Kirkkoherran takkuinen, harmaantunut parta tärisi, kun mies pureskeli auringonkukansiementä. Kieli asetteli siemenen kahden terveen hampaan väliin ja leuat värisivät parasta puraisuhetkeä hakien. Pappi katsoi ulos pienen, jo kelottuneen kirkkonsa melkein läpinäkymättömäksi tuohusten noesta, jumalanpalvelusten huuruista ja pienen kaminan savusta mustuneesta ikkunapahasesta. Suuri, kyynärvarsien alla kulunut kirja oli auki edessään ja musteen ja tuohusten liukastamin sormin kirjoitti piruparka seuraavat sanat: "Kaksitoista Jumalan armorikasta vuotta on kulunut siitä, kun annoin ylen hilpeällä mielellä nimen Gauril Hartikaiselle. Ei ole hän tässä kirikossa senpiästä käynyt, mutta enpä miekään ole vaaran juurelle enempää syystä tai syyttä eksynyt. Itsellisesti olemme omaa aikaamme eläneet. Vaan ajoipa heboisellaan laukkuryssä muuanna päivänä kirikon pihaan ja kävi huastamaa. Oli nähnyt Kuikkajärven Uuksunjoen mitättömän sivu-uonteen vieskasessa kohisevan kosken, jollaista ei semmoiseen puropahaseen nin kukah uskoisi syntyvän. Jumala ei sitä luonut ollut. Antoi laukku itselleen kertoa, että muuan Kauri oli jo vuosikausia kiviä vaaran rinteestä tuohon joenmutkaan kantanut ja vyöryttänyt da mikä milläin konstein siihen saattanut ja kosken melkein käsin rakentanut. Nyt pyöri pieni mylly kuin paholaisen pesä kiivaasti kosken partaalla ja tuota ihmettä oli jo moni käynyt katsomassa."
Ei ollut isä poikaansa kovin monesti unisilmäisenä aamulla nähnyt sen Suistamon matkan jälkeen, kun Gauril Hartikainen oli myllyn omin silmin kokenut ja sellaisen itse päättänyt ylös tyhjästä nostaa. Aamulla ani varhain muitten vielä nukkuessa lähti Gauril koskeaan rakentamaan. Kivi kiven perään sai vähäinen vesi lisää kierrettävää ja kivuttavaa ja monen vuoden uurastuksen jälkeen nousi vesi entistä ylemmäs ja putosi alas voimana myllynkiveä pyörittämään. Kirkonkirjassa lukee: "Patisti poika isäänsä myllynkiviä etsimään ja sellaiset koskelle toimittamaan eikä periksi vaateessaan antanut ennenkuin olivat ymmyrkäiset jauhinkivet rannassa. Mistä ne löytyivät ja miten rantaan saatettiin, mäne häntä tietämään. Hutajaa mylly, heiluu vähäpäisen lailla, mutta viljaa jauhaa ja väkeä kerää enemmän kuin miun kirikko kuuna. Pappi siitä olis pitänt tulla, miun humalassa huutamasta Kaurista."
Kosket suurenivat ja myllyt kasvoivat vuosien myötä ja lihoi kovasti Karjalan kansa hyvillä jauhoilla ja Kaurin puheilla. Sanoivat säkissä hyvän suuruksen vielä lisäksi kotiin tulevan, kun Kauri jauhon siunasi säkin kyytiin nakatessaan.
- Perrrrkele. Mäne matkoihes, jauhoturpa. Mie sinnuu silimissä siijä.
Nauroi komeasti ja kumeasti päälle ja läiskäytti hevosta lautasille, jos jauhosäkki hevosen kyytiin heitettiin. Ja pakaralle sai emäntä jauhoista kämmentä, jos pussi akan selkään nakattiin. Ja iloisesti tuli kylläiseksi koko siunattu kylä. Ei käynyt halla niillä mailla koskaan, ei purrut pakkanen orasta, ei piinannut pullistuvaa jyvää. Julmasti jyskäten jauhoi Kaurin mylly Kuikkajärven kaurat ja Ruhkankosken rukiit, ja nousi sakea savu joka lauantai pienimmänkin pirtin piipusta, kun uuni lämpesi makeat piiraat paistamaan ja keltaisen voin sen pehmikkeeksi sulattamaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti