Infulenssan kourissa

Ministeri Sari Essayah puhui taannoin eduskunnan kyselytunnilla infulenssasta ja käytti tuota sanaa influenssaa tarkoittaen läpi puheenvuoronsa. Hänen mielestään oli syytä ottaa vakavasti myös keväällä Suomeen palaavien muuttolintujen mahdollisesti kantama lintuinfulenssa.

Somessa kannoin huolta ministerin vähän lapsellisesta influenssamuunnoksesta. Huoleni otettiinkin varsin vakavasti ja sitä pidettiin jopa kiusaamisena. Sanottiin, että kyllä asia joka tapauksessa ymmärrettiin ja että on kiusaamista nauraa asialle. Asialle ei kuitenkaan naurettu, vaan siihen puututtiin ja ihmeteltiin nauruhymiöin tosin - osin.

Ministerien puhe on aina virallista ja siksi sen on syytä olla myös täsmällistä. Puheeseen nimittäin saattaa lakimies tarttua tosissaan ja silloin on ministeri helisemässä. Toista on arjen puhe murteineen ja usein jopa keksittyine ilmauksineen ja nykyisin mitä ihmeellisimpine lyhenteineen. Mutta aina, kun puheeseen liittyy jotakin taloudellisesti tärkeää, rahanalaista tai yhteiskunnallista merkitystä, on syytä olla tarkkana. Kerronpa pari itse kokemaani kauppatilannetta, jossa sanoilla ja jopa kirjainten järjestyksellä on varsin tärkeä merkitys.

Asioin paikallisessa tavaratalossa aikomuksenani ostaa krutonkeja. Nehän ovat sellaisia kuivia ja pieniä leipäkuutioita, joita käytetään ruokien lisukkeina. Kysyin myyjältä, onko heillä krutonkeja. ”Meillä ei myydä lainkaan ehkäisyvälineitä”, minulle vastattiin.

Toisen kerran olin ystäväni kanssa matkalla tapaamaan yhteistä tuttavaamme ja päätimme viedä hänelle kukkasia. Lahden tienoilla poikkesimme pohjoismaisittainkin hyvin tunnettuun puutarhamyymälään. Kassalla oli edellämme nuori nainen valmiin kukkakimpun kanssa. Hämmästelin, kun myyjä kysyi asiakkaalta, mitähän kukkia ne mahtoivat olla ja oliko kimpussa kenties hintalappu paikoillaan. Mitään tietoa ei kukkien joukosta löytynyt.

 Asiakkaalla ei ollut mitään aavistusta kukkien nimistä saati niiden hinnasta. Niinpä halusin auttaa sekä ostajaa että myyjää ja totesin kukkien oleva klamydioita, seitsemänviisikymmentä kimppu. Myyjä näpytteli konettaan ja tuumasi, ettei heiltä semmoista kukkaa löytynyt. Yhdessä ihmettelimme, että olipa kummallista. Tilanne päättyi meidän osaltamme siihen, kun myyjä huusi isolla äänellä hyllyjä täyttävälle kollegalleen: ”Mitähän tää klamydiakimppu maksaa?” Emme jääneet kuuntelemaan kimppuepisodin päätöstä.

Noille kahdelle tarinalle ei saa nauraa. Se voidaan katsoa kiusaamiseksi. Toisaalta meillä sekä elintarvikeliikkeen että myös kukkakaupan asiakkaina sekä virallisen yhteiskunnan osallisina on oikeus olettaa, että myyjällä ja varsinkn ministerillä on perustieto ajamistaan asioista tai myymistään tuotteista nimikkeineen, mikäli he eivät ole tulleet töihin lopen uupuneina infulenssan kourissa. Tai ihastelleet klamydioita ilman krutonkia.

Sl. Kalajokilaakson visiitti 20.10.2023