Vuosisata vaihtui toiseksi, mutta pakkanen paukkui samalla lailla kuin ennenkin. Kovimmilla pakkasilla saattoivat Kaurin myllyn rattaat jäätyä ruskean keltaiseksi paakuksi, joka suvesi sulaksi vasta ensimmäisiin leutoihin lämpimiin. Virta oli voimakas, ja kauas näkyi helmeilevä ja ohuessa auringonvalossa hilisevä sumuhuntu sulan veden yllä kuulaina pakkaspäivinä kuin kertoen kylien asukkaille, että jossakin sentään elämä hyrisi ja ratas saattoi rallattaa, vaikka maailma kovin kuolleelta näytti. Jekaterina kaunistui kaunistumistaan päivä päivältä, mitä kauemmas pakeni köyhyys ja mitä syvemmäksi kävivät myllytien reenjalaksien jäljet. Raskaat reet natisivat ja hevoset korskahtelivat paksuja huuruja kylmiin talvipäiviin, kun Kauri jauhoi myllystä paluukuorman täytettä. Vain kovimmilla pakkasilla lepäsivät myllynkivet toisiaan vasten liikkumattomina, kun koski kohisi jäästä jäykistyneen rattaan ohi. Silloin tehtiin myllystä vieläkin parempaa, korjattiin, kehiteltiin uusia ajatuksia värkeiksi ja laitteiksi, joilla mylly saattoi vielä entistäkin vinhemmin pyöriä.
Konsta opetteli puhumaan, ja kun Soanlahden kirkonkylän kellot moikasivat uuden vuosisadan ensimmäisiä minuutteja, heräsi poika hennosta unestaan, nousi istumaan uunin takana olevalta talvilämpimältä vuoteeltaan ja sanoi kuin tulevia päiviää ennustaen: "Sota tulloo lyssän mualla. Kellot laikaa."
Ei tullut sotaa Suomen suuriruhtinaanmaahan vielä lähes pariin vuosikymmeneen. Ehti ennen sitä kasvaa Konsta miehen mittaiseksi, ehti syntyä hänelle veli Aleksanteri, jota äitinsä hellitellen Sassaksi kutsui. Vaan kasvoi kuitenkin vähitellen myös kateus kyläläisten kesken eikä riittänyt enää täysi maha onnea ihmisille tuomaan. Kun suureni Kaurin mylly, kun suureni pikkuinen pirtti ensin kahden huoneen ja tupasen taloksi, kun nousi katto korkeammalle, kun alkoivat ahkerat kyntäjät ja viljansa tunnolliset korjaajat jauholaarejaan kukkuroilleen täyttää, sitä kiukkuisemmaksi karkasi vähäväkisten kateus. Alettiin Kauria monen muun miehen tavoin kutsua ryssän kaksipäiseksi kotkaksi, jonka molemmat suut söivät ja mahaa kasvattivat ja kynnet köyhän kyrsää järsivät. Oli kirjoittanut pappi kirjaansa seuraavat säkeet: "Mikä hänest tulenoo tulevist vuuvist. Ruogua on, ei migäh niin hyvä. Silti on nälgä ihmisil. On maha piirasta täynnä, pottuvoita syyvä da joutenolua lopettaa. Silti ruakkuut varikset, parkuut pahua olua."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti