Lehmä kolisteli väen hereille jo paljon ennen kuin aurinko ehti ensimmäisiä säteitään viskellä vaaran kupeelta pirtin pikkuiseen akkunaan. Mökissä oli lämpöisen kesän kiireissä talvea varten rakennettu huone, pikkuinen komero ruokatarvikkeille, uunin kupeessa ruokapöytä ja uunin takana lapsen mentävä nukkumasija. Isä ja äiti nukkuivat nurkassa tuskin lattianrajasta ylhäällä olevassa vuoteessa, jossa lämmikkeenä oli hirventalja. Lehmä söi, mitä oli edellisenä kesänä ehditty ja jaksettu sille syömisiksi kerätä ja lypsi sen vähän, mitä sellaisilla rehuilla ja appeilla aikaiseksi sai. Samojen ulkoseinien sisään oli sille parsi rakennettu. Pihapiiri ei laajan laaja ollut. Pirtti oli, mustaksi savustettu sauna oli ja oveton ulkohuone kuin vanhuuden väsymystä haukotteleva hampaaton muori seisoskeli hiukkasen kallellaan kuin lopullista luoteista odotellen.
Kaurista oli kasvanut kuitenkin kelpo miehen alku, josta oli jo iso apu arjen töissä, josko arkea aina pyhästä erotti. Samat työt oli tehtävä päivästä päivään eivätkä papin pomiloinnit kaikuneet kirkolta asti tuon mökkiraiskan pihamaalle. Mistä olisi pyhän tiennyt pihaan tulleen, kun nälkä oli joka päivä samanlainen. Mutta kasvoi Kaurin jalka ja venyi selkä ja kävi paita pieneksi. Pääsipä poika isänsä mukana Suistamolla käymään, ja siitä matkasta päätti Kauril oman elämänsä paljon erilaiseksi rakentaa kuin se kotona konsanaan oli.
Kirkonkylän myllyä ihmetteli Kauri elämän suurimmista ihmeistä kaikkein eniten. Miten vesi pyörittikään ratasta, josta puisten hammaspyörien ja akselien kautta voima välittyi myllynkiviin ja sai ne villisti pyörimään ja jauhamaan jyvistä jauhoa. Ei olisi edes isä jaksanut kiveä niin vimmatusta veivata, että se olisi jyvät valkoiseksi jauhoksi saanut pöllyämään.
- Vot on veikkone vehkeen tehnyt. Mokoma jauhot jauhaa ja remmii tuol viisii läpsyttää ja laatikkuu vatkajaa eistais ku horkka heikkuu ihmistä.
Koko pitkän kotimatkan oli Kauri puhumaton ja hengitti kiihkeästi, mietti ja ajatteli ja kummasteli kylän miesten suurta viisautta.
- Mie alankii mylläriks.
Kauri muisti lehmän.
- Mie en tuota paskahäntä-Esterii huoli iän kaike lypsämää ja hälle heinää ja kerppuu kerreemää. Vot mie myllyn rakennan ja jauhan kaik Karjalan jyväset vehnäjauhoiks. Sit myö vaa vehnäst syyvää ja rukkiit mie jauhan piirasvärkiks.
Isä huitaisi poikaa lehtevällä pihlajanoksalla ja kysyi, mitä hän siinä yksikseen höpötti. Lankeaisi vielä polun kiville polvensa verille.
- Mie vaan myllyy rakennan.
- Ka rakenna sie vaik kaks.
- Niin mie taijan tehäkkii.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti