Lyhteet asettuivat Jänisjärven rantapelloille kuin huppupäiset tontut seisomaan ja odottamaan kuivumistaan ja kovettumistaan varstattaviksi. Kesä oli aurinkoinen, ja pitkät hellejaksot kypsyttivät viljan suurijyväiseksi ja pitkävartiseksi. Se lainehti lounatuulessa kuin järvenselkä aurinkoisena päivänä. Hitaasti kulki tuuli pitkät pellot päästä päähän ja taivutteli hentovartista viljaa, kunnes oli aika ottaa sirpit käteen ja katkoa komea kasvu lyhteiksi pelloille puintia odottamaan.
Moniaina iltoina kuului jyske riihistä, kun pitkävartiset varstat pyörivät kierroksensa ilmassa ja iskeytyivät vimmalla viljaa puimaan. Lensi miesten hiki ja kostuivat naisten nahkat ennen kuin olivat jyvät säkeissään valmiina riihen ylisille kuivattavaksi ja myllyn ahnaita kiviä vasten jauhettaviksi.
Mutta kovin koetteli sinä syyskesänä onni Hartikaisen Gaurilia ja kaunista Jekaterinaa.
Oli löytänyt Konsta isänsä tulentekovälineet ja kaivanut tämän taskusta piipun ja hyväntuoksuisen kessupussin ja kulkenut myllyn uloimpaan soppeen piippua lataamaan. Siellä oli onnistunut tulen tekemään ja sen rutikuiviin myllyn seiniin iskemään. Eikä kestänyt iltapäivää kauempaa, kun oli Kaurin komea mylly mustana nokiläjänä kosken partaalla. Harmaa savu hiljalleen nousi syyskuiselle taivaalle ja poksahtelivat siellä täällä punaisina hehkuvat nupukylkiset hirret.
Istui Kauri komean koskensa rantakivellä ja katsoi silmät hämmästyksestä, surusta ja murheesta paikoilleen jähmettyneinä myllynsä raunioita eikä huomannut lainkaan Jekaterinan kättä olkapäällään. Ei huomannut kauempana seisovaa Konstaa, joka hämmennyksissään kaivoi kepillä syyskuisen sateen tekemälle lätäkölle uutta uomaa.
- Sin män sekkii.
Jekaterina puristi Kaurin kättä.
- Vaan ei mänt kaik sentään.
- Ei mänt.
- Jäi sentäs tuo tupakkimies tuohon lätäkkyy kaivamaa.
- Jäi sentäs. Myllyst viis.
Istuivat kauan ja puhuivat sanan, toisenkin. Kyläläiset kantoivat puisilla ämpäreillä vettä myllyn kitkerästi savuaville raunioille kuin sen sammuttaminen olisi vielä jotakin auttanut. Huoli oli kaikilla sama. Kaurin mylly oli jo vuosikaudet jauhanut ison osan pitäjän jauhoja. Mistä nyt tuli apu leipurille? Mistä mylly palaneen tilalle? Vaan nousi pian Kauri ylös kiveltään, nousi ja oikaisi selkänsä ja nosti Konstan syliinsä ja puhui kyläläisille kuin olisi vain pikkuisen nuotion pihassaan polttanut. Sanoi, ettei enää kannattanut mokomasta huolta ja murhetta kantaa, kun ei sillä mylly pystyyn enää noussut. Ei ollut tuli metsää polttanut, ei koskea kuivattanut. Uudet hirret huojuivat vielä pystyssä päin latva kohti taivasta, mutta jo pian olisivat komeat Karjalan hirret kenturalla valmiina seiniksi nostettavissa ja kurkihirreksi hinattavissa. Eivätkä pyörisi enää Kaurin myllyn komeat kivet pelkällä koskivoimalla, vaan höyry saattaisi rattaan semmoiseen vimmaan, ettei koko pitäjän jyvät riittäisi sitä ratasta seisauttamaan eikä vauhtia hidastamaan.
- Kun Kaurin mylly seuraavan kerran jauhuu säkkiin vatkajaa, soikii täl kyläl semmoine pilli, jot korvist talit lentäät. Mie rakennankii Jekarinan kans höyrymyllyn. Nii myö tehhääkii.
- Nii myö tehhää.
- Pevkele.
Sanoi Konsta siihen asiaan viimeisen sanan ja kohta jo kumisi kirves Hartikanvaaran rinteellä ja ryskäsi nurin Karjalan mänty.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti