Kun maa keväällä sulaa pinnaltaan, edellissyksynä maan pintaan jäänyt marto aines alkaa haista rapakolle. Vain muutamana päivänä talven ja kesän kynnyksellä tuo imelä haju, oikeastaan tuoksu nousee sieraimiin ja pyörittää mustavalkoista elokuvaa, keinuttaa hulahulavannetta, hyppyyttää rinttaa ja kumilankatwistiä. Luonnon kemiallinen sodankäynti tylsyyttä vastaan käy kaikella voimallaan äänettömästi, hiipien, mukaansa temmaten, pysäyttäen.
Voi, miten rakastankaan rapakon tuoksua kauniina kevätpäivänä. Se on napalmia minulle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti