keskiviikko 12. elokuuta 2020

Naccikopissa

Näinä päivinä on käynyt sisätautiministeri Krista Kiurulta käsky, että huvittelevasti tai vaihtelevan huvittavasti töitten takia Suomen rajan ylittävät henkilöt asetetaan pakkokaranteeniin sakon tai jopa kolmen kuukauden vankilareissun uhalla. Oikein. Niin pitääkin tehdä. Jos kansalaisella ei ole henkilökohtaista älliä pysyä kotimaassa omien virusten joukossa, vaan mieli halajaa ulkomaista koronaa kärttämään, pitää älli ulkoistaa vastuuministerille. Hän sitten läimäisee tiedon kansalaisen silmille sopivana hetkenä, kun tämä on jo luullut omalta osaltaan selättäneensä vaikeimmat vastukset ja pyrkimässä normaaliin elämään: pakkokaranteeniin tai koppiin.

Olin aikeissa piipahtaa mökillä Ruotsin puolella. Olen siellä korona-aikana pari kertaa käynytkin ja huolellisesti matkaan varustautunut hankkimalla kaiken mökillä tarvittavan lähtöpaikasta ja pysymällä visusti omalla tontilla määränpäässä. Naapureille olen toivottanut hyvää kesää ja kuulumiset huudellut omalta pihalta. Olen siellä ollut paremmin koronalta suojassa kuin kotona konsanaan. Niinpä tein taas turvallisesti lähtöä, kun uutiset ilmoittivat ministerin suulla häkin heilahtavan, jos ei parin viikon karanteeni maistu. No ei maistu.

Istun vankeinhoitolaitoksen vastaavan valvojan vastaanottoaulassa odottamassa sisäänpääsyä. Minulla on mukana passi ja hammasharja. Passi jäi mökkireissulta mukaan ja hammasharja on tavan vuoksi aina taskussa.

- Kävit mökillä?
- Kävin, kun piti hoitaa ja huoltaa arvokasta omaisuutta.
- Ei sitten karanteeni maistunut.
- No katoppako olisihan se maistunut, mutta eivät riittäneet viikot.
- Kesässä niitä on kaksitoista.
- Ja karanteenissa aina kaksi. Nurmikko pitää leikata kerran viikossa tai ainakin kaksi kertaa kuukaudessa. Jos kesässä leikkaan nurmikon kuusi kertaa, joudun olemaan kaksitoista viikkoa karanteenissa. Töitäkin pitäisi tehdä.
- Kolme kuukautta koppia, niin se vaan nyt on.
- Kaksitoista viikkoa.
- Senhän se tekee.
- Että Nacci Tranbergin kanssa istumaan.
- Katiskan poikien kanssa kalalle, näin on nyt asia.

Niin istun kolme kuukautta vankilassa Tranbergin ja katiskan miesten kanssa ja opettelen karanteenin korvikkeeksi huumekauppaa ja kuriirihommia - naccikopissa uuden alun opissa.


Ei kommentteja: