivät juuri viittaile.

Matin puskutraktori ja lentokoneen moottori

Matti käynnisti puskutraktorin ja lähti kylille. Mutta sitä ennen hän oli sahannut pakoputken poikki ja vaihtanut vajaatehoisen dieselin tilalle lentokoneen moottorin. Kello oli vähän vaille puolen yön ja ensimmäiset valot olivat sammuneet kaupungin keskustassa heti yhdeksän uutisten jälkeen ja suurin osa keskustasta himmeni nukkuvaksi reilusti ennen puolta yötä.

-          Ihanaa, sanoi Matti ja painoi kaasua.

Keskustan laidalla olevien kerrostalojen asukkaat tunsivat ankaraa värinää patjoissaan ja kohta myös lihoissaan. Herkimmät säikähtivät hereille ja uskalsivat katsoa ikkunasta ulos. Matin puskutraktori vyöryi kuin sotakone keskuskatua pitkin puolelta toiselle ja jätti jälkeensä telaketjujen poikkiviiruja asfalttiin. Salon Selman postilaatikko kaatui.

-          Ihanaa, sanoi Matti ja painoi kaasua.

Keskuskatu alkoi liikenneympyrästä ja päättyi liikenneympyrään. Ympyröiden välin Matti ajoi täydellä kaasulla, jarrutti vähän ennen tiukkaa mutkaa ja sai asfaltin rullalle, kukkaistutukset nurin ja mielen korkealle.

-          Ihanaa, sanoi Matti ja painoi kaasua.

Valot syttyivät, plingpling ja kymmenet unesta puolisokeat silmät seurasivat Matin ja puskutraktorin vallatonta meininkiä. Kukkakaupan ikkunat helisivät ja ruukkukukat tärisivät, kun Matti kiihdytti kohti kadun toisessa päässä odottavaa liikenneympyrää ja sen rododendroneita ja keisarinliljoja ja hortensioita ja kääpiömäntyjä ja kauniita reunakiviä. Pian taipuivat kaupungin puutarhurin päivien työt luokille ja reunakivet ropisivat telaketjujen alla.

-          Ihanaa, sanoi Matti ja jätti jälkeensä valtavan hävityksen.

 

Aamulla katsottiin yhdessä Matin puskutraktorin karmeaa jälkeä. Paikalla seisoivat kaupungin puutarhuri, poliisi ja sosiaalivirkailija.

-          Onpas se taas melkoista jälkeä. Millähän tuosta päästäisiin eroon?

-          Onpas vaan. Laitetaanko kamerat kadun varsille?

-          Maksaa aika paljon. Ei laiteta. Resurssit on niin vähissä.

Päivän Facebook:

-          Pojat on poikia.

-          Saunan taakse ja niskalaukaus

-          taas on nuttura päillä puheen aihetta

-          Ainahan kaikki kossit on pusku rattorilla vähä kurvaillu

Sanomalehti: ”Kaupunki on voimaton nuorison ilkivallan edessä. Poliisi yrittää puuttua virittelyihin. Jos puskutraktoriin vaihdetaan lentokoneen moottori, siitä tulee lentokone eikä sen runkorakenne missään nimessä kestä lentämistä.”

Kirjoittaja: Mitäpäs, jos Matin iskä ja äiskä yrittäisivät opettaa omaa lastaan hyville käytöstavoille jo vuosia ennen kuin hänelle ostetaan oma puskutraktori ja lentokoneen moottori.

Elokuu

Tähkä tuleentuu,

elokuun ehtoo tummuu. 

Sammuu iltayö, 

syttyy taivas, tulivyö.

Taivaankansi tulta lyö.

Lainlaatijako on lain yläpuolella?

Perustuslaki turvaa sananvapautta ja erityisesti se pyrkii turvaamaan poliittista sananvapautta. Miksi perustuslaki turvaa erityisesti poliittista sananvapautta? Onko politiikka muuta elämää ylevämpää, onko puolueen nimissä puhuttu asia jollakin tavalla eriarvoista ja nauttiiko se erioikeuksia? Jos poliitikko voi puhua jostakin ihmisryhmästä pois kitkettävänä vieraslajina ilman rangaistusta, voiko pappi sunnuntaisaarnassaan radiossa tai televisiossa puhua maahanmuuttajista vieraslajina, joka pitäisi kitkeä pois meidän alkuperäisen Jumalan viljan joukosta kuin hukkakaura?

Kansanedustajat äänestävät tulevana perjantaina 26.6.2020 syytesuojan purkamisesta eli siitä, voidaanko kansanedustaja viedä oikeuteen sanomisistaan. Suurin osa kansanedustajista äänestää purkamisen puolesta joko aidosti omantuntonsa tai etiikkansa mukaan tai sitten poliittisena eleenä äänestäjille tarkasti tietäen, että asian läpiviemiseksi tarvitaan viiden kuudesosan enemmistö. Vieraslajeista möläyttäneen kansanedustajan puoluetoverit puheenjohtaa myöten äänestävät asian läpiviemistä vastaan.

Mikä on kansanedustaja? Onko hän kansansuosion ansiosta noussut rahvaan yläpuolelle nauttimaan ylimääräisistä eduista? On. Kuvitteleeko hän olevansa tärkeämpi kuin äänestäjänsä? Kuvittelee. Onko hänellä omasta mielestään oikeus puhua perustuslakia vastaan? On.

Mikä on kansanedustaja? Kansanedustaja on kansan, äänestäjien valitsema kansan edustaja, jonka pitää olla otos meistä kaikista viidestä miljoonasta ihmisestä tai ainakin siitä ryhmästä, joka hänen ajatuksiaan kannattaa. Ja mikä laki koskee kaikkia kansalaisia? Perustuslaki. Miksi siis kansanedustajan pitäisi olla missään asiassa tuon lain yläpuolella? Eikö juuri hänen pitäisi olla piirulleen lain kirjaimen mukaan elämisen tunnollinen esimerkinnäyttäjä?

Englanninkielessä kansanedustaja on congressman, saksaksi se on Kongressabgeordnete, ruotsiksi kongressman. Nimitykseen ei ole sekoitettu kansaa eikä edustajaa. Mutta suomeksi parlamentissa istuva henkilö on kansanedustaja, kansansa edustaja, jonka pitää olla osa kansaa niin olemukseltaan kuin käytökseltäänkin ja lain edessä aivan tasavertainen kaikkien muiden kansalaisten kanssa.

Pääsylippu taivaaseen

Paljon iloa
voi alaston ihminen
löytää housuista.
Kahdella lahkeella saa
pääsylipun taivaaseen.

(Kannanotto puolustusvoimien kenttäpiispan kirjoituksiin;-)

Kaupunki lomauttaa

Yritys lomauttaa työntekijöitä vain välttämättömästä pakosta. Jos työtä ja tilauksia ei ole ja yrityksen kassa tyhjenee, vaihtoehtona on vain väen tilapäinen tai huonossa tapauksessa pysyvä vähentäminen parempia aikoja odotellessa. Mutta yritys ei missään nimessä puutu muiden yritysten työntekijöiden elämään - ei tietenkään.

Myös kunnat ja kaupungit voivat joutua tilapäisiin rahavaikeuksiin. Yleensä kyse ei ole työn vähenemisestä saati loppumisesta, vaan yli varojen elämisestä tai yllättävistä ylimääräisistä kuluista, jotka tavalla tai toisella on pakko hoitaa. Silloin kunnatkin lomauttavat työntekijänsä.

Esimerkkinä olkoon 20.000 asukkaan kunta, jossa on 800 työntekijää. Tärkeintä tässä ei ole kunnan koko ja työntekijämäärä, vaan periaate. Kunta on joutunut vaikeuksiin eli kaikki nuo 20.000 kuntalaista ovat tätä kautta vastuullisia oman kuntansa ahdingosta. Mutta kunta lomauttaakin kaikki työntekijänsä eli 800 ihmistä saadakseen kassansa kuntoon, mutta nuo loput 19.200 ihmistä pääsevät kuin koira veräjästä. Heitä tuo kurimus ei koske ollenkaan. Heidän palkkapussillaan ei käydä eikä heiltä peritä ylimääräistä rahaa kunnan yhteisten kulujen kattamiseen.

Kun kunnalta rahat loppuvat tai tarvitaan lisää rahaa uusiin projekteihin, nostetaan veroäyriä. Silloin jokainen kuntalainen osallistuu tasapuolisesti menojen kattamiseen ja tasapuolisesti saa myös rahalla ostetut palvelut. Se on demokratiaa eli tasapuolisuutta. Veroäyrin korottaminen on kuitenkin politiikkaa ja satuttaa kaikkia äänestäjiä, joten on edullisempaa äänten kannalta ärsyttää vain 800:aa ihmistä kuin kaikkia tuhansia äänestäjiä.

Kunnan omien työntekijöiden lomauttaminen kaikkien yhteiseksi eduksi on äärimmäisen epädemokraattinen tapa ja käsittääkseni kajoaa ihmisen perusoikeuksiin yhdenvertaisesta asemasta yhteisössä. Ihmettelen, ettei kukaan ole koskaan noussut barrikadille ja sytyttänyt itseään palamaan. Vähemmästäkin epätasa-arvosta on viikatetta heilutettu ja polttopulloja heitelty - ainakin herkimmissä maailmankolkissa.

Pussilakanasetti

Pussilakana-
setti on päistään auki
ja helppo käyttää.
Pussila-kanasetti
peitosta munat näyttää.

Laiskotellen

Muu maa laiskana
uimarannalla makaa,
kun maalaiskana
muuta maata muonittaa
ja kukon maata antaa.

Katuvainen

Tuo katuvainen
niin kaunis katunainen
nosti katseensa,
näki peilikuvansa:
ei naista, katu vainen.

Kirjoitan

Kirjoitan, koska
haluan ajatella
ääneen harvemmin
kuin hiljaa lähestyä
elämän mysteeriä.

Mamin pikku puupsipuu ja pususuu

Toukokuun alkupäivinä muuan rusakko näki taivaallisen välähdyksen ja lopetti loikkimisen sillä siunaamalla hetkellä ja oikaisi monista matkoista väsyneet jalkansa lähelle kotiani naapurin kesantopellolle, räpäytti vielä muutaman kerran jäniksensilmiään ja kuoli.

Seuraavana aamuna kymmenet varikset ja harakat löysivät kuolleen rusakon makean lihan ja kävivät ruokapöytään kuin Lidlin värikkäistä koronalenkkareista innostuneet harrasteurheilijat saksalaiskaupan kenkätiskille: vierekkäin, päällekkäin, rähisten, saalista riepoen, vetäen, kiskoen ja siitä ankarasti taistellen sen kummemmin viruksista välittämättä.

Makasi raato viikon, toistakin ja joka päivä kävivät varikset ja harakat aterialla. Mahat kypsästä lihasta pullevina ne eivät jaksaneet enää taistella osastaan, vaan kaikessa rauhassa nokkivat mikä peräpäätä, mikä turvonneita silmiä ja matojen pehmittämää kylkilihaa.

Lehahtivat linnut kukin suuntaansa, kun paikalle tepasteli vilkkain askelin pienikokoinen terrieri kaunis ja koristeellinen panta kaulassaan. Haukahti ja katseli ylös taivaisiin. Ei näkynyt variksia saati harakoita, vaan koko jäljelle jäänyt, puolilaho rusakko oli sen. Innokkaasti se iski hampaansa pehmeään lihaan, puri sääriluuta, veti venyvää nahkaa, ähisi innoissaan ja söi, minkä hyvinvoiva kotikoira HauHau-napsuiltaan täyteen mahaan jaksoi syödä. Se nuuhkaisi vielä kerran raatoa, nuolaisi sen kylkeä ja lähti kylläisenä juoksemaan kohti kotia.

- Missä se äidin pieni kulta on taas leikkinyt?

 Niin sitä kohta kutsuttiin ja hellästi suukoteltiin tuokion kadoksissa ollutta simasuuta.

- Mamin pikku puupsipuu ja pususuu. Pitäiskö pestä sun suu, kun se vähän haisee.

Influenssa ei ole nuhakuume

Joka vuosi influenssa-aikaan kuulen ihmisten vähättelevän tautia ja pitävän sitä aivan tavallisena flunssana, pikku nuhana, joka menee niistämällä ja yskimällä ohitse. Niin se meneekin, jos siihen ei kuole. Monet kuolevat. Suomessa kausi-influenssaan kuolee joka vuosi arviolta vähintään 500, jopa tuhat ihmistä. Monien lääkäreiden mielestä huomattavasti enemmänkin. Koronaan on tähän mennessä kuollut 65 ihmistä.

Influenssaa vastaan on kehitetty rokote, joka hyvin suurella todennäköisyydellä suojaa, jos se otetaan. Arviolta 100.000 rokotetta laitetaan Suomessa roskakoriin joka kevät, kun se ei ole kelvannut edes riskiryhmäläisille. Halutaan vaan hyvin kärkkäismäisesti väittää rokotteiden olevan humpuukia ja juutalaisten liikemiesten tapa rikastua. Tuollainen puhe on rikollista koko ihmiskuntaa ja sen huippututkimusta ja (lääke)tiedettä vastaan.

Olen sairastanut influenssan kaksi kertaa, ja kerron nyt ensimmäisestä kerrasta vain perusasiat. Kuume nousi hetkessä yli 40:ään asteeseen. Parin päivän sairastamisen jälkeen näin pieniä jääkarhuja sohvan selkänojalla. Kun naivoni Paula oli viimein saanut horjuvan miehen houkutelluksi terveyskeskukseen, tulehdusarvon CRP:ksi mitattiin reilusti yli 700, ja jouduin muutamaksi päiväksi tiputukseen. Kivuista en puhu mitään, kun niitä on kuitenkin aivan mahdoton kuvailla niin, että joku muu ne osaisi tuntea. Mutta tulkoon tuossa toisessa tapauksessa sekin konkretisoitua.

Toinen influenssa tuli rokotteesta huolimatta, sillä rokote oli sinä vuonna väärälle virustyypille valmistettu huonoksi onnekseni. Olin Nivalan työterveyshuollossa työterveyslääkäri Kesomaan vastaanotolla pienessä operaatiossa. Lähdin vastaanotolta omasta mielestäni täysin terveenä. Kävelin noin 20 metriä parkkipaikalle ja istuin autoon. Samalla hetkellä alkoivat vilunväristykset ilman minkäänlaista ennakkotuntemusta.

Kotimatkaa oli kaksi kilometriä ja tunsin paleltuvani sillä matkalla autoon, vaikka kuume nousi todella nopeasti. Kotiin päästyäni mittasin heti kuumeen ja se oli lähes 40 astetta. Tiesin kokemuksesta, että olin sairastunut influenssaan, mutta en osannut odottaa niin rajua etenemistä. Korvat tulivat lähes välittömästi hyvin kipeiksi ja parin tunnin kuluttua makasin mahallani lattialla ja itkin todella kovaa korvakipua. Vaikka olen lapsesta asti kärsinyt aika ajoin korvasärystä, tuo kipu oli kestämätön. Muutaman tuokion kuluttua molemmat korvat räjähtivät. Tärykalvot puhkesivat.

Niin kuin influenssassa aina kivut ja säryt kestävät viikosta kahteen ja kuume vaihtelee lähes normaalista yli 40 asteen kuumeeseen, ja keuhkokuumeen riski on suuri. Kun akuutti vaihe oli ohi, toipuminen täysin terveeksi kesti reilusti yli kuukauden. Vajaan vuoden kuluttua korvat jouduttiin paikkaamaan OYSissa, mutta eivät ole kuitenkaan edelleenkään terveen veroiset.

Kun syksyisin aletaan puhua uudesta influenssakaudesta, olen aina ensimmäisten joukossa hakemassa rokotteen. Se on minulle riskiryhmäläisenä elinehto, niin uskon. Nyt meitä kurittaa korona eikä siihen ole vielä olemassa mitään, siis ei minkäänlaista lääkettä saati rokotetta. Koronan taudinkuva vaihtelee voimakkaasti aivan kuin influenssankin. Mutta jos tautia ei ole sairastanut, tuskin kannattaa arpoa, millaisena se itselle tulee. Sanotaan koronan olevan armollinen nuorille ja tuhoisa vanhoille ihmisille. Mutta kukaan, ei nuori eikä vanha voi olla varma, millaisena tauti ketäkin kohtelee: kuka vähän oireilee, kuka joutuu sairaalaan ja tehohoitoon, kuka kuolee.

Kuuntelen juuri hallituksen tiedotusta. Uudenmaan matkustusrajoitus on poistettu. Toivoisin, että noudattaisimme aivan kaikkia niitä rajoituksia, joista meille joka päivä monta kertaa muistutetaan. Jos oma terveys ei kiinnosta tai sen puolesta ei halua pelätä tai kantaa huolta, meitä muita kannattaa ajatella ja omalla käyttäytymisellään suojella. Se ei ole keneltäkään pois. Kun nyt pysymme vielä muutaman viikon hitusen etäällä toisistamme, saamme olla terveinä odottamassa huipputiedeihmisten tähän asti parasta innovaatiota: koronarokotetta.

Polkupyöräilijä

Asemahuoneen
potenssihäiriöinen
vanhanko herra
sai lipunmyyjättären
kissansilmän syttymään.

Tankotanssia

Tankotanssijaa
maa vetää, taivas työntää.
Luistava teräs
polttaa jälkiä ihoon
eikä jousta tuumaakaan.

Luulet vain

Luulo ei ole
uskoa, vaikka siitä
totta tehdäänkin.
Usein pelkään pimeää,
kun en siellä mitään nää.

Koiraystävä

"Koira on miehen
kaikkein paras kaveri."
Ystävää ei saa
kaveriksi nimittää.
Kaveri voi vedättää.

Pilkkimään siitä

Älä jää jäältä
pois, kun jäälle hämärään
pääsee. Jää kestää
reikää vääntää väkeltää
päin nälkäistä nieriää.

Liian kallista bensaa

Milloin bensa on
liian kallista ostaa?
Sinä päivänä,
kun poikaset lakkaavat
kumia polttamasta.

Vettä ja ilmaa

Vettä ja ilmaa -
tärkeää elämälle,
huono veneelle,
joka ei merta seilaa,
vaan rannalla lahoaa.


Tämä tanka syntyi Slidenin Veskun kanssa yhteistyössä venevahinkoa ihmetellessä ensin haikuksi ja lopuksi tankaksi.

Atomi halkesi

Kun näin valoa
yöllä, ei se ollutkaan
aamunkajoa,
vaan atomi halkesi
ja hajosin tuhkaksi.

Elä!

Ei pienin hetki,
ei vuosi saati sata,
vuosituhannet
avaruuden laidalta
palaa takaisin. Elä!

Itkin äitini kyyneleen

Kuulin laulua
kauniista Karjalasta,
kuulin ikävän,
kuulin kerrotun kaipuun.
Äidin kyyneleet itkin.

Kansan käräjätuvassa

Minä yritän

ymmärtää vihollisen
kenraalia, ja
te sen sijaan surmaatte
minut kuin vihollisen.

Tuomioistuimet ovat sulkeneet ovensa ja muuttaneet kansan pariin kahviloihin, toimistoihin, huoltoasemien kahvipöytiin... Aamuisin istuvat oppineet miehet ja joskus naisetkin omatekoisiin parlamentteihin päättämään, kuka saa elää ja kenen täytyy julmasti kuolla, nouseeko peukalo ylöspäin vai osoittaako se tylysti kohti lattiaa. Helsingissä istuu virallinen eduskunta, mutta se on auttamattomasti myöhässä, kun oikeutta jaetaan ja hallituksia kaadetaan, ihmisiä nostetaan jalustalle tai vedetään tuoli takapuolen alta.

Facebookin käräjätupa on aina auki eikä se tarvitse tuomion tueksi lakikirjaa saati lainoppinutta. Se tarvitsee vain vankan mielipiteen, lyhyen otsikon ja pysäyttävän, muutaman sanan mittaisen ingressin ja kansankäräjät voivat alkaa. Kuluu muutama tunti ja tuomio on julistettu. Tuomion voi saada kauppias, joka on kohdellut asiakastaan kaltoin asiakkaan mukaan. Kauppiaalta ei tarvitse kysyä mitään saati odottaa hänen puolustustaan.

Tuomion voi saada kansanedustaja, joka on ajanut taksilla vähän enemmän kuin joku toinen. Kun kahdensadan kansanedustajan taksimatkoja laskeskellaan, aina joku on ajanut muita enemmän. Ketään ei kansankäräjillä kiinnosta, onko hän ajanut asiasta tehden vai huvikseen. Hän on kuitenkin käyttänyt taksia kaikista eniten ja hänet tuomitaan päivän aikana facebookin käräjätuvassa kelvottomien päättäjien saamattomaan joukkoon.

Kun Suomen uusi hallitus päätti armahtaa surkeissa oloissa vankileirillä kuihtuvat terroristien lapset ja tuoda heidät kotimaahan, kansankäräjät vaati ulkoministerin eroa. Hänen sanottiin kaikessa hiljaisuudessa tahtovan palauttaa myös terroristiäidit takaisin Suomeen. Istuttiin taas käräjiä kahviloissa ja kuppiloissa ja työpaikoilla ja huoltoasemien kahvipöydissä ja iskettiin tuomio pöytään: eroa, senkin petturi.

Lapset tuotiin leiriltä Suomeen ja kautta facebookin kulki tieto kulkureitistä, ja kansantuomarit ajoivat autoillaan lentokentälle tuomitsemaan niin tuojat kuin lapsetkin, kuvasivat heitä kuin villieläimiä ja jäljittivät sijoituspaikkaan asti. Ja hallitus kätyreineen tuomittiin, lynkattiin.

Kun hallitus ja sen ministerit tekevät inhimillisen päätöksen kansainvälisten lakien ja lastenoikeuksien velvoittamana, haluaa kansa käräjillään erottaa päätöksentekijät. Kun hallitus yrittää ymmärtää vihollisen kenraalia, kansa kohtelee sitä kuin vihollista.

Kilpailuhenkeä

Kilpailuhenki
on haukottava silloin,
kun omat voimat
eivät edes yritä
jaksaa maaliviivalle.

Tankarunon rakenteesta

Jos joku ei vielä tiedä tankarunon kirjoittamisen tekniikkaa, kerron sen tässä lyhyesti:

Ensimmäisessä säkeessä on viisi tavua: mi-nä ja si-nä.

Toisessa säkeessä on seitsemän tavua: mi-nä ja si-nä täs-sä.

Kolmannessa on taas viisi tavua.

Neljännessä on seitsemän ja
viidennessä taas seitsemän.


Haiku on lyhyempi samalla kaavalla, mutta siinä on vain kolme säettä, nuo tankan kolme ensimmäistä.

Minusta on mukava kirjoittaa tarinoita tankoina, kun niistä saa jämäköitä ja tiivistettyjä ilman turhia sanoja. Tanka antaa myös lukijalle vapauksia ymmärtää ajatusta omalla tavallaan, tulkita sanottua mielensä mukaan. Ei ole oikeaa tai väärää tapaa ymmärtää. On vain oma tapa ja se riittää. Ja mikä tärkeintä;: sanoma on aina lukijansa muokkaama eikä kirjoittaja ole siitä vastuussa😄.

Omat koirat

Tahdon tuhota
vihollisen kenraalin,
mutta te minut.
Joudun tähtäämään kauas -
käännän teille niskani.


Selitys: Näin unen, jossa tuo ajatus sanottiin kuin näytelmän repliikki: "Tahdon vangita vihollisen kenraalin, mutta te minut. Tässä seison eteisessä." Mistä liekistä ajatus roihusi, en tiedä. Mutta ehkäpä tuo kuvastaa päättämistä ja päätöksentekoa yleensä. On niin helppo hyljätä kokonaisuus, kun pikaratkaisu on nenän alla. Kun vaikkapa maan hallitus yrittää nähdä neljän vuoden tai kymmenen vuoden päähän, äänestäjä tahtoo valmista heti. Ehkä tuo on yksinkertaisin selitys.

Isänmaallinen

Minä yritän
taltuttaa vihollisen
kenraalin, mutta
te surmaattekin minut
kuin isänmaan petturin.

Kansan ymmärrys

Minä yritän
ymmärtää vihollisen
kenraalia, ja
te sen sijaan surmaatte
minut kuin vihollisen.