Auto lähestyi moottori muristen, mutta aamuliikenteen asfalttiin polkema sisiliskon liha ei ottanut irrotakseen. Harakan kuolema oli enää muutamien kymmenien metrien päässä punaisena kuin hehkuva hiillos. Auton väri kiihotti sitä vielä yrittämään, vielä kerran kiskaisemaan tiehen poljettua sisiliskon lihaa. Nokka yhä tavoitteli saalista, kun siivet jo yrittivät lennättää lintua turvaan. Nälkä oli.
Vasen sisiliskon jalka irtosi mustana ja öljyisen pikisenä. Se venyi ja sai koko kuolleen ja tallaantuneen ruumiin nousemaan räpsähtäen irti. Harakan pää heilahti puolelta toiselle ja ennenkuin liskon lihat lakkasivat heilumasta, harakan siivet olivat jo lyöneet pari siiveniskua ja pyrstösulat levinneet pakolentoa tasoittamaan. Auton punainen lokasuoja tavoitti pyrstöä, mutta se väistyi kuin sulkeutuva viuhka kuoleman alta.
Punaisen auton punaiset valot katosivat kuin kalman silmät kauemmas ja harakka seurasi hetken sen menoa lihanriekaleet nokassa rennosti roikkuen. Samassa se unohti auton ja sen kylmäntuulahtavan kosketuksen, nosti nokkansa ylös ja hotkaisi saaliinsa yhtenä suupalana.
Kevyesti nousi siivilleen hyvinsyönyt harakka. Tuuleskeli. Elämässä tuuleskeli melkein aina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti