Ostin Stockmannin herkusta pienen purkin tarkkakärsäisen sian tonkimaa tryffeliä. Kolmenkymmenen gramman purkki maksoi kuusitoista ja puoli euroa. Sieni oli säilötty suolalla maustettuun erikoishienoon neitsytoliiviöljyyn, joten varsinaista sientä tuossa purkissa oli kahdeksantoista grammaa. Varsin arvokasta ruokaa siis on tryffeli ja kulinaristien suuresti arvostamaa. Mutta onko maku hintansa väärtti?
Tryffeli oli leikattu hyvin ohuiksi, pienen lapsen kynnen kokoisiksi lehdiksi. Jo tuosta muodosta ja purkin koosta päättelin, ettei tuota herkkua ollut tarkoitus lusikoida suuhun, vaan maistella ohut siivu kerrallaan.
Maku oli hyvin tumma ja vivahteikas. Yritin herkästi suussani erotella pois suolan ja oliiviöljyn maun havaitakseni varsinaisen sienen aromin, mutta kokemattomin makunystyröin en tuohon toimeen kyennyt. Ehkä ei ole tarkoituskaan erotella suussa kaikkia makuja niitä ihmetelläkseen, vaan muodostaa synnytetystä ja jalostetusta kokonaisuudesta elämys vailla vertaa. Tryffelin tumman ruskea, melkein musta väri kuvastaa sen makua ja tiivis olemus saa sen tuntumaan ohuinakin siivuina hyvin tukevalta ja syötävältä. Mietin, pitäisikö se asetella leivälle ja kokeilinkin sen tehdä, mutta leivän maku häiritsi sitä. Ehkä syy oli kuitenkin mausteisessa leivässä. Vaalea vehnäleipä lienee tryffelille varsin oivallinen alusta matkata makunautiskelijan kielelle. Kysyin itseltäni, oliko tryffeli niin hyvää, että olisin valmis maksamaan siitä hintansa useamminkin. Muistin lapsuuteni kaksikymmenpennisen, jolla saatoin vanhan sairaalan kioskilta ostaa kymmenen kahden pennin kinuskia. Tuohon ostokseen olin milloin tahansa valmis, vaikkei minulla noita lantteja liiemmälti ollutkaan. Tryffeliä suostun varsin mielelläni joskus uudestaankin maistamaan, mutta ei se ehkä ihan ensimmäisenä tule sunnuntaiaamuna mieleen kuten tuli lapsena kahden pennin kinuski kirkonkylän kioskilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti