Naimapuuha närästää

Suomi sotii sukupuolista ja naimahuolista. Lehdet kirjoittavat kiihkeitä tarinoita kirkkoväen kädenväännöstä, kuka saa kenetkin naida ja missä. Piispat vetävät köyttä kuka mihinkin suuntaan, saako mies naista vai nainen miestä vai kumpikin kumpaista vai eikö kumpikaan kumpaistakaan. Saako naista vihkiä naisen kanssa vai pitääkö heittää kaapu kehään, kääntää liperit niskaan ja lähteä kälppimään seurakunnasta tai jopa koko kirkosta.

Käyhän, kuule istumaan mukavimpaan tuoliisi ja rauhoitu hetkeksi. Mieti, miten nuo asiat vaikuttavat sinun arki- saati pyhäelämääsi. Muuttuuko sinun päivärytmisi toisenlaiseksi kahden naisen tai kahden miehen tai oletettujen liitosta? Luultavasti tulet siihen tulokseen, että vaikutus on mitätön, jollei peräti olematon. Ja näitä mukavia nojatuoleja on joka torpassa, joka mökissä, joka huoneistossa, lukaalissa, edustuskodissa, vaivaistalossa… Niihin voi itse kukin istua vaikka kerran päivässä noita asioita pohtimaan ja lopputulos on mitä ilmeisimmin aina sama: eipä tuo näy vaikuttavan näiden seinien sisälle millään tavalla.

Mikä ihme meitä ihmisiä vaivaa, että nostamme karvamme pystyyn meille tuntemattomien ihmisten meille täysin kuulumattomista asioista. Mikä heteroa haittaa kahden samansukupuolisen yhdessä yhteistuumin sopimassa liitossa? Mikä pännii pappia kysyä tahdotko toisiinsa rakastuneilta ja toisiinsa sitoutuneilta ihmisiltä, vaikka he eivät olisikaan mies ja nainen. Meneekö kuiva korppu kurkkuun, jos alttarilla toisiaan suuteleekin kaksi samaa sukupuolta tai vaikka sukupuoletonta tai mitä tahansa ihmistä.

Vedotaan Raamattuun. Siellä lukee sitä ja tätä. Niin siellä lukee. Siellä lukee niinkin, että Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen. Mitähän se tarkoittaa? Tarkoittaako se sitä, että mies loi miehen, kun suurin osa ihmiskuntaa mieltää Jumalan mieheksi tai ainakin miesoletetuksi. Ja kun miehelle tuli tylsää, Jumala otti kylkiluun ja puhalsi siitä naisen kuin lasimestari konsanaan. Ja tässäpä sitä onkin sitten aihetta olettaa, että näin pitää naimahommien mennä maan päällä. Mutta Jumalapa olikin kiero kaveri, ja tosiaan loi ihmisen omaksi kuvakseen. Siinä kuvassa meillä onkin ihmettelemistä. On se niin moninainen.

Istuhan taas siihen mukavimpaan tuoliisi ja mieti, missä kohtaa ihmisen luonut Jumala teki virheen. Mikä osa ihmisessä ei olekaan Jumalan kuvaa? Voinko väittää, ettei joku toinen olekaan Jumalan kuva? Olenko minä mielipiteineni ainoa oikea Jumalan kuva? Uskallanko epäillä Kaikkivaltiaan luomistyön laatua?

Jos tuo eksegeettinen pohdiskelu ei johda oikean ratkaisun löytymiseen tai ihmisten erilaisuuden hyväksymiseen, on syytä jättää asia sikseen ja keskittyä vessapaperirullan oikeaan asentoon huussin paperitelineessä. Pyöriikö paperi vetäjän käteen seinän puolelta vai roikkuuko se etupuolella vapaasti tartuttavissa? Se on pulma, joka vaikuttaa yksilöön paljon enemmän kuin saman- tai erisukupuolisten naimapuuhat.

 

Hannu Hartikainen, lähikolumni Nivala-lehti 10.4.2024

Tykkitulta

Jos tykkitulen 

jylyn kuulet rakkaasi

tunnustuksessa,

kuulet myös sydämesi

särkyvän ikävästä.

Tuomakselle 26.4.2024

Syömättömät lounaat

Miten voikaan mies

surra syömättömiä

arkilounaita,

joiden herkkusienetkin

maistuvat tryffeleiltä.

Balle Ramstedt -pankakashow

Syön hernekeiton

enkä sen mausta nauti.

Niin. Pannukakku

ja yksinäinen Balle

Ramstedt ovat kadonneet.

Kuuma päivä

Asfaltti polttaa 

pilveä ja kohta on

taivas aivan sees.

Vaan autossa istuu mies -

pilveä imeskelee.

Pimeät yöt

Hiljaa hivelen

appelsiinilohkojen

märkää väliä

ja muistan nuorukaisen

pimeitten öitten unet.

Hedelmän raikkaus

Sitruunan hapan

maku on ihmismielen

luoma väärennös

hedelmän raikkaudesta,

elämän rikkaudesta.

Appelsiinin lohko

Kohti kuita ja

planeettoja nostavat

nuo ihmeelliset

appelsiinien lohkot

kuivanutta runkoa.

Oma ovi heiluu

Kun oma ovi

heiluu hävittäjien

pommituksessa,

en pääse sotaa pakoon

radion sulkemalla.

(Marianalle)

Kun omat ovet

ryskyvät vihollisen

tulituksessa,

ei sotaa pääse pakoon

sulkemalla radion.

Näpit irti Ukrainasta

Mitä miettivät maailman johtajat tammipöytiensä ääressä juuri nyt? Kauppalistaa? No eivät. Kansalaistensa hyvinvointia? No eivät? Kaunista auringonlaskua? No eivät, kun eivät ole sellaiseen koskaan nähneet tarvetta. Öljyn hintaa? No ehkä sitä, kun se saattaa vaikuttaa omaan suosioon ja vaalitulokseen tulevissa tai meneillään olevissa vaaleissa. Maailman rauhaa? No ei rauhaa, kun se ei oikein tuota. Mutta kun myydään rauhasta yksi vokaali, löydetään kaikkien ongelmien ratkaisu. Rahaa. Maailmanrahaa. Sitä miettivät maailman johtajat.

Kun soditaan, kulutetaan. Tehtaiden tuotannot pyörivät rattaat punaisina. Kaivokset louhivat metallia tykkeihin, panssarivaunuihin. ohjuksiin, hävittäjiin, pommeihin, ammuksiin, jotka sitten tuhoavat tykkejä, panssarivaunuja, ohjuksia, hävittäjiä, pommittajia, ampujia. Sotien rintamat peittyvät korkeasti jalostettuun metalliin, josta on tullut romua miinoitetuille kentille tulevaisuuden ihmisten kerättäväksi, mikäli vain kerääjät pysyvät hengissä.

Nuoret miehet ja naiset leviävät lihaksi ja riekaleiksi metalliromun sekaan ja maatuvat mustaksi myllättyyn tantereeseen. Maailman johtajat puhuvat kalusto- ja henkilötappioista, omaiset puhuvat kuolleista siskoista ja veljistä, äidit kaatuneista pojistaan ja tyttäristään, isät ikuisiksi ajoiksi hävinneistä jälkeläisistään, naiset surmatuista miehistään, miehet tapetuista ja raiskatuista vaimoistaan, lapset kadonneista isistään ja äideistään.

Teollisuus puhuu työvoimapulasta, mutta laitokset käyvät entistä kuumemmin rattain, tulipunaisin pyörin ne jauhavat rahaa taistelukenttien kupeessa. Maailman johtajat kääntävät tuotannon vipua teollisuudesta sotateollisuuteen. Talous kasvaa, kun sotatalous sitä kasvattaa, ja käyrät nousevat kuin aamuaurinko, jota sotatalouden ravitseman maailman johtajat eivät koskaan ehdi istua katsomaan.

Olen elänyt 60- ja 70-luvun hippirakkauden aikaa, kun kukkaisnuoret osoittivat mieltä Vietnamin sotaa vastaan Amerikassa, ja sieltä kukkaset hitaasti levittivät rauhan tuoksuaan Eurooppaan ja viimein myös Suomeen. Hair-musikaalin lauluja kuunneltiin ja ne opeteltiin ja niitä laulettiin kautta rauhaa kaipaavan ja rakastavan maailman. Nyt me entiset kukkaisnuoret istumme ja katsomme kaunista auringonlaskua ohjuksen nostattaman pilven läpi. Hippilaulut ovat unohtuneet ja kukkaset polkeutuneet sotarintamien saveen.

Vietnamin sota on loppunut aikoja sitten. Lie siihen vaikuttanut sekin, että teiniystävieni kanssa marssimme vanhasta Mari-Baarista kohti Tuiskulaa ja lievähkössä nousuhumalassa lauloimme:

We shall overcome. We shall overcome. We shall overcome, someday.

We shall live in peace. We shall live in peace. We shall live in peace, someday.

Vai liekö suurempi syy sodan loppumiseen ollut Maliskylän Liittolan huussin seinään kirjoitettu vetoomus: Jenkit näpit irti Vietnamista.

Maha on sekaisin sodasta - pitäisiköhän käydä…

 

Visiitti, Kalajokilaakso 5.4.2024