Äiti sanoi minulle monta kertaa: "Äiti." Ja niin minä opin sanomaan tuon sanan. Vuodet kuluivat, sanat lisääntyivät, kieli kehittyi. Opin pää- ja sivulauseet, lauseenvastikkeet, pronominit, sijapäätteet. Opin äidinkielen.
Luultavasti hyvin pienenä lapsena kuljeksin kesät avojaloin. En tosin muista, mutta varmaan äitini opetti käytännön pakosta minutkin sitomaan omat kenkäni itse jalkaan, kun lämpimät kesäpäivät olivat ohi ja syysjää pakotti pukeutumaan kenkiinkin. Hämärästi muistelen, että perussääntönä oli osata sitoa kengännauhansa ennen kuin meni kouluun. Sanottiin, ettei opettajalla ollut aikaa kaikkien lasten kengännauhoja sitoa.
1. Kiristetään nauha vetämällä reikäpari kerrallaan nauha tiukaksi.
2. Kiristetään nauha vielä ylhäältä asti voimakkaasti vetämällä.
3. Tehdään nauhojen päihin kaksi lenkkiä.
4. Lenkit sidotaan solmuun - ei umpisolmuun.
Ja niin minä tein. Ja teen, piru vie elämäni loppuun asti, vaikka kaikki maailman sivistyneet nauhansolmijat minulle nauraisivat ja ilkkuisivat. En halua omaksua kenenkään muun tapaa solmia kengännauhoja. "Tehdään puolihuolimattomasti vain toiseen nauhanpäähän lenkinomainen ja sitten muljautetaan puolihuolimattomasti toinen nauha alta ja samalla mukamas sekin lenkitetään ja kiristetään ja sitten koko juttu on ohi." Höpsistä. Nauha ei kiristy kunnolla. Mutta kun tehdään rauhassa kaksi lenkkiä ja ne sidotaan nätiksi solmuksi, minun kenkäni pysyy hyvin jalassa tuomiopäivään saakka. Muitten kengistä huolehtikoot jokainen itse.
3 kommenttia:
Minä sidon kengännauhani aivan samalla tavalla, enkä näe siinä mitään väärää. Ei ole oikeastaan yhtään hitaampi tapa kuin muutkaan tavat.
Puuttuuko vaihe 2 1/2?
Eki. Ei puutu. Se tosiaan menee noin edelleen;-) Tuu katsomaan.
Lähetä kommentti