Jos seisoisin koko talven ulkona kengät naulattuina jäiseen maankamaraan kädet levällään kymmenien kilojen tykkylumi harteilla ja käsivarsilla, saisin kai hyvän käsityksen puukansan elämästä. Ankaraa olisi semmoinen vapaa-ajan vietto kuusipuulla. Jos puilla olisi lihakset, niillä olisi silloin myös aivot. Suuri oli Luoja viisaudessaan, kun ei maailmaa sellaiseksi halunnut edes kujeilumielessä järjestää.
Monelle meistä sattuu hankala naapuri. Minulle ei ole sattunut, mutta jos olisi, harmittaisi se kovin.
Jospa olisinkin puu, tuhatvuotinen petäjä ja olisin saanut poikkipuolisen naapurin muutaman metrin päähän itsestäni tuulessa huojumaan ja asioihini puuttumaan, siitepölyjäni moittimaan ja neulasiani parjaamaan, käpyjäni kurkottelemaan, ottaisi tuommoinen voimakkaasti kupoliin tai ainakin latvukseen. Mitään muuta en voisi toivoa kuin rajuilmoja ja ukkosmyrskyjä, jotka hyvässä lykyssä kaataisivat tai salamalla sälöttäisivät tuo keljun naapurin. Siinä vain seisoisin vuosisadasta toiseen juurillani enkä voi edes katsettani kääntää tuosta nuljusta, joka ei myöskään voisi katsettaan minusta mihinkään syrjätä. Kun metsurin saha jossakin kaukana salolla soisi, sen vain toivoisin lähempää piankin kuuluvan ja sahamiehen pian tuon naapurin juurelle reppunsa asettavan ja sahansa siinä teroittavan. Kovin olisi pitkästyttävää ja mielelle tuhoisaa sellainen toisen onnettomuuden odottelu.
Onneksi olen ihminen ilman juuria. Hmmmm. Karjalan salomailta irti revitty jaloitteleva ihminen. Jos siis sinne olisin juurtunut, kukahan se siellä olisi se hankala naapuri? Ehhehhehhhe.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti