Musta kuori
Käkönen kukkui
tykkitulen jylyssä:
yksi, kaksi, kol...
Musta kuori suljettiin.
Kyyhky nousi siivilleen.
Tykit jylisivät itäisessä Ukrainassa. Sotilaat makasivat juoksuhaudassa ja tunsivat maan tärisevän allaan pelokkaan eläimen lailla, hiekan ja mullan ja kivensirujen lentävän haudan pohjalle, vaatteilleen, kasvoilleen. Ilma välähteli räjähtävän ruudin leimahduksista, tuli tuoksui, kevätkin yritti saada tuoksunsa taistelun väkevien virien läpi. Sitten pauke ja jylinä lakkasi.
Oli kevätilta. Hiljaista. Pitkästä aikaa oli aivan hiljaista kuin tyynellä järvellä rauhan keskellä. Käki kukkui. Miehet nousivat juoksuhaudan pohjalle istumaan ja kuuntelemaan.
- Yksi...kaksi...kol...
Sokaisevan kirkas leimahdus levitti juoksuhaudan reunan pölyäväksi tomuksi, joka hiljaa levisi tuulen mukana kauas rintamalle.
Nuorten miesten käki kukkui melkein kolmeen, mutta se ei laskenutkaan vuosia, vaan sekunnin sadasosia. Tuntolevyjen numeroiden mukaan kotiin toimitettiin viesti. Musta kuoleman kuori suljettiin. "Poikanne... Slava Ukraini." Kyyhky nousi siivilleen ja muutaman päivän kuluttua äidit, isät, siskot, veljet murtuivat arkkujen ääreen. Sankarit olivat menneet, kuolleet, palanneet ja elämänsä antaneet. Pienet ristit kummulla, kuvat kaupungin muurissa, kukat muurin juurella muistivat kuolleita, muistuttivat elämästä.
Kiviseinä
Näin unessani
korppikotkan lentävän
päin kiviseinää.
Joka kivessä luki:
Rakastin elämääni.
Näin unessani
korppikotkan lentävän
päin kiviseinää.
Joka kivessä luki:
Ikuisesti kaivaten.
__________________________________________________________________________________________________________________________________________________________
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti