Karhun vierailua seuranneena kesänä Jekaterina istutti myllyrantaan kirsikkapuun. Hänen kotikylässään Pietarin Makarovskajassa oli ollut tapana muistaa jokaista pihassa vieraillutta metsäneläintä milloin milläkin satoa tuottavalla puulla. Kasvoivat hänen kotikonnuillaan omena- ja kirsikkapuut talojen pihoissa, ja satoisia ja maukkaita olivat syksyt, kun punaiset ja keltaiset ja vihreät omenat porisivat hillopadoissa ja kirsikoita kuivattiin ja säilöttiin sokeriliemeen. Vihreät omenat muistuttivat ketuista ja susista, keltaiset monenmoisista erikoisista lentävistä kuten palokärjistä, käpytikoista ja huuhkajista, punaiset taas ilveksistä. Karhujen vierailuja muisteltiin kirsikkapuun katveessa. Ja kun kirsikkaisia leivonnaisia syötiin, sylkäistiin kirsikankivet kauas metsänreunaa kohti. Arveltiin sen pitävän enemmät karhut koloissaan ja näiden mielen leppeänä talonväkeä ja eläimiä kohtaan.
Kauri ei paljon perustanut mokomista taioista, vaan uskoi enemmänkin rihlaisen luodikkonsa voimaan. Sillä kun lyijyisen kirsikankiven saattoi metsänreunaan, pysähtyi niin otso kuin ilveskin, kaatui kontio niille sijoilleen, moksahti mahalleen mesikämmen eikä enää sen jälkeen koskaan talon rauhaa rikkonut. Niin nopeasti oli nuori Kauri karhun vihan unohtanut, ettei enää kirsikkapuun taikoja tarvinnut. Vaan maistuipa tuolle kuitenkin hyvän puun raikas marjanen jo ensimmäisen kesän lopulla.
- Tyi perkele mäne matkaas, vaikken mie siun taikoihes usokkaa.
Sylkäisi Kauri kovan kiven kauas metsänreunaan ja vilkaisi ympärilleen.
- Suapihan tuota varmuuven vuoks syleksii. Mikä häntä nielemäänkää mokomii kivvii.
Kukoisti kauniin Jekaterinan puutarha ja istutti hän milloin vihreitä omenia kasvattavan puun, milloin taas puun, johon puhkesi keltaisia tai punaisia omenia. Vaan kirsikkapuita ei hänen tarvinnut enempää pihaansa pystyttää. Ei tullut sen koommin karhu kamppeita kaatamaan eikä pihan esineitä särkemään. Eivät tuijottaneet myllyn pihaan kontion tuikeat silmät virran takaa enää koskaan, vaikka karhu joskus kenenkään huomaamatta pitkin metsänreunaa tuhisten ja yskähdellen kuljeksikin. Liekö ajatellut kerta kerrasta riittäneen näyttämään, kenelle kirsikkapuu kasvamaan kaivetaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti