Katerinani mun

Konsta katsoi tarkasti vaaleanvihreää alkukesän koivikkoa, josko siellä jo pian näkyisi isän hevonen rattaineen keikkumassa kotia kohti. Äiti oli aamulla kertonut isän pian olevan kotona maailmalta päähän tarttuneiden asioiden kanssa.
- Sieltä hää tulloo piä ylen äijält asiaa täys kuin pienen oblikan sarkahousu kärripörrii leikkilöihe jälgie.
Jekaterina oli iloisella mielellä ja kasvonsa olivat kaihoisasta odotuksesta entisestäänkin kaunistuneet. Mies oli ollut kotoa pois viikkokausia höyrykoneen perässä. Mutta ei ollut Jekaterina tuosta pahoilla mielin, vaan onnellinen armaan miehensä innosta etsiä aina uusia asioita. Ja tiesipä itsekin saavansa repun pohjalta kaivaa jotakin uutta ja sellaista, mitä vain suuresta kaupungista saattoi saada. Eipä liehunut silkki Soanlahden akkojen kaulassa, vaan pellavaliina hankasi kaulan punaiseksi. Ei kiiltänyt kulta naisväen sormissa tai rinnuksilla, vaan tummunut hopea tai mustunut pronssi muistutti useimpia vaimoja miesten hellyydestä jos kaikilla mikään.
Myllyssä oli rauhallista. Uusi vilja kasvoi oraalla ja alkukesän kuumat päivät olivat tyynnyttäneet kosken verkkaiseksi uomaksi. Oli lukittu ratas pyörimästä ja kivi nostettu ylös uutta odottamaan.
- Tuatto tuloo!
Pojan ruskeat silmät kirkastuivat ja suu aukesi iloiseen nauruun eikä Jekaterina ehtinyt päätään kääntää, kun poika jo juoksi avojaloin isäänsä vastaan. Mustat hiukset humppasivat ylös ja alas ja paidanhelma kosketti milloin polvia, milloin kainaloita, kun Konsta riensi Kauria ja hevosta kohti kuin kevätvarsa.
Silmät suurina ja naama totisena kuunteli Konsta isänsä tarinoita Pietarin kaupungista. Aukesi suu ymmyrkäiseksi ja pääsipä huulilta ankara pörinä, kun isä kertoi automobiilista ja sen kummaakin kummemmasta voimanlähteestä. Jekaterina nauroi ja sanoi automobiilin jo vuosia sitten nähneensä ja sellaisen kyydissäkin istuneensa, muttei Kauri tuota ollut kuulevinaan. Mikä lie ollut laukkuryssän rotjake semmoinen automobiili, ei oikea kumminkaan. Vaan oli semmoisen metelin pitänyt mennessään se uuden ajan airut, että hevonenkin oli sitä pelännyt ja takajaloilleen noussut. Mutta kun kuulivat höyrykoneen Pietarissa kirkonkellojakin soittaneen ja suloisia sävelmiä ilmoille päästäneen, sanoivat Kaurin kievarissa liian kauan istuneen ja montakin suurta kolpakollista Pietarin mustaa olutta juoneen. Vaan vakuutti Kauri kaiken kertomansa todeksi. Eivätkä loppuneet Pietarin kauniin kaupungin ihmeet siihen. Kovin meni Kauri ovelan näköiseksi ja lähti ulos ja käveli kärryjensä luokse. Jo kohta kantoi suurta laatikkoa sylissään tupaan. Konsta pyöri puisen laatikon ympärillä ja yritti nähdä sen sisään. Jekaterina nosti kätensä lanteilleen ja taivutti päätään taaksepäin kuin tarkemmin laatikon nähdäkseen. Kauri otti kirveen seinältä ja sen terällä mursi laatikon kannen auki. Näkivät Konsta ja Jekaterina suuren torven sieltä kurkistavan riiveiden seasta, mutta eivät keksineet, mikä sellainen sarvi saattoi olla.
Puhdisti Kauri torven, puhalteli sen puhtaaksi, kiinnitti sen mustaan ja kiiltävään rasiaan, pyöritti veivistä muutaman kerran, nosti savisen kiekon rasian keskellä olevaan tappiin, väänsi varresta ja laski terävän neulan savikiekon reunaan ja kohta kajahti ilmoille sirmakan virkeä soitto ja tulvivat tupaan ihmisen sointuisat äänet:

Калинка, калинка, калинка моя!
В саду ягода малинка, малинка моя!Ах, 
под сосною, под зеленою,
Спать положите вы меня!Ай-люли,
 люли, ай-люли, люли,Спать положите вы меня.

Калинка, калинка, калинка моя!
В саду ягода малинка, 
малинка моя!Ах, сосёнушка, ты зеленая,
Не шуми ты надо мной!Ай-люли, люли, ай-люли, люли,
Не шуми ты надо мной!

Калинка, калинка, калинка моя!
В саду ягода малинка, 
малинка моя!Ах, красавица, душа-девица,
Полюби же ты меня!Ай-люли, люли, ай-люли, 
люли,Полюби же ты меня!

Калинка, калинка, калинка моя!
В саду ягода малинка, малинка моя!

Kun gramofoni soitti Kalinkaa, tanssi Kauri Konstan kanssa ripaskaa keskellä lattiaa. Keikkui olkapäällä poika ja paistoi kasvoiltaan kesäinen aurinko. Kietoi mies Jekaterinan kaulaan kirjavakukkaisen, silkkisen huivin ja lauloi myllynsä pyörittäjälle gramofonista soivia sanoja mukaillen.
- Kaalinka, kaalin Katerinani mun...