Niin sai Gauril nimensä kuin se metsän reunasta hilpeässä humalassa huudettiin ja seuraavana päivänä tärisevin käsin ylös kirjoitettiin Suistamon ortodoksisen seurakunnan kirkonkirjaan. Olisi tuo nimi jäänyt kenties kokonaan muistiin merkitsemättä, jos ei papin olisi ollut pakko nousta aikaisin ylös kirkonmeininkiä pitämään ja ehtoollisleipää leipomaan. Taikinaa nokisin käsin painellessaan mietti papinturjake edellistä päivää tarkoin ja sai mieleensä palautumaan pienen vaarankupeen pirtin ja sen pappia arastelevat ihmiset, kauniin ja nuoren emännän sekä iloisen isännän, jonka suruttomassa seurassa oli tuhraantunut koko hallainen talvipäivä. Gaurilia hän muisti metsänreunasta huutaneensa ja sen sitten ylös kirjoitti.
- Ei ole piäraiska vielä ylen äijält laho. Jiäp sinne viel miehen nim ja helvetinmoine kipu kyytmieheks.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti