Joe Van Dango ratsastaa hitaasti halki kaupungin. Katu on lähes autio: sekatavarakaupan puomissa on sidottuna pari satulatonta, kirjavaa hevosta. Van Dango virkistyy heti ja kaivaa taskustaan pikkusikarin ja jo aikaa sitten Suomessa kielletyt itsestään syttyvät tulitikut. Hän raapaisee housunlahjettaan vasten tikkuun tulen ja heittää tikun kadulle. Tuli palaa hetken ja ohut savu kierähtelee tuokion ja häipyy. Sitä ei nähnyt kukaan.
Mies vetää suitsista ja hevonen pysähtyy päätään nostellen ja ottaa muutaman hätäisen askeleen taaksepäin. Kadun reunassa on kuvarivistö. Sekatavarakaupan edessä seisovat hevoset tulevat levottomiksi. Tammoja. Ne haistavat Joe Van Dangon villin oriin.
Mies, synkkääkin synkempi katsoo kuvasta Joe Van Dangoa suoraan silmiin. Dango siirtää sikarinsa kielellään pitkin huulia toiselle puolelle suuta, puree sikarin päätä, ottaa sikarin sormiinsa ja sylkäisee terävästi työntäen kielensä aivan huulille. Kuva kuvalta ratsastaja tutkii kasvoja: ne ovat kylmät ja tunteettomat. Hän tietää, että kun mies istutetaan kameran eteen, hän muuttuu pelokkaaksi ja välinpitämättömäksi, katsojaa halveksivaksi. Hän tietää, että kun kuva katsoo ohikulkijaa, se on armoton, se on kuolemaantuomitun, hirtettävän, vangittavan synkkä katse.
Käsi hamuaa revolverikoteloa ja etusormi laukaisee ohuen nahkahihnan nepparilukostaan. Ase on valmiina vedettäväksi. Joe Van Dango laskeutuu satulasta, taputtaa oriaan ja siirtyy lähemmäs katsomaan kuvariviä. Kuvien kasvot ovat tutut. Yhdelle miehistä on piirretty viikset. Van Dango hymyilee kuivasti ja ajattelee: "Voi niitä poikia."
Ori hirnahtaa, kun se sidotaan puomiin tammojen viereen. Mies vetää sikaristaan viimeiset henkoset, katsoo sen tulista päätä ja heittää sen maahan, polkaisee sen jalkaterää kiertämällä sammuksiin ja astelee kohti talon ovea, koputtaa oveen voimakkaasti rystysillään, työntää oven auki ja astuu rauhallisesti sisään. Huone hiljenee. Kupit laskeutuvat kilahtaen lautasilleen, lasit kolahtavat kumeasti pöytään, kaksi naista liikahtaa levottomasti pöydän ääressä. Toinen heistä nuosee ylös, kävelee pehmeästi ja sulavasti miehen eteen ja ojentaa tälle kätensä: "Päätit sitten tulla." Mies katsoo naista silmiin. Pupillit kiertävät silmästä silmään. "Niin päätin." Mies siirtää katseensa naisen ohi. Seinillä ovat samat kuvat kuin ulkona. Katse kiertää huonetta hitaasti ja etsien, pysähtyy. Kuvien kasvot ovat hänen silmissään nyt elävinä, mutta niissä on kuitenkin enemmän eloa ja kenties hymyäkin.
- Päätit sitten tulla. Otahan kuppi kahvia ja pullaa. Täällä meijän vaalituvassa ei lasketa, montako pullaa syöt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti