Aamulla näin ikävän sattumuksen. Olin menossa toimistoltani ulos ja ulko-ovea avatessani näin ulkopuolella vanhan naisen lukitsevan rollaattoriaan. Asento näytti minusta hankalalta: lukko oli aivan maanrajassa, mutta nainen kurotti lukkoa suorin polvin pää alaspäin. Ja samassa hänen tasapainonsa petti ja hän kaatui muutaman hätäisen, horjuvan askeleen jälkeen otsalleen pihalaattoja päin. Pienet, terävät hiekoituskivet repivät kasvoihin jälkiä ja silmälasit viilsivät poskeen haavan. Noiden muutaman askeleen aikana yritin ehtiä avaamaan oven tarttuakseni häneen kiinni, mutta jos olisin työntänyt oven heti auki, hän olisi törmännyt siihen. Minun piti odottaa sekunti, ehkä kaksi ja sitten rynnätä ulos, mutta en ehtinyt tarttua enää vaatteisiin, vaan vanhus kaatui päistikkaa kasvoilleen kiviä vasten.
Autoin hänet ylös ja kysyin vointia. Häntä huimasi ja sattui kovasti. Pidin naista kainalosta ja vyötäröstä kiinni ja laskin hänet varovasti rollaattorin tuolille istumaan ja lukitsin kulkuvälineen.
Ajoimme hissillä ylös talon toiseen kerrokseen tutkimaan mahdollisia vammoja. Otsaan kohosi kunnon kuhmu ja päätimme yksissä tuumin soittaa ambulanssin paikalle. Minua harmitti nuo muutamat sekunnit, jotka jouduin avuttomana katsomaan toisen vahinkoa voimatta tehdä mitään. Olisin niin mielelläni ollut kerrankin oikeassa paikassa ajoissa. Naisten päivänä minusta tuli myöhästynyt ritari.
Joka tapauksessa oikein hyvää naisten päivää. Pysykää pystyssä ilman minua. En kuitenkaan ehdi ajoissa paikalle, vaikka niin haluaisinkin;-) Huips!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti