Talo pitäisi laittaa. Vuokranantaja ilmoitti, että asunnon alla oleva tontti oli myyty rakennusfirmalle ja muuttaa täytyisi aivan lähiaikoina. Tuli suunnitella tarkasti elämää eteenpäin hätiköimättä ja hötkyilemättä. Piti tehdä arvioita ja laskelmia. Piti siis tietää oma elämänsä kymmenen vuotta eteenpäin, ehkä kauemmaksikin.
Olin nuori yrittäjä, käytännössä rahaton, mutta en tulevaisuudenuskoton. Käveleskelin pitkin kiinteistöliikkeiden näyteikkunoita katselemassa sopivaa asuntoa, joka sopisi omalle budjetille. Budjetille? Eihän minulla sellaista edes ollut. Minulla oli vain tulevaisuus ja usko siihen. Budjetit olivat niitä varten, joilla ei ollut todellista uskoa ja todellisia suunnitelmia (lue: unelmia). Siihen aikaan pankit edellyttivät, että piti olla omarahoitusosuus. Piti siis säästää sievoinen summa ennenkuin voi kuvitellakaan omaa taloa.
Talo löytyi. Ja sitten pankkiin. En kävellyt suoraan pankinjohtajan huoneeseen, vaan istuin odottamaan liikennevaloihin. Mietiskelin ostopuhetta. Lainaa piti saada aika paljon. Kohtuullisesti. Talon verran siis.
Nivalan Osuuspankin johtajana oli silloin Herrasen Teuvo, urheilumies, tupakkimies, joviaali mies. Valo vaihtui vihreäksi ja ujona, mutta reippaana istuin pankinjohtajaa vastapäätä ja esitin asiaani. Teuvo kuunteli (puhun tuttavallisesti vain Teuvosta, vaikka itse asiassa emme koskaan tehneet sinunkauppoja sanan varsinaisessa merkityksessä) ja järjesteli samalla tavaroita pöydällä parempaan järjestykseen, kyseli talosta ja sen tavaroista, kyseli töistä ja tulevaisuudesta ja aikansa niitä näitä tärkeitä lainanhoitoon kuuluvia juttusia selviteltyään poistui hakemaan jotakin, tuli kohta takaisin, istui tuoliinsa, katseli papereita. Oli käynyt hakemassa tilini tapahtumatietoja.
Seurasin tarkasti ilmeitä sitä mukaa kuin Teuvon silmät liikkuivat paperilla. Hän taivutti itsensä korkean johtajantuolin selkänojaa vasten, työnsi nimettömän sormensa korvaansa ja kaiveli sitä hetken, väänsi suutaan toiselta puolelta vähän alaspäin ja laski paperin pöydälle.
- Markka viiskymmentäseitsemän penniä tilillä ja talo pitäs laittaa.
Teuvo aukaisi verkkaisesti työpöytänsä laatikon ja otti sieltä savukeaskin ja tarjosi minullekin. Tupakoimme kaikessa rauhassa kuin kaksi aikuista, raavasta miestä. Ei juuri mitään puhuttu. Sinisenharmaa savu leijaili tyynessä huoneessa.
- Pitänee se talo sitten laittaa.
Niin sanoi Teuvo. Yskähdimme tupakin päälle ja löimme kättä. Joviaalia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti