Koti alkaa näyttää jo somalta. Äiti ja tytär katsovat yhdessä kauniiksi koristeltua huonetta ja ihailevat uusia tapetteja, upeaa sohvaa, vastikään rakennettuja portaita. Kahvi on kiehumassa ja pullat paistuvat uunissa. Aurinko paistaa ja elämä on ihanaa.
- Kettu. Varokaa, kettu.
Ulkoa kuuluu huuto ja tytär pakenee äitinsä syliin. Pöytä kaatuu ja tapetit putoavat seiniltä.
- Olen poliisi. Tarvitaanko siellä apua?
- Ei tarvita.
Kettu hiipii lähemmäs kotia ja koputtelee jo ulkoseiniä, rapisuttelee kattoa ja työntää teräväkyntisen käpälänsä seinän alta sisään. Tytär säikähtää ja tarttuu entistä lujemmin kiinni äidistään. Pelon keskellä hän kuitenkin aukaisee ikkunan ja huutaa oikeudenmukainen, mutta vähän pelokas ilme silmissään:
- Sinä olet poliisi.
- Minä olen poliisi. Tarvitaanko siellä apua?
- Sinä olet poliisi. Sinä et ole kettu.
Mutta kettu onkin aivan toinen mies. Kettu tarttuu tytärtä jalasta kiinni ja pehmeillä hampailla hellästi puraisee nilkasta.
Aurinko menee hetkeksi pilveen ja ukkonen jyrisee ja sadepisarat ropisevat kodin kattoon. Kettu juoksee takaisin metsään. Nyt vain pidetään sadetta. Isänpäivänä voi vaikka vähän hassutella viltin alla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti