Ulle dulle (Olle dolle) dof, kinkelaade kof, ulle dulle, kinkelaade... Rallatus oli minusta lapsena kovin hieno ja herraskainen. Kun kuulin tuon ensimmäisen kerran muutama viikko koulun alkamisen jälkeen aapiskirjan ulkopuolelta van der Doesin Mössyn tai Kinnusen Leenan rallattamana, pidin sitä ylen hienona, ylemmän luokan lasten loruna, kun siinä oli deetä ja äffää. En sitä uskaltanut aluksi edes ääneen rallattaa. Maiskuttelin vain mielessäni ja olin kai vähän salaa ylpeäkin, että saan jotakin noin hienoa kuulla omin korvin.
Maalari maalasi taloa, sinistä ja punasta... Tuolla me jokirannan torppareiden lapset olimme tulleet toimeen koko koulua alustavan lapsuuden ja sitten tuli suuri hyppäys hienompiin säkeisiin: kieli kitalakeen ja huulet söpösti puhaltamaan: ffffffäffä. Loru oli ensimmäinen pätkä sosiaalista raja-aitaa, jonka ihan itse kaadoin. Oikeastaan vain enää se korkein aita on pystyssä - se, jota kiertää sähkö ja sata dobermannia. Mutta onneksi tuota aitaa vartioidaankin vain sisäpuolelta. Ja sitä vartioi joku muu kuin minä - juu nou;-)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti