Sunnuntaisin hiihdetään eri puolilla maailmaa ja tänä sunnuntaina hiihdettiin Suomessa ja Rukalla. Suomalainen voitti. Hänen hiihtotekniikkansa oli kehittynyt huomattavasti aikaisemmista vuosista, ja ainakin kaksi asiantuntijaa näki selvät erot viime talvisessa ja nykyisessä hiihtotekniikassa: vasen jalka työnsi ja oikea tuli sopivasti perässä. Vartalo ei soutanut puolelta toiselle kuten aikaisempina talvina ja meno oli tasapainoista ja eteenpäin vievää. Tuossa minulla on siis ollut vika.
Hiihtelin viimeksi armeijassa. Tai oikeastaan yritin hiihtää sen jälkeenkin, mutta kauppias taisi myydä minulle liian vääränlaiset sukset ja into ei päässyt kunnolla alkamaan saati esiin puhkeamaan. Kerron siitä kohta. Armeijassa suksia ei voideltu ja se oli ihan hyvä. Ne luistelivat ihan itsekseen, vaikka luisteluhiihtoa ei kukaan ollut vielä edes keksinyt. Minun ei tarvinnut muuta kuin yrittää vain olla niiden päällä ja kävellä ylämäet suurinpiirtein paikallani ja sitten kun olin päässyt alamäkivaiheeseen, annoin vain mennä. Lujaa ei menty silloinkaan, mutta alaspäin kuitenkin ilmaiseksi luistelivat nuo sukset. Sivuillekin ne luistelivat. Ja koko ajan. Niin hyvin eivät nekään sukset luistaneet, että ihan ylämäkeen olisivat selkä edellä minua vieneet. Toisaalta en niillä suksilla jaksanut kovin moneen alamäkeen edes kiivetä ja pian huomasin mieluummin keskittyväni kirjurin opintoihin ja toimistotöihin.
Kauppias myi väärät sukset minulle. Olisin kai tarvinnut vähän jäykemmät, kun ymmärsin pitovoiteen merkityksen sitten viimein muutama vuosi tuon suksikokeilun jälkeen. Pitovoide laitetaan suksen keskelle noin jalkojen kohdalle. Keskikohdan kuuluu olla siis ikäänkuin ilmassa, kun hiihtäjä hiihtää liukua ja kun hän polkaisee vauhtia, suksen pohjan pitää ottaa maahan ja pitovoiteen sillä hetkellä pitää. Pitää vielä osata polkaista vauhtia oikealla voimalla, jotta pito on hyvä. Ne kauppiaan minulle myymät sukset pitivät vain alamäessä, mutta ylämäessä taas tulivat voimaan ne suksien päiden liukasteet.
Tänään sitten kuulin todellisen ja varsin vapauttavan syyn, miksi hiihto ei sovi minulle ensinkään. Minun oikea jalkani ei seuraa vasenta lainkaan. Puhumattakaan, että vasen seuraisi oikeaa. Oikeastaan minun kumpikaan jalkani ei noissa hiihtohommissa seuraa kumpaakaan eikä varsinkaan minua saati sitten niitä suksia. Enkä minäkään erikoisesti halua niitä suksia seurata kummallakaan jalalla. Ja sitten olisi vielä opeteltava käsien käyttö sauvojen kanssa. Pelkäänpä, että käteni vieroksuvat hiihtosauvoja yhtä paljon kuin jalkani suksia. Kävelysauvojen kanssa olen melko sinut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti