Kun pilapiirtäjä luo hauskan hahmon Kanadan talvikisoissa, suomalainen käyttää tuon asian ilmaisemiseen paljon turhia konsonantteja ja takavokaaleja. Mutta ei auta. Jos ei lauta pysy katossa yhdellä naulalla, pitää lyödä laatikollinen.
Pilapiirtäjä luo karikatyyrin Vancouverin olympialaisissa. Ja höpön löpö. Noin sitä ei ilmaise suomalainen sanankäytön ammattilainen ainakaan televisiossa. Näin se pitää mennä: "Pilapiirtäjä luo karikatuurin Vankkuuverin olumppialaisissa."
Mikähän tuossa on niin vaikiaa? Kokeillaanpas. Sano tyyris. Se tarkoittaa kallis. Sano tuuri. Se tarkoittaa vähän kuin onnea. Sano Kari. Se on miehen etunimi. Sano ka. Se voisi olla vaikkapa murretta: ka niihä se mänkii. Sano siis kari ka tyyri.
Kokeillaanpas vielä. Sano vankuu. Se ei tarkoita mitään, mutta on aika helppo sanoa. Sano veri. Se on sitä punaista nestettä, joka meissä virtailee. Sano vielä vankuuver. "Vankkuuver." Ei helevetti. Sano parkkuu. Se on sitä, kun puusta irrotetaan kuori. Sano rauta. Se on semmoista kovaa metallia, jota vaikkapa Kiirunassa kaivetaan. Ja sano sitten parkkuurauta. "Parkuurauta." Noin se pitää mennä. Kyllä siinä rauta parkuu, kun puuta parkataan.
Mutta mitäs näistä. Neljän vuoden kuluttua ollaan oluppialaisissa Sotsissa. Siis Sotshissa. Onneksi siellä ei ole susia. Se on sitä kalaherkkua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti