Tehän tiedätte, että kirkonkirjoihin ei merkitä mitä tahansa tarinoita. Niihin kirjataan vain ne kaikista tärkeimmät eli syntymät, naimiset, lapset ja kuolemat. Mutta kun ihminen on oikein konstikas, saattaa kirkkoherra kaikessa hiljaisuudessa tehdä muitakin merkintöjä kirjoihinsa ihan omaksi huvikseen ja laittaa ne jopa kansiin tuleville sukupolville ihmeteltäviksi. Juuri näin kävi rajan taakse jääneen Suistamon pitäjän kirkkoherralle, joka isoisäni Gauril Hartikaiseen tutustuttuaan merkitsi ylös mitä merkillisimpiä tarinoita.
Pitkään olin siinä uskossa, että Soanlahden kirkonkirjat tuhoutuivat sodan aikana tulipalossa ja venäläisten pommituksissa. Sittemmin sain tietää, ettei Soanlahdella mitään kirkonkirjoja kirjoitettukaan, vaan tuon pitäjän kirkolliset asiat merkittiin Suistamon kirkonkirjoihin. Kun nyt noita kirjoja olen päässyt puolittain salaa lueskelemaan, tekee mieli julkikirjoittaa Gauril Hartikaisen ihmeellisiä seikkailuja niin omilla kotikonnuillaan kuin ympäri kaunista Karjalan maata. Eikä Viipurin kuuluisa kaupunki ole noitten tapahtumien kenttänä ja näyttämönä vähäisin, vaikkakin isoisäni vieraili tuossa kaupungissa sangen harvoin. Hänellä oli siihen näet hyvä syy: huonot tiet ja kallis bensiini.
Kun isoisäni ensimmäisen kerran kasteensa jälkeen tapasi hänet kirjoihin vieneen Suistamon kirkkoherran, oli Gauril jo kouluikäinen poikanen. Harmaapartainen, mustavaatteinen, ruokottoman epäsiisti pappi yritti kätellä poikaa, mutta tämä veti nopeasti kätensä selkänsä taakse ja tuumasi: "Sano sie minnuu vain Kauriks. Siitä hää lähtöö tämä tuttavuus ilman joutavaa käpälöintii."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti