Lampaat laidunsivat somana ryhmänä jokivarsiniityllä. Ne olivat puhtaita ja uljaan näköisiä, jos nyt lammasta voi koskaan sanoa uljaannäköiseksi. Somia kuitenkin: pullevia, hoidettuja, puhtaanvalkoisia. Ne olivat hyvää rotua ja tuotu kuulemma jostakin hyvin kaukaa, Englannista ehkä, laivalla. Mystisiä eläimiä vieraalta maalta. Pohdimme poikaporukassa, oppiko eläin puhumaan. Ei, ei se oppinut, mutta saattoi oppia ymmärtämään puhetta ja jos nyt ei puhetta, ainakin toista eläintä, vaikka vierasmaalaistakin. Sellaisesta asiasta piti ottaa selvää.
Joki jakoi kylän kahtia: toisella puolella oli kirkonkylä ja toisella asemanpuoli. Minä asuin asemanpuolella ja ne lampaat taas laidunsivat kirkonkylällä. Välimatkaa ei ollut kuin kymmenkunta metriä. Meidän puolella jokea märehtivät jokivarsitilan mustat, vähän tavallisemmat ja suomalaiset lampaat oman muhkean pässinsä suojeluksessa. Kenties ne vilkuilivat joen yli vieraita, oudonnäköisiä eläimiä, kenties niitä ei vähääkään uudet tulokkaat kiinnostaneet. Mutta me pojat päätimme testata, miten lampaat toisiaan ymmärsivät, ja iltahämärissä metsästimme naapurin mustan pässin ja uitimme sen lautalla joen yli kirkonkylän ulkomaalaisia lampaita tapaamaan. Hyvin se siellä näytti viihtyvän. Ja hyvin näyttivät toisiaan ymmärtävän suomalainen pässi ja englantilaiset lampaat.
Kirkonkylän puolelle syntyi jonkin ajan kuluttua aivan vääränvärisiä lampaita. Meistä se ei ollut mikään katastrofi. Päinvastoin. Olimme todistaneet jotakin. Mutta lampaiden omistajasta se kuulemma oli: kallisarvoinen jalostustyö oli mennyt hukkaan, mutta eniten oli jalostaja kuitenkin kuuleman mukaan ihmetellyt sitä, että pässit tosiaan voivat vaikka joen yli uida, jos niillä oikein mieli teki vierasta lammasta. Sitä ei kuulemma ollut ennen tapahtunut. Meistä pojista ei ollut asiaa oikomaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti