Olen nyt elänyt kuukauden päivät hävityksen ytimessä eli kylpyhuoneremontin keskellä. Kun talosta katkaistaan lämmin vesi, kun lavuaari ja kylpyamme kannetaan ulos, kun vessanpönttö pistetään pihalle, käy modernin ihmisen elämä hankalaksi. Onneksi meillä on kuitenkin iso tontti ja paljon näkösuojaa antavia kasveja, jottei ihan pienen hädän takia tarvitse lähteä kylille asioimaan.
Vieraita emme ole tästä syystä kylään pyytäneet saati käskeneet, mutta emme heitä ole poiskaan ajaneet, jos ovat talon hullunmyllyn hyväksyneet. Kun ovat tietämättömimmät sitten kevyen tarjoilun tai tukevan ruokailun jälkeen kyselleet, missä on talon vessa, olen näyttänyt heille pieneen hätään pihamaata ja suurempaan tarpeeseen kaupungin keskustaa. Siellä minulla on toimiston kellarissa vessa ja suihku. Neljä kilometriä pikitietä posliinipöntölle. Posket yhteen vaan ja ykkönen silmään.
Lukijalle tiedoksi, että en silti haise. Meillä on pihasauna, joka lämpiää joka päivä, ja työpaikan neuvottelutilassa on suihku ja tuo yllä mainittu posliinipönttö. Onneksi olen siis suomalainen enkä esimerkiksi englantilainen (Lue Lasse Lehtisen Minä ja Thatcher - Lontoon matkapöytäkirja)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti