Gaurilin nimipäivä

Talvi tuiskusi kipakasti lunta Hartikanvaaran rinnettä alas kohti Kaiskuunniemeä. Päivä himersi hitaasti pimeäksi yöksi, koirat rauhoittuivat haukkumasta, hevonen nukahti pilttuuseensa ja lehmät laskeutuivat makuulle hengitys höyryten ja huuruttean pienen ometanikkunan umpijäähän. Kirkkoherra teki lähtöä pitkälle matkalle lasta kastamaan.

Reki natisi sysimustassa yössä ja hevosen kaviot hakkasivat jäistä maata. Valjaat kitisivät, mutta kirkkoherra nukkui kesken jäänyttä untaan, kun hevonen veti häntä kuin tähdistä olisi tietä lukenut. Mökin pihaan saavuttuaan hevonen vain pysähtyi kuin olisi tiennyt perillä olevansa, vaikkei sillä ollut aavistustakaan, mihin sen olisi tullut juosta. Kirkkoherra havahtui turkisvällynsä alta ja maiskutteli partaista suutaan kuin olisi unessa maukasta ateriaa syönyt. Pihassa oli hiljaista. Koira heräili ja urahteli matalasti, mutta rauhoittui aikaisesta vieraasta uudelleen makuulle eikä enää sijaltaan raaskinut liikahtaa. Oli kylmä.

Ovi kolahti auki ja nuori nainen astui flanellipaidassaan ulos pappia vastaan.

- Ka sie tulit.

- Tulimmie ko heboine toi.

- Käymmäkö kastamaa.

- Ka käymmö suati päivä valgiaa.
- Astu sisäh, sie pakkase purema karvaprosa.

Astuivat sisään lämpimään pirttiin nuori äiti ja pappi, kirikkoherra kirkonkylältä kaukaa. Isäntä oli jo uunia sytyttämässä.

- Ka terveh sie jumalan luoma.

- Terveh siule. Lapsen panit?

- Ka mie semmoisen panin. Nimi pitäis hänel löytää.

- Semmoine myö löyvetää. Mut sie miule tilkkane viinaa anna. Ylen äijält vilu ajella ol yönseläs.

Päivä valkeni kuin se keskellä talvea valkenee hämäräksi. Olivat isäntä ja pappi jo päissään kuin miehet ikään ja ristiäisvieraat ja kummit istuivat ja odottivat lasta kastettavaksi. Mutta eipä ollut kiire hauskalta humalalta vakavia kirkollisia menoja toimittamaan, vaan kilisi lasi jos toinenkin ja iloisemmaksi muuttui meno ja meininki. Kun päivä alkoi laskea illaksi, muisti pappi pyhän olevan tulossa ja saarnankin vielä olevan kirjoittamatta. 

- Jumalan sanua on vielä kiijätettävä kauniille Karjalan mualle. Männä pittää, vaik mukavoo ois.

Hevonen nykäisi kirkkoherran reen nihkeästä hangesta, ja suitsenperä heilahti ja läsähti hevosen lautasille. Lumi pöllysi, kun hevonen loittoni mökin pihasta harmaana höyrypilvenä talvi-iltaan. Äiti juoksi pihalle papin perään ja huusi hädissään.

- Laps jäi kastamatta ja nimi antamatta.

Kirkkoherra nousi reessä seisomaan ja kädet tiukasti suitsissa vilkaisi taakseen ja huusi hilpeän humalaisella äänellä.

- Kutzukkua Gauriliks. Mie merkihen kirkonkirjoihe.

Hävisi reki sankan kuusimetsän kätköihin. Pienen mökin pienessä kamarissa heräsi lapsi itkemään nälkäänsä. Hellästi nosti äiti poikansa rinnoilleen ja tyynnytteli tämän nälkää.

- Sie elä Kauri-kulta huoli nälgää itkemäh. Miul kaks tissii sinnuu varten sakiaa maituu lypsäät. Myö aletaanki nyt atrial.